"Mun syömmeni tuulikannel on, sen kielissä laulu on lakkaamaton."

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Matkailu avartaa (osa 1)

Iltakävelyllä Hamarin raiteilla ryhdyin muistelemaan erinäisiä matkakokemuksiani. Siitäpä heräsi ajatus tehdä postaus matkailun kommelluksista, viimeaikaisten paatoksellisten tekstien vastapainoksi ikään kuin. Ja onhan näitä kommelluksia ollut jos jonkinmoisia... Tuli mieleeni vanha sanonta siitä miten "tekevälle sattuu", ja jos mitään ei tee, niin ei satukaan. Vai miten se nyt menikään. Joka tapauksessa kivaa on matkoilla ollut, kaikista kommelluksista huolimatta. Tai kenties juuri siitäkin syystä. Aloitan Istanbulin matkasta, joskus kaksikymmentä vuotta sitten. Oltiin puolisoni kanssa, silloin vielä seurustelusuhteessa, omatoimimatkalla neljä päivää.

ISTANBUL

Turkin tasavalta (vuodesta 1923),
pääkaupunki Ankara
asukasluku Istanbulissa n. 16 milj.
(Turkissa yht. 71,5 milj)
väestöstä 99 % islaminuskoisia
Istanbul on Turkin kaupallisen elämän ja turismin keskus, ja myös suurin kaupunki

Istanbul-nimeä on käytetty vuodesta 1930; ennen sitä kaupunkia kutsuttiin Konstantinopoliksi, kun siitä 330 jKr tuli Itä-Rooman valtakunnan pääkaupunki. Istanbul sijaitsee Bosporinsalmella, ja kaupunki on siitä erikoinen, että se on ainoana maailmassa kahdella maanosalla; Euroopassa ja Aasiassa. Kultainen sarvi jakaa Euroopan puoleisen osan kaupunkia kahtia. Tärkeimpiä nähtävyyksiä ovat mm. Topkapi-palatsi, Sininen Moskeija, Hagia Sofia, Dolmabahcen palatsi, Galatan torni, Suleiman moskeija, Suuret basaarit, maustebasaari, Prinssisaaret. Palatsit, moskeijat ja museot ovat todella upeita ja loisteliaita, onhan Istanbul ollut kolmen mahtavan keisarikunnan - Rooman valtakunnan, Bysantin keisarikunnan ja Osmanivaltakunnan - pääkaupunki. Koska Istanbul sijaitsee Afrikan ja Euraasian mannerlaattojen rajakohdalla, alueella on ollut usein ankaria maanjäristyksiä.



Kommelluksia ja vähän muutakin

Mieleenpainuvinta Istanbulissa taisi olla rukouskutsujen kaikuminen korvissa (viidesti päivässä). Hotellihuoneen ikkunasta meillä oli suora näkymä yhteen lukuisista minareeteista, ja aamuviideltä oli pakollinen herätys joka aamu, kun jollotus alkoi. Suoraan sanottuna ihan sama volyymi olisi ollut jos mankka olisi laulanut omassa huoneessa. Olihan se erilaista, ja siksi jopa hauskaa. Muistan myös suussasulavat baklavat, joita torikojuista ostettiin: hunaja valuu suupielistä vieläkin kun makua muistelen. Muistan myös pienet pojat, jotka innokkaina tarjoutuivat kenkiä kiillottamaan palvelurahan toivossa. Lymyilivät luonnollisesti nähtävyyksien liepeillä. Kaksikymmentä vuotta sitten kelvollisen ruokapaikan löytäminen oli työn ja tuskan takana, tänä päivänä ravintolatarjonta on valtava.



Huijatuiksikin tulimme, pariin otteeseen. Erityisen pelottavana kokemuksena on mielessä ravintolailta jossain kalaravintolassa. Henkilökunta osasi heittäytyä täysin englantia taitamattomaksi, ja siinä sitten sormilla tökittiin ruokalistaa ja yritettiin jotain järkevää tilata. Kun kalaa oltiin tultu syömään, se piti käydä valitsemassa akvaariosta: osoiteltiin mieluisaa (?) uiskentelijaa, lajista ei tietoakaan, toivottiin parasta pelättiin pahinta. Jostain meille tuntemattomasta syystä pöytä alkoi kalaa odotellessa täyttyä mitä merkillisimmistä alkupalalautasista (meze), joista suurinta osaa ei taidettu edes maistaa. Eikä oltu tilattukaan, tietääksemme. Lukija jo varmaan arvaa, että kun laskun aika koitti, se oli piiiitkä! Eikä meillä edes ollut tarpeeksi käteistä rahaa mukana. Aikamme siinä kiisteltiin laskun oikeellisuudesta, ja henkilökunta tietysti järkkymätön. Ravintolan ovet käytiin laittamassa säppiin, ettei päästä karkuun. Silloin meinasi paniikki iskeä. Aikamme riideltyämme, ja henkilökunnan tajuttua ettei meillä tosiaankaan ole tarpeeksi rahaa, pääsimme jonkinlaiseen molempia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun ja ulos ravintolasta. Hämmentyvää kyllä, siinä vaiheessa osasivat jo englantiakin puhua...


Suuressa basaarissa kartanonrouva innostui tinkimään ja kauppoja hieromaan (kohteena taisi olla joku teeastiasto, kuka näitä muistaa). Istuttiin alas, juotiin teetä, hauskaa oli. Tunti taisi vierähtää, ja kaupat vihdoin syntyivät. Kauppias ryhtyi puolisolleni kehumaan, että siinäpä kova nainen tinkimään, myytkö hänet kymmenestä kamelista? Siihen aikaan puoliso kulki vielä vaaleanpunaiset lasit silmillään mitä kartanonrouvaan tulee, ja kauppoja ei syntynyt. Jos perheenpää olisi silloin tiennyt kuinka kalliiksi vaimo tulee, olisi varmaankin päätynyt toisenlaiseen ratkaisuun... Siperia opettaa. Muuten, basaarin tavaroissa oli kaksi hintaa pohjassa. Kyselin syytä moiseen. "Kalliimpi hinta on rikkaita, tyhmiä amerikkalaisia varten", naureskeli kauppias.



Melkoinen kommellus oli sekin, kun lähdettiin laivalla tutustumaan Prinssinsaariin. Sieltä iltamyöhällä palatessa ei pimeässä oikein saatu Bosporinsalmen maisemista selvää, mutta hypättiin kuitenkin reippaasti laivasta laiturille ja ryhdyttiin taksia etsimään. Hiukan ihmetytti se, kun pari ensimmäistä taksikuskia karjaisi jotain omalla molotuksellaan eikä huolinut kyytiin. Jatkettiin taksin etsimistä ja vihdoin eräs vaikutti kiinnostuneelta jopa. Näytettiin vielä varmuuden vuoksi kartalta mihin ollaan menossa. Taksikuski kävi kyselemässä kavereilta neuvoa ja hyppäsi vihdoin ja viimein taksiin ja sitten mentiin. Hiukan ihmetytti kun päästiin moottoritielle (ja Bosporin sillalle), että mihin hemmettiin me olemme menossa, kun hotelli oli rannasta vain muutaman kilometrin päässä. Tämä maailmanmatkaajapariskunta oli hypännyt laivasta väärälle laiturille, ja olimme Aasian puolella. Tuli vähän taksimatkalle pituutta...

Niin, sattui meille kommellus Prinssinsaarillakin. Turisteille tyrkytettiin heti laivasta hypättäessä kyytiä saaren ympäri hevosrattailla. Kuulosti romanttiselta. Hinta sovittiin lähtiessä, kuten neuvottu oli, ja eikun matkaan. No, turkkilainen osaa vedättää: puolessa välissä matkaa, saaren toisella laidalla, kuski halusi tuplata hinnan, olihan hän tietenkin tarkoittanut alun alkaenkin hintaa per henkilö... Kävelimme takaisin. Suomalaista ei huijata, p-le! Sinne jäi Turkin mies hölmönä perään katselemaan.



Niin, avartaahan se matkailu. Kärsivällisyyttä ainakin oppii.

Koska näitä kommelluksia on enemmän kohdalle sattunut kuin laki sallii, niin jatkan joku toinen kerta muiden maiden merkeissä. Ei makeaa mahan täydeltä.

Oikein mukavaa päivää itse kullekin!

1 kommentti:

  1. Kyllä matkailu avartaa ja kokemukset karttuu. Kivasti kerroit kommelluksistanne, mutta samalla myös matkakohteesta.

    VastaaPoista