"Mun syömmeni tuulikannel on, sen kielissä laulu on lakkaamaton."

tiistai 9. joulukuuta 2014

Tämän päivän mahdollisuudet


Löysin tämän tekstin, kun selasin säästämiäni viisaita lauseita ja sanontoja. Siitä se ajatus sitten lähti (sellaisena aamuna kun olo oli melkoisen masentunut ja pohdiskeleva). Miten Sinä näihin ohjeisiin vastaisit omalla elämänkokemuksellasi? Kannattaa pysähtyä miettimään hetkeksi. Ja tunnistaa oma tyyli ja omat kompastuskivet - siitä oppii. Luulisin...

***

SELVITÄ ERIMIELISYYS. Siihen pyritään. Vaatii molempien osapuolten kykyä keskustella tasavertaisesti, ilman syyttelyä (olen ollut huomaavinani).
HYLKÄÄ EPÄLUULOISUUS KORVATAKSESI SEN LUOTTAMUKSELLA. Liian sinisilmäinen on tullut oltua, joten epäluuloisuus syntyy vasta sen jälkeen, kun luottamus on mennyt.
ANNA LEMPEÄ VASTAUS. Osimoilleen näin. Mutta ne sammakot, ja pms-oireiden "oikeuttamat" napsahdukset, huh huh. Seli seli.
ROHKAISE NUORIA. Aina ja ikuisesti. Lempiaiheeni. Rakastan lapsia ja nuoria varauksetta ja iloitsen siitä että heille kaikki on mahdollista.
ILMAISE USKOLLISUUTTASI SANOIN JA TEOIN. Vaatii jumppaamista, vieläkin.

PIDÄ ITSESI KAUNOJEN YLÄPUOLELLA. Tasan tarkkaan näin! Kaunaisuus ja pitkävihaisuus syö sielua ja tekee elämästä raskasta. Omaa polkua vain eteenpäin, katse kirkkaana.
PYYDÄ ANTEEKSI JOS OLIT VÄÄRÄSSÄ. Sen opin vasta aikuisena, elämää nähneenä naisena. Toimii, ja olo helpottaa. Puolisolle tätä ei ehkä tunnusteta...
YRITÄ YMMÄRTÄÄ. Yritän. Ja ymmärränkin. Mutta kun kamelin selkä taittuu, niin...
ARVOSTA, OLE YSTÄVÄLLINEN, OLE HELLÄ. Teen parhaani; välillä onnistuu hyvin, välillä hyvin huonosti. Toisten kanssa helpompaa kuin toisten. Miksei yksinkertaisesti aina ja kaikille???
NAURA HIEMAN ENEMMÄN. Nauran aina ja paljon ja rypyt silmäkulmissa todistavat sen!
ASETA LÄHIMMÄISESI ETUSIJALLE. Aika usein ovat omat tarpeet jääneet toissijaisiksi, kun muiden osapuolten hyvinvointi on ollut tärkeämpää. Kutsuvat sitä äitiydeksi.

ANSAITSE LUOTTAMUS. Toivottavasti.
NUJERRA OMAHYVÄISYYS. Joopa joo, välillä se tosiaan nostaa päätään, kun tuntee olevansa niin paljon fiksumpi ja filmaattisempi kuin muut... Tosi noloa.
ILMAISE KIITOLLISUUTESI. Joka päivä, monta kertaa. Kiitos kiitollisuuspäiväkirja. Kiitos luonto. Kiitos koti. Kiitos perhe. Kiitos työ. Kiitos terveys. Kiitos. Kiitos. Kiitos.
ILAHDUTA LASTA. Tämän lapseni tietävät paremmin kuin hyvin :)
NAUTI MAAILMAN KAUNEUDESTA, SEN IHMEISTÄ. Satayksiprosenttisesti!!! Ja sen yli.
KERRO, ETTÄ RAKASTAT. Ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin mutta voiko sen osoittaa teoilla?
KERRO SE VIELÄ UUDELLEEN. Lupaan, ja olen todistettavasti kertonutkin.

***

"Rohkeus on sitä, että pelkää kuollakseen - ja satuloi ratsun kuitenkin."
- John Wayne -
 


tiistai 18. marraskuuta 2014

Valveutunut vaikuttaja?





Jonkun verran on vuosien varrella tullut oltua mukana vaikuttamassa. En kehu pitkällä kokemuksella enkä asioihin perusteellisella vihkiytymiselläkään. Hiukan on pintaa raapaistu, reilut kahdeksantoista vuotta. Siinäkin on ihan riittävästi ollut. Hitaasti mutta varmasti hyppään rattaista sivuun. Valitettavasti se ei kuitenkaan täysin onnistu ettenkö huomioisi ja esittäisi mielipiteitä. Yritetty on. Mutta kun on ikään kuin veressä tuo yhteiskunnallinen kantaaottavuus.

Monet sanovat politiikkaa likaiseksi peliksi. Aika yksipuolinen näkökulma, mielestäni. Vähän kuin sillä tavalla hakisi itselleen oikeutusta olla ymmärtämättä ja tiedostamatta asioita. Sivistynyt ihminen ymmärtää miten maailma (ja kuntatalous, valtiontaloudesta puhumattakaan) pyörii ja mikä päätös mihinkin suurin piirtein vaikuttaa. Jollain tasolla. Mikään ei ole mielestäni nolompaa kuin olla tyystin välinpitämätön, etenkin jos asenne on "ettei politikointi minua ja minun pientä maailmankuvaani koske".

Esimerkki: Voisihan sitä toki ajatella niin että koska olen jo synnyttänyt, on ihan sama mulle missä muut synnyttävät. Mutta eihän se niin mene. Pitää osata asettua toisen ihmisen asemaan. Fiksu ihminen on empaattinen toista kohtaan ja ymmärtää erilaisia tarpeita. Nuori ymmärtää vanhaa ja päinvastoin, miehet naisia ja naiset miehiä, duunarit työttömiä jne. Poliitikon epäkiitollinen tehtävä on sitten olla fyysisesti päättämässä miten yhteisiä (vero)rahoja jaetaan ja korvamerkitään. Sitäkin epäkiitollista tehtävää täytyy jonkun hoitaa, turha on halveksia sellaisia ihmisiä. Vai haluaisitteko elää maassa, jossa ei asioista päätettäisikään enää demokraattisesti, kansaa edustavien ihmisten kautta?

Ihan vaan muistutuksena: jokainen kansanedustaja/valtuutettu/luottamusmies on valittu meidän kaikkien äänillämme, meidän tavallisten kansalaisten mandaatilla. Jos siellä on "väärä" ihminen, niin ilmeisesti hänkin on kuitenkin jonkun mielestä juurikin oikea. Näkisin asian niin että päättäjät edustavat omaa aikaansa ja kansan mielialoja. Tyhmä päättäjä - tyhmä kansa. Aika radikaalisti muotoiltu? Eikä äänestämättä jättäminen valitettavasti ole ratkaisu - "enpähän ole näitä ollut valitsemassa". Sekin on nimittäin valinta ja eräänlainen äänestys, ja kaiken lisäksi vie pohjan koko demokratialta. Jokainen ääni ratkaisee.

Joten jatkan ympärilläni olevan maailman havainnoimista ja mielipiteiden esittämistä entiseen malliin, enkä tunne siitä huonommuutta, että ymmärrän asioita. Teen niin koska voin!


Jos et sinä, kuka? Jos ei nyt, koska?
-Abraham Maslow
 




torstai 13. marraskuuta 2014

Viidenkympin keljutusta?



Työhön liittyvien valmennusten motivoimana olen lukenut viime aikoina kaikenlaista asiaan liittyvää, ja asian vierestäkin. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan raporttia lukiessani olen oikeasti miettinyt missä roolissa itse olen tässä Suuressa työelämän ja koulutusjärjestelmän muutoksessa. Toisaalta haluan olla mukana toteuttamassa muutosta, olenhan aito idealisti ja innostuja, toisaalta haluan jo "olla vaan ja nauttia", meditoida ja joogata ja ajatella universaaleja asioita. Eläkeikään on kuitenkin pitkä matka vielä...

Kolmikymppisenä iski kriisi: mitä minulla on, haluanko lapsia vai mitä sisältöä lähden elämältäni hakemaan. Nelikymppisenä iski seuraava kriisi: mitä vielä voin/haluan tehdä, ja jatkanko entistä vai muutanko suuntaa. Viisikymppisenä on uuden kriisin paikka: pysynkö kehityksessä mukana vai jäänkö räpiköimään rattaiden alle? Voin jo arvata mitä kuudenkympin kriisi tuo tullessaan.

Mikään ei mene kuin Strömsössä. Ei todellakaan. Neljättätoista vuotta asutaan samassa talossa, jonka piti vaihtua uuteen jo kymmenen vuotta sitten, pieni perhehotelli Italiassa on edelleen vain unelmakuva, lama jätti jälkensä yritystoimintaan, oma ura ikuisesti hakusessa eikä harmainta hajuakaan mitä haluan elämälläni tehdä. No, nämähän ovat vain kosmeettisia asioita. Vaan eipä ole henkinenkään puoli aina ollut ihan tapissaan. Luulisi siitä jotain hyötyä olevan että on koulutettu life coach! Vaan kukapa koutsaisi coachia?

Meinasin otsikossa reteesti käyttää v-alkuista sanaa, mutta sitten iski omaehtoinen sensuuri. Sekin vielä. Miksei voi sanoa asioita niin kuin ne ovat, aidosti ja rehellisesti. Hauska juttu sattui sosiaalisessa mediassa; tavoistani poiketen en jakanutkaan päivityksessä iloisuutta ja hauskuutta ja positiivisuutta, vaan latasin että keljuttaa. Ja pyysin vetoapua. Sitä sain. Ja iloista sellaista, kuten omaankin tyyliini kuuluu. Ilman kliseitä. Yksi oli joukossa, joka ymmärsi täydellisesti. Hän onkin mentorini ja suuri idolini, jonka koulutuksessa kävin vuosia. Kliseiset maailmanparannuslauseet - ei kiitos. Epäaitoa. Elämä on aitoa! Silloinkin kun se ottaa päähän...

Tämä vuodatus oli nyt tässä :) En edes muista mistä tämä lähti käyntiin... Loppuun osuva viisaus:

"Kaikki me kannatamme edistystä, kunhan se tapahtuu muutoksitta."

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Tauon jälkeen täällä taas


Miten tässä näin pääsi käymään? Unohtui koko blogin kirjoittaminen... Vai tuliko sittenkin taisteluväsymys? Herpaantuminen... Tuumaustauko.

Työ vei mennessään alkuvuodesta. Arkistointiprojekti on sujunut suhteellisen mallikkaasti ja työyhteisön jäsenenä on ollut mukavaa, pienen tauon jälkeen. Toisen asteen koulumaailma on ihan uusi tuttavuus, ja aika veikeää on törmätä koulun tiloissa pojan alakouluaikaisiin luokkatovereihin. Olen siis viihtynyt. Ja toivon kovasti jatkoa tässä talossa - peukut pystyyn.

Viime kesänä teimme ennätyksen mökkiyöpymisissä: mökkikirjaan on kirjattu 45 yötä Korppisen äärellä. Joka viikonloppu, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, on ajettu tuo 300 kilometrin matka. Voi sitä onnen hetkeä kun sauna on lämmin ja järvi kutsuu syliinsä. Nyt mökki on jo talviteloilla; se oli itkun paikka kun pois lähdettiin. Sitäkin ihanampaa on kevään korvilla taas palata kovin rakkaaksi tulleisiin maisemiin.

Poika on saavuttanut tässä välissä täysi-ikäisyyden, saanut ajokortin, viimeistä vuotta viedään ammattikoulussa. Tytär pääsi ripille kesällä ja hänelläkin käynnistyi viimeinen vuosi peruskoulussa. Puolison kanssa vietetään enemmän ja enemmän aikaa kahdestaan. Meidänkin ajatuksemme ovat jo suuntautuneet tuleviin vuosiin, ja mietintämyssyssä on missä aiomme loppupelissä asua. Saahan sitä unelmoida. Italiasta vaikkapa...

Pidemmittä puheitta, kiva palata taas tähänkin maailmaan. Jatkoa odotellessa...

Nauttikaa elämästä, se on ainutlaatuista aikaa!

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Tervetuloa Hevosen vuosi

Tarkemmin sanottuna: Tervetuloa vihreän eli puuhevosen vuosi. Kiinalaisessa horoskoopissa yksi 12 eläinmerkistä hallitsee vuoden kerrallaan, ja niinpä 31.1.2014 siirryimme Hevosen vuoteen. Hevosen vuosi on tervetullutta vaihtelua Käärmeen vuoden jälkeen: olihan se melko haastava ja vaikeuksia täynnä oleva vuosi monelle. Hevosen vuonna mennään eikä meinata ja nyt on hyvä vuosi tehdä suuriakin muutoksia elämässä. Kuuntele siis intuitiotasi ja seuraa sisäistä ääntäsi - se kannattaa! Vuosi on täynnä uusia mahdollisuuksia ja hevosen tulinen energia auttaa niiden toteuttamisessa. Tee selvää vanhasta roinasta, tuuleta pääsi turhista muistoista ja jätä taakse menneet listat ja asiat; ratsasta kohti uutta.



Hevonen on hauska, älykäs, sosiaalinen, nopea liikkeissään, itsenäinen, sivistynyt ja tyylikäs, viehättävä, ja on mielellään huomion keskipisteenä. Hevosen vuonna vaihtoehtoiset elämäntavat ja luontoon palaaminen ovat oivallisia valintoja. Matkustamiselle ja sosiaalisille tapahtumille vuosi on täydellinen. Hevosen vuosi tuo mukanaan myös romantiikkaa. Maailmantalouskin saa hevosen vuodesta uutta nostetta. Tällä merkillä mennään siis vauhdilla eteenpäin aina 18.02.2015 asti, jonka jälkeen siirrymme Vuohen vuoteen.



Kuten olen aiemminkin kertonut, jokaisen uuden (kiinalaisen) vuoden alkaessa kirjoitan toiveeni tulevaan vuoden suhteen paperille. Suljen kirjeen punaiseen kirjekuoreen, jonka "piilotan" olohuoneen vitriiniin, kauniiden esineiden keskelle. Kirje on tarkoitus unohtaa vuodeksi. Näin on tapahtunutkin. Juuri äsken otin kirjeen esille - siinä lukee: "Harkitsen vaihtoehtojani tarkkaan, en hötkyile, vaan teen päätöksen, joka kantaa minua siivillään kohti onnellista ja täyteläistä, iloista elämää. Tulevaisuuteni on Maailmankaikkeuden rakkaudella sinetöity" (päiväys 14.02.2013).



Kuten sanottu, vuosi oli hankala: mukava työ oli loppunut yllättäen helmikuun alkupäivinä ja olin aika kadoksissa sen kanssa mitä ryhdyn tekemään tulevaisuuteni eteen. Nautin kesästä mökillä ja kotona täysin palkein, keskityin kuntoiluun ja perheeseen ja omaan mielenrauhaani. Syksyn tullen iskivät kovat selkäkivut, jotka veivät mehut loppuvuodeksi. Talous näytti todella kehnolta. Kunnes kaksi viikkoa sitten aloitin vuoden kestävän projektityön, josta nautin suunnattomasti. Selkäkin alkaa asettua pikkuhiljaa. Puolison koulu on loppunut ja tutkinto lähiaikoina taskussa. Talous on lähtenyt hitaaseen mutta varmaan nousuun ja tärkeitä ratkaisuja on tehty tulevaisuuden suhteen. Hevosen vuodelta toivon hurjaa laukkaa kohti unelmia, mieluisan työn siivittämänä. Mutta sen mitä tällä kertaa kirjeeseen kirjoitan, paljastan tuttuun tyyliin vasta vuoden päästä. Kärsivällisyyttä...



Hevosen vuosi lupaa Jäniksen vuonna syntyneille (oma eläinmerkkini) menestystä uralla ja sen myötä hyvät ansiot. Vuosi tuo mukanaan myös antoisia ihmissuhteita, vilkasta sosiaalista elämää ja rakkaudentäyteistä perhe-elämää. Jotain yllättävää ja kivaakin on luvassa. Jänikset ovat ystävällisiä ja energisiä, mutta välttääkseen omahyväisyyden syntiä, jäniksen kannattaa olla tarkka sanomisissaan ja pysytellä pois poliittisista kuvioista. Rahaa on siis luvassa jänikselle, mutta ystävien kanssa ei ole suositeltavaa lähteä kimppaan bisnes- sen enempää kuin lainausmielessäkään. Rakkautta ja romantiikkaakin olisi luvassa, jaahas... Terveydellisiä riskejä aiheuttavat sydän- ja verisuoni- sekä virtsatievaivat. No, eipä ihme että sydäntä tykyttänyt viime aikoina!



Perheenpäälle (Tiikeri) Hevosen vuosi lupailee lisää työtä, vastuuta, jopa ylennystä ja sitä myöten rahaa, ylimääräisiäkin tienestejä. Petollisten ja kateellisten ihmisten kanssa pitää kuitenkin olla varovainen, kuin myös riskisijoitusten suhteen, koska "Kummitustähti" (Ghost Star) lymyilee koko ajan taustalla valmiina tekemään tepposiaan. Tytär edustaa isänsä kanssa samaa eläinmerkkiä, kun taas pojalle (Sika) Hevosen vuosi lupaa hyvää sillä edellytyksellä, että Sika on ahkera ja pitää huolen terveydestään ja energiatasostaan. Rakkausasiat Sika pitää ominaan, mutta hiljaa hyvä tulee. Apua työasioiden suhteen on luvassa jonkun naisystävän tai työtoverin taholta. Kulut kasvavat, vaikkakin tulojakin on luvassa.



Tässä siis eväitä tulevalle vuodelle. Lupaavalta näyttää kaiken kaikkiaan. Nyt rustaamaan kirjettä tälle Hevosen vuodelle, ja vuoden päästä ollaan taas viisaampia. Menestyksekästä Hevosen vuotta itse kullekin!


keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Sauvoilla onneen?

Siitä taitaa nyt olla kaksi vuotta, kun puoliso toi rouvalleen lahjaksi sauvakävelysauvat. Puoli vuotta saivat sauvat lojua käyttämättöminä eteisen nurkassa, kunnes eräänä päivänä toissakesänä kuulin itseni sanovan, että lähdetäänkö kokeilemaan. Puoliso oli heti valmis. Alku oli kieltämättä hankala; tuntui että ne hemmetin sauvat eivät lainkaan ymmärrä meikäläisen rytmiä ja liikettä. Sitten pääsin jyvälle. Nyt olen addikti.

Viime talven pelasti sauvakävely. Jos joku vielä muistaa, se talvi kesti, kesti ja kesti. Päinvastoin kun tämä (ihana) talvi. Lähes joka päivä tein sauvakävelylenkin ja siten selvisin pitkän talven aiheuttamasta ahdistuksesta ja sain annoksen raitista ilmaa ja liikunnan riemua joka ikinen päivä. Sauvakävely ei todellakaan ole sidottu vuodenaikoihin - se on aina mahdollista. Niska-hartiaseudulle liike tekee mannaa. Sauvakävely kuluttaa kaloreita puolitoistakertaisesti sen mitä normikävely. Syke nousee ja sen myötä sydän vahvistuu. Polvet ja nivelet pääsevät vähemmällä kuin esim. juoksemisessa. Tänä kesänä ja syksynä olemmekin puolison kanssa kasvattaneet määrätietoisesti lenkin pituutta ja ottaneet sauvakävelystä enemmän irti ihan kuntoilumielessä.

Niin, meidän perheessämme sauvakävellään siis puolison kanssa yhdessä. Pääsääntöisesti viikonloppuisin. Luin tutkimuksesta jossa oli selvitetty pariskuntien onnellisuutta ja mitä se pitää sisällään. Yksi yhteenhitsaava asia oli tutkimuksen mukaan yhdessä tekeminen, toinen oli vierekkäin kulkeminen. No, sauvakävelyssä nämä asiat voidaan kätevästi yhdistää! Voi se toki olla vastaantulijoista pelottavaakin, kun kaksi tomerasti eteenpäin sauvovaa ihmistä tulee rintamana vastaan... Vitsi vitsi. Silloin tietenkin väistetään. Siinä sauvomisen lomassa puhutaan asioita halki poikki pinoon, ja herra latelee viisauksia, joita rouva voi sitten siteerata sosiaalisessa mediassa. Hymyssä suin.

Aina ollaan kävelty. Ensin käveltiin kahdestaan, sitten kahden Cavalier Kingcharlesin spanielin kanssa, sitten lastenrattaiden kera, nyt taas kahdestaan. Välillä ollaan hölkätty, välillä pyöräilty, välillä herra rullaluistelee ja rouva pyöräilee vieressä (tai perässä kun herra menee paljon kovempaa). Mutta liikuttu kuitenkin. Mökillä herra soutaa (ja rouva huopaa?)... Salillakin käydään yhdessä nyt kun taas ehditään. Olihan tässä pitkä kausi kun herra opiskeli työn jälkeen iltaisin eikä näin ollen ehtinyt kotona muuta kuin syödä ja nukkua. Yhdessä harrastetaan aina kun voidaan.

Mikään tyylikkyyslaji sauvakävely ei todellakaan ole. Hitusen vaikea olisi kuvitella korkkareissa sipsuttavaa, jakkupukuista pariisitarta sauvojen kanssa toikkaroimassa. Toisaalta, korkkareissa minäkin normaalielämässä kuljen. Flaneeraaminen suurkaupungin kaduilla ja rantabulevardeilla on eri asia kuin kuntoilu. Siispä pois hienohelmaisuus, epäluuloisuus ja ylimielisyys. Pururadalla ei kukaan ihmettele outoa kulkijaa. Täällä kotikulmilla on viikonloppuisin ollut suorastaan ruuhkaksi asti sauvakävelijöitä viime aikoina. Laji on mitä ilmeisemmin sitäkin suositumpi mitä hartaammin saadaan odottaa lunta. Ilmeisesti laji sopii hiihtäjien "kesäharjoitteluksi" mitä parhaiten.

Tekeekö sauvakävely itsessään onnelliseksi, sitä tiedä mä en. Mutta omasta puolestani voin sanoa, että on se hiton kivaa puuhaa! Ja kunto kasvaa. Sauvotaan yhdessä.


perjantai 3. tammikuuta 2014

Miettimisen aihetta

Joskus tarve kirjoittaa syntyy ihan pienestä aiheesta. Niin kuin naistenlehden jutusta tai kolumnista tai paikallislehden pikku-uutisesta. Niin kävi nyt. Oman paikallislehtemme kolumnisti kirjoitti tympeydestään kamppailulajeja kohtaan. Teksti kolahti meikäläiseen. Näin hän mm. kirjoittaa: "On kyseenalaista pitää urheiluna lainkaan lajia, jossa tarkoituksena on vahingoittaa vastustajaa. Suurena kliimaksina lähimmäisen tainnuttaminen." - "...kampanjaa, jossa nähtiin nuoriso-ongelman ratkaisuna uuden tappelu-urheilukeskuksen saaminen kaupunkiin. X:n mukaan tämmöisestä laitoksesta lähtee maailmalle tasapainoisia "yhteiskuntakelpoisia" kansalaisia kunhan he ensin kaikille asioille alttiissa lapsuudessaan saavat "ohjatusti" lyödä ja potkia toisiaan".

Olen itsekseni ihmetellyt mistä juontaa juurensa parin viime vuoden aikana nuorison hitiksi noussut tarve harrastaa erilaisia kamppailulajeja; mitä kovempia otteita, sitä parempi. Onko taustalla vuosikausia pelatut tietokonepelit, joissa mätkitään turpaan mennen tullen, vai päiväkodissa kielletyt normaalit "poikien leikit", joita nyt kompensoidaan rajujen harrastusten avulla... En ole psykologi enkä aio sellaista edes esittää, joten vastausta en myöskään tiedä. Osaan vain arvuutella. Oli miten oli, toisen pahoinpiteleminen "ohjatustikaan" ei ole urheilua. Mitä vikaa on viestijuoksussa, hiihtämisessä, painonnostossa, koripallossa, kysyn vaan. Ilmeisesti paljonkin.

Toinen aihe tuli myös sanomalehdestä. Artikkeli kertoi mistä suomalaiset puhuivat eniten viime vuonna. Tadaa. Julkkiksista ja heidän tekemisistään! Nettikeskustelujen kärjessä olivat myös rikokset ja ihmisten katoamiset, ja mm. 8-vuotiaan tytön tappaneen isän henkilöllisyys kiinnosti kansaa. Ihan mappi-Ö kamaa. En yhtään ihmettele, että verotietojen julkistaminen on vuoden kohokohta. Taidamme olla aika uteliasta kansaa. Uteliaita muiden asioista... Ehkä oman henkisen kehityksen kannalta olisi parempi keskittyä omiin asioihin. No, mustikan hinta oli kovasti puhuttanut viime kesänä, jotain normaaliakin siis. Vuoden luetuin uutisaihe: Julia Tukiaisen kuolema. Kuka hän on???

Naisen/miehen ikään ehtineet yhdistykset tuntuvat (kokemusteni mukaan) kärvistelevän jäsenistön vanhenemisen ja tekijöiden puutteen kourissa. Tämän päivän nuorisoa tahi ruuhkavuosissa laahustavia aikuisia ei enää kiinnosta "yhdessä tekeminen", vapaaehtoistyö ja palkaton puuhastelu yhteisen hyvän eteen. Harmillista. Väittäisin että yhdistystoiminta antaa sata kertaa enemmän iloa ja onnea elämään kuin vastustajan potkiminen "ohjatusti" tai julkkisten (?) tekemisten googlaaminen. Yhteisöllisyys ei taida olla enää trendikästä (muuten kuin korulauseissa). Onhan meillä onneksi some ja sitä myötä koko maailma vain peukalonpään takana.

Kartanonrouva on selkeästi tipahtanut "vanhoihin hyviin aikoihin". Siitäkin huolimatta etteivät ne olleet yhtään parempia aikoja. Ne olivat vain erilaisia. Onneksi perheen teinit pitävät äidin maan pinnalla. Taidanpa pistää postauksen pakettiin, tsekata fbn päivitykset ja heittää parit kuvat Instagramiin. Törmäillään! Mutta ei liikenteessä...