"Mun syömmeni tuulikannel on, sen kielissä laulu on lakkaamaton."

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Kuumakallet liikenteessä

Kuten säästä huomaamme, juhannus on tuloillaan. Juhannusliikenteeseen kuuluvat olennaisesti myös kuumakallet; eivätkä pelkästään juhannuksena tietenkään, vaan myös muina vuodenaikoina. Omistan tämän postauksen noille tieliikenteen kruunaamattomille kuninkaille, kavereille jotka eivät tiedä olevansa kuumakalleja. Me muut tiedämme.



Kuumakalle ei aja millään tietyllä automerkillä. Kuumakalle on kuka tahansa naapurin jeppe (harvemmin lissu), joka viettää näennäisesti tavanomaista elämää. Eikä kuitenkaan. Kuumakallet eivät nimittäin perusta tekemättömyyden ja tylsyyden päälle, liikenteessä ainakaan. Ja erityisesti. Kuumakallelle tie on aina auki ja asfaltin kutsu on seireenin laulua korville.

Kuumakalle ohittaa juuri silloin, kun kukaan muu ei uskalla. Kuumakalle rakastaa tiukkoja ohituksia erityisesti. Kuumakalle ei perusta keltaiselle viivalle; hänelle se nimenomaan on kutsu jännittävään ohitustilanteeseen. Lähestyvä mäki tai mutka, joka olennaisesti vähentää näkyvyyttä, on kuumakallen unelma. Kolmen peräkkäisen rekan ohittaminen "jännässä paikassa" on kuumakallelle matkan huippuhetki. Kuumakalle tulee ja ottaa tien omakseen.



Kuumakalle ei näe itseään riskikuskina, koska kysehän on elämäntavasta. Päinvastoin, kuumakallen mielestä "muut" liikenteessä ovat lähinnä tyhmiä ja tien tukkeena. Ei kuumakalle mieti sellaista mahdollisuutta, että jotakin ikävää tapahtuisi - osaahan hän ajaa paremmin kuin muut. Kuumakallen sanavarastoon eivät kuulu  sanat kuten "turvaväli", "turvallinen ohitus", "muut huomioiva liikennekulttuuri". Ei kuumakalle perusta Salovaaran tai Hallin radionarinoista perjantaisin menoliikenteen tuoksinassa.

Kuumakalle ei varsinaisesti saa kicksejään siitä, että on perillä kahdeksan minuuttia aikaisemmin kuin muut. Kyse on hetkessä elämisestä, tokihan hän sen verran elämäntaidonhallinnasta ymmärtää. Kyse on siitä miten matkaa tehdään. Pitää olla jännitystä ja tiukkoja tilanteita, vauhtia ja vipinää.



Kun "muut" kuskit pitävät turvavälin edellä ajavaan kuskiin, tulee kuumakalle väliin, taas yhden tiukan ohituksen tuoksinassa, ja näin saadaan koko letkaa mukavasti piristävä jarrutus-heijausliike aikaiseksi. Kuumakalle osaa tehdä muidenkin elämän mielenkiintoiseksi siis.

Toivotan kaikille mökkihöperöille kuumakalle-vapaata automatkaa juhannuksen viettoon. Ja jos kuumakalle kaikesta huolimatta sattuisi samaan juhannusruuhkaan, annetaan reilusti tilaa. Omaa henkeään ei kannata näiden kavereiden takia riskeerata. Saunaan ehtii kahdeksan minuuttia myöhemminkin.



Rauhallista keskikesän juhlaa!

2 kommenttia:

  1. Asiaa puhut. Piittaamattomuus muista liikenteessä mukana olevista tuntuu rankalta, kokemuksia on. Jokaiselle mökkimatkalle osuu muutama kuumakalle, juhannusliikenteessä heitä on kaksiverroin. Kuumakalleja on syytä varoa eikä itse provosoitua etupuskurin kulmaa nuolevista väliin änkeäjistä.
    Sydän suven juhla lähestyy. Ajetaan turvavälein ja rauhallisesti.

    VastaaPoista
  2. Se onkin pahinta kun kuumakallen ohittaessa pahassa paikassa ohitettava provosoituu ja yhtyy estämään ohitusta, niitäkin näkee eikä ole hauska näky ollenkaan, kiihdyttaa pitää ettei vain tuo hullu ohi pääse, sitten onkin jo kaksi kuumakallea yhdessä.
    Kuitenkin, turvallista matkaa juhanuusruuhkassa.

    VastaaPoista