Kuvahaaste

Mummeli heitti haasteella: kerro tarina kuva-arkiston neljännen kansion neljännestä kuvasta, vai miten se nyt menikään. Kaivoin siis esiin kuvan, ja haastetta siinä on kerrassaan. Kuva näyttää tältä:

Kuvassa esiintyy entinen työkaverini Alex, ja puolisoni takapiruna. Omalla pihallamme olemme, ja kuten kuvasta saattaa arvatakin, kysessä grillaus. Kuva herättää mukavia muistoja. Monestakin syystä.

Alex on venäläinen, ja tullut aikanaan Suomeen inkerinsuomalaisstatuksella. Oltiin työkavereita viitisen vuotta kirjapainossa, hän siis edelleen siellä, minä en. Alex hoitaa (luonnollisesti) Venäjän markkinoita, ja olin siis hänen assarinaan jokusen vuoden, muiden töiden lomassa. Alex on hurjan mukava ihminen, ja kertoo hauskoja venäläisvitsejä. Hänen tarinansa entisestä kotimaasta ovat mielenkiintoisia, rankkojakin, etenkin armeija-ajat. Pääsin kerran hänen mukaansa Moskovan kirjamessuille, ja se oli hauska ja avartava matka. Myös työntäyteinen. Ja kuulkaa, venäläiset todella juovat ravintolassa vodkaa ruokajuomana, ja vodka tilataan grammoina.

Suhteeni Venäjään ja venäjän kieleen. Aloitin venäjän opiskelun lukiossa; iki-ihanan Irene Ketolan opastuksella. Sen lisäksi opiskelin idänkauppaa Kouvolassa, ja tulipa silloin tehtyä viikon opintomatka Moskovaankin. Asuttiin ihan Kremlin kulmilla, Rossija-hotellissa, valtava kolossi. Viikon aikana meitä kuskattiin edustustoissa, kokkareilla, firmoissa jne jne. Aika hulppeaa oli meno ja meininki. Kampaajalla istuttiin laitattamassa tukkaa illaksi, ja juhlia riittikin joka illalle. Uskallettiin liikkua ominkin päin Moskovan yössä, ja muutaman kerran jouduttiin vääntämään kättä huijaritaksinkuljettajien kanssa. Meidän onni oli että hallitsimme kielen sentään... Siihen aikaan vielä sukkahousut ja muu vaate oli kovaa valuuttaa, ja meitäkin kerrospalvelijat olivat aina listojen kanssa odottamassa riennoiltamme. Olivat huoneessa katsoneet valmiiksi mitä vaatteita haluavat ostaa... Taisi puolet garderobista jäädä sille reissulle, ja tienesteillä juotiin shamppanjaa ja syötiin kaviaaria. Suuren maailman tyyliin? Oi aikoja, oi tapoja.

Ehdin tehdä puoli vuotta töitäkin Venäjän kauppaa tekevässä yrityksessä, mutta sitten lentoyhtiö vei jalat alta, ja valitsin pienen palkan ja kiehtovan lentoliikenteen. Jaa-a, missä olisinkaan jos olisin antautunut täysin idänkaupalle. En haikaile. Teinhän tietoisen valinnan.

Kuvassa Alex valmisti meille shaslikia, lihavarrasta. Hänellä oli mukanaan hienot teräsvartaat, jotka on varta vasten teetetty tähän tarkoitukseen. Kyllä olikin mainiota ruokaa. Ja ilta oli mukava. Rakas ystäväni Tiina oli neljäs juhlija. Alex on armoitettu ruoanlaittaja ja arvostaa hyviä viinejä sekä erityisesti konjakkia. Tätäkin shasliklihaa hän oli marinoinut pitkään ja hartaasti. Kerran hän kutsui meidät kotiinsa syömään kalaseljankaa, aivan mahtavaa herkkua, huolella ja pitkään valmistettua. Kartanonrouvan ehdoton (venäläis)herkku on kuitenkin blinit. Vinkkinä vaan, jos haluatte joskus kerätä irtopisteitä: tarjotkaa minulle blinejä. Ja vodkaa, kiitos.

Venäjän kieli haihtuu sana kerrallaan mielestä, kun sitä ei juurikaan enää tarvitse. Mutta jos istutatte kartanonrouvan kyrillisillä kirjaimilla varustetun kirjoituskoneen ääreen, väitän että helppo homma! Sen verran on sellaista vekotinta Larisan opetuksessa aikanaan hakattu, ja kirjaimet painuneet ikuisiksi ajoiksi aivosopukoihin. Terveisiä vaan Kouvolaan.

Mitäs Mummeli tästä tarinasta sanot? Vastasinko haasteeseen kunnialla...