Ylistyslaulu yksinäisyydelle

Ihmiset jaotellaan kolmeen vaistotyyppiin: sosiaaliset vaistotyypit, vetovoimatyypit ja itsesuojeluvaistotyypit. Yksi näistä on meissä jokaisessa ylikorostunut, yksi joka jää vähemmälle huomiolle ja yksi joka soljuu omalla painollaan, tasapainoisesti. Jossain matkan varrella tajusin, että olen ehdottomasti vetovoimatyyppi, mutta yllätyksenä tuli se, että sosiaalisuus on mitä ilmeisemmin se joka jää pohjimmaiseksi. Siitäkin huolimatta että useimmat ystävät varmaankin pitävät sosiaalisena. Luulen että seiskuus sekoittaa; seiskat kun ovat aika ulospäinsuuntautuneita itsessään.

Nuorempana asiat piti aina tehdä jonkun kaverin kanssa (vetovoimatyypit siis tykkäävät olla kahdestaan), samoin aina piti olla joku mies kierroksessa. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kiehtoo itsekseen möllöttäminen. Liekö syynä se, että puolison (työstä johtuvan) poissaolevan roolin takia olen ollut kiinni lapsissa, ja nyt on aika ottaa vähän hajurakoa. En tiedä. Edelleen on kivaa tehdä asioita kahdestaan jonkun ystävättären kanssa, tai puolison, mutta isoissa porukoissa en ole viihtynyt koskaan. Toki kun se on tarpeen, pärjään silti erittäin hyvin. Se ei vaan innosta välttämättä. Joskus onkin sitten niin kivaa että oksat pois. Kun tekee sitä mikä ei välttämättä ole mieluisaa, kokeekin suurimmat onnen hetket. Onnellisuuden ydin?

Otetaan (taas kerran) esimerkiksi mökkeily, joka on vienyt allekirjoittaneen täysin mukanaan. Eristäytyminen jumalan selän taakse suomalaiseen mäntymetsään pienen järven rannalle, ilman naapureiden lähikontaktia tai mahdollisuutta piipahtaa juurikaan missään ihmisten ilmoilla, on mitä suurinta herkkua tätä nykyä. Tai parin päivän irtiotto Tallinnassa, ilman matkakumppania, vain oma peilikuva kaverina. Suurta juhlaa. Ei velvoitteita, ei puhumisen pakkoa, ei aikatauluja eikä muiden pillin mukaan tanssimista. Tervettä itsekkyyttä. Kerrankin. Elättelen toivetta pidemmästä matkasta jonnekin aurinkorannalle ihan yksikseni. Mukana vain kasa kirjoja ja kolmet bikinit. No, some tietenkin saatavilla...

Välillä kuulostaa siltä kuin puoliso ottaisi meikäläisen yksinäisyyden tarpeen ikään kuin henkilökohtaisena loukkauksena. Mitä se ei todellakaan ole. Sitä paitsi hän on sata kertaa sosiaalisempi kuin minä, joten ehkä se selittää hänen näkökulmansa. Harvoin suostun lähtemään mukaan saunailtoihin tai (harvinaisiin) juhliinkaan. Ihmettelee vissiin että mikä sitä vaimoa oikein vaivaa... Olen aika väsähtänyt kuulemaan kuinka monet naiset päivittelevät sinkkujen valintoja, aivan kuin ainoa onnelliseksi tekevä asia maailmassa on miehen nappaaminen ja jälkikasvun pyöräyttäminen. Ei ole. Jokaisella on oikeus omaan onnellisuuteensa, ja se voi olla yhtä hyvin yksin kuin yhdessäkin. On ahdasmielistä ajatella että elämässä pitää toimia tietyn kaavan mukaan ollakseen yhteiskunnallisesti sopiva ihminen. Kukin taaplaa tyylillään.

Voihan se toki niinkin olla, että vetovoimatyyppi ei kauan jaksaisi yksinään taapertaa ja tarvitsee taas jonkun rinnalleen. On kuitenkin jännittävää kuvitella millaista olisi elellä ihan yksikseen. Ainakin sinkkuystävilläni näyttää huushollit olevan juuri sen näköiset kuin he haluavat ja tavarat pysyvät omilla paikoillaan eikä kenenkään sotkuja tarvitse siivota. Onhan siinä omat hyvät puolensa. No, tämä on pelkkää spekulointia, koska en ole vaihtamassa rakasta perhettäni mihinkään muuhun asumismuotoon. Minulle riittävät nämä irtiotot silloin tällöin.

P.S. Tämä luonnos on odottanut julkaisemistaan jo useamman viikon. Istun Tallinnan-asunnolla tänään, yksin... Sainpas homman purkkiin ja pakettiin vihdoinkin! Mukavia hetkiä yksin ja yhdessä!