"Mun syömmeni tuulikannel on, sen kielissä laulu on lakkaamaton."

tiistai 14. kesäkuuta 2011

München - Baden-Baden

Olisihan Münchenissä ollut sunnuntai-iltana Bon Jovin konsertti, vaan emmepä siihen osallistuneet. Wie schade... Hotellin ylihinnoiteltu perusaamiainen ei oikein innostanut ja niinpä hyppäsimme autoon ja suuntasimme Münchenin keskustaan, tarkemmin Marienplatz-aukiolle. Sieltä löytyy (hiukan piilosta) Guglhupf Café, josta saa erinomaista aamiaista, montaa eri variaatiota kullekin maun mukaan. Oikein maistuvaa ja täyttävää.


Suuri suunnitelmamme oli ryhtyä rankasti shoppailemaan matkan tässä vaiheessa, vaan toisin kävi. Maassa vietettiinkin kirkollista pyhää ja kauppojen ovet pysyivät tiukasti kiinni. Siinä ei auttanut Maamme-laulukaan. Jäimme siis Marienplatzille seuraamaan Raatihuoneen (Neues Rathaus) päätornin päivittäistä kellopeliesitystä. Kyseinen kellopeli (Glockenspiel) soittaa neljää erilaista melodiaa, 43 eri äänellä kilahtelevilla kelloilla, ja samaan aikaan 32 luonnollisen kokoista nukkea lähtee liikkeelle ja esittää historiallisia tapahtumia. Olipa hauska esitys, ja onneksi olimme juuri oikeaan aikaan paikalla. Hiukan balsamia haavoille...



Tihkusade esti pidemmät kävelyt, joten hyppäsimme taas autoon ja lähdimme baanalle. Yllättävän pitkäksi osoittautuikin tämä ajomatka. Alkuperäinen idea oli suunnata Europa-Park-huvipuistoon, mutta huomasimme sen mahdottomaksi tehtäväksi tällä aikataululla. Suuntasimme siis samoin tein Baden-Badeniin, mistä oli varattu jo yöpyminenkin.



Baden-Baden on kauniiden ja rikkaiden lomanviettopaikka. Mahtuu mukaan muutama taviskin, kuten nyt me... Sesonkihan ei Saksassa vielä ole, joten mitään suurempaa raharikkaiden esiinmarssia emme päässeet todistamaan. Baden-Baden sijaitsee Schwarzwaldissa, Oos-joen vehmaassa laaksossa. Ilmasto on erityisen miellyttävä ja kuuluisat mineraalilähteet ovat houkutelleet lomanviettäjiä jo 1800-luvulta lähtien. Lähteiden vesi pulppuaa peräti 68-asteisena. Mekin kävimme lillumassa Caracalla-kylpylässä. Mielenkiintoinen kokemus, miehille ja naisille yhteisine pukukoppeineen ja nakusaunoineen. Kuka vielä väittää, että vain me suomalaiset hallitsemme nakuilun...?



Trinkhallessa voi käydä maistelemassa suolapitoista lähdevettä ja Kurgarten-kasinolla menettämässä rahansa. Kolme kilometriä pitkällä Lichtentaler Allee -bulevardilla voi käydä tepastelemassa kauniiden istutusten ja suihkulähteiden keskellä. Baden-Badenissa voit shoppailla huippuliikkeissä, jos lompakko kestää, ja viettää yläluokkaista elämää. Kartanonrouva asui perheineen vaatimattomassa Gasthausissa, joten yläluokkaisuuden tunne jäi kokematta... Baden-Badenin syyskuiset ratsastuskilpailut ovat maailmankuulut, ja viimeistään siellä näkee todellista ylellistä elämäntapaa.



Ajomatka Baden-Badeniin oli sangen mielenkiintoinen serpentiinitietä kiemurrellen. Saapa nähdä mihin suuntaan lähdemme huomenna. Se onkin sitten taas uuden postauksen aihe. Kuulumisiin siis!

2 kommenttia:

  1. Kyllä on hienoa matkustaa kanssanne ! Ja Marienplazan kellonsoittajia kuuntelin seurassanne sujuvasti, ne kun sattui olemaan vielä tuoreessa muistissa. kuuluivat selkeästi hotlliimme. kiitos matkasta kanssanne!

    VastaaPoista
  2. kiva lukea matkastanne ja elää mukana. mökilläkin sää alkaa jo seljetä. hyvää matkaa edelleenkin.

    VastaaPoista