"Mun syömmeni tuulikannel on, sen kielissä laulu on lakkaamaton."

perjantai 25. helmikuuta 2011

Runosuoni sykkii

Tässäpä teille runo, auf deutsch, bitte schön. Runoilija on Joachim Ringelnatz, ja hauskoja ovat hänen muutkin runonsa.

Bumerang

War einmal ein Bumerang;
war ein Weniges zu lang.
Bumerang flog ein Stück,
aber kam nicht mehr zurück.
Publikum - noch stundenlang -
wartete auf Bumerang.

Runossa kerrotaan siis hiukan liian pitkästä bumerangista, joka ei koskaan tullut takaisin, vaikka yleisö sitä tuntikausia odotteli. Eräässä kartanonrouvan lemppari-tv-sarjassa usein lausutaan näitä Ringelnatzin runoja, ja pakkohan oli lähteä niitä enemmänkin googlaamaan. Kyllä ne tietokoneet joskus ovat ihan kivojakin siis...


Kaiser-Wilhelm-Gedächtniskirche, Berliini, Ku'damm

Ammoisina aikoina, lukioikäisenä tarkalleen ottaen, saimme äidinkielen opettajalta tehtäväksi tutkielman tekemisen. Luonnollisestikin kirjallisuudesta. Tein opettajani iloiseksi valitsemalla Aaro Hellaakosken runouden aiheeksi. Siitäkin huolimatta, etten runoudesta juuri mitään ymmärtänyt, enkä ymmärrä välttämättä tänäkään päivänä... Tässä teille aivan ihana runo Hellaakoskelta:

Niin pieniksi

Niin pieniksi kasvoimme
      äskettäin
olit vaahteran lehdellä
     vierelläin

niin väljästi mahduimme
    sekunnin rakoon
kuin aika ois antaunut
    onnemme jakoon

    ei silmäni kanna
ilon laidasta laitaan

kuin pieniksi joskus
    tulla taitaan!

Kirsi Kunnasta ja erityisesti Tiitiäisen Satupuuta tuli luettua lapsille aikanaan ihan urakalla. Uskotteko jos kerron että esikoiselleni aloin lukea jo, kun hän oli nelikuisena sikiönä vatsassani. Olin jostain kuullut, että lapsi kuulee kohdussa äitinsä äänen, ja että lukeminen rauhoittaa ipanaa. Tuumasta toimeen siis. Liekö se syynä, että pojasta kehittyi verbaalisesti hyvinkin lahjakas jo varhain? Nyt teininä hiukan kyseenalaista joskus... Seuraavaa runoa luin erityisen mielelläni, siinä pääsi äiti nimittäin hiukan tunteilemaan:

Tunteellinen siili

Oi, sanoi siili,
olen tunteellinen siili,
olen hyvä, kiltti, hellä.
Ja kenelläpä, kellä
on vastaansanomista?
    Se vain on surullista,
    että piikkikuoren alla
    siilin hellyys piili.

Oi, sanoi siili,
olen surullinen siili,
niin yksinäinen jotta!
     Ja se on aivan totta:
    Se yksinänsä eli
    ja piikein piikitteli,
    ja piikkikuoren alla
    sitten itkeskeli.



Eeva Kilpi osaa kertoa naiseudesta ja arjesta koskettavalla, ja yksinkertaisella, tavalla. Tässä muutama mieleeni jäänyt, jotka "kolahtavat":

Jo puolivälissä tiskiä
kaipaa suudelmia
vanhakin vaimo.

Already halfway through the dishes
Yearns for kisses
Even an older wife.

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä.
Kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,
kehun: Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.

Eräs valmennettavani tutustutti minut Kaarlo Sarkiaan, ja erityisesti runoon Älä elämää pelkää. Tässä siitä pätkä:

Älä koskaan sano:
"Tämä on iäti minun."
Elon maljasta juovu,
taas siitä, jos tarpeen, kivutta luovu.
On maailman rikkaus sinun,
kun mitään et omakses ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin:
Näet aina avoinna kuoleman portin.

Hrr, ihan kylmät väreet kulkee selässä, runo on niin hieno. Sopii ohjenuoraksi moneen asiaan elämän varrella.

Olisipa hienoa olla runoilija! Toisaalta, runojen lukeminen ja ymmärtäminen on ihan yhtä antoisaa. Mikä on Sinun suosikkisi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti