Jonkun verran on vuosien varrella tullut oltua mukana vaikuttamassa. En kehu pitkällä kokemuksella enkä asioihin perusteellisella vihkiytymiselläkään. Hiukan on pintaa raapaistu, reilut kahdeksantoista vuotta. Siinäkin on ihan riittävästi ollut. Hitaasti mutta varmasti hyppään rattaista sivuun. Valitettavasti se ei kuitenkaan täysin onnistu ettenkö huomioisi ja esittäisi mielipiteitä. Yritetty on. Mutta kun on ikään kuin veressä tuo yhteiskunnallinen kantaaottavuus.
Monet sanovat politiikkaa likaiseksi peliksi. Aika yksipuolinen näkökulma, mielestäni. Vähän kuin sillä tavalla hakisi itselleen oikeutusta olla ymmärtämättä ja tiedostamatta asioita. Sivistynyt ihminen ymmärtää miten maailma (ja kuntatalous, valtiontaloudesta puhumattakaan) pyörii ja mikä päätös mihinkin suurin piirtein vaikuttaa. Jollain tasolla. Mikään ei ole mielestäni nolompaa kuin olla tyystin välinpitämätön, etenkin jos asenne on "ettei politikointi minua ja minun pientä maailmankuvaani koske".
Esimerkki: Voisihan sitä toki ajatella niin että koska olen jo synnyttänyt, on ihan sama mulle missä muut synnyttävät. Mutta eihän se niin mene. Pitää osata asettua toisen ihmisen asemaan. Fiksu ihminen on empaattinen toista kohtaan ja ymmärtää erilaisia tarpeita. Nuori ymmärtää vanhaa ja päinvastoin, miehet naisia ja naiset miehiä, duunarit työttömiä jne. Poliitikon epäkiitollinen tehtävä on sitten olla fyysisesti päättämässä miten yhteisiä (vero)rahoja jaetaan ja korvamerkitään. Sitäkin epäkiitollista tehtävää täytyy jonkun hoitaa, turha on halveksia sellaisia ihmisiä. Vai haluaisitteko elää maassa, jossa ei asioista päätettäisikään enää demokraattisesti, kansaa edustavien ihmisten kautta?
Ihan vaan muistutuksena: jokainen kansanedustaja/valtuutettu/luottamusmies on valittu meidän kaikkien äänillämme, meidän tavallisten kansalaisten mandaatilla. Jos siellä on "väärä" ihminen, niin ilmeisesti hänkin on kuitenkin jonkun mielestä juurikin oikea. Näkisin asian niin että päättäjät edustavat omaa aikaansa ja kansan mielialoja. Tyhmä päättäjä - tyhmä kansa. Aika radikaalisti muotoiltu? Eikä äänestämättä jättäminen valitettavasti ole ratkaisu - "enpähän ole näitä ollut valitsemassa". Sekin on nimittäin valinta ja eräänlainen äänestys, ja kaiken lisäksi vie pohjan koko demokratialta. Jokainen ääni ratkaisee.
Joten jatkan ympärilläni olevan maailman havainnoimista ja mielipiteiden esittämistä entiseen malliin, enkä tunne siitä huonommuutta, että ymmärrän asioita. Teen niin koska voin!
Jos et sinä, kuka? Jos ei nyt, koska?
-Abraham Maslow
-Abraham Maslow
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti