Torstai on toivoa täynnä

Ja siitäkin huolimatta iski lamaannus. Vesisade on ihan ok, lumi sulaa sen ansiosta nopeammin, eli sää ei ole syynä taantumaan. Tuli vaan tunne että vaikka kuinka tekisi niin valmista ei tule. Esimerkiksi nyt huushollaamisen suhteen. Vastahan toissapäivänä imuroin koko alakerran viimeistä nurkkaa myöten, ja nyt jo ui kilo hiekkaa eteisen lattialla. Iloitahan siitä pitäisi, että riittää puuhasteltavaa? Ja että on pelit ja vehkeet.

Pyykinpesukone pyörii taukoamatta, mutta talvivaatepyykkikasa senkun kasvaa. Puhumattakaan että mihin niitä pestyjä talvikamppeita sijoittaisi. Missä säilyttäisi. Kolme kassia on nurkassa odottamassa kuskaamista kierrätykseen. Kellarissa odottaa lisää selvitettävää. Lapset kasvavat, vaatteet jäävät pieniksi. Ja kengät. Niinhän sen kuuluu mennäkin. Kirppis tuli jo kokeiltua, turhaa hommaa. Kun sen vaivan on ensin nähnyt, että pesee ja hinnoittelee ja roudaa myyntiin, ja sitten pitää puolet kamoista kantaa takaisin, niin ei yhtään huvita enää.

Afrikasta tuli kirje. Perheellämme on Malawissa kummilapsi, Patrick 5 vuotta, ja kummiorganisaation perustaja lähti totuttuun tapaan käymään paikan päällä. Häneltä tuli kehotus, että viekää tavaraa UFF:n laatikoihin. Niihin vietyä tavaraa nimittäin toden totta jaetaan Afrikassa. Tarkemmin sanottuna, vaatteita myydään. Anjakin oli ostanut kontillisen UFF:n vaatteita jakaakseen niitä kummilapsillemme. Ja muillekin kyläläisille. Annan siis vinkin eteenpäin. UFF auttaa oikeasti.

Siinä missä Afrikassa nukutaan savimajan paljaalla lattialla, ja kummien ostama viltti on suurin lahja ikinä, täällä elintasoyhteiskunnassa tuskaillaan turhan tavaran kanssa. Ja kehitysmaa-Kiinassa valmistetaan lisää krääsää. No, tietysti monessa muussakin maassa. Jotenkin niin kornia. Vaan minkäs teet. Maailma makaa niin kuin se on pedattu. Ja onhan tässä itse kukin syyllistytty kulutusjuhlan viettoon ja ylläpitämiseen.

Kannan siis ylimääräiset vaatteet UFF:n laatikoihin, ja iloitsen siitä että minun krääsäni on jollekin toiselle tarpeellinen. Afrikan-kirjeessä muuten kerrottiin, että ompelemisessa riittää puuhaa. Afrikkalaiset ovat kyllä yhtä laihoja kuin mekin (?) mutta lyhyempiä. Eli siellä Anja lyhentää hameita ja housuja vastaanottajille sopivimmiksi. Miksi eivät kyläläiset itse sitä tee? Eivät osaa, eivätkä ole edes neulaa ja lankaa nähneet.

Kyllä muuten itku tuli silmään, kun saimme ensimmäisen kirjeen Malawin kummipojaltamme. Taisi olla äitinsä kirjoittama, kun poika niin pieni vielä. Kirjeessä rukoiltiin että tulisimme käymään. Haluja on. Afrikka olisi muutenkin hieno maa nähdä ja kokea. Ja olisihan se niin lapsille kuin meille aikuisillekin opettavaista nähdä ettei maailma ole niin ruusuinen joka paikassa. Unohtuisi turhuuden markkinat hetkeksi. Eikä hiekanjyvät eteisen lattialla häiritsisi niin paljon... Voisin kuvitella.

Neiti Zuleima

Neiti Zuleima Zanzibarista
unelmoi pienistä saarista,
joilla käydä vois
ja taas lähteä pois
ja uneksia toisista saarista.

-Kirsi Kunnas-