"Mun syömmeni tuulikannel on, sen kielissä laulu on lakkaamaton."

lauantai 19. tammikuuta 2013

Kaikki tiet vievät Roomaan

Ystävätär houkutteli kanssaan Roomaan, pitkää viikonloppua viettämään. No, minuthan on helppo ylipuhua. Sitä paitsi Rooma on yksi lempikaupungeistani. Siispä matkaan. Nykyiseen maailmanaikaan moniin kohteisiin voi varata jo etukäteen sisäänpääsyt, joten vierailut Vatikaanin museoihin, Borghesen Galleriaan ja Palazzo Valentiniin oli bookattu jo etukäteen. Joissain tapauksissa etukäteisvaraus on jopa pakollinen. Sen sijaan takapakkia tuli siinä, että Colosseumiin yritimme liian myöhään päivästä: se suljetaan tuntia ennen auringonlaskua. No, siinäpä ystävättärelleni syy käydä uudestaan Roomassa. Ja näinhän tietenkin tapahtuu, koska kävimme heittämässä kolikon olkapään yli Fontana di Trevi -suihkulähteeseen.



Mielenkiintoisin kokemus oli ehdottomasti Le Domus Romane di Palazzo Valentini, joka oli minulle ihan uusi tuttavuus Roomassa. Palatsi on helppo löytää Piazza Venezian kulmilta, ja etukäteisvaraukset ovat tarpeen. Kierroksia tehdään italian ja englannin kielillä. Domus Romane -kierros kestää n. kaksi tuntia ja sen aikana palataan Rooman muinaiseen valtakuntaan multimedian, videoiden ja installaatioiden avustuksella. Kierros tapahtuu Valentinin palatsin pohjakerroksessa, jonka alta arkeologit ovat huolella kaivaneet esiin entisen palatsin rauniot (kylpylä, keittiö, mosaiikkilattiat, pylväät, oleskelutilat). Koko kierros kävellään näiden raunioiden päällä, pleksilasit jalkojen alla. Aluksi vaati vähän totuttelua kävellä "tyhjän päällä"... Kierros on huikea kokemus, ja upeasti nykytekniikalla toteutettu multimediashow. Suosittelen lämpimästi.



Vatikaanin museot ja Pietarinkirkko ovat Colosseumin ohella Rooman merkittävimmät nähtävyydet. Me olimme varanneet Vatikaanin museoihin liput valmiiksi netistä, mikä on suositeltavaa etenkin korkeasesonkina. Jonot lipunmyyntiin saattavat olla useita satoja metrejä, mutta online-lipulla kävelet suoraan sisään. Turvatarkastuksen kautta tietenkin. Museoon kannattaa varata runsaasti aikaa, koska nähtävää on enemmän kuin pystyy käsittelemään. Sikstiiniläiskappeli tuntuu olevan ihan pyhiinvaelluskohde vierailijoille. Minun mielestäni hienointa nähtävää on sinne johtavat galleriat ja upeat kattomaalaukset. Sisäpihalta löysimme Padiglione delle carrozze -museon, jossa esitellään paavien kautta aikojen käyttämiä kulkuvälineitä, mm se Fiat Campagnola, jossa paavi Johannes Paavali Ii yritettiin salamurhata 13.5.1981. Sisäänkäynnin upeat kierreportaat jäävät varmasti myös mieleen. Tämän vuoden alusta lähtien kortit eivät enää kelpaa museossa, joten varaa käteistä mukaan.



Pietarinkirkkoon kuljetaan turvatarkastuksen kautta. Vinkiksi annan että menette ensimmäiseksi kupoliin (la Cupola di San Pietro), koska sieltä palattuanne takaisin alas tulette suoraan kirkon sisälle. Kupoliin pääsee joko hissillä (kattotasanteelle asti) tai portaita kiipeämällä. Hintaero on minimaalisen pieni. Ensin käydään kirkon sisäpuolta kiertävällä parvella, josta on huikaisevan upeat näkymät mahtavaan kirkkoon (ja teräsverkot turvallisuussyistä), sen jälkeen matka jatkuu kiipeämällä yhä kapeammiksi käyviä portaita ulkonäköalatasanteelle. Täältä onkin upeat näkymät Rooman ylle, ja tietysti Vatikaani-valtioon ja sen kauniisiin puutarhoihin. Itse kirkko on sanoinkuvaamattoman upea sisältä. Jumalanpalveluksia siellä pidetään ahkerasti ja osallistumaan toki pääsee jos selvittää tiensä vartijoiden ohi. Pietarinkirkon aukiolta kivenheiton päässä on Castel Sant´Angelo -linnoitus, jonne muuten johtaa salakäytävä Vatikaanista... Nämä kuvan nunnat riehaantuivat Pietarinkirkon aukiolla ottamaan cheerleader-tyylistä asetelmaa:



Galleria Borghese sijaitsee Borghesen valtavassa puistossa (Villa Borghese). Galleriaan on tiukat turvamääräykset, eikä sisään saanut mitään henkilökohtaista (ei kameraa, ei käsilaukkua, ei edes kännykkää). Kuvia ei näistä taideaarteista siis päästy ottamaan. Mutta upea galleria on. Pienellä junalla kiersimme vielä puiston, ihan vaan huvin vuoksi. Ja löysimme ihastuttavan ravintolan puiston keskeltä, rauhan tyyssijan kaiken hälinän keskellä. Espanjalaiset portaat löytyvät nekin puiston kulmilta: täällä "kaikki" käyvät (Fontana di Trevin ohella) kuvauttamassa itsensä, tai vaan istuskelemassa portailla. Portaiden vierestä löytyy ihana englantilainen teehuone, jos haluaa vaihtelua cappuccinolle ja espressolle. Jaa no, oli siinä vieressä Furlan käsilaukkuliikekin, mutta ei siitä sen enempää (älkää kertoko puolisolle...).



Minun lempipaikkani Roomassa on Forum Romanum, koska olen rakastunut raunioihin. Älkää kysykö miksi... Kaunein kohta mielestäni on Capitolium-kukkulalla, aivan Vittorio Emanuelle II muistomerkin takana, museoaukion vasemmalta laidalta: tänne olen tullut jokaisella Rooman-matkallani ihailemaan upeaa näkymää alas Forum Romanumille. Sydäntä sykähdyttävä näky. Tunnetteko tarinan Romuluksesta ja Remuksesta, veljeksistä jotka tarinan mukaan perustivat Rooman? Legendan mukaan pojat heitettiin korissa Tiber-jokeen, josta he ajautuivat kuivalle maalle ja naarassusi löysi ja imetti heitä:



Rooman historiallisesta keskustasta (centro storico) löytyy mm. Pantheon, kaikkien jumalien temppeli. Pantheon on tummanpuhuva ulkoa päin, pyöreä muodoltaan ja keskellä kattoa on avoin aukko, josta auringonkierto luo erilaisia heijastuksia kirkon marmorisille seinille. Sadekin toki valuu aukosta sisään, mutta se asia on aikanaan ratkaistu nerokkaasti lattiassa olevilla pienillä rei'illä... Trevin suihkulähteen mainitsinkin jo - täällä taskuvarkailla on kissanpäivät, joten vahtikaa omaisuuttanne väenpaljoudessa. Via Corson varrelta ja sen lukuisilta sivukaduilta löytyy shoppailijan unelmakohteet. Me onnistuimme löytämään mm. ihanan sisustusliikkeen, josta ostin peltisen skootterin tuliaiseksi kotiin, ja sitä sitten raahasin käsimatkatavarana kun ei mahtunutkaan matkalaukkuun... Näiltä kulmilta löytyy myös ihania pieniä trattorioita. Ruoka on lähes aina hyvää Roomassa, kunhan välttelee turistimenuita mainostavia paikkoja. Ainakin meitä onnisti joka kerta ruoan suhteen. Paras makuelämys olivat täytetyt kesäkurpitsan kukat (Fiori di Zucca Fritti).



Rooman mukulakivikadut ovat tappavan raskaita jaloille, joten allekirjoittanutkin joutui nöyrtymään ja vaihtamaan korkkarit käytännöllisempiin kenkiin. Roomaa pystyy kiertämään hyvin kävellen, koska tärkeimmät nähtävyydet ovat suht pienellä alueella. Metro on kuitenkin kätevä tapa liikkua, jos jalkojaan haluaa säästää (ja varmasti haluaa). Katumuoti näyttää olevan yhtä tummanpuhuvan synkkä kuin meillä Suomessakin, mutta aina silloin tällöin vastaan käveli todella tyylikkäitä roomalaisia pariskuntia. Eräs koiraherra Borghesen puistossa jäi erityisesti mieleen:



Kaiken kaikkiaan meillä oli huikean hienot kolme vuorokautta Roomassa. Niin paljon nähtävää tässä historiaa havisevassa kaupungissa kuitenkin on, että viikkokin olisi liian vähän. Onneksi Roomaan voi aina palata uudestaan. Onhan se kolikkokin heitetty Fontana di Treviin...  Buon viaggio!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti