"Mun syömmeni tuulikannel on, sen kielissä laulu on lakkaamaton."

torstai 30. kesäkuuta 2011

"Reisiin rautaa ja sääriin säihkettä"...

...luki tytär aikakausilehden otsikon. Sitten tehtiin tilaa mökin lattialle ja ryhdyttiin hommiin. Seuraava päivänä kivisti reisiä, äidillä. Tytär ei ollut millänsäkään. Taitaa olla murkulla reidet luonnostaan rautaa? Otsikossa piilee suurempiakin totuuksia. Kartanonrouva on nimittäin taistellut reisirasvaa vastaan jo ihan tuolta teini-iästä asti. Sama kuin tuulimyllyjä vastaan taistelisi...

On jumpattu ja spinnattu, aerobicattu, vesijuostu, käyty lenkillä, uitu, hikoiltu kuntosalilla, pyöräilty, joogattu, käyty pilateksessa, kuivaharjattu, hinkattu voiteita jos jonkinlaisia. Rasva on ja pysyy. Sen sijaan vatsa on edelleen litteä eikä muuallakaan kropassa juurikaan löysää piile. No, näillä mennään.



Maratonille ei kartanonrouvasta olisi, mutta kevyt lenkkeily pururadan rauhassa on taivaallista. Tällä viikolla jo kolme kertaa olen tehnyt aamulenkin. Edes helle ei vie intoa, melkein päinvastoin. Saa hikoilla ihan urakalla ja luvalla. Pienessä tihkusateessakin on kiva lenkkeillä. Sitä paitsi puiden lomassa ei sade juuri tunnukaan. Kovalla asvaltilla ei juoksu suju; siinä kipeytyy selkä. Puhumattakaan että pururadan tunnelma on ihan omaa luokkaansa. Välillä on kaverina juossut orava, välillä kettu. Ehkä saan joku kerta kaveriksi peurankin?



Tämä ei ole peura...

Puutarhanhoito on toinen asia johon kartanonrouvaa ei ole luotu. Häpeällisen surkea on kartanon pihamaa. Niinpä kesän alussa täytän ruukut ja parvekelaatikot kesäkukilla, ja hopsankeikkaa saan pirteän pihamaan. Taloudellista touhua se ei tietenkään ole... Ja kasteleminen syö naista. Etenkin poissaollessa. Varsinaista reisijumppaa tarjoaakin rikkaruohojen kitkeminen. Kumma että ne kyllä kasvavat, lannoitti tai ei. Ja ruusut kuolevat, lannoitti tai ei...



Kartanonrouva on tullut siihen tulokseen, että voikukalle on vihdoin ja viimein annettava armo ja se on julistettava kesäkukista kauneimmaksi. Näin kartanon pihaakin voisi alkaa kutsua kauniiksi kesäpihaksi! Kuka kannattaa?

Kuvan pioni on sen sijaan pärjännyt kartanon pihassa oikein hyvin. Se onkin suurin ilonaiheeni. Mitään muistikuvaa ei tosin ole siitä mistä se sai alkunsa, ja kenen aloitteesta. Siinä se kuitenkin kasvattaa valtavia kukkiaan vuosi vuodelta ja näyttää kerrassaan upealta! Ja näyttää ruusupenkistäkin jotain taas nousevan...



Kesän iloa kaikille!


tiistai 28. kesäkuuta 2011

Und was sonst...?

Saksan-turneesta on jo reilu viikko vierähtänyt. Matkaväsymystä oli aluksi havaittavissa. Pyykättävää ja puuhasteltavaa riitti sitäkin. Rippijuhlat tulossa, verhoja ripusteltava, kesäkukkien hankinta oli matkan takia tekemättä, nurmikot ajamatta, sitä kaikkea normaalia kesäpuuhaa. No, nyt on jo juhannuskin vietetty. Keskikesän juhlaa valvottiin mökillä, kuinkas muuten. Ruokapöydässä istui kymmenen syöjää, mutta yhteistyössä anopin kanssa saatiin porukka ruokittua. Ensimmäinen juoksulenkkikin lomareissun jälkeen tehtiin heti kotiutumispäivänä, ja pururata on tullut tutuksi senkin jälkeen...



Perhe sai tehtäväkseen kertoa omat mieluisimmat, ja epämieluisimmat, muistot matkasta. Tässä ne tulevat:

PARASTA:
Roosa: auringonotto Chiemsee-järvellä
Rasmus: kylpyläkäynti Baden-Badenissa, ja kaupunkiin johtava mutkainen tie
Perheenpää: Nürnberg oli tosi hieno kaupunki

VÄHEMMÄN KIVAA:
Roosa: pitkät automatkat
Rasmus: "liian kauan poissa Hamarin kuningaskunnasta"
Perheenpää: lasten nahistelu...



Kartanonrouvan TOP3:
I Romantische Strasse, ja erityisesti Rothenburg ob der Tauber
II Moselin viinialue ja Burg Eltzin linna
III Chiemseen järvialue ja Alpen Strasse
+++ Luxembourg

RUOKA: Saksa ei ole kasvissyöjän paratiisi todellakaan. Liha ja braatvursti ovat suosituinta ruokaa. Sellaista erikoisuutta kuin Käsespätzle tuli maistettua; muistuttaa amerikkalaista cheese and macaroni -ruokaa, sipulilla höystettynä, ja huomattavasti maukkaampana kuin jenkkiversio. Flammkuchen oli vähän niin kuin pizza, ja olihan sellainenkin perunapohjainen ruoka maistettava kuin Dis un dat von der Kartoffel. Kaiken kaikkiaan meillä on pelkästään hyvää sanottavaa ruoasta, ja erityisesti aamiaispöytien tuoreet hedelmäsalaatit ja jogurtit sekä tuoreet sämpylät olivat kerrassaan mainioita.


Mitä maksoi? Laivamatkoihin upposi (Vuosaari-Rostock) yht. 712,- euroa, menomatka pisteillä pääasiassa. Dieseliin upposi n. 330,- euroa (3200 km). Hotelliyöpymiset verottivat lompakkoa n. 1150,- euroa (keskimäärin 110,- euroa yö jos tajusi etukäteen varata...). Ruokaan nelihenkiseltä perheeltä meni n. 100,- euroa päivässä. Ilmaista ei siis ole matkustaminen. Toisaalta jos minnekään ei matkusta, niin mitään ei näekään...

Matkailu avartaa. Kyynisen mielestä lompakkoa... Jos kukaan tästä kipinän sai, niin hyvä niin. Saksa on tutustumisen arvoinen maa.

Juhannus vietettiin siis ihanaisella mökillä, tyystin toisenlaisissa maisemissa ja kuvioissa. Vaatimattomissa... Ihanaa oli sekin. Aamu-uinti Korppisen lämpimässä ja antavassa sylissä on taivaallista. Puhumattakaan oman saunan kosteista ja pehmeistä löylyistä. Aah.


sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Hampuri - Lyypekki - Rostock

Hampurissa (virallinen nimi: Hampurin vapaa- ja hansakaupunki) on vuosien varrella tullut käytyä sen verran usein, ettei tällä kertaa tutustuttu nähtävyyksiin lainkaan, vaan sännättiin pelkästään vaatekauppakierrokselle. Ne kun ovat kätevästi ihan rautatieaseman kulmilla, kuten oli hotellikin (Eleazar Novum). Alennusmyynnit ovat alkaneet ja se näkyy ja tuntuu muutenkin edullisissa kaupoissa. Perheen miehetkin hiukan intoutuivat, mm. elektroniikkakauppa Saturn sai heidät lähes ekstaasiin, ja kotiin lähti mm. valvontakamera.

Lyypekkiin hurautti Hampurista alle tunnissa. Myös Lyypekki on hansakaupunki, ja sen vanha kaupunki (Altstadt) on Unesco-kohde. Kaksitorninen portti, Holstentor, vartioi vanhaakaupunkia.



Ja tietysti vanhasta kaupungista löytyy Raatihuone (Rathaus), jonka arkkitehtuurista löytyy montaa eri tyylisuuntaa. Näin tuntuu olevan aika monessa muussakin kaupungissa, jolla on pitkät, historialliset perinteet. Raatihuoneen kellarissa sijaitsee perinteikäs ravintola Ratskeller zu Lübeck: tunnelmallinen ravintola, jossa voi nauttia vanhanaikaisesta pohjoissaksalaisesta keittiöstä. Ravintolan erikoisuus on Ratskellermeister´s Magenputzer, elikä "ruoansulatussnapsi". Oikein maukasta oli!



Sen sijaan kuuluisa marsipaanikahvila Niederegger Marzipan Salon jäi tällä kertaa testaamatta. Se sijaitsee vastapäätä Raatihuonetta, Markplatzilla.



Ja taas jatkui matka. Nimittäin Rostockiin, josta lautta koti-Suomeen lähtee ja joka näin ollen on matkamme päätepiste (siinä missä alkupistekin...). Navigaattori heitti meidät kaikessa ystävällisyydessään yllättäen pikkutielle, mikä olikin viisas valinta (koneelta): radiossa kerrottiin että moottoritiellä Rostockin suunnassa on 10 km:n jono... No, ajoitus oli viisas, sillä näimme mielenkiintoisia maisemia matkan varrella. Siinä missä moottoritiet ovat nopeita, ovat ne ikävä kyllä myös tylsiä.



Rostock on aina kuulostanut kartanonrouvan korvaan "tylsältä". Kuinka väärässä olen ollutkaan. Puoliso muisteli vuosien takaista työkeikkaansa Rostockin telakalla, ja kertoi viehättävästä rantakadusta, jonka varrella riitti hyviä ruokapaikkoja, pikkuhotelleja ja baareja. Siispä etsimään. Mikä ei ihan helppoa ollutkaan, kun paikan nimestä ei ollut hajuakaan. Sitkeys ja nokkeluus voittivat, ja löysimme Warnemünde-nimisen alueen, joka itse asiassa olikin näkynyt jo saapuessamme lautalla Rostockiin kapeaa väylää pitkin.



Warnemünde on kuin Miami Beach pienoiskoossa. Idyllisiä pieniä hotelleja, rantaraitti esiintyjineen, lukuisia ravintoloita, kahviloita ja baareja, satamameininkiä, risteilyaluksia. Pitkä hiekkaranta lepotuoleineen. Kerrassaan hurmaava paikka. Olisipa ollutkin harmi jos emme tänne olisi löytäneet. Warnemünde ikään kuin oli matkamme "sokeri pohjalla". Siitä sitten lähtikin ajatus, että tänne saattaisimme tehdä vuosittaisen hääpäiväreissumme...



Superfast XIII lähti myöhään illalla, tarkalleen ottaen klo 2 lauantaiaamuna. Jonotus laivaan oli mielenkiintoinen kokemus; rekkaliikenne on valtaisaa. No, siitähän se laivayhtiön raha taitaa tulla. Matka on nyt pulkassa ja paluu kotiin pyykkien, ruohonleikkuun ja arkisen ahertamisen pariin on edessä. Ja tietysti perinteinen juhannuksen vietto, omalla mökillä ensimmäisen kerran. Kyllä elämä on ihanaa!!!

Jälkikirjoitus:
Nyt istun jo kotona; pyykinpesukone pyörii, tavarat suurin piirtein paikoillaan, postit lajiteltu, puoliso leikkaa nurmikkoa (naapureiden riesaksi?). Arki.

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Herford - Celle - Berliini

Herford jäi taakse heti aamusta. Päämääränä oli tutustua tarkemmin Cellen viehättävään kaupunkiin. Ja kylläpä olikin kaunis! Vanha kaupunki on pullollaan kauniita 1500-1700-luvun ristikkorakenteisia taloja. Tarkalleen ottaen niitä on 480 kappaletta... Yritin valokuvata mahdollisimman monta. Kahville istahdettiin luomukahvilaan; kahvia myöten luomua kaikki tuotteet. Ihania leivonnaisia.


Tietysti vierailtiin myös vanhan kaupungin 1300-luvun renessanssilinnassa (Schloss). Se on museomaisessa käytössä, elikä huoneita ei ole sisustettu varsinaisesti. Esillä on mm. komeita ja värikkäitä sotilaspukuja. Linnan teatteri olisi ollut upein paikka, mutta sinne meillä ei ollut jostain syystä tänään pääsyä. Lounaspaikaksi valikoitui tyylikäs Thauers Wirtshaus; ruoka oli todella maukasta, vaikkakin tuli hitaasti pöytään.


Cellessä viihtyy helposti koko päivän. Kauniissa ristikkotaloissa katse lepää, kauppoja on lukuisilla kävelykaduilla valtaisasti, ravintoloita ja kahviloita löytyy joka lähtöön, ja onhan vielä mahdollisuus tehdä 35 minuutin kiertoajelu hevosrattailla ympäri vanhan kaupungin.


Jätimme Cellen sopivasti siinä vaiheessa, kun taivaalle salakavalasti kertyneet pilvet heittivät niskaan kaatosateen ja ukkosen. Ajomatkaa Hampuriin ei enää ollutkaan paljon Cellestä. Hampurissa odotti Hotel Eleazar Novum ihan rautatieaseman kulmilla. Iltakävelyltä palatessaan perhe päivittelikin kulmakunnan epämääräisiä kulkijoita...

Tiedättekö mitä? Matkamme lähenee loppuaan ja Hampurissa vietetään viimeinen yö Saksan kamaralla. Sitten Rostockiin ja autolautalla kohti Suomea. Seuraava postaus tulnee laivalta jos yhteys toimii.

torstai 16. kesäkuuta 2011

Koblenz - Münstermaifeld - Herford

Illalla espanjalaisravintolassa nautittu tapas-illallinen muutamine laseineen viiniä nukutti ihanasti ja aamulla oli levännyt olo. Avantgarde-niminen hotelli oli oiva valinta yöpymiseen. Nettiyhteys vaan reistaili hotellissa sen verran, että kone piti siirtää yleisiin tiloihin, jotta sai seuraavan yöpymisen varattua ja lyhyen tarinan blogiin aikaiseksi. Nykyään läppäristä on ihan kinaa, kun lapset haluavat kontaktia kavereihin, puoliso lukea uutisia ja perehtyä Saksan nähtävyyksiin etukäteen, ja meikällä sitten tämä bloggaus-himo...


Koblenz sijaitsee Reinin ja Moselin yhtymäkohdassa, vehreiden laaksojen ja viinitarhojen äärellä. Rieslingiä siis maistelemaan! Vuosittainen kukkanäyttely tuo kaupunkiin tuhansia ja taas tuhansia kävijöitä. Meillä oli Koblenzin-vierailuun ihan syykin: puoliso on netistä seurannut myytäviä hotelleja mm. Saksassa ja Ranskassa, ja yksi niistä oli täällä. Siispä ovelle koputtelemaan. Herra omistaja Simon, alkujaan hollantilainen, oikein mukava mies otti meidät innostuneesti vastaan ja saimme perusteellisen katsauksen siitä miten hotellia pyöritetään. Näimme kaikki mahdolliset tilat; hotellihuoneet, yksityisasunnon, ullakon, keittiön, varastot, lämpöhuoneen, ihan kaiken. Ja lisäksi oivan tilaisuuden kysyä miten homma oikeasti toimii. Erittäin valaisevaa!



Muutaman tunnin vierailun jälkeen siirryimme Münstermaifeldin kylään ja siellä sijaitsevaan Burg Eltz -linnaan. On yksi Saksan romanttisimmista linnoista, ja myöskin rauhanomaisimmista. Sinne on hyökätty vain kerran. Linnaan on melkoisen jyrkkä kiipeäminen, alaspäin nimittäin! Sattui vielä olemaan ihanan lämmin päivä, kerrankin tällä matkalla. Linnan omistaa Eltzin suku jo 44. polvessa. Eivät he tietenkään asu täällä... Opastetulla kierroksella pääsee tutustumaan hyvin säilyneisiin, ihastuttaviin huoneisiin, joissa on upeita yksityiskohtia, sekä aarrekammioon. Mielestäni ehdottomasti antoisampi kohde kuin Saksan kuuluisin nähtävyys, Schloss Neuschwanstein. Linnan ympäristössä on mm. 7 km:n patikointireitti. Ei houkutellut meitä, mutta patikointi näyttää noin yleisesti olevan hyvinkin suosittu harrastus saksalaisten keskuudessa.



Alhaalla kylässä näimme komeita vanhan ajan autoja; omistajat, vanhat herrat, olivat "näyttäytymässä" rouvineen. Upeita pelejä!


Päivä oli pitkällä jo ja edessä oli melkoisen pitkä ajomatka. Kotiinpaluu häämöttää ja mahdollisimman ylös kohti pohjois-Saksaa pitää ennättää perjantaihin mennessä. Ajoimme Herfordiin asti; valikoitui yöpymispaikaksi ihan sattuman kaupalla, kun muista toivomistamme kaupungeista ei majapaikkaa löytynyt. Majailtiin sellaisessa perustason hotellissa, tyyliin Seurahovi... No, väsymys oli jo niin suuri, että tärkeintä oli suihku ja yöunet. Toki raahauduimme vielä vanhaa kaupunkia katsomaan ja iltapalalle italialaisten antipastojen ääreen.



Herfordiin matkalaisia vetää Frank Gehryn suunnittelema nykytaiteen ja arkkitehtuurin museo nimeltä MARTa. Aika paljon kuultiin brittienglantia vanhassa kaupungissa liikkuessamme. Nettiyhteys oli tässä hotellissa surkeista surkein, joten blogi jäi väliin. Hotelli saatiin nippa nappa varattua Hampurista, joka siis seuraava yöpymispaikka. Huomenna kohteessa!

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Baden-Baden - Luxembourg - Triers - Koblenz

Baden-Badenin ylellinen kylpyläelämä jäi taakse ja matka jatkui Ranskan puolelle. Saimme siis ihailla välillä naapurimaankin maisemia. Se on sanottava, että vertailussa saksalaiset kylät vetävät pisteet kotiin siisteydellään ja järjestyksellään. Ranskassa on, hmm, aika rähjäisen näköistä.... Viinejä tankattiin jostain ostoskeskuksesta matkan varrella. Sitten jatkui matka Luxemburgiin.



Luxemburg on todella hieno paikka. Tutustuimme kaupunkiin jalkautumalla kävelykaduille. Hiukan sorruimme shoppailemaankin, kauppoja kun riitti joka lähtöön. Luxemburgin linnoitus (Casemates du Bock) on yksi kauneimpia mitä olen nähnyt. Harhailtiin loppumattomia käytäviä maan alla ja ihailtiin torneista ja ampuma-aukoista näkyviä komeita näkymiä. Tutustumisen arvoinen kaupunki ehdottomasti. Kaupungissa riitti myös houkuttelevan näköisiä, idyllisiä ruokapaikkoja. Valitettavasti jäivät väliin sillä matkamme jatkui takaisin Saksan puolelle.



Seuraava pysähdyspaikka olikin Trier, Saksan vanhin kaupunki. Pari tuntia kävelimme pitkin loppumattomia kävelykatuja ja aukioita ja ihailimme Trierin romaanista tuomiokirkkoa (Dom), joka on todella upean näköinen arkkitehtoorinen sekamelska. Sielua ja ruumista lämmitti myös kauan odotettu 26 asteen lämpötila ja hehkuva auringonpaiste. Trier on Karl Marxin syntymäkaupunki muuten ja tottakai asiaankuuluva museo löytyy täältä, Pääoman ensipainoksineen.



Yöpymispaikaksemme oli valikoitunut Koblenz, joka sijaitsee Reinin ja Moselin yhtymäkohdassa. Viinialueilla siis liikutaan nyt ja kaunista ja rehevää on. Näillä seuduilla on myös Nürburgringin formularata, jossa vuosia sitten käytiin kisoja seuraamassa. Nyt ei käydä kisoissa, vaan tutustutaan viininviljelyyn.

tiistai 14. kesäkuuta 2011

München - Baden-Baden

Olisihan Münchenissä ollut sunnuntai-iltana Bon Jovin konsertti, vaan emmepä siihen osallistuneet. Wie schade... Hotellin ylihinnoiteltu perusaamiainen ei oikein innostanut ja niinpä hyppäsimme autoon ja suuntasimme Münchenin keskustaan, tarkemmin Marienplatz-aukiolle. Sieltä löytyy (hiukan piilosta) Guglhupf Café, josta saa erinomaista aamiaista, montaa eri variaatiota kullekin maun mukaan. Oikein maistuvaa ja täyttävää.


Suuri suunnitelmamme oli ryhtyä rankasti shoppailemaan matkan tässä vaiheessa, vaan toisin kävi. Maassa vietettiinkin kirkollista pyhää ja kauppojen ovet pysyivät tiukasti kiinni. Siinä ei auttanut Maamme-laulukaan. Jäimme siis Marienplatzille seuraamaan Raatihuoneen (Neues Rathaus) päätornin päivittäistä kellopeliesitystä. Kyseinen kellopeli (Glockenspiel) soittaa neljää erilaista melodiaa, 43 eri äänellä kilahtelevilla kelloilla, ja samaan aikaan 32 luonnollisen kokoista nukkea lähtee liikkeelle ja esittää historiallisia tapahtumia. Olipa hauska esitys, ja onneksi olimme juuri oikeaan aikaan paikalla. Hiukan balsamia haavoille...



Tihkusade esti pidemmät kävelyt, joten hyppäsimme taas autoon ja lähdimme baanalle. Yllättävän pitkäksi osoittautuikin tämä ajomatka. Alkuperäinen idea oli suunnata Europa-Park-huvipuistoon, mutta huomasimme sen mahdottomaksi tehtäväksi tällä aikataululla. Suuntasimme siis samoin tein Baden-Badeniin, mistä oli varattu jo yöpyminenkin.



Baden-Baden on kauniiden ja rikkaiden lomanviettopaikka. Mahtuu mukaan muutama taviskin, kuten nyt me... Sesonkihan ei Saksassa vielä ole, joten mitään suurempaa raharikkaiden esiinmarssia emme päässeet todistamaan. Baden-Baden sijaitsee Schwarzwaldissa, Oos-joen vehmaassa laaksossa. Ilmasto on erityisen miellyttävä ja kuuluisat mineraalilähteet ovat houkutelleet lomanviettäjiä jo 1800-luvulta lähtien. Lähteiden vesi pulppuaa peräti 68-asteisena. Mekin kävimme lillumassa Caracalla-kylpylässä. Mielenkiintoinen kokemus, miehille ja naisille yhteisine pukukoppeineen ja nakusaunoineen. Kuka vielä väittää, että vain me suomalaiset hallitsemme nakuilun...?



Trinkhallessa voi käydä maistelemassa suolapitoista lähdevettä ja Kurgarten-kasinolla menettämässä rahansa. Kolme kilometriä pitkällä Lichtentaler Allee -bulevardilla voi käydä tepastelemassa kauniiden istutusten ja suihkulähteiden keskellä. Baden-Badenissa voit shoppailla huippuliikkeissä, jos lompakko kestää, ja viettää yläluokkaista elämää. Kartanonrouva asui perheineen vaatimattomassa Gasthausissa, joten yläluokkaisuuden tunne jäi kokematta... Baden-Badenin syyskuiset ratsastuskilpailut ovat maailmankuulut, ja viimeistään siellä näkee todellista ylellistä elämäntapaa.



Ajomatka Baden-Badeniin oli sangen mielenkiintoinen serpentiinitietä kiemurrellen. Saapa nähdä mihin suuntaan lähdemme huomenna. Se onkin sitten taas uuden postauksen aihe. Kuulumisiin siis!

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Grassau-Obersalzberg-Chiemsee-München

Taas jäi yksi Gasthaus taakse ja matka jatkui Itävallan puolelle hetkellisesti koukaten kohti Berchtesgadener Landia. Kartasta voi nähdä että tämä ison kansallispuistonkin omaava alue tekee erikoisen poukaman Itävallan rajalla. Muuten, jos piipahdatte Itävallan puolella, muistakaa ostaa asiaankuuluva verolippu. Tiellä oikeasti tarkistetaan onko sinulla lipuke, ja jos ei ole, sakkoa pamahtaa saman tien. Eikä selitykset auta. Päinvastoin, tarkastajat osaavat olla erittäin epämiellyttäviä... (Olen kuullut.)


Obersalzbergissä sijaitsee Hitleristä kertova näyttely, hänhän asui näillä seuduilla. Maanalaisiin bunkkereihin pääsee myös täältä. Bunkkereita on muuten maan alla vaatimattomasti 23000 neliötä. Yleisöllä on pääsy vain pieneen osaan niistä. Dokumentation Obersalzberg -keskuksesta lähtevät myös bussit ylös Kotkanpesään (Kehlsteinhaus), tarkalleen 1834 km:n korkeuteen. Bormann keksi että Hitlerille rakennetaan ja lahjoitetaan puolueen toimesta tämä teehuoneeksikin kutsuttu lomanviettopaikka 50-vuotislahjaksi. Kalliiksi tuli, mutta ei se kuulemma saanut haitata. Hitler viihtyikin täällä erittäin hyvin, kuten Eva Braunkin. Ja bunkkereihin loppui molempien elämä, kun sota hävittiin. Jos sumu ei ole haittana, näkymät ovat henkeäsalpaavat.


Chiemsee on Baijerin suurin järvi ja meidän mieleemme se on jäänyt tv-sarja Lemmen viemää ulkokuvista. Chiemseen ympärillä on viehättäviä kyliä, ja seutu on erityisen suosittu lomakohde. Ensin kävimme lounaalla Bernaussa ja ihailimme upean järven lukuisia purjeveneitä ja purjelautailijoita. Laivat kuljettavat 6 kertaa päivässä matkustajia kahteen saareen; Herreninseliin ja Fraueninseliin. Me valitettavasti myöhästyimme viimeisestä lähdöstä, joten vierailu saarilla jää seuraavaan kertaan. Makoilimme sitten järveä ihailemassa hetken. Lisäksi piipahdimme Prienin satamassa järvilaivoja katsastamassa. Tänne satamaan asti tulee myös pieni juna rautatieasemalta.


Illaksi saavuimme Müncheniin ja jämähdimme hotelliin. Meillä on sellainen ajatus, että Münchenin nähtävyydet jäävät tällä kertaa ajanpuutteen takia vähemmälle huomiolle. Suunnitelmissa on ottaa lennot tänne jossain vaiheessa ja tutustua isovanhempien kanssa perusteellisesti kaupungin antiin. (Terveiset vaan anopille: eikö olekin kiva kun suunnitellaan teidänkin puolestanne...).


Vielä jatkuu matka. Paljon on nähty ja paljon vielä nähtävää on jäljelläkin. Ajomatkat ovat olleet kohtuullisia ja puoliso on jaksanut reippaasti ajaa eikä varakuskia ole toistaiseksi tarvittu. En taitaisi uskaltaakaan näille teille... Tilanteet moottoritiellä ovat välillä todella nopeita, suurten nopeuksien takia. Mutta, huomenna taas palataan asiaan. Gute Nacht!





sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Vehlberg-Dinkelsbühl-Augsburg-Hohenschwangau-Grassau

Matka ei jatku enää Autobahneilla kaahaten, vaan olemme siirtyneet Romantische Strasse -reitille (Romanttinen tie). Tämä reitti on n. 150 km pitkä ja kulkee viehättävien pikkukylien kautta. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Dinkelsbühl, syystä että se on kotikaupunkimme Porvoon ystävyyskaupunki. Vierailemisen arvoinen, totta vieköön. Alkaa olla jo hämmentävää nähdä toinen toistaan kauniimpia kaupunkeja: täälläkin talot ovat silmäähivelevän upeita. Dinkelsbühlissa on myös paljon pieniä putiikkeja - taidetta, käsityötä, vaatteita - jos sattuu olemaan shoppailuhaluja.


Kahvitauko vietettiin Augsburgissa, joka tunnetaan Mozartin kotikaupunkina. Leveän puistobulevardin, Maximilianstrassen, varrella on upeita ylimystaloja toinen toisensa jälkeen. Myös herra (Jakob) Fuggerin kotitalo on täällä. Kyseinen herra perusti maailman ensimmäisen vähävaraisten asuinalueen Augsburgiin, jo vuonna 1516 - edistyksellinen mies.


Sitten onkin jo aika Saksan-kiertomatkamme "kohokohtaan": Schloss Neuschwanstein. Olemme siis Hohenschwangaun kylässä, Romanttisen tien päätepisteessä. Tänne kuningas Ludvig II rakennutti unelmiensa satulinnan, josta Walt Disneykin otti mallia piirtäessään Prinsessa Ruususen linnaa. Neuschwansteinin linnaa rakennettiin 17 vuotta (1869-1886), ja valmiiksi saatiin vain kolmannes. Kuningas ei itse ehtinyt asua unelmalinnassaan kuin puolisen vuotta ennen kuin mielenvikaiseksi todettuna vangittiin, kuoli epäilyttävissä olosuhteissa, ja linnasta tehtiin nähtävyys, rakennustöiden aiheuttamien velkojen maksamiseksi. Se mikä valmiiksi on saatu, on satumaisen upeaa, käsityöläisten taidonnäyte.


Ludwig II oli suuri Wagnerin musiikin ystävä ja linnassa onkin paljon Wagnerin oopperoihin liittyviä seinämaalauksia. Eräs erikoisuus on Tannhäuser-oopperasta lainattu salainen "luola" (grotto). Upeasta valtaistuinsalista puuttuu vain valtaistuin; se jäi ikävä kyllä valmistumatta. Linnan kellarissa sijaitseva keittiö on näkemisen arvoinen sekin; näyttää suorastaan modernilta varustukseltaan. Linnan ympäristössä on paljon kävelyreittejä, jos aikaa on. Kylässä sijaitsevasta lipunmyynnistä on puolen tunnin kiipeäminen ylös linnanportille, josta opastetut kierrokset alkavat. Hevoskyydilläkin pääsee: hintaan 6 euroa per henk. Vaunuihin mahtui n. 13 henkilöä.


Matka yöpymispaikkaamme Chiemsee-järven laitamille kulki Bad Tölzin kautta. Pakkohan se oli käydä katsomassa miltä näyttää lempisarjassamme (Lemmen viemää) usein mainittu kylä. Herkulliselta! Majapaikkaamme sen sijaan olikin vaikea löytää ja navigaattorikin ohjasi minne sattui. Onneksi paikalliset avuliaat herrat ohjasivat oikeaan suuntaan ja perille päästiin Gasthaus Mühlwinkiin. Meno pikkukylän majatalon ravintolassa oli railakas, ja hetken jo epäilimme olevamme väärässä paikassa. Isokokoinen huone oli odottamassa kuitenkin asiaankuuluvasti matkalaisia ja tavernasta irtosi maittavaa iltapalaakin vielä, iloisessa seurassa. Grüss gott!

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Bayreuth-Nürnberg-Rothenburg ob der Tauber-Vehlberg

Bayreuth jäi sattuman summana tarkemmin tutkimatta, ja matka jatkui Nürnbergiin. Harmillista on, että Nürnberg tuo lähinnä mieleen natsi-Saksan ja sotasyyllisyysoikeudenkäynnit, sillä kaupunki on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Muurin ympäröimä keskiaikainen kaupunki on todella viehättävä ristikkorakenteisine taloineen. Katujen varsilla on mielenkiintoisia puoteja; vaatetta, antiikkia, sisustustarvikkeita jne. Kukkulan päällä sijaitseva Kaiserburg (Keisarinlinna) pitää sisällään mm. museon, jossa on esillä aseita ja haarniskoja. Sinwellturm-tornista on hieno näkymä kaupungin kattojen ylle. Linnan puutarha on kaunis ja rauhaisa paikka.



Jos olet kaupungissa "oikeaan aikaan", niin klo 14.30 on mahdollista tutustua opastetusti maanalaisiin taidebunkkereihin (historischer Kunstbunker), joihin oli piilotettu kaupungin arvokkaat taideaarteet sodanaikaisilta pommituksilta suojaan. Lippuja myydään viereisellä Bergstrassella, opastus vain saksan kielellä ja kestää 75 min. Bunkkerit sijaitsevat 24 metrin syvyydessä entisissä olutkellareissa. Pommituksissahan tuhoutui 90 prosenttia vanhan kaupungin rakennuksista. Voimme vain kiittää senaikaisten viranomaisten kekseliäisyyttä.



Toki söimme kuuluisaa braatvurstia, kun Nürnbergissä olimme. Niitä paistetaan mm. Raatihuoneentorin kulmilla sijaitsevassa Bratwursthäusle-ravintolassa. Herkullista perunasalaatin ja pretzeleiden sekä oluen kera (Rostbratwürste mit Kartoffelsalat und Pils vom Fass). Torilta nappasimme mukaamme paikallista erikoisuutta eli Lebkuchen, eräänlaisia piparkakkuja eri tavoin maustettuna. Sehr lecker!



Sitten jatkui taas matka. Autobahnilla todistimme mitä tarkoittaa liikenneruuhkat suuren maailman tyyliin, kun jonot seisoivat 10 kilometriä. Meidän onneksemme vastaantulevalla kaistalla... Siinä missä tuulivoimaloita on paljon matkan varrella, myös aurinkopaneelit näyttävät olevan suosittuja, esim. maatiloilla navetan katolla.

Rothenburg ob der Tauber on muurien kokonaan ympäröimä kaupunki. Kartanonrouva on matkoillaan nähnyt monta kaunista kaupunkia ja kylää, mutta en taida liioitella pahasti jos sanon, että tämä on toistaiseksi "se kaunein". Nousimme aluksi muurille ja nautimme näkymistä; useista torneista pääsee kiipeämään muurille. Sitten jalkauduimme alas kaupunkiin, ja voi sitä kauneutta! Sattumoisin kaupungissa oli meneillään keskiaikaiset päivät, ja katukuva vilisi vanhoihin asuihin pukeutuneita kaupunkilaisia. Torilla oli meneillään nuorten esityksiä ja toisaalla käsityöläismarkkinat.



Rothenburgissa kannattaa kiinnittää huomiota koristeellisiin (kauppojen, ravintoloiden ja hotellien) takorautakyltteihin. Niitä valmistavat mestarisepät takoraudasta, ja kyltit on hyväksytettävä kaupungin viranomaisilla ennen kuin niitä saa kiinnittää talojen seiniin. Ovat kuulkaa todella hienoja! Jos olet jouluihminen, tämä on sinun kaupunkisi. Rothenburgissa on joulumuseo ja sen yhteydessä joulutori, joka on auki vuoden jokaisena päivänä. Sanotaan nyt vaikka näin: kuvitelkaa kaikki Suomen Stockmanien ja Sokosten joulunalusmyynnissä olevat joulukoristeet. Täällä ovat ne kaikki ja vielä vähän enemmän. Kartanonrouva oli kuin Liisa Ihmemaassa tarjonnan keskellä. Jingle bells, jingle bells,...



Houkutus oli suuri jäädä Rothenburgiin ikuisiksi ajoiksi, mutta matka jatkuu. Yöpyminen oli varattu Vehlberg-nimisestä kylästä, hotellista nimeltä Wender. Saavuimme pieneen kyläpahaseen peltojen keskellä, ja kohtasimme uskomattoman  viehättävän maalaishotellin, joka oli kuin paratiisi upeine koristepuusepän taidonnäytteineen. Hulppea huone, erinomainen ruoka ja erityisen ystävällinen palvelu. Suosittelen lämpimästi!



Nähdäkseni kärvistelette Suomessa kolmenkymmenen asteen helteissä. Se on niin harvinaista herkkua niillä leveysasteilla, että nauttikaa jokaisesta hikipisarasta täysin rinnoin! Kartanonrouva kuitenkin täällä ja tässä kiittää luojaansa siitä, että asteet ovat inhimillisesti kahdenkymmenen asteen hujakoilla. Kun kävelee kilometritolkulla ja perehtyy nähtävyyksiin "liukuhihnalla", arvostaa kohtuullisia lämpötiloja. Toisissa olosuhteissa sanoisin jotain ihan muuta. Olenhan kuin kissa: nautin lämmöstä täysin rinnoin!

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Rostock-Potsdam-Bayreuth

Superfast oli perillä Rostockissa aikataulunsa mukaisesti klo 21.30. Siitä samoin tein moottoritielle ja kohti Potsdamia. Yöllinen ajomatka oli mielenkiintoinen. Etenkin kun ns. erikoiskuljetukset ovat liikkeellä öisin, mahdollisimman vähäisen harmin takia, kuvittelisin. Niinpä köröttelimme 50 kilometriä erikoisleveän rekan perässä, ohi ei päässyt. No, perillä Beelitzissä olimme 0.45 ja hotelli löytyi navigaattorin avulla helposti. Avainkin oli siellä missä piti; hotelli (Hotel Stadt Beelitz) oli jo uinumassa eikä henkilökuntaa paikalla. Viehättävä pieni kylä, ja oikein mukava hotelli. Tärkeintä oli tosin päästä sänkyyn nukkumaan...



Beelitz valikoitui yöpymispaikaksi siksi, että se sijaitsee lähellä Potsdamia. Sinne suunnattiinkin heti aamutoimien jälkeen. Potsdam kuului entiseen Itä-Saksaan ja on pullollaan upeita rakennuksia, jäänteenä Preussin ajoilta. DDR ei osannut kuitenkaan arvostaa hienouksia (preussilaista materialismia...), ja paljon ehti tuhoutua ennen Saksojen yhdistymistä. Yhdistymisen jälkeen entisen Itä-Saksan entistämiseen onkin upotettu melkoinen määrä kahisevaa.



Ensin kuljeskeltiin hiukan Brandenburger  Strasse -kävelykadulla haistelemassa tunnelmaa. Mahtava kaupunginportti Brandenburger Tor on maamerkkinä tänne. Sitten veivät askeleet valtavaan Park Sanssouci
-puistoon. Puistosta nousevat uljaat portaat (132 askelmaa) rinteen harjalla seisovaan Fredrik Suuren kesäpalatsiin Schloss Sanssouciin. Linnan loisteliaita saleja pääsee kiertämään audiovisuaalisesti (hassu näky kun kaikki kulkevat luuri korvalla...); mm. Voltairelle nimetty vierashuone on koristeltu apinoilla ja papukaijoilla. Fredrik oli humoristi selvästikin.



Linnan keittiö on ehdottomasti käytävä katsomassa; sopisi tämänkin päivän tarpeisiin varustukseltaan ja kooltaan. Puiston alueelta löytyy myös mm. Orangerie, eli kasvihuone, sekä hassunhauska ja mielikuvituksellinen Chinesisches Haus, kiinalaistyylinen huvimaja. Linnan kulmilla on myös tuulimylly, johon pääsee tiettyihin aikoihin sisällekin sekä tietysti näköalatasanteelle.



Pyrähdimme myös Schloss Cecilienhof -linnaan, joka on paitsi luxushotelli myös museo. Linna on äärimmäisen mielenkiintoisesti rakennettu, edustaa englantilaista tudor-tyyliä ristikkorakenteineen ja jyrkkine kattoineen ja savupiippuineen. Täällä muuten isot herrat Truman, Stalin ja Churchill aikanaan istuivat Potsdamin konferenssissa, jossa päätettiin Euroopan sodanjälkeisestä tulevaisuudesta. Linnan kulmilla näkee luultavasti Potsdamin komeimpia asuintaloja. Kaikesta näkee, että tässä teollisuusmaassa on vauraus ihan eri tasolla kuin pienessä Suomessa.



Sitten olikin aika lähteä taas tien päälle ja kohti uusia haasteita. Puoliso ajoi Autobahnilla (A9) rauhallisesti 150 km/h, kun vasemmalta mentiin heittämällä ohi. Ilmeisesti 200 km/h on ihan normivauhti näillä teillä. Näytti hurjalta suomalaiseen silmään. Sen verran on puolisolla bensaa suonissa, että pitihän se kokeilla miltä tuntuu ajaa Mesellä kahtasataakahtakymppiä. No, miltä tuntui? Tasaiselta. Tiet ovat hyvässä kunnossa, tänne vaan Suomen Tielaitos mallia ottamaan! Toinen huomionarvoinen asia ovat tuulipuistot, joita tässä maassa riittää. Saksalaiset ovatkin edelläkävijöitä vihreässä ajattelussaan. Toivoisi koti-Suomeenkin parempaa asennetta tuulivoimaloita kohtaan. Se miten autoilu ja vihreä ajattelu sopivat yhteen onkin vaikeampi yhtälö...



Illaksi saavuimmekin Bayreuthiin, Wagnerin kaupunkiin. Hotellia ei oltu varattu, joten etsintähommiksi meni. Viimein se löytyi, mutta opetus on se, että etukäteen kannattaa varata. Tämän päivän maailmassa ihmiset liikkuvat ja matkustavat niin paljon, ettei ole itsestään selvä saada hotellihuonetta. Ikävää mutta totta. Sitä paitsi etukäteen netistä varattuna hotellit ovat edullisempia kuin paikan päällä samana päivänä. Matka jatkuu...

Yhden miehen hodarikioski