Joskus tarve kirjoittaa syntyy ihan pienestä aiheesta. Niin kuin naistenlehden jutusta tai kolumnista tai paikallislehden pikku-uutisesta. Niin kävi nyt. Oman paikallislehtemme kolumnisti kirjoitti tympeydestään kamppailulajeja kohtaan. Teksti kolahti meikäläiseen. Näin hän mm. kirjoittaa: "On kyseenalaista pitää urheiluna lainkaan lajia, jossa tarkoituksena on vahingoittaa vastustajaa. Suurena kliimaksina lähimmäisen tainnuttaminen." - "...kampanjaa, jossa nähtiin nuoriso-ongelman ratkaisuna uuden tappelu-urheilukeskuksen saaminen kaupunkiin. X:n mukaan tämmöisestä laitoksesta lähtee maailmalle tasapainoisia "yhteiskuntakelpoisia" kansalaisia kunhan he ensin kaikille asioille alttiissa lapsuudessaan saavat "ohjatusti" lyödä ja potkia toisiaan".
Olen itsekseni ihmetellyt mistä juontaa juurensa parin viime vuoden aikana nuorison hitiksi noussut tarve harrastaa erilaisia kamppailulajeja; mitä kovempia otteita, sitä parempi. Onko taustalla vuosikausia pelatut tietokonepelit, joissa mätkitään turpaan mennen tullen, vai päiväkodissa kielletyt normaalit "poikien leikit", joita nyt kompensoidaan rajujen harrastusten avulla... En ole psykologi enkä aio sellaista edes esittää, joten vastausta en myöskään tiedä. Osaan vain arvuutella. Oli miten oli, toisen pahoinpiteleminen "ohjatustikaan" ei ole urheilua. Mitä vikaa on viestijuoksussa, hiihtämisessä, painonnostossa, koripallossa, kysyn vaan. Ilmeisesti paljonkin.
Toinen aihe tuli myös sanomalehdestä. Artikkeli kertoi mistä suomalaiset puhuivat eniten viime vuonna. Tadaa. Julkkiksista ja heidän tekemisistään! Nettikeskustelujen kärjessä olivat myös rikokset ja ihmisten katoamiset, ja mm. 8-vuotiaan tytön tappaneen isän henkilöllisyys kiinnosti kansaa. Ihan mappi-Ö kamaa. En yhtään ihmettele, että verotietojen julkistaminen on vuoden kohokohta. Taidamme olla aika uteliasta kansaa. Uteliaita muiden asioista... Ehkä oman henkisen kehityksen kannalta olisi parempi keskittyä omiin asioihin. No, mustikan hinta oli kovasti puhuttanut viime kesänä, jotain normaaliakin siis. Vuoden luetuin uutisaihe: Julia Tukiaisen kuolema. Kuka hän on???
Naisen/miehen ikään ehtineet yhdistykset tuntuvat (kokemusteni mukaan) kärvistelevän jäsenistön vanhenemisen ja tekijöiden puutteen kourissa. Tämän päivän nuorisoa tahi ruuhkavuosissa laahustavia aikuisia ei enää kiinnosta "yhdessä tekeminen", vapaaehtoistyö ja palkaton puuhastelu yhteisen hyvän eteen. Harmillista. Väittäisin että yhdistystoiminta antaa sata kertaa enemmän iloa ja onnea elämään kuin vastustajan potkiminen "ohjatusti" tai julkkisten (?) tekemisten googlaaminen. Yhteisöllisyys ei taida olla enää trendikästä (muuten kuin korulauseissa). Onhan meillä onneksi some ja sitä myötä koko maailma vain peukalonpään takana.
Kartanonrouva on selkeästi tipahtanut "vanhoihin hyviin aikoihin". Siitäkin huolimatta etteivät ne olleet yhtään parempia aikoja. Ne olivat vain erilaisia. Onneksi perheen teinit pitävät äidin maan pinnalla. Taidanpa pistää postauksen pakettiin, tsekata fbn päivitykset ja heittää parit kuvat Instagramiin. Törmäillään! Mutta ei liikenteessä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti