Lauantaisin Pariisissa lähdetään, minnekäs muualle, kuin kirpputorille (marche). Valtavan iso sellainen on Clignancourtissa (metrolinjan 4 päätepysäkki). Suorin vartaloin painuimme antiikkikojuille, yhteinen intohimomme - Tiinalla ja minulla. Tavaraa oli enemmän kuin laki sallii; mukaan ei kuitenkaan tarttunut kuin gobeliinit ja vanha peltipurkki. Ihana paikka kaiken kaikkiaan.
Seuraava kohteemme olikin Montmartren kukkula ja siellä uljaana kaupungin kattojen yläpuolella seisova Sacré Coeur -kirkko. Kartanonrouvan ehdoton suosikki Pariisissa! Jos laiskottaa, kukkulalle voi nousta ratasvaunulla (funiculare), metrolipulla pääsee. Tai sitten vaan kiipeämään portaita ylös. Kirkko on sisältäkin upea. Meillä kävi taas uskomaton tuuri, kun havahduimme enkelimäisen kauniiseen lauluun. Nunna käveli käytävää pitkin mikrofoni kädessään ja lauloi ihanasti, pitkä letka ihmisiä takanaan. Siitä he jatkoivat alttarin ääreen hartautta pitämään. Matkoilla juuri tällaiset sattumat ovat parasta antia.
Sacré Coeur on suosittu paikka, ja rappusilla ihmiset vaan istuskelevat ja hengailevat. Kaikenlaista esiintyjää riittää ympäri vuorokauden. Kirkon kulmilla esiintyi tällainen haitarinsoittajakin:
Kirkon kulmilta pääsee pienen minijunan kyytiin. Siihen mekin hyppäsimme ja saimme näin yleiskatsauksen Montmartren ja Pigallen alueista. Taiteilija-aukio ihan kirkon lähellä on tupaten täynnä turisteja, ja taiteilijoita tietenkin. Tämä on se paikka missä teetetään mm muotokuvia. Aukiolla on lukuisia ravintoloita ja siltikin istumapaikoista melkein pulaa. Hälinä ja ruuhka oli melkoinen, joten kauaa ei viihdytty, vaan otettiin jalat alle ja lähdettiin laskeutumaan kujia pitkin alas kukkulalta.
Kun kujia kulkee, saattaa löytää ihania pikkupuistoja, joihin kannattaa rohkeasti poiketa portista sisään. Tällaisissa paikoissa näyttävät pariisilaiset viettävän rauhallisia hetkiään suurkaupungin hälinää paossa. Meidän varsinainen kohteemme oli hautausmaa, Cimetiére Montmartre. Kartanonrouva käy matkoillaan usein hautausmailla. Ne ovat kiehtovia paikkoja upeine kappeleineen ja persoonallisine tyyleineen. Niin tämäkin. Emile Zolan (1840-1902) hauta löydettiin:
Avenue des Champs-Elysees ja sen puistot eivät saaneet enää huokailemaan. Tässä vaiheessa matkaa jalat olivat jo ihan "nakit ja muussi", joten kävely oli lähinnä ankan taapertamista. Päätettiin etsiä illallispaikka hotellin kulmilta, ja sellainen löytyi hyvinkin läheltä: Bistrot Saint-Honoré. Ei mikään turha paikka ollutkaan. Ja taas kävi tuuri, kun onnistuttiin lauantai-iltana saamaan pöytä ilman ennakkovarausta. Bistro on nimittäin saanut Le Printemps du guide Michelin 2011 -tunnustuksen. Syötiin ns. bistro-menu, mm lammasmuhennosta, ja kolmen ruokalajin ateria päätettiin tuplaespressoon ja Calvadokseen. Très bien.
Tarkkaavainen lukija on varmaan jo ihmetellyt, että "entäs Eiffel-torni?", ja syystäkin. Ei käyty tornissa (la Tour Eiffel). Jonot ovat pitkästyttävät, ja näkyyhän torni joka puolelle kaupunkia muutenkin. Sitä paitsi kartanonrouva on jo kolme kertaa kiivennyt sinne, joten ei enää. Paitsi että joskus vielä varaan pöydän tornin keskivaiheilla olevasta Jules Verne -ravintolasta ja syön Michelin-tähdellä palkitun illallisen. Kenties...
Mukava tapa nauttia Pariisista on toki istuskelu katukahviloissa ja ihmisten tarkkailu. Kivaa se on kartanonrouvastakin. Tiettyyn pisteeseen asti. Kaikkinensa olen kuitenkin sitä mieltä, että jos pitkän pennin matkasta maksaa, niin kannattaa sillä rahalla kulttuuriin ja nähtävyyksiinkin tutustua. Muutenhan sitä voisi istua kotiterassilla lasi kädessä ja tuijotella ohikulkijoita, vai mitä.
Kiitos kärsivällisyydestänne, ja toivottavasti Pariisin-anti on ollut kiinnostavaa. Au revoir!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti