Miten tässä näin pääsi käymään? Unohtui koko blogin kirjoittaminen... Vai tuliko sittenkin taisteluväsymys? Herpaantuminen... Tuumaustauko.
Työ vei mennessään alkuvuodesta. Arkistointiprojekti on sujunut suhteellisen mallikkaasti ja työyhteisön jäsenenä on ollut mukavaa, pienen tauon jälkeen. Toisen asteen koulumaailma on ihan uusi tuttavuus, ja aika veikeää on törmätä koulun tiloissa pojan alakouluaikaisiin luokkatovereihin. Olen siis viihtynyt. Ja toivon kovasti jatkoa tässä talossa - peukut pystyyn.
Viime kesänä teimme ennätyksen mökkiyöpymisissä: mökkikirjaan on kirjattu 45 yötä Korppisen äärellä. Joka viikonloppu, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, on ajettu tuo 300 kilometrin matka. Voi sitä onnen hetkeä kun sauna on lämmin ja järvi kutsuu syliinsä. Nyt mökki on jo talviteloilla; se oli itkun paikka kun pois lähdettiin. Sitäkin ihanampaa on kevään korvilla taas palata kovin rakkaaksi tulleisiin maisemiin.
Poika on saavuttanut tässä välissä täysi-ikäisyyden, saanut ajokortin, viimeistä vuotta viedään ammattikoulussa. Tytär pääsi ripille kesällä ja hänelläkin käynnistyi viimeinen vuosi peruskoulussa. Puolison kanssa vietetään enemmän ja enemmän aikaa kahdestaan. Meidänkin ajatuksemme ovat jo suuntautuneet tuleviin vuosiin, ja mietintämyssyssä on missä aiomme loppupelissä asua. Saahan sitä unelmoida. Italiasta vaikkapa...
Pidemmittä puheitta, kiva palata taas tähänkin maailmaan. Jatkoa odotellessa...
Nauttikaa elämästä, se on ainutlaatuista aikaa!