"Mun syömmeni tuulikannel on, sen kielissä laulu on lakkaamaton."

lauantai 28. tammikuuta 2012

Lapsiakin on monenlaisia

Enneagrammin, persoonallisuusopin, avulla voidaan oppia myös lapsista. Ollaanhan melko yleisesti sitä mieltä, että jo lapsena valitsemme oman persoonallisuustyyppimme. Joidenkin mielestä me synnymme tietyiksi tyypeiksi. Niin tai näin, vaikka lapset ovatkin vielä kehittymättömiä persoonallisuuksia, näkyy heissä jo selvästi oman tyypin vaikutus. Opettajien ja päiväkoti-ihmisten (vanhemmista puhumattakaan) kannalta olisi hyödyllistä perehtyä Enneagrammiin, jotta  ymmärtäisimme miksi kaikki lapset ovat niin erilaisia ja miksi kukakin toimii niin kuin toimii. Ihan niin kuin me aikuisetkin olemme omia persoonallisuuksiamme. Tässä pieni omaksi ilokseni tekemä suuntaa-antava kuvaus kustakin persoonallisuustyylistä, lapsen näkökulmasta. Olen itse keksinyt nimet...



Tiina Tarkkaavainen on tunnollinen, kunnollinen ja jämpti. Hän on vakava lapsi, joka noudattaa sääntöjä. Hän pitää järjestyksestä ja kurista, ja paheksuu niitä jotka eivät osaa käyttäytyä. Tiina Tarkkaavainen saattaa ottaa kotonaan vanhemman roolin, jos huomaa ettei omista vanhemmista siihen ole. Tiina Tarkkaavainen on tarkka myös syömisestään, ja saattaa kärsiä vatsakivuista ja päänsärystä liian yrittämisen takia.

Anni Auttavainen on miellyttävä, aurinkoinen ja äärimmäisen sosiaalinen. Hänellä on paljon ystäviä ja hän hakee huomiota miellyttämällä ja esiintymällä. Anni Auttavainen on aina valmis auttamaan ja kuuntelemaan, ja hänellä on suuri rakkaudenjano. Hän on myös herkkä loukkaantumaan, ja hän usein miettii mitä muut hänestä ajattelevat. Anni Auttavainen saattaa syödä suruunsa ja kärsiä näin paino-ongelmista.

Pekka Puuhakas on hyväkäytöksinen, organisoitunut ja täynnä energiaa. Hän on opettajan lellikki, hyvä oppilas ja monessa mukana. Pekka Puuhakas on aina siististi pukeutunut, onnistuu kaikessa mitä tekee ja pääsee pitkälle. Hänellä on vahva kilpailuvietti ja nokkela mieli. Pekka Puuhakas on myös kärsimätön. Pekka Puuhakas saattaa kärsiä syömishäiriöistä, ja kenties nukkuu liian vähän.

Ulla Uneksija on lämmin, herkkä ja ystävällinen. Hän on myös ujo ja arka. Ulla Uneksija on mielestään erilainen kuin muut ja hän loukkaa mielensä herkästi. Jotkut Ulla Uneksijat saattavat myös räväyttää tai kapinoida. Ulla Uneksija etsii unelmamaailmaa, sielunkumppania, ja kaikkea sellaista mitä ei voi saada. Ulla Uneksijalla on vilkas mielikuvitus, kenties taipumus taiteellisuuteen. Ulla Uneksija kärsii herkästi vatsakivuista.



Panu Proffa on ujo, hidastempoinen ja älykäs. Hän ei pidä huomiosta ja nauttii yksinäisyydestä enemmän kuin muut. Panu Proffalla on mielipiteitä ja tutkiva mieli. Sosiaaliset normit eivät ole häntä varten ja hän huomaa asioita joita muut eivät näe. Panu Proffa saattaa olla "yöeläjä". Panu Proffalla on muutama hyvä ystävä, porukoissa hän ei juurikaan viihdy. Panu Proffa saattaa kyseenalaistaa vanhempansa ja haluaa itsenäistyä varhain.

Kalle Kyselevä on ystävällinen, levoton ja tarkkaavainen. Hänen mielialansa saattavat olla vaihtelevia. Kalle Kyselevä on riippuvainen muista ja hän on yleensä pidetty kavereiden keskuudessa. Kalle Kyselevä tykkää väitellä ja kyseenalaistaa asioita. Kalle Kyselevä saattaa olla myös porukan pelle. Läksyt hän hoitaa pikaisesti, tietokone tai tv houkuttaa enemmän. Kalle Kyselevä testaa vanhempiaan.

Iida Iloinen on utelias, sosiaalinen ja aurinkoinen. Hänellä on paljon ystäviä ja hän tykkää vitsailla tai kertoa tarinoita. Hänellä on paljon harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita. Iida Iloinen ikävystyy helposti. Saattaa olla jopa taipuvainen adhd-syndroomaan. Iida Iloiset ovat syntyneet onnellisten tähtien alla eivätkä osaa/halua käsitellä ikäviä asioita. Iida Iloinen saattaa myös valehdella ja lupailla liikoja. Iida Iloisella on aina missio.

Ville Voimakas on energinen, pomottava ja voimakas lapsi. Hän tekee kaiken aina "kympillä". Pahimmillaan Ville Voimakas saattaa olla kiusaaja. Ville Voimakas väittää periaatteesta vastaan. Ville Voimakas on vakuuttava ja itsevarma eikä ota komentelua vastaan. Ville Voimakas saattaa ottaa jonkun "siipiensä suojaan", onhan hänellä suuri sydän kovan pinnan alla. Ville Voimakas ei ole aamuihminen. Ville Voimakas saattaa ottaa vastuun perheestään, koska pitää itseään lauman vahvimpana jäsenenä.

Liisa Levollinen on kiltti, suloinen ja herkkä lapsi. Liisa Levollinen kiipeää syliin eikä halua laskea irti. Liisa Levollinen haluaa pysyä riitojen ulkopuolella. Liisa Levollinen vähättelee joskus itseään eikä pidä omia tarpeitaan tärkeinä. Liisa Levollinen salaa asioita ja loukkaantuu herkästi. Joskus hän saa itsepäisyyskohtauksen tai yllättävän raivokohtauksen, mutta tämä menee nopeasti ohi. Liisa Levollinen on helppo lapsi, ja hän nauttii ruumiillisista nautinnoista, kuten syömisestä, nukkumisesta ja makoilusta auringossa.


Jaan kanssanne näitä oppeja, koska aidosti ja oikeasti uskon, että meillä kaikilla on paljon opittavaa toisiltamme. Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa ja hyväksyttävää tapaa elää ja olla. Me jokainen olemme oman elämämme sankareita ja hyviä juuri sellaisena kuin olemme. Kaikki personaallisuudet ovat yhtä hyviä tyyppejä. Jokainen lapsi on yhtä ihana lapsi. Kun ymmärrämme tasavertaisuutemme, erilaisista persoonallisuuspiirteistämme huolimatta, pärjäämme paremmin keskenämme.

"Oikeastaan Tikrussa ei ole mitään vikaa", sanoi Nasu laiskasti.
"Ei niin", sanoi Risto Reipas.
"Oikeastaan ei kenessäkään ole", sanoi Puh.
"Minä olen sitä mieltä", hän sanoi. "Mutta olen varmaan väärässä", hän sanoi.
"Et ole", sanoi Risto Reipas.
(Nalle Puh rakentaa talon)


keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Big, big dreams

Anoppi haastoi blogissaan paljastamaan rahantuhlaushaaveitani, materialistisia tai ei-materialistisia, kuinka haluatte. Siis ohjeistus meni jotenkin niin, että "jos sinulla olisi käytettävissäni kaikki maailman rahat, niin mihin viiteen kohteeseen niitä ensisijaisesti käyttäisit". Nyt pisti anoppi pahan. Tasan tarkkaan tiedän miten millin lottovoiton käyttäisin, mutta että "kaikki maailman rahat"... Nyt taitaa lähteä mopo kartanonrouvan käsistä, tai ainakin kontrolli pettää. Hmm, mietitään.



Kohde 1: vanhustenhoito on armaassa kotomaassamme niin kehnolla tolalla, että siihen saisi upotettua tolkuttomasti rahaa. Olisipa hienoa että hoitaja saisi istua pitämässä vanhusta kädestä vaikka kaksi tuntia yhteen menoon, ilman huonoa omaatuntoa työajan käytöstään tai pelkoa esimiehen moitteista. Vaippoja saisi vaihtaa vaikka kerran tunnissa jos sikseen tulee. Olisi pilatesta, tai chi'ta, vesijumppaa, puistojumppaa, konserttia, humppaa ja ties  mitä happeninkiä pitkin päivää. Ja konjakkisnapsit illan tullen, ihan oikeata tavaraa, ei mitään yhden tähden jallua. Hopealusikat ja kaviaaria. Sunnuntai-iltapäivän shampanjabrunssit. Ihmisarvoista elämää kaiken kaikkiaan.



Kohde 2: matkustaisin ympäri maailmaa ja vaikka kuuhunkin jos mahdollista. Välillä kotiin pyykkejä pesemään, ja taas tien päälle. Ei tarvitsisi ahtaissa turistiluokissa kärvistellä vaan matkat taittuisivat vähintään business-luokassa, firstissä jopa jos sellaista olisi tarjolla. Viiden tähden hotellit ja henkilökohtaiset limusiinikuskit. Priority-sisäänpääsy kohteeseen kuin kohteeseen. Ja helikopteri alle jos kohde vaikeapääsyinen. Veljeni kanssa ollaan joskus todettu, että tiputtiin lapsena matkustuspataan, ja siinä syy siihen että veri vetää aina tien päälle. So many places to see! (Terkut veljelleni Vietnamiin...)



Kohde 3: lapset saisivat autot ja asunnot, sehän on selvä. Mutta elämään pitää oppia omillaan. Alkusysäys annetaan, resurssien mukaan, mutta työ pitää tehdä itse. Jotain rotia... Mahdollisia lapsenlapsia sen sijaan lellittäisiin hävyttömän ja holtittoman paljon, hihii.

Kohde 4: suurin unelmani tätä nykyä on pieni ja laadukas hotelli jossain Välimeren maassa. Siellä toimisin ehtoisana emäntänä, hyvän henkilökunnan avustuksella ja oman perheeni ympäröimänä. Niin, siihenhän minulla olisi mahdollisuus vaikka heti huomenna niillä "kaikilla maailman rahoilla". Shekin voi lähettää jo, kiitos! Itse asiassa: luovun kaikesta muusta jos saan vain tämän yhden toiveen toteutettua.



Kohde 5: nyt tuli stoppi. Vieläkö jotain? Nyt keksin. Merkkikäsilaukkuja (ja käsineitä, huiveja, lompakoita, kenkiä) kaikilta mahdollisilta muotitaloilta. Louis Vuitton. Gucci. Dior. Hermes. Lanvin. Mitä niitä nyt onkaan. Liikenisi ystävillekin lahjaksi tai iloksi muuten vaan.

Maailmankaikkeuden laki toimii niin, että tämä kaikki on mahdollista kun vain oikein kovasti haluaa. Ilmeisesti en ole vielä tähän päivään mennessä tarpeeksi tahtonut... Hotelli Ranskassa - olen tulossa!!!

tiistai 24. tammikuuta 2012

Jännittävä ilta

Viikko sitten postasin valinnanvaikeudesta pressanvaalien suhteen, ja tänään ollaan jo viisaampia. Olipa jännittävä ilta sunnuntaina! Istuttiin puolison kanssa kuin tatit tv:n ääressä koko laskennan ajan. Jännitys oli niin sanotusti huipussaan, melkeinpä suuren urheilujuhlan tuntua ilmassa. Kartanossa ei riemulla ollut rajoja, kun selvisi että "varman läpimenijän" Saulin vastapariksi toiselle kierrokselle tulee Haavisto. Nyt se vasta jännitys alkaakin. Jos joku luulee, että läpihuutojuttu Saulille, niin sanon siihen että ei todellakaan. Paavo olisi ollut läpihuutojuttu. Haavisto antaa ennennäkemättömän haasteen, luulen ma.



Kun seurasi näiden kahden kaverin vaalivalvojaisia tuloksen selviämisen jälkeen, ei voinut kuin hämmästellä miten erilaisesta maailmasta kilpakumppanit tulevat. Toisen taustavoimia hallitsee raha, valta ja tehokkuus, toisen taustavoimissa mentiin talkootyön, nuorekkaan meiningin ja innostuksen voimin. Toisen vaalibudjetti oli lähes 1,1 miljoonaa euroa ja toisen 250 tuhatta euroa. Päätelkää itse kummin päin... Ja molemmilla yhtä söpöt puolisot.



Kaksi viikkoa on herroilla aikaa vakuuttaa kansa omasta erinomaisuudestaan. Lokaa ovat molemmat luvanneet olla heittämättä toistensa päälle. Herrasmiesmäistä käytöstä siis luvassa. Kansalla on nyt riittänyt huolta siinä, että jos Haavisto ottaa ja voittaa, niin millaiseksi muodostuvat Itsenäisyyspäivänjuhlat. Mitä väliä? Jos juhlia on samalla kaavalla järjestetty iät ja ajat, niin eikö ole jo aikakin muuttaa konseptia. Ja toisaalta, kuka sanoo että mikään muuttuisi. Se että tervehtimässä on kaksi miestä, tuskin maailmaa mullistaa. Eikös se ole katsojan silmissä, mitä haluaa nähdä? Ja onhan kyseinen juhla vain yksi ilta vuodessa, loppujen lopuksi aika pieni asia kokonaisuuden kannalta.




Kun Sorvankylän pastori Usko Eevertti Luttinen sanoi Putous-viihdeohjelmassa, että hänen tekee mieli paksua, mustaa, nigerialaista kahvia, niin onko vika ohjelman tuottajassa jos katsoja tulkitsee lauseen "omalla tavallaan"? Vai onko sittenkin kyse katsojan likaisesta mielikuvituksesta...

Ollaan me suomalaiset sen sortin edelläkävijöitä, ettei presidentin seksuaalisella suuntautumisella ole merkitystä. Päinvastoin. Näytetään koko maailmalle mallia mitä tarkoittaa suvaitsevaisuus suomalaiseen tyyliin.  Ainakin minun ääneni menee toisella kierroksella Haavistolle. Enkä pane pahakseni Niinistönkään voittoa; en siis muuta sen takia pois maasta. Ja jos joskus muutan, niin muutan ihan omista syistäni, en kenenkään takia.


Pressa kuin pressa, kunhan on fiksu ja filmaattinen - eikä myy Suomea naapureille.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Kenestä pressaksi pressan jälkeen?

Eräs hyvän päivän tuttu päivitteli taannoin, ettei tiedä ketä äänestäisi pressaksi - varmaan sama dilemma yhdellä sun toisella. Häntä kiinnosti erityisesti se mitä pressa nykymaailmassa oikeastaan tekee. Minä löysin ainakin yhden tehtävän, joka kuuluu presidentille. "Julistus kahdesta ekumeenisesta rukouspäivästä vuonna 2012", allekirjoittanut Tarja Halonen 28.10.2011. Haluatte varmaankin tietää mitä ne sellaiset ovat? Toista rukouspäivää vietetään tällä viikolla, tarkemmin 18.1. ja nimeltään se on Kristittyjen ykseyden rukouspäivä. Toinen on 24.10.: Rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivä. Ja eikös presidentti kirkollisten tehtävien lisäksi toimi myös puolustusvoimien ylipäällikkönä..? Pressasta on siis moneksi.



Moneksi on myös ehdokkaista. Yksi puhuu niin epäselvästi ja ylimielisesti, kierrellen ja kaarrellen, ettei erkkikään saa selvää mitä tarkoittaa. Toisen siviilisääty aiheuttaa nikotusta ja kummastelua kotona ja maailmalla, ja herkkähipiäistä hirvittää. Kolmas on yhden pienen ryhmän asialla eikä oikein osaa puhuakaan "normaalisti". Neljäs paasaa kristillisistä arvoistaan kyllästymiseen asti. Viides on kansanmies, jonka uskottavuus maailmalla ei ole parasta a-luokkaa. Kuudes osaa ja tietää ja on yksinkertaisesti (omasta mielestään) paras. Seitsemäs on liian vanha ja joidenkin mielestä jopa turhan suorasukainen. Kahdeksas, niin kuka se onkaan, ei oikein ole jäänyt mieleen... Valitse nyt tästä sakista.



Kyllä ennen oli helppoa, kun meillä oli Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen... Tytär tässä päivänä muutamana totesi, että koko hänen elämänsä ajan presidenttinä on ollut Tarja. Tyttäreni maailmankuvassa se on varmaankin ikuisuus. Yhdelle presidentille. Koko kansan Tarja. Harvaa presidenttiä kutsutaan etunimellä, se taitaa ainakin todistaa sen, että Tarde on ollut tarpeeksi tavallinen ja helposti lähestyttävä. Ei hullumpaa pressalta? Ehkä nyt on  hiukan jäykemmän ja asiallisemman presidentin vuoro, vaihtelun vuoksi.



Vähiin käy aika, sunnuntaina on päätös tehtävä. Presidentinvaaleissa on kyse sopivasta henkilöstä, ei puolueesta. Presidenttihän ei virassaan edusta mitään puoluetta, vaan tekee työtä koko kansan hyväksi. Työtä koko Suomen hyväksi. Harmi että politiikka sotkee tämänkin valinnanvapauden. Äänestäisikö siis älykästä viitosta, rohkeaa kasia, tunteellista nelosta, turvallista kuutosta, puuhakasta kolmosta, vai... Kaikki yhtä hyviä tyyppejä pohjimmiltaan. Onpas tämä nyt vaikeaa...

"Ymmärryksen lisääntyessä elämään tulee enemmän laatua, näkökulmia ja hyvinvointia."

torstai 12. tammikuuta 2012

Mitä laitetaan?

Onko vielä olemassa joku immeinen, joka on välttynyt minkäänlaiselta verkostomarkkinoinnilta tai kotikutsuilta? Kuulut taatusti vähemmistöön, luulen ma. Tavaran pitää vaihtaa omistajaa, jotta maailmantalouden pyörät eivät lakkaa pyörimästä. Apuun ovat tulleet myös verkostomarkkinointiyrittäjät, ja sekaanhan mahtuu. Ensimmäisiä laatuaan taisivat olla muovikippokutsut. Sittemmin on takamuslihaksia tullut kulutettua mm. kynttiläkutsuilla, korukutsuilla, rintaliivikutsuilla, seksilelukutsuilla, lisäravinnekutsuilla, magneettituotekutsuilla, pesuainekutsuilla, kodintekstiilikutsuilla, lastenvaatekutsuilla, ja mitä niitä nyt onkaan. Parastahan kutsuissa on se, että siellä yleensä ehtoisa emäntä tarjoaa kahvia ja pullaa. Aina maistuu!



Mikä vitsi siinä sitten on, että kotiin tulee tuote-esittelijä ja ystävät ja naapurit sälytetään hippasille? Verkostomarkkinointi lähtee siitä ajatuksesta, että välikädet jäävät nuolemaan näppejään ja tuote siirtyy suoraan valmistajalta asiakkaalle. No, ainakin melkein. Myyjiä ei tarvitse palkata, koska verkostomarkkinointi ruokkii itse itsensä. Ns. jälleenmyyjä ostaa tuotteen edullisemmalla hinnalla suoraan verkostolta ja myy asiakkaalleen hitusen kalliimmalla. Väliraha jää ikään kuin "palkaksi" tehdystä työstä. Lisäbonuksena on mahdollisuus edetä organisaatiossa korkeammalle tasolle, ja siten saada mainetta ja kunniaa. Tästä voi jokainen ihan itse päätellä kuinka hyvä tai huono järjestelmä on. Jos itsensä tällä konstilla elättää, niin systeemi ilmiselvästi toimii.



Minulle henkilökohtaisesti on taivahan sama kuka välirahan saa, tukku vai jälleenmyyjä. Jos tuote on hyvä, ostan sen. Kotikutsut on sitä paitsi todettu psykologisesti hyväksi konstiksi myydä tavaraa, koska vieraille tulee tunne, että jotain on "pakko" ostaa kun kerran täällä ollaan ja kahviakin tarjotaan. Toisaalta, aito ja oikea shoppailija haluaa edelleen käydä ostoskeskuksissa ja tavarataivaissa hipelöimässä laajempaa valikoimaa. Jää valinnanvapaus. Eniten rassaa kauppakäytävillä seisovat tuote-esittelijät, jotka jakavat "ilmaisia" näytteitä, ja saman tien kun kiltti ihminen pysähtyy kuuntelemaan, niin ollaan jo ojentamassa vuoden sitoumuspaperia allekirjoitettavaksi tai tekemässä kauppoja yksittäisestä, yleensä ylihinnoitellusta ja - sallinette ilmaisun - epämääräisestä tuotteesta. Onneksi ohikulkijalla on valinnan vapaus: aina voi kävellä tiehensä.



Yrittäjänä yksi riesa ylitse muiden on erilaiset puhelimitse tehtävät hyväntekeväisyyskeräykset. Korjaan sen verran, että hyväntekeväisyys sinänsä on fantastinen tapa auttaa niitä, joilla menee huonommin. Valitettavasti hyväntekeväisyydestäkin on tehty bisnes, ja tavan takaa paljastuu kaikenlaista viheltäjää, jotka ovatkin panneet rahat omaan taskuunsa. Puhumattakaan että kuinka paljon eräät rahankerääjät upottavat rahaa pelkkään organisaatioon. Kannattaa siis olla tarkkana kenelle rahojansa syytää, vaikka kuinka haluaa auttaa. Aina löytyy sellainenkin järjestö, joka ilman turhia välikäsiä vie rahan juuri sinne minne se oli tarkoitettukin. Rahaa kerätään syöpäsairaille, kuulovammaisille, mielenterveyspotilaille, kehitysvammaisille, poliisien ja palomiesten salibandylle, venäläisille katulapsille, pelastushelikopterille, väärinkohdelluille lapsille, kansanterveydelle, jne jne. Tässä muutama niistä järjestöistä, jotka allekirjoittaneelle ovat soittaneet avun tarpeessaan. Valitse siitä sitten...


Sitä ongelmaa ei maailmassa ole, että raha kesken loppuisi. Se on niin vanha keksintö. Jos joku ihmispoloinen itkee lehtien lööpeissä, että WinCapita vei rahat, niin tunnetko myötätuntoa? Minä en. Ei kukaan rahojasi vie, ihan itse niitä syydät maailmalle, vapaaehtoisesti kaiken lisäksi.

Kun kartanon hyllyt ja kaapit pursuavat tavaraa, niin rouva katsoo peiliin: tarvitsetko todellakin tätä kaikkea? Niin, tarvitsenko...

Olen vakavissani harkinnut alkavani välittää aloe vera -tuotteita, koska olen ne omassa käytössä hyviksi havainnut. Mitä laitetaan?

maanantai 9. tammikuuta 2012

Valitsetko ongelman vai ratkaisun?

Kun lukee yleisönosastokirjoituksia tai tekstaripalstaa, on helppo huomata että valittaminen ja ongelmien esiintuominen vievät voiton 8-2. Kiitoksia ei pahemmin jaella näillä foorumeilla. Sinänsä ei mitään ihmeellistä auringon alla; onhan peräti 80 prosenttia ajatuksistamme negatiivisia. Ihan totta. Kuinka yhteiskunnallisesti tuottavaa olisikaan, jos suhde olisi toisinpäin? Ja jos ei edes yhteiskunnallisesti, niin ainakin itse kunkin henkilökohtainen elämä olisi taatusti parempaa laadultaan. Voiko positiivisuus siis olla perseestä, niin kuin facebookissa joskus on väitetty...



Vetovoiman laki toimii niin, että sitä saa mitä tilaa. Jos puhuu ongelmista suu vaahdossa, niitä myös saa tulevaisuudessakin. Jos sen sijaan puhuu laveasti hyvästä tilanteesta, sitä saa lisää. Käytännössä tarkoittaa sitä, että ongelmista on syytä puhua vain toteavasti ja ylimalkaisesti, kun taas mukavista asioista sitäkin yksityiskohtaisemmin. Eikä tällä mitään tekemistä ole kehuskelun kanssa. Itseään kehuskelevat ja omaa erinomaisuuttaan retostelevat ihmiset kun tuppaavat olemaan muiden silmissä rasittavia. Pääsääntöisesti. Ennemminkin on syytä kiinnittää huomio asenteeseen, tapaan millä puhuu.



Minulle oli aluksi vaikeaa kirjoittaa Kiitollisuus-päiväkirjaa. Kuulun persoonallisuustyyppiin, joka pitää joitain asioita vähän huuhaana. Kunnes päätin lopettaa vastustamisen. Päätin kokeilla. Välillä tekstiä tulee solkenaan, välillä menee jopa viikkoja että kirja on koskemattomana yöpöydällä. Systeemi on yksinkertainen: Kiitollisuus-päiväkirjaan kirjoitetaan joka ilta (tai aamu, kuten haluat) vasemmalle sivulle viisi asiaa, joista olet kiitollinen juuri nyt. Oikeanpuoleiselle sivulle kirjoitat viisi asiaa, joista olet kiitollinen tulevaisuudessa. (Nämäkin asiat kirjoitetaan niin kuin ne tapahtuisivat jo.) Kirjakaupassa myydään hienoja kirjoja tarkoitusta varten, mutta sehän on selvä, että mikä tahansa vihkonen toimii yhtä hyvin.



Kiitollisuus-päiväkirja todella toimii. Vetovoiman laki oikeasti toimii. Mieli on parempi kun joka päivä muistaa miten paljon elämässä on kiitollisuuden aiheita. Näkökulma ulkomaailmaankin on lähtökohtaisesti ihan erilainen. Esimerkki positiivisen ajattelun voimasta: olen kesän lapsi ja inhoan talvea. Muistan erään talven kun olin erityisen masentunut kylmyydestä ja pimeydestä. Mitä tein? Varasin perheelle miniloman Saariselälle, yli 20 asteen pakkasiin. Meillä oli mielettömän ihanaa! Koska talvi yksinkertaisesti kuuluu tänne Pohjolaan eikä siitä eroonkaan pääse, muuten kuin muuttamalla, niin otetaan siitä irti se mikä voidaan/osataan. Nykyään valokuvaan ahkerasti talvisia maisemia. Nautin myös siivoamisesta, koska silloin saa olla sisällä lämpimässä. Poltan roppakaupalla kynttilöitä iltaisin ja levittelen uloskin lyhtyjä tunnelmaa tuomaan. Ja mikä parasta: talven jälkeen tulee AINA kevät!!! Kylmyys ei ole ikuista. Sitä paitsi täältä pääsee poiskin jos ihan oikeasti haluaa...



Jäätkö siis vatvomaan ongelmaa, vai onko itsesi kannalta sittenkin parempi löytää ongelmaan ratkaisu? Kummassa olotilassa on mukavampi lillua? Kumpi antaa paremman mielen? Kun seuraavan kerran kohtaat vastoinkäymisiä, hengitä syvään ja katso asiaa toisesta näkökulmasta. Älä jää piehtaroimaan ikävään tunteeseen. Halaa ystävää tai puolisoa tai ketä tahansa, läheisyys lämmittää.

Loppukevennys näkökulman muutoksesta: Kansainvälisen tutkimuksen mukaan suomalaisoppilaat kokevat luokkansa meluisaksi, mutta oppimistulokset ovat hyviä. Hälisevä koululuokka ei siis välttämättä heikennäkään oppilaiden oppimistuloksia. Suomessa luokkahuoneessa vaikuttaa positiivisen vuorovaikutuksen ilmapiiri, ja opettajan luovuus on valttia. Ankara ja autoritäärisen kurinpidollinen lähestymistapa ei siis olekaan ainoa oikea tapa luoda hyvää oppimisympäristöä. Miettikääpä sitä!



Free lancer toimittaja Sirpa Numminen sanoi kolumnissaan näin: "Ohikiitävien hetkien vuoksi nipottaminen on sielun kitsautta." Aika terävästi havaittu?

perjantai 6. tammikuuta 2012

Loistokasta loppiaista!

Tiesittekö että vielä 200-luvulla joulua vietettiin nykyisen loppiaisen aikaan? 350-luvulla joulu siirrettiin sille paikalle missä se nyt on, ja loppiaisen vietto rakentui kolmen kuninkaan ympärille. Loppiainen on yhtä kuin joulun loppu. Kansanperinteessä loppiaisena heitetään joulukuusi mäkeen ja riisutaan pois muutkin joulukoristeet, on aika suunnata katse kevääseen. Kartanossa luovutaan joulukuusesta perinteisesti jo uutena vuotena. Joulua ei huvita viettää yhtään enempää kuin on pakko, onhan se jo "menneen talven lumia". Päivätkin ovat talvipäivänseisauksesta lähtien alkaneet pidentyä, hitaasti mutta varmasti.



Lähes 20 vuotta loppiaista siirreltiin kalenterissa sinne tänne ns. liikkuvana pyhänä, syystä että se haluttiin pitää mm työmarkkinasyistä arkipyhänä elikä lauantaina. 90-luvun alkupuolelta lähtien loppiainen on ollut omalla kiinteällä paikallaan, 6.1. Me kansalaiset kiitämme tästä viisaasta päätöksestä. Muuten, työssä käyviä kansalaisia ei pahemmin hemmoteltu viime vuonna ylimääräisillä vapailla, kun joulu ja uusi vuosi osuivat sunnuntaille. Tänä vuonna, karkausvuonna, "ylimääräisiä" vapaita tulee sitäkin enemmän. Kansa kiittää.



Sen sijaan täällä kotikaupungissamme ihmetyttää matematiikan vajanainen hallitseminen. Syysloma aiheuttaa mielenkiintoista vääntöä joka syksy. Tietooni on saatettu, että kun toinen kieliryhmä päättää joka toinen vuosi koulujen syysloman pituudesta, se on viikko. Ja kun se toinen kieliryhmä päättää, syysloma on kaksi päivää. Lasten ja opettajien kannalta viikko on parempi. Syyslukukausi on käytännössä osoittautunut raskaaksi sekä oppilaille että opettajille, ja viikon loma on tervetullut katkaisemaan synkän ja pitkän syksyn. Kokonaisuuden kannaltahan vapaapäiviä on ihan yhtä paljon (tai vähän, riippuu näkökulmasta); jos syysloma on viikon, joululoma on kolme päivää lyhyempi. Hyvin yksinkertaista. Viikon syysloma ei siis ole "ylimääräistä" vapaata. Pieni matematiikan kertaus voisi olla viikon syyslomaa vastustaville paikallaan.



Loppiaisesta oli puhe.Loppiaista vietetään siis sen merkiksi, että kolme viisasta miestä (?), Itämaan tietäjää, ratsastivat Betlehemiin salaperäisen tähden johdattamina. Sellaistakin tarinaa on kerrottu, että nämä kolme miestä (kuvannollisesti) edustivat Euroopan, Aasian ja Afrikan kuninkaita. Joka tapauksessa, Jeesus-lapselle tuotiin kultaa, suitsukkeita ja mirhamia. Pakanalliset kuninkaat kumarsivat taivaalliselle kuninkaalle.



Kartanossa ei ole loppiaisperinteitä, se on vain yksi vapaapäivä muiden joukossa. Kuten sanottu, joulustakin luovuttu jo viikko sitten. Hyvää ruokaa syödään, sehän on selvä. Ja käydään kävelyllä. Ennen vanhaan touhuttiin lasten kanssa, nykyään lapset touhuavat omien ystäviensä kanssa. Me kaksi naakkaa yritämme löytää taas suhteen alkuaikojen yhteistä tekemistä. Siinä sitä on loppiaisperinnettä kerrakseen...

Loistokasta loppiaista itse kullekin! Kera kullan ja mirhamin.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua, jotain sinistä

Lainaus liittynee häihin, mutta sopii paremmin kuin hyvin myös vuodenvaihteeseen. Vuoden vaihtuessa on tapana tehdä lupauksia. Tunnustan: ikinä en ole mitään luvannut. Ei ole sitten mitään rikottavaakaan. Liekö oikea ajattelutapa? Kuulostaa nimittäin siltä että luovuttaa jo ennen kuin edes yrittää. Joku sanoisi että realistista, jos ja kun tuntee itsensä. Niin tai näin, lupaukset on lähtökohtaisesti tarkoitettu pidettäviksi. Muuten ne eivät ole lupauksia. Muuten ne ovat sanahelinää. Ja sitä tämä maailma on tulvillaan muutenkin.



Jotain uutta tämä vuosi 2012 tuo aivan varmasti. Seitsemän vuoden kotiäitiys on tullut meikäläisen kohdalla tiensä päähän. Alan olla ennemminkin jo eläkeläinen tätä menoa - hiukan liian varhain ottaen huomioon etten ole vielä lähelläkään eläkeikää. Olen havahtunut siihen tosiasiaan, että haluan töihin. Haluan toimintaa. Haluan omaa palkkaa. Haluan oman elämän. Älkää kysykä mikä se työ on. Se selviää kyllä. Jotain yhteiskunnallisesti merkittävää ja henkisesti antoisaa, se on ainakin varmaa. Kun kulkee avoimin mielin, niin maailmankaikkeus vastaa. Kenties hitunen omaakin aktiivisuutta tarvitaan...



Paljon vanhaa kulkee aina mukana, väkisinkin. Jossain yhdistyksessä tulen taatusti toimimaan aktiivisesti, koska yhteisten asioiden hoitamisesta saa hyvän mielen. Kesäiset päivät Korppisen rannalla ovat sellaista pysyvää luxusta, josta en hevin luovu. Kuntoilu on olennainen osa elämääni aina ja ikuisesti. Puoliso pysyy rinnalla, niin myötä- kuin vastamäessä, kumma kyllä... Hamarikaan ei ole vielä toistaiseksi vaihtumassa uusiksi maisemiksi. Paino sanalla "vielä"... Matkusteluunkin toivottavasti vielä jokunen lantti jossain välissä löytyy.



Marika-gurultani tulen edelleen lainaamaan hienoja ajatuksia elämänhallinnasta ja positiivisesta psykologiasta. Life coach -koulutukseen lähteminen on ollut merkittävin asia elämässäni. Se on tuonut uuden ulottuvuuden maailmankatsomukseeni, ja antanut työkalun, jolla voi korjata ja jäsentää mitä tahansa dilemmaa. Yleistyökalu nimeltään Positiivinen ajattelu. Kuulostaa hienolta? Puhumattakaan Enneagrammi-opista, jonka avulla jokaisesta ihmisestä voi löytää sen helmen, joka meissä kaikissa asuu. Elämä on annettu meille lainaksi, ja kunnia-asiamme on hoitaa se mahdollisimman hyvin.



Sininen on turvallisuuden väri. Sininen on taivas, sininen on meri ja sininen on Korppisen hellä, antava syli. Sinisiä ovat talven kauneimmat hetket, nuo minuutit juuri ennen auringon laskua mailleen. Sinisiä ovat ajatukset silloin kun hitusen masentaa. Fazerin sininen lienee Suomen suosituin suklaa, ja parempi lääke kuin yksikään kemiallinen pilleri. Sininen on kartanon keittiön väri, sininen oli joulukattauskin. Sinisessä asussa kannattaa mennä työhaastatteluun, tiesittekö? Väreillä siis on väliä.



Näillä eväillä lähtee käyntiin vuosi 2012 kartanossa. Millaisilla eväillä Sinä olet aloittanut uuden vuotesi?

"Vanha harmaa aasi Ihaa seisoi eräässä Metsän ohdakkeisessa kolkassa etujalat harallaan ja pää kallellaan ja ajatteli asioita. Välillä hän ajatteli surullisena: Miksi? ja välillä hän ajatteli: Minkä tähden? ja välillä hän ajatteli: Sikälikö kuin mikäli? ja välillä hän ei itsekään oikein tiennyt mitä hän ajatteli. - Nalle Puh -