"Mun syömmeni tuulikannel on, sen kielissä laulu on lakkaamaton."

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Vielä Kreikka mielessä

Tunnelmat ovat jo ehtineet vaihtua moneen kertaan, mutta vielä on Kreikan-loma mielessä. Niinkin paljon että seuraava kohde on jo (teoreettisella tasolla) valittu: Naxos. Mutta milloin, se onkin sitten toinen juttu. Maksetaan ensin nämä luottokorttilaskut pois... Viikon lomalla saimme nauttia 26-30 asteen lämpötiloista, mikäs sen mukavampaa. Heinä-elokuussa lukemat ovat aika paljon korkeammat. Mykonos on erittäin tuulinen saari, joten kuumuus ei ole "tappavaa" laatua. Tosin vilvoittava tuuli antaa harhan ettei aurinko polta. Kyllä se polttaa!



Mykonos on myös nuorison suosima bilesaari. Saarelta löytyy pilvin pimein upeita rantoja ja osa niistä on suunnattu (ja suunniteltu) ihan nuorison biletyspaikoiksi. Meno alkaa yleensä 11 aikaan illalla ja jatkuu aamuun asti. Ei siis meikäläisen ikäisen hommaa enää. Mutta teinipoikani jo ilmoitti, että tänne hän vielä tulee kavereidensa kanssa jonain päivänä kun on täysi-ikäinen. Mikä ettei!



Mykonos on kallis saari; samaa luokkaa kuin Korfu ja Santorini, muun muassa. Senkin takia ajatus Naxoksesta viehättää, koska se ei ole ihan niin suuren yleisön suosima ja siksi edullisempi lomakohde. Mitään erityisiä nähtävyyksiä Mykonoksella ei ole, mutta saaren tunnusmerkki ovat vanhan kaupungin tuulimyllyt. Eivät ne käytössä enää ole mutta hauskan näköisiä olkikattoineen:



Kuten Kreikassa on tapana, joka niemessä ja notkossa on kirkko. Vaikkei sitten juuri ulkovarastoa suurempi kooltaan. Useimmissa on sininen katto mutta osuipa silmiin aika monta punaistakin kattoa:



Puoliso on niin valveutunut, että etsii perheelle joka reissulla jotain nähtävää, niinpä nytkin. Ajelimme melkoista serpentiinitietä aina vain ylemmäs ja ylemmäs rinteitä ja päädyimme saaren ilmeisesti ainoalle majakalle (joka tosin ei sekään ole käytössä enää). Komea paikka oli ja siispä vaivansa väärtti, maisemat huikeita:



Mykonos jäi taakse ja vietimme vielä yhden päivän Ateenassa, taas Tonyn hotellissa. Rouvan syntymäpäivää vietettiin siis juhannusaattona Ateenassa, juhannuskokon virkaa hoiti Akropolis-kukkula iltavalaistuksessa. Näkymä oli niin kaunis, että se on syöpynyt verkkokalvoille ikuisiksi ajoiksi. Kauniita olivat myös auringonlaskut Mykonoksella; niitä seurasimme omalta terassilta iltaisin:



Loma on jo takana ja paluu kotimaahan koitti lauantaina. Ehdimme siis viettää vähän juhannustakin ja istua iltaa läheisten kanssa. Pyykinpesukone on laulanut iloisesti, kesäkukkia on elvytetty, kissat lunastettu kasvattajalta, ja arkeen on yritetty sopeutua. Tällä hetkellä istunkin jo ypöyksin mökillä, kuikan huutoa kuuntelemassa. Elämäni ensimmäisen kerran olen yksin mökillä ja hitusen jännittää saanko unta. Jos en saa, valvon koko yön ja nukun päivällä. Vai...?



tiistai 18. kesäkuuta 2013

Kreikan lumoissa

Yhtään en ihmettele, että suomalaisten lomakohdesuosikkina keikkuu aina vaan Kreikka, vaikka maan talous keikkuu sekin. Kreikka on yhtä sinivalkoinen kuin kotomaamme Suomikin: valkoiset talot, siniset ovet ja ikkunaluukut, sininen taivas ja sininen meri. Onhan Kreikan lippukin tutun sinivalkoinen. Ilmasto on ihanteellinen, ruoka on poikkeuksetta hyvää, turisteja kohdellaan asianmukaisesti. Oma pieni huvila Kreikassa - kelpaisi minullekin.



Lähdimme perheen kanssa viikoksi Mykonokselle, karkuun rouvan viisikymppisiä ikään kuin. Ensimmäinen yö vietettiin Ateenassa: pitihän kuululle Akropolis-kukkulalle päästä kapuamaan. Sen teimme ja hiki virtasi, mutta olihan se elämys. Arkkitehdit ylistävät doorilaistyylistä Parthenon-temppeliä kilvan, eikä syyttä. Marmorista temppeliä restauroidaan jatkuvasti pieteetillä ja taidolla. Vanhankaupungin Plakan kujilla tietenkin käveltiin eestaas, ja taisivat perheen teinit tehdä kesävaateostoksiakin. Tony's Hotel oli oiva majapaikka ja herra itse avulias ja mukava. Huoneisto oli riittävän iso nelihenkiselle perheellemme enkä ole yhtä hulppeaan kylpyhuoneeseen ihan äkkiseltään törmännyt.



Mykonokselle siirryimme tietenkin laivakyydillä. Matkaan meni 3,5 h Hellenic Seawaysin katamaraanilla, lähtö Piraeuksen satamasta. Maisemat ovat merellä upeat ja niitä seuratessa matka sujuu mukavasti, tosin perheen muut jäsenet näyttivät olevan ennemminkin umpiunessa... Hotellin valinta on aina vähän arpapeliä, mutta tällä kertaa arpaonni suosi. Mykonos Bay Hotel on kerrassaan ihana, sopivan pieni ja intiimi, häkellyttävän kauniisti visualisoitu, ja hotellilla on ihastuttava allasalue mm. katosvuoteineen. Joka puolella hotellia valkoinen väri suorastaan häikäisee silmää.



Perheen miehet hakivat meille loman ajaksi menopelit: poika kyyditsee siskoaan skootterilla ja herra rouvaansa turvallisemmin mönkijällä. Näin pientä saarta on helppo kiertää omaan tahtiin. Tosin jo ensimmäisenä päivänä todettiin, että aurinko on todella petollinen, tuulisellakin kyydillä: otsat ja olkapäät lahjakkaasti palaneet... Mykonos on tulvillaan upeita rantoja ja tietenkin erilaisia vesiaktiviteetteja. Jos aikaansa viettää valvotuilla rannoilla, pitää aurinkotuoleista ja varjoista maksaa vuokraa. Tosin sitten saa myös vessat, suihkut ja ravintolapalvelut käyttöönsä. Kiva vaihtoehto on etsiä ihan oma poukama, jossa saa rauhassa köllötellä.



Mykonoksen pääkaupunki on myös Mykonos, yllätys yllätys. Sen vanha kaupunki on kokonaan suljettu autoilta, joten menopelit jätetään kaupungin portille ilmaiselle parkkipaikalle ja sitten liikutaan kapeita kujia jalkaisin. Ja näitä kujia riittää silmänkantamattomiin, toinen toistaan kapeampina. On suuri seikkailu kuljeskella täällä. Kauppoja riittää joka lähtöön, puhumattakaan ravintoloista. Siellä täällä on myös idyllisiä, pieniä hotelleja ja majataloja. Hintataso on Mykonoksella korkea ja nelihenkiseltä perheeltä hurahtaa helposti 150 euroa päivässä pelkkään syömiseen, kahvitteluun ja alkuillan drinkkeihin.



Ruoka on Kreikassa lähes poikkeuksetta hyvää. Tähän päivään mennessä ei ole tullut huonoa ruokaa vastaan. Ruoka on myös tuttua: kreikkalainen salaatti, tsatsiki, viininlehtikääryleet, moussaka, souvlaki-vartaat, grillattu feta ja halloumi jne jne. Koska turisteilla on jokaisella omat aikataulunsa, ruokaa saa mihin aikaan vaan eikä kukaan ihmettele muiden ruoka-aikatauluja. Joskus törmää ravintolaan, jossa perinteisistä kreikkalaisista ruoista on tuunattu moderneja versioita - upeita kokemuksia! Kaiken kaikkiaan, lomailu Kreikassa on yhtä juhlaa.



Loma jatkuu, joten lisää myöhemmin. Ihanaa on - sen voin taata!







keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Sitä sun tätä iästä (ja iättömyydestä)

Ikä ei ole kuulemma kuin vain numero. Voi olla, mutta jotkut rajapyykit ovat rankempia kuin toiset, ainakin naiselle. Muistan että kolmikymppiset aikanaan olivat pelottavat. Heräilin pitkin yötä ja mietin olenko saanut elämässä vielä mitään aikaiseksi. Olenko uraputkessa, aionko koskaan olla uraputkessa, milloin lapsia, mikä on elämässä tärkeää, tienaanko tarpeeksi, pitääkö rakentaa talo vai ei; loputtomasti pohdittavia asioita yön pimeydessä. Kunnon bileet kyllä järjestin ja niitä juhlittiin toista vuorokautta. Hauskaa oli ja iloliemi virtasi. Kaksi vuotta sen jälkeen synnytin esikoiseni. Sainpas jotain aikaiseksi.



Esikoinen tulee puolen vuoden päästä täysi-ikäiseksi. Sekin on jonkin sortin kriisin paikka. Niitähän naisen elämässä riittää... Oletettavasti mikään ei kuitenkaan sinällään muutu: poika asuu edelleen kotona, käy ammattikoulua, äiti tekee ruoan ja pesee pyykin. Ja siltikin. Poika ottaa lain edessä vastuun itsestään ja muutenkin tekemisistään, edes koulu ei saa enää antaa hänestä tietoja ilman hänen lupaansa. Täysi-ikäinen vastaa itse itsestään. Ja niinhän sen kuuluukin mennä. Toisaalta ajatus tulevasta "lapsettomasta" ajasta viehättää: sitten tehdään puolison kanssa mitä lystätään. Ja lapsenlapsia toki toivotaan. Mutta vasta sitten kun ensin olemme vähän kierrelleet maailmaa...



Nelikymppiset menivät ohi ikään kuin huomaamatta. Oli työ, pienet lapset, aina viisi minuuttia jäljessä aikataulusta. Kuka siinä ehtii öisin heräillä, pääasia että saa nukkua! Toinen ikäkriisi osuukin sitten viisikymppisiin. Laulukin on sama kuin kolmikymppisenä: mitä olen saanut aikaiseksi, lapsien lisäksi? Ja toinen tärkeä kysymys: tässäkö se oli, vai vieläkö on jotain muuta? Olenko jo elämän ehtoopuolella ja vetovoimakin kadonnut jonnekin riippurintojen ja selluliittireisien ja silmäpussien hautausmaalle... Vai on ikä vain numero, hah!



Tytär on teini-ikänsä alkupuolella, ja sen kyllä huomaa. Aika rankkaa tekstiä saa välillä äitirassukka kuulla: on mummotyylistä, hyllyvästä pyllystä, ruoan nassuttamisesta ja rypyistä huomauttelemista. Kestän sen kuin (aikuinen) nainen. Tytär nyt vaan sattuu olemaan aika suorapuheinen. Ja hemmetin timmissä kunnossa... Epäilen vahvasti että tulevalla Kreikan-lomalla huomio on jo auttamattomasti siirtynyt äidistä tyttäreen. Sehän ei ole huono juttu sinänsä (kenelle yritin tätä vakuuttaa...?).



Tulin aikanaan luvanneeksi kunnon bileet myös viidenkympin korvilla. Ja sitten meninkin varaamaan lomamatkan. Sukulaiset eivät päästä helpolla, vaan juhlat järjestetään toisella tapaa myöhemmin. Ystävät pitävät kiinni siitä, että jollain muotoa juhlitaan naisten kesken. Ei pääse kartanonrouva karkuun vuosiaan; ei unessa eikä todellisuudessa. Elämä on yhtä juhlaa, joten skål elämälle! Ja niille samperin numeroille...

P.S. Seuraava postaus tuleekin Kreikan lämmöstä, pysy kanavalla.