"Mun syömmeni tuulikannel on, sen kielissä laulu on lakkaamaton."

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Tallinna toisin silmin

Sehän ei liene kenellekään uusi asia, että tämä perhe - ja etenkin rouva - juoksevat Tallinnassa yhtenään. Koska joulun yhteyteen tupsahti muutama ylimääräinen vapaapäivä töistä, päätin viedä perheen vaihteeksi "kulttuurimatkalle". Normaalistihin perheen teiniosasto juoksee vain shoppailemassa, tytär etunenässä. Nyt ohjelmaan ujutettiin muutama pakollinen museo. Pientä nurinaa oli havaittavissa, mutta sen ei annettu häiritä suunnitelmia. Pojan mukaansa ottama kaverikin sai siis saman kohtalon. Museot - yök?



Toinen Viron historiallisista museoista sijaitsee Maarjamäen kartanossa, Piritassa. Aivan asuntomme kulmilla siis. Ja siltikin kesti näin monta vuotta että sinne vaivauduimme. Kyllä kannatti. Virolaisilla on ilmiömäinen kyky tehdä museoista moderneja ja mielenkiintoisia. Siispä historiaakin esiteltiin tyystin toisin konstein kuin vitriinissä makaavien muinaisesineiden avustuksella. Menkää itse katsomaan niin ymmärrätte mitä tarkoitan. Museo oli niin mielenkiintoinen, että aion käydä siellä toistekin. Omaksuttavaa on paljon eikä sitä kerralla saa sisäistettyä. Kartanon pihapiiristä löytyy neuvostoaikaisten muistomerkkin puisto, mm Leninin päitä lojuu tontilla. Toinen Viron historiallinen museo sijaitsee muuten ns. Suurkillan talossa Vanhassakaupungissa.



Viru-hotellin ylimmästä kerroksesta (23. krs) löytyy KGB-museo. Nämä kierrokset ovat opastettuja ja niihin pitää ilmoittautua etukäteen. Kierros kestää tunnin. Museo on ollut toiminnassa vasta kaksi vuotta ja menestys on ollut valtaisa. Viru-hotelli on alkujaan suomalaisten rakentama, nyttemmin suomalaisten omistamakin hotelli, jolla on ollut suuri ideologinen merkitys Viron itsenäistymiselle. Moni meistä varmaankin muistaa käynnit Tallinnassa Neuvostoliiton aikoina, kun ainoa hotelli ulkomaalaisille turisteille oli juuri Viru, Inturistin hotelli. Museossa kerrotaan neuvostoajoista, kun KGB kuunteli epäilyttäviä asiakkaitaan niin huoneissa kuin ravintoloissakin. Itse asiassa kuunteluhuone sijaitsi 2-kerroksessa, Valuuttabaarin takana, ja ylimmästä kerroksesta oli suora linja Moskovaan. Tämä kaikki naurattaa nyt, mutta ei siitä ole kuin reilut kaksikymmentä vuotta, kun Viro itsenäistyi. Aika Neuvostoliiton kainalossa ei ollut hauskaa eikä varsinkaan huvittavaa, päinvastoin.



Kiek in de Kök -tornista, aivan Vapaudenaukion kulmilta, lähtee kierrokset maanalaisiin tunneleihin, ns. bastioneihin. Näillekin opastetuille kierroksille pitää ilmoittautua etukäteen, ja nekin ovat valtavan suosittuja. Eikä ihme. Ruotsalaiset valloittajat rakensivat 1600-luvulla nämä salaiset käytävät, ja hyvin rakensivatkin. Aluksi ne olivat ammusvarastoja, sittemmin käyttö on ollut moninaista: ilmatorjunnan apuna, kodittomien asuinsijoina, veistosvarastoina, väestötiloina, ja ties mitä. Kierroksen päätteeksi tehdään "junalla" aikamatka tulevaisuuteen, ja spekuloidaan miltä Tallinna näyttää sadan vuoden päästä. Osa tunneleista on suljettu hämähäkkien takia. Nämä 5-6 senttiä läpimitaltaan olevat suojellut hämähäkit häiriintyivät nimittäin ihmisistä, joten nyt ne ovat saaneet oman rauhan. Enpä olisi halunnut törmätä yhteenkään... Kiek in de Kök -museosta löytyy mm. mielenkiintoisia (?) kidutusvälineitä, ja ennen kuin huomasinkaan, museo-opas oli laittanut rouvan jalkapuuhun.



Tallinnan televisiotorni oli jostain syystä jäänyt sekin meiltä aiemmin paitsioon. Se puute korjattiin nyt. Televisiotorni sijaitsee Piritan kaupunginosassa, keskustasta matkaa tulee viitisen kilometriä. TV-torni on remontoitu vastikään ja se(kin) on todella moderni. Hissillä noustaan 47 sekunnissa 170 metrin korkeuteen, ja maisemat luonnollisesti komeat. Lattiasta löytyy muutama lasikantinen aukko, josta on suora pudotus maahan. Pistää huimaamaan tällaista korkeanpaikankammoista, kun seisoo ikään kuin tyhjän päällä. Näköalatasanteen yläpuolelta löytyy laadukas ravintola, Näsinneulan tyyliin. Pohjakerroksessa voi nauhoittaa omatekoiset uutiset ja lähettää ne sähköpostitse ystäville. Hauska idea.



Korsaar on Vanhassakaupungissa, Dunkri-kadulla sijaitseva merirosvoravintola, johon olemme jo sen perustamisesta lähtien suunnitelleet tutustuvamme. Se toteutui nyt. Jäi tosin ainoaksi kerraksi. Sisustus on todella upea, henkilökunnan sanojen mukaan ravintolaa rakennettiin käsityönä kaksi vuotta. Hait uiskentelevat akvaariossa, karpit ja kilpikonnat altaassa, ja kaikki on viimeisen päälle harkittua, henkilökunta avuliasta ja kohteliasta. Ruokalista on gourmee-linjaa, mutta meidän mielestämme valitettavan luokatonta hintoihin nähden. Odotimme makujen sinfoniaa, saimme mitäänsanomatonta. Siltikin kokemus oli hieno, edes kerran. Toisena päivänä suuntasimmekin tuttuun ja turvalliseen Vapianoon, jossa ainakin tietää mitä saa, eivätkä hinnatkaan päätä huimaa.



Toki nuoriso pääsi shoppailemaankin. Rocca al Mare on perheemme kestosuosikki. Äiti suuntaa yleensä Muster-sisustuskauppaan, tytär New Yorkeriin. Rocca al Maressa saa helposti vaikka koko päivän kulumaan, onhan ravintoloitakin moneen makuun. Tällä kertaa tyydyttiin juomaan kahvit Rahva Raamatun (kirjakaupan) viehättävässä kahviossa, suklaisten herkkujen ääressä. Rocca al Maren kaupunginosasta löytyy muuten eläintarha (viehättävä paikka) sekä ulkoilmamuseo. Jonain talvena kävimme bongaamassa eläintarhan lumileopardeja, jotka visusti taisivat pysyä meiltä piilossa.



Kuten näkyy, konkarillekin Tallinnasta löytyy aina jotain uutta ja kivaa. Vieläkään en tunnusta olevani kyllästynyt tämän pienen ja viehättävän pääkaupungin charmiin. Tosin suhdanteet ovat nyt sellaiset, että kämppä saattaa lähteä piakkoin myyntilistalle, ja tilalle havitellaan jotain eteläisempää kohdetta. Uusi vuosi näyttää mitä tuo tullessaan...


tiistai 25. joulukuuta 2012

Rauhaisaa joulua

"Tosta se tuli ja tonne se meni" -  Jouluaatto. Kovasti siihen yhteen päivään satsataan, ja sitten se on jo menneisyyttä. Niin kuin moni muukin asia tässä maailmassa. Tänä vuonna jätin joulustressin muille ja otin ihan rauhallisesti. Kumma kyllä, joulu oli ihan samanlainen kuin aina ennenkin. Ilman stressiä vaan. Lahjat jätin hankkimatta ja joulukortit lähettämättä, niin kuin etukäteen lupasinkin. Siitä huolimatta ystävättäret muistivat allekirjoittanutta. Eräs tavara oli ylitse muiden: pieni soittorasia jota veivaamalla ilmoille kantautuu Giuseppe Verdin Nabucco-oopperan kuulu kuoroesitys Chorus of the Hebrew Slaves. Muutama vuosi sitten olimme ystävättären kanssa Garda-järvellä viikon matkalla ja kävimme Veronan oopperajuhlilla kuuntelemassa Nabuccoa, amfiteatterissa tähtitaivas kattona. Uskomattoman hieno kokemus. Siispä vein pienen soittorasian yöpöydälleni ja sitä veivaan iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Ajatukset siirtyvät ihanaan Italiaan.



Jouluaatto sujui perinteisissä merkeissä. Joulupuuro aamulla anopin luona, viime hetken ostokset ruokakaupasta, kotiin puuhastelemaan, ja  klo 15 kymmenen hengen porukkamme istui ruokapöytään täällä Hamarinrannassa. Ruokaa oli enemmän kuin riittävästi, vaikka aina huolestunkin etukäteen että riittääkö. Aina on riittänyt. Heräsi ajatus että olisipa hienoa kutsua joulupöytään joku yksinäinen ihminen. Kun jokainen perhe tekisi niin, saisivat kaikki kansalaiset kotoisan joulun. Kamalan surullista on ajatella että siinä missä oma pöytä notkuu herkkuja, toisilla ei ole juurikaan varaa jouluruokiin, tai ylipäätään ruokaan. Ei ole maailma koskaan tasa-arvoinen, saatika oikeudenmukainen.



Taivaan herra päätti antaa sitten luntakin jouluksi. Lisää sataa koko ajan. Kuulemma lumisin joulu viiteenkymmeneen vuoteen. Jonkun mittapuun mukaan. Se on ainakin selvä että talvesta tulee pitkä tätä menoa. No, lumea luomalla saa mukavasti poltettua jouluruoan mukanaan tuomia kaloreita, ja sauvakävely vasta hauskaa puuhaa on kauniissa talvisäässä. Pyhätkin jatkuvat vielä; tänään joulupäivänä vietetään perinteisesti hiljaiseloa perheen kesken kotosalla, eilisiä ruoanjämiä lämmittelemällä ja ulkoilemalla. Huomenna sitten isommat kalaasit anopin luona, kera sisarusten ja serkkujen. Vielä venyy vatsa.

Rauhaisia pyhiä kaikille lukijoilleni tasapuolisesti.


maanantai 17. joulukuuta 2012

Berliinin joulutori-hulinassa

Jo syyskuussa varasimme kollegan kanssa joulukuiset lentoliput Berliiniin, ja ajatus joulutoreista pölähti  mieleen vasta matkan varrella. Herratkin päätettiin kelpuuttaa mukaan kaupunkilomalle. Kahden pariskunnan voimin siis matkaan, kohti Weihnachtsmarkt in Berlin. Lapset jätettiin suosiolla matkasta ja päätettiin ottaa rennosti aikuisten kesken, mutta samalla pitää huoli siitä, että seurueen ensikertalainen näkee kaupungista sen mikä on välttämätöntä. Glühweiniakin oli tarkoitus siemailla aina tarpeen tullen...



Hotellimme (Holiday Inn Mitte) sijaitsi entisen itä-Berliinin puolella, Alexanderplatzin kulmilla (loistava sijainti!). Niinpä televisiotorni valikoitui itseoikeutetuksi vierailukohteeksi ensimmäisenä lomapäivänä. Sieltä korkeuksista saa mukavan käsityksen Berliinistä ja sen kaupunginosista. Esim. Prenzlauer Berg on taiteilijoiden kaupunginosa, boheemi ja mielenkiintoinen, pullollaan gallerioita ja putiikkeja. Sunnuntaisin Mauerpark-puisto muuttuu valtavaksi kirpputoriksi ja markkinapaikaksi, ja sinnehän mekin suuntasimme löytöjä tekemään. Kieltämättä asiakaskunta, niin kuin myyjätkin, olivat aika värikästä sakkia...



Televisiotornin lisäksi must-nähtävyys on jaetun Berliinin historiasta kertova (rajanylityspaikka) Checkpoint Charlie ja sen läheisyydessä sijaitseva Mauermuseum sekä East Side Gallery. Olen vuonna 1987 viettänyt itä-Berliinissä kaksi viikkoa opintomatkalla ja siten nähnyt muurin autenttisesti. Vieläkin sydämessä sykähtää lukea tästä absurdista rakennelmasta ja siihen liittyvistä tapahtumista. Topographie des Terrors
-museoon on vapaa pääsy ja siellä saa syvällisen oppitunnin (kuvien kera) natsi-Saksan noususta ja tuhosta. Tällä alueella seisoo myös pisin pätkä vanhaa muuria sekä näköalatorni, johon kapuamalla saa hyvän käsityksen siitä, miltä muurin viereinen varoalue vartiotorneineen näytti.



Alexanderplatzilta on kivenheitto kuululle Unter den Linden -puistokadulle, joka oli entisen itä-Saksan ns. paraatikatu. Se päättyy Brandenburger Tor -porttiin, joka on muuten häkellyttävän upea näky pimeällä. Myöhäiseen iltaan kannattaa ajoittaa myös vierailu Reichstagin kupolikatolle. Varaus pitää tehdä etukäteen netissä, joten näköjään joudumme tulemaan Berliiniin vielä kerran (en valita!). Reichstag on Saksan valtiopäivätalo, jonka kattoa koristaa jättimäinen lasikupoli, jonne kiivetään kierremäistä luiskaa pitkin. On muuten erittäin suosittu nähtävyys ja vaatii jopa tuntien jonotuksen. Trabant-kiertoajelu ja kierros Berliinin pommisuojissa ovat nekin vielä odotuslistallamme, seuraavaa Berliinin-matkaa odotellessa.



Ku'Damm on entisen länsi-Berliinin mahtava pääkatu, jonka varrelta löytyy kaikki mahdollinen shoppailuhullulle, KaDeWe-tavaratalosta nyt puhumattakaan. Kyseisen tavaratalon ruokaosasto on kulinaristin paratiisi, ja hyvin näyttävät berliiniläiset, jos turistitkin, viihtyvän ruokatiskien ja viinien äärellä. Vaihtoehto siis ravintolaillalliselle. Jos joku erehtyi luulemaan, että Stockmann on hieno kauppa, niin menkääpä tänne! Berliinin kaupunki satsaa joulukoristeluun ihan toisella volyymillä kuin meillä päin maailmaa on tapana, joten ihan kadulla käveleminen iltahämärässä on suurta juhlaa.



Melkein unohdin joulutorit. Ne ovat valtavia! Ja niitä on lukuisia. Alexanderplatzilla on luultavasti suurin joulutori, Potsdamer Platzilta löytyy toinen kuulu joulutori, sen vieressä huikean lasikaton alla Sony-Centerin joulutori esiintyjineen ja upeine valoteoksineen; oma suosikkini oli Oopperatalon viereinen Nostalginen joulutori. Iltaisin meno ainakin Alexanderplatzilla yltyy melkoiseksi ja väenpaljous alkaa ahdistaa. Kivointa toreilla on käydä päivällä, jos on enemmän rauhallisen meiningin kannattaja, niin kuin allekirjoittanut. Glühweinia tuli maisteltua riittävästi, luonnollisesti "mit Schuss" (vapaasti suomennettuna "tärpätin kera"). Jos glögi tarjotaan oikeasta lasista, maksat myös pantin, jonka saat sitten lasin palautettuasi takaisin. Ellet ota saman tien toista...



Sellainen oli Berliinin-matkamme tällä kertaa. Kenties lukijoissa heräsi ajatus monipuolisesta kaupunkilomasta - voin suositella lämpimästi. Historian havinaa ei tästä kaupungista ainakaan puutu!


sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Onko joulua näkynyt?

Kartanonrouvalta on joulumieli tyystin kateissa tänä vuonna. Ei löydy hakemallakaan, eikä potkimalla, ei edes houkuttelemalla. Menneistä vuosista poiketen joulu-cd:t eivät soi autossa, joululahjalistaa ei ole laadittu, joulukorteista ei hajuakaan, joulukoristeet edelleen kaapissa, ei edes joulukalenteria keittiön seinällä. Pitäisikö huolestua?

Päässä soi yhtenään Raappanan biisi Kauas pois: Lähdetään kauas pois / sinne missä on lämmin / ja niin paljon elävämmin / loistaa tähdet ja kuu / ei se voi olla väärin / lähtee maailman ääriin... Allekirjoittanut on kesän lapsi ja tykkää lämmöstä. Kadehdin kissojen elämää: loikoilevat kerälle kääriytyneenä talon lämpimimmässä paikassa, ei huolen häivää. Voi kun voisi edes talviunille nukahtaa, herätä keväisen auringon kutittaessa nenänpäätä. Tai lentää vaikkapa Thaimaan lämpöön.

Vuosia sitten asetimme puolison kanssa tavoitteeksi viettää eläkepäivät niin, että talvet olemme jossain lämpimässä maassa ja kesät sitten mökillä. Suunnitelma kirkastuu päivä päivältä. Ainoa "huono" puoli asiassa on se, että eläkepäiviin on vielä pirun pitkä aika... Kenties suunnitelma kaipaa viilaamista. Tytärkin totesi taannoin että ei kestä enää monta vuotta kun hän on täysi-ikäinen ja "sitten te voitte iskän kanssa muuttaa Italiaan". Viisas tyttö.



Sen minkä kylmä ja pimeä Pohjolamme säässä menettää, se monessa muussa asiassa voittaa. Taas kerran olemme maailman johtavin maa vähiten korruptoituneena valtiona. Edelleen koulutusjärjestelmämme on ainutlaatuisen laadukas ja tasa-arvoinen. Ja mitä tulee lamaan, joka iskee tähänkin maahan ihan yhtä kovaa kuin muihinkin: sekään ei tätä sitkeää kansaa lannista. Pettua pöytään ja säästöt kehiin, voittajina selviämme taas kerran. Kun  selvisimme sotakorvauksista, niin selviämme tästäkin. Ja onhan Nokiakin noussut tuskaisesta alennuksen tilastaan maailman tietoisuuteen. Puhumattakaan erilaisista sovellusfirmoista, joilla menee nyt lujaa ja erityisesti kovaa.

Joulustahan minun piti puhua eikä maailmantaloudesta. Hups. Tänä jouluna kartanossa ei tarjota lanttulootaa eikä rosollia eikä mitään muutakaan perinteistä. Toivottavasti vieraileville ruokailijoille kelpaa jouluaattona hiukan eksoottisemmat herkut. Eikös se niin mene että "talo elää tavallaan, vieraat kulkevat ajallaan"? Joululahjarahat lahjoitetaan ihan oikeesti köyhille, eikä vaan elintasoköyhille. Joulumusiikiksi valikoituu Mamban Vielä on kesää jäljellä. Kyllä se joulu näilläkin eväillä saadaan kalenterista ruksittua.

"Ja jos mä nään lunta ni sen on oltava unta / ei kylmästä tietookaan / tiedä mitään hienompaa / ja mä haluan nähdä ja kokea / en voi loputtomiin asioita hokea / en jää mä tääl paikoilleen..."

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Ärsyyntymisen syvin olemus

Jossain vaiheessa elämää sitä vaan huomaa, että yksi sun toinen asia alkaa "ärsyttää". (Korjaan heti perään: ei ole ärsyttäviä asioita eikä ihmisiä, vaan minä itse ärsyynnyn. Vissi ero.) Mutta mitä jos todellakin siis ärsyyntyy helposti?  Syytänkö orastavia vaihdevuosia, olosuhteita, maailman muuttumista huonommaksi, Parasta ennen -päivämäärän ohittamista, tylsyyttä, vai pitäisikö sittenkin katsoa vaan peiliin....

"Ennen vanhaan" työelämässä oli ihan sama mitä kuka sanoi ja teki, omaa latuani vaan talloin ja viis veisasin muiden jorinoista. Nyt joka toinen asia ottaa pattiin. Niin tyhmää porukkaakin. Paitsi minä itse, viisain ja säkenöivin kaikista (?). Välillä tosin naurattaa. Ihan tosissaan veivataan päivät pääksytysten jonninjoutavia työasioita, ikään kuin olisivat tärkeintä maailmassa. Kotona asettuvat työasiat ihan uuteen valoon, ja sitten alkavatkit kotiasiat ärsyttää... Niin kuin nyt avaamattomat postit, tuolin karmeilla lojuvat vaatteet, siivoamaton kissanhiekkalaatikko, remontissa oleva kodinhoitohuone. Aina jotain.

Sivistynyt ihminen tietää mitä maailmalla tapahtuu ja missä mennään. Suojellakseen itseään olisi parempi olla vähemmän sivistynyt ja jättää uutiset lukematta. Nimittäin Talvivaaran kaltaiset sähläilyt, Kataisen suustaan laskemat sammakot ja Gazan pommitukset ärsyttävät taas lisää. Pitäisi osallistua ja esittää mielipiteitä ja olla ympäristöystävällinen, vaan kun tekisi mieli mieluummin muuttaa metsän keskelle lampaiden kanssa ja unohtaa tyhmä, turhamainen ja itsensä tuhoon ajava ulkomaailma. Jääkaappi vaan manchegoa täyteen, viinikellari pullolleen punaviiniä ja ovet säppiin. Sauvakävelylle meditaatio-musiikkia korvanapeista kuunnellen. Ettei paha maailma pääse yllättämään. Ellei sitten karhu...

Onhan näitä ilon aiheitakin. Kosolti enemmän kuin ärsytyksen aiheita. Vaan kun negatiiviset asiat saavat enemmän huomiota, ja syövät siten energiaamme. Aivan tavallisista, arkisista asioista voi nauttia valtavasti. Niin kuin juoksulenkistä, perheen yhteisistä aterioista hauskoine juttuineen, onnistuneesta valokuvasta, Manchego-juustosta kera viinilasillisen, aamujumpasta, päivän ensimmäisestä kahvikupillisesta... Eivätkä ne työkaveritkaan ihan tyhmiä ole: kaikenlaista hauskaa jaksavat järjestää arjen iloksi nämä meidän mukavat veijarimme. Autonkin käyvät tankkaamassa ja tuulilasinpyyhkimet vaihtamassa kun vaan kauniisti pyytää, hierovat hartioita ja tuovat suklaata välipalaksi.

Työkiireiden hellittäessä vihdoin ja viimein oli aikaa käydä eräässä yrityksessä kertomassa Enneagrammin (persoonallisuusopin) ihmeellisestä maailmasta. Koin valtavan euforian pitkästä aikaa, kun pääsin tekemään sitä mitä mieluiten päätyökseni tekisin. Toinen euforinen kokemus oli käydä kotikaupungin pikkuteatterissa, tunteikasta, ja ammattitaitoisesti, suurella sydämellä toteutettua näytelmää katsomassa. Tällaisina hetkinä ei mikään eikä kukaan ärsytä. Kaikki on hyvin.

"Entä miten sinä voit?", sanoi Nalle Puh. Ihaa pudisteli päätään. "En oikein voi", hän sanoi. "On ottanut voimille."

P.S. Jostain syystä kuvia ei saa ladattua, joten eletään ilman.




lauantai 17. marraskuuta 2012

Verkostoitumisen ihmeellinen maailma

Käytiin kolleegan kanssa seminaarissa, aiheena Rokkaako verkkobrändisi. Ei muuten rokkaa. Juna meni ja kartanonrouva köröttelee ratikalla perässä, tai pikemminkin sauvakävelee. Jos haluat olla menossa mukana, maailmasi muodostuu facebookista, linkedinista, twitteristä ja tietenkin bloggaamisesta. Mutta hetkinen: minähän bloggaan? Toki, mutta bloggaamisenkin on oltava tavoitteellista: säännöllisyys ja erikoistuminen ovat siinä kaiken a ja o. Bloggaamisen pitää olla tuottavaa. Jonninjoutavien juttujen kirjoittaminen ei ole tuottavaa. Auts.



Hengästyttävällä vauhdilla toinen toistaan ammattitaitoisemmat ja menestyneet ihmiset kävivät estradilla kertomassa omasta erikoisosaamisestaan; fb-brändäämisestä, somen käyttämisestä markkinointikeinona, vaurastumisesta brändäyksen avulla, digitaalisesta liiketoiminnasta... Kolme tuntia istuimme kuuntelemassa itsevarmoja ja vakuuttavia luennoitsijoita. Ja mikä jäi päällimmäisenä mieleen? Mihin näillä ihmisillä on niin kiire...??? Hengittäkää, hyvät ihmiset. Rentoutukaa. Eläkää tätä ihanaa elämää. Juokaa vaikkapa kuppi kahvia rappusilla ja kuunnelkaa lintujen laulua tai katsokaa oravan leikkiä oksalla. Meditoikaa. Joogatkaa. Päästäkää irti hetkeksi.



Kuulemma Hesarin selaaminen aamukahvin ääressä on "turhauttavaa", kun pääuutiset voi nopeasti ja kätevästi selailla metrossa älypuhelimesta tai tabletista. Ostokset voi tehdä kätevimmin verkossa, turhaa on kauppoihin raahautua. Työpaikat jaetaan LinkedIn'in kautta. Kutsut tapahtumiin tulevat fb:n kautta. Bloggaamalla tienaa rahaa ja pääsee televisioon. Twitterissä tutustutaan "merkittäviin" ihmisiin. Ja mikä parasta: "Setä-osastokin" on innostunut somesta, joten kokemus ja tietotaito jaetaan sitä kautta. Halleluja.



Nykynuoret elävät nyt tätä elämää, eikä siihen ole nokan koputtamista. Kehitys kulkee omia polkujaan, ja me fossiilit sopeudumme, tai emme. Kehitystä ei kuitenkaan voi estää. Kartanonrouva ottaa itselleen sopivat elementit hyötykäyttöön, ja mikä ei inspiroi, se jääköön jälkipolvien iloksi ja riemuksi. Sauvakävely tekee hyvää päätetyöskentelyn kipeyttämille hartioille. Eikä mikään ole herkempää kuin seurata lenkkipolun varrella puussa kisailevia oravia tai sähkötolpan päätä koputtelevaa tikkaa. Siinä sitä on verkostoitumista luonnon kanssa kerrakseen. Rock'n'roll!


"Löysin sen, mitä olin etsinyt: totuus on aina siellä, missä on usko."


perjantai 2. marraskuuta 2012

Mökkikauden lopettajaiset

Kurvattiin puolison kanssa mökille, vielä kerran. Startti kotoa klo 5 aamulla, ajomatkaa se perinteinen kolme tuntia, perillä treffit kunnan rakennustarkastajan kanssa klo 8. Rakennustarkastaja "myöhästyi" viisi minuuttia... Hihii. Mökki oli jääkylmä, yhtä kylmä kuin ulkoilma. Ja se tarkoittaa kaksi astetta. Kun leima oli saatu paperiin, niin sanotusti, ryhdyttiin mökin lämmitystalkoisiin. Tulet pataan, kiukaaseen ja tuvan puu-uuniin. Aika monta tuntia sai lämmittää, että rouvan varpaat säästyivät paleltumisen aiheuttamalta amputaatiolta. Lopussa kiitos seisoo. Ja kyllä, tasan tarkkaan pulahdin järveen. Kaksi kertaa. Vielähän tässä ehtii kolmannenkin kerran... Vesi lienee neliasteista, jos joku kysyi siellä takarivissä.



Välillä oikeasti ja aidosti ihmetyttää miksi tuli synnyttyä kaikista maailman maista juuri tänne kylmään Pohjolaan. Toisaalta, Afrikan savanneilla on kuumaa ja päivärytmi letkeää, mutta aika ankeaa kuitenkin länsimaihin verrattuna. Tai no, miten sen nyt ottaa. Kuulemma onnellisuus ei ole maallisesta mammonasta riippuvainen. Siitäkään huolimatta että "juorukalenteri" julkaistiin eilen. Ketä oikeasti kiinnostaa mitä naapurin Taavi tienaa, tai ei tienaa? Tämän maailman rahahemmot kyllä tietävät miten veroja kierretään. Eikä näiden kavereiden nimet komeile verotustilastojen kärkipäässä. Tyhmä veroja maksaa, vai... Terveisiä vaan yhteisöveroja ansiokkaasti kiertäneille yhtiöille. Suomi nousuun jne.



Kotimaisen elokuvateollisuuden grand old man Jörn Donner on aikeissa tehdä elokuvan Armi Ratiasta. Tulee varmasti raflaava leffa, ei epäilystäkään. Melkein yhtä raflaava kuin poikansa Riston ura Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Kyllä kansa tietää, kun viikosta toiseen äänestää tämän tanssitaidottoman tunarin jatkoon. Oppimaan lisää. Minä kun luulin että ohjelmassa kilpaillaan tanssitaidoista, eikä taidottomuudesta. Ehkä taustalla on äiti-Armin positiivinen karma, tai sitten joku on keksinyt äänestysrobotin. Ai niin, sehän on jo keksitty. Toisaalta, joka tuotantokaudella on ollut oma kanki-Kaikkosensa, ei mitään uutta auringon alla. Sitä kutsutaan viihteeksi.



Viihteellistä oli puolison keksintökin mökkiä lämmitellessä: puu-uunin viereen tuuletin, joka "kierrättää lämmintä ilmaa ympäri mökkiä". Toimii. Tai ehkä olen vain niin vaikuttunut puolison innovatiivisuudesta...

Mökkikirjasta löytyi tällainen viisaus: "Sade tulee, kun sauhu laskee maahan." Innovatiivinen tapa kuvailla matalapainetta? Mukavaa viikonloppua vesisateiseen etelä-Suomeen.




lauantai 27. lokakuuta 2012

Talvi tuli

Vaan ei yllättänyt. Olihan säätiedotus jo päiväkausia varoitellut tulevasta lumisateesta. Joku radiotoimittaja totesi viisaasti, että ensilumipäivä pitäisi julistaa Kansalliseksi renkaidenvaihtopäiväksi. Olen siis niin samaa mieltä. Puoliso ei tällä kertaa ollut "kaukaa viisas", sen sijaan "hetkessä elävän viisas": vei perjantaiaamuna rouvansa töihin ja lähti samoin tein vaihtamaan rouvan autoon talvikumeja. Kiitän ja kumarran. Työpaikan ikkunasta seurasin ihastuksella (ja vihastuksella) klo 7.30 alkanutta lumisadetta. Saksalainen työkaverini tokaisi ohimennessään että "näyttää kauniilta mutta on ihan peestä" (sieht doch schön aus aber ist ganz scheisses Wetter...). En osaisi paremmin itse asiaa muotoilla. Kesän lapsi kun olen.



Kun joku asia oikein ottaa pannuun (vaikka nyt esimerkiksi sää...), niin yksi konsti on kohdata se kertakaikkisen suoraselkäisesti. Niinpä starttasimme lauantaina aamusella puolison kanssa "talviretkelle" luontoon, kameran kera. Näitä otoksia siis tämän postauksen kuvituksena. Sieht wirklich schön aus, nicht wahr?



Polulla kohtasimme kaatuneen puun, jonka yli kiipesin vähemmän tyylikkäällä tavalla. Totesin vielä ääneen, että "kamalan jäykäksi sitä vanhemmiten tulee", johon puoliso tokaisi huvittuneena: "joo, vanhemmiten jäykistyy ja kangistuu, kunnes kuolinkankeus jäykistää lopullisesti." Aika roisia mutta niin totta.



Kunnallisvaalipäivä koittaa huomenna ja taas on kansa puhunut. Eilen töiden jälkeen ajoimme puolison kanssa suoraan erääseen suosittuun ruokakauppaan. Jo autossa totesin että "voi helkutti kun pitää taas pinnistellä noiden esitteitään tyrkyttävien vaaliehdokkaiden ohi". Taisi rouvalta unohtua että on itsekin ehdolla. Sillä erotuksella vaan etten taatusti lähde torille sen enempää kuin kauppojen edustoillekaan liturgioitani ja teesejäni kansalle jakamaan. On ikään kuin jäänyt sensorttinen "vaalityö" tekemättä. En vaan osaa tyrkyttää itseäni. Sekin on taitolaji nimittäin, ja onnistuu joiltakin persoonallisuustyypeiltä helposti ja toisilta ei lainkaan.



Huomenna siirrymme asiaankuuluvasti kesäajasta talviaikaan. Kuinka sopivasti?! Nyrkkisääntö on helppo: kello aina kesää kohti. Keväällä tunnilla eteenpäin, syksyllä tunnilla taaksepäin. Jonkun logiikan mukaan nukumme siis huomenna tunnin enemmän. Toivottavasti vaalihuoneissa on kellot osattu kääntää oikein...Omakohtaisesti muistan kuinka vuosia sitten vein poikaani Halloween-juhliin: juhlapaikalla oltiin kovasti hämmentyneitä, kun soitin ovikelloa tuntia liian aikaisin. No, poika otettiin kuitenkin ilolla vastaan, mukaan järjestelyihin. Saipahan olla kauemmin bileissä kuin muut.



Toivotan lukijoilleni mukavaa talviaikaa. Nauttikaa jos osaatte. Muistakaa äänestää viisaasti. Kääntäkää kelloa taaksepäin huomenna. Syökää terveellisesti ja käykää kävelylle. Mieluiten puolison kanssa jos mahdollista : se on parasta avioliittoneuvontaa. Sytyttäkää takka jos teillä sellainen on. Kynttilä ajaa saman asian. Nauttikaa elämästä sielunne kyllyydestä ja tehkää asioita, jotka ilahduttavat teitä.

"Aluksi he tallustivat polkua joka kulki Puolen Hehtaarin Puiston reunaa, eivätkä sanoneet paljon mitään, mutta päästyään purolle ja autettuaan toisensa kiviä myöten sen yli he pystyivät taas kävelemään kanervikossa rinnakkain. Silloin he rupesivat juttelemaan mukavasti niitä näitä ja Nasu sanoi: "Sinähän ymmärrät", ja Puh sanoi: "Juuri sitä minäkin", ja Nasu sanoi: "Mutta toisaalta on muistettava" ja Puh sanoi: "Totta tosiaan, olin aivan unohtanut".
(Nalle Puh)


sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Vaalitentti

Nyt kun vaalilupaukset on annettu, onkin aika siirtyä asianmukaisesti Vaalitenttiin. Kotikaupunkimme yrittäjät järjestivät vaalitentin, jossa edustettuina olivat yrittäjäehdokkaat eri ryhmistä. Koska itsekin olen yrittäjä, vastaan nyt joihinkin pikkukaupunkimme päivänpolttaviin kysymyksiin omalta osaltani. Jännää...



Aihe 1: Kuninkaanportti. Koska menneisiin ei ole syytä palata, eikä tehtyä saa tekemättömäksi, on tärkeää selvittää miten kyseinen alue saadaan eläväksi ja kiinnostavaksi. Hypermarkettia emme saaneet emmekä tule saamaankaan, joten jonkinlainen ruokakauppa varmasti on paikallaan. Isohko ruokakauppa vetää (autoilevia) asiakkaita ja sitä myöten saadaan vetoapua muillekin liikkeille. Outlet-myymälätkin ovat paikallaan; tosin tohdin epäillä josko siltä puolelta kuitenkaan kiinnostusta löytyy. Kai olisivat jo ilmoittautuneet tähän mennessä? Alueen víhertyöt on korkea aika saada ajan tasalle, ja parantaa sekä jalankulkuväyliä että julkista liikennettä tiheämmäksi. Sitä paitsi: moottoritietä ohi ajaa melkoinen ostajapotentiaali, joka kannattaa tavalla tai toisella houkutella pysähtymään.



Aihe 2: Taidetehdas ja mahdollinen hotelli. Aikojen alussa ajattelin että pommi alle vaan ja koko hörskä taivaan tuuliin, mutta sitten Lahden esimerkki innoitti, ja nythän on nähtävissä, että onnistunut kokonaisuushan Taidetehtaasta loppujen lopuksi tuli. Taloudellisiin kuvioihin en nyt ota kantaa... Eiköhän hotellihanke ole puhtaasti hotelliyrittäjien harkittavissa oleva asia. Hotellialalla vallitsee sääntö yli muiden: location, location, location. Elikä sijainti! Jos joku hotelliketju sitä mieltä on, että alue on houkutteleva ja hotellilla on realistiset mahdollisuudet saada kohtuullisen hyvät käyttöasteet, niin siitä vaan. Ei se minun maailmaani hetkauta mihinkään suuntaan. Tuskin kenenkään ehdokkaan, jos järjellä ajatellaan. (Miksi tällaista mielipidettä edes kysytään, en ymmärrä.)



Aihe 3: Keskikaupungin pysäköintimaksut. Tässä piilee ansa. Toisaalta (ihan maailmanlaajuisestikin) halutaan vähentää kaupunkien keskustojen liikennekuormia, ja toisaalta pienet liikkeet haluavat parkkipaikkoja, jotta asiakkaat pääsevät shoppailemaan keskustan liikkeisiin. Kumpaa siis halutaan: edulliset pysäköintimaksut, jotta saadaan autoilijat houkuteltua keskustaan, vai korkeat pysäköintimaksut, jotta saataisiin keskustaa rauhoitettua liikenteeltä? Minun mielestäni pysäköintimaksut ovat tällä hetkellä realistiset. Sitä paitsi, jos haluat auton kaupan etuoven eteen, maksat siitä. Lainaan nyt puolisoani, jolta yleensä saan parhaat oivallukset: "On aivan sama paljonko bensalitra maksaa, koska se joka haluaa autolla ajaa, ajaa vaikka bensalitra maksaisi viisi euroa." Ja näin se kuulkaa on.



Ihan toinen asia onkin sitten julkisen liikenteen maksut. Siinä sitä olisi enemmän mietittävää kuin parkkimaksuissa. Tallinnassa liikutaan nykyään julkisilla ilmaiseksi. Siis paikalliset asukkaat liikkuvat. Pistää miettimään olisiko tässä aihetta laajempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun meilläkin. Jos ja kun julkinen liikenne olisi edes kohtuullisen hintaista, olisi teoreettinen mahdollisuus vähentää autoilua. Eräs Helsingissä työssä käyvä ystäväni totesi lakoonisesti, että kulkee puolta halvemmalla omalla autolla töihin, eikä tasan tarkkaan edes harkitse bussilla kulkemista. Puhumattakaan ajan säästöstä: kotiovelta työpaikan parkkihalliin. En ihan hevin lähtisi kivittämään autoilijoita tänä päivänä.



Kyllähän sitä mielipiteitä voi esittää asiasta kuin asiasta. Mielenkiintoisinta on se miten erilaisia mielipiteitä pienetkin asiat tuovat esiin. Eikä oikeaa vastausta ole. On sinun mielipiteesi, minun mielipiteeni, ja sitten on se oikea. Eikä kukaan tiedä mikä se oikea todellisuudessa on. Maallikkona on kiva esitellä mielipiteitään ja esittää vaatimuksia; valtuutettujen ikävä tehtävä on miettiä mistä rahat kaivetaan. No, vaalit perustuvat siihen että ehdokkaat esittävät mielipiteitään ja niiden perusteella kansalaiset valintansa tekevät. Tai sitten ihan pärstäkertoimen mukaan. Niin tai näin, olen näkemykseni esittänyt. Kiitos kun olit kiinnostunut!

Leijonan kasvatus

... Kenet pyytäisi siis tai pakottaisi
pojan opettajaksi?
Ketustako toimeen sopivan saisi?
No, Kettu on viisas mutta valheita syöttää
eikä kuninkaan poikaa sovi valheella vyöttää.
Entäs Myyrä? Huhutaan kyllä
että pitää järjestystä yllä
ja tarkoin tunnustelemalla
joka askelen harkitsee hyvin
ja kattaa pöytänsä jyvin,
jotka itse kuorii kuononsa alla.
Siis: Myyrällä maine on suuri
mutta pienet ovat työnsä
ja eteensä näkee vain juuri ja juuri
vaikka pitkät ovat yönsä.
Ja mikä sopii Myyrälle ja myyränkoloon
ei Leijonalle sovi ajan oloon.
Entä Lumileopardi? Se rohkea on
ja taktikko, vaan poliitikkona kelvoton:
lain määräyksistä piittaamaton.
Mitä ohjeita se voi kuninkaalle antaa?
Sillä tuomari, valtiomies ja sotilas
- sitä kaikkea on kuningas...

(Ote Kirsi Kunnas: Krylovin faabeleita)




tiistai 9. lokakuuta 2012

Vaalilupauksia

Näin kunnallisvaalien kynnyksellä ehdokkaat kirjoittavat kilvan säpäköitä yleisönosastokirjoituksia, juoksevat kissanristiäisissä näyttäytymässä ja laativat itsestään houkuttelevia lentolehtisiä. Neljä vuotta ollaan hipihiljaa, muutamaa innokasta poikkeusta lukuunottamatta, ja kuukausi tehdään sinnikästä vaalityötä. Paitsi allekirjoittanut. Eräs puolituttu muotoili strategian näin: jos ette minua ja tapojani jo tähän päivään mennessä tunne, niin ei ole tarviskaan. Kartanonrouvaa ette siis tule turuilla ja toreilla näkemään.



Toinen kunnallisvaaliehdokas tokaisi, ettei hänellä todellakaan ole aikaa juosta itseään esittelemässä, kun työssä on ihan tarpeeksi. Hyvä pointti. Toisaalta, millä ajalla hän mahdollisesti sitten oli aikonut luottamustehtäviään kunniakkaasti hoitaa...? Hmm. Onhan niitäkin jotka tuntuvat ehtivän tuhanteen ja yhteen paikkaan, mutta kotona ei miestä/naista näy, ja siinä leikissä tiettävästi kärsii sitten perhe. Missä kultainen keskitie? Voiko kukaan ylipäätään hoitaa kunnialla sekä perheen että työn ja luottamustehtävät. Kysyy epätietoinen.



Vaali-sloganin löytäminen oli sekin hankala juttu. Lapsen asialla, vähäosaisen asialla, eläkeläisen asialla, yrittäjän asialla... Mitä jos haluaakin olla ihan kaikkien asialla, sen enempää profiloitumatta? Onko fyysisesti mahdollista olla jokaisen asialla? Eikös sananlaskukin sano, että kun yhteen suuntaan kumartaa, niin toiseen suuntaan pyllistää? Taidankin valita sloganikseni Ihmisen asialla. Tai yksinkertaisesti: Asialla.



Jos mikä on muuttunut sitten edellisten kunnallisvaalien, niin sähköpostin tukkiutuminen mainospostilla. Sillä saralla tuntuu tarjontaa riittävän: lehtimainontaa, nettimainontaa,monimuotoista mainosmateriaalia, tv-mainontaa, radiomainontaa, you name it. Puhumattakaan vaalikoneista. Ei riitä että Ylellä ja MTV:llä on vaalikoneet; sellaiset löytyy nyt myös mitä erilaisemmilta järjestöiltä, ja tietysti sanomalehdiltä. Kaikki ovat nyt kiinnostuneita ehdokkaiden mielipiteistä. Ihmettelen miksi. Päätöksiä kun tehdään ihan muilla lihaksilla oikeassa elämässä.



Mitä minä lupaan?  Lupaan olla oma, aito itseni. Lupaan kuunnella, ja vastata kysyttäessä. Lupaan olla ajoissa paikalla. Lupaan pitää itsestäni ja perheestäni huolta. Lupaan rakastaa paljon, vihata vähän. Se riittäköön.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Syksyn tullen

Tänään sunnuntaina vietetään ns. syyspäivän tasausta: päivä on yhtä pitkä kuin yö, tai päinvastoin. Tästä pimeys vain lisääntyy, päivä päivältä. Piipahdimme perheenpään kanssa mökillä Savon sydämessä rentoutumassa yhden yön verran. Vaikka matkaa yhteen suuntaan tuleekin se 300 kilometriä, unohtuu kaikki maallinen turhuus saunan lauteilla ja järven syleilyssä. Niin nytkin. Jaksaa taas arjen aherrusta.



Se arki on todella ottanut yliotteen, kun seitsemän vuoden tauon jälkeen palasin työelämään. Herätys 5.45, aamutoimet, vartin aamujumppa, kissojen ruokkiminen ja tiskikoneen tyhjennys, eväät mukaan ja 6.45 autolla kohti kustannuspaikkaa. Päivä menee yleensä niin vauhdikkaasti, että neljältä huomaan lounaan jääneen taas kerran väliin ja päivä on mennyt parin aamiaisleivän ja jogurtin sekä lukuisan kahvikupillisen voimin. Ei varmaankaan kovin terveellistä... Kotona lapset jo odottavat nälkäisinä hekin, joten ruoanlaittoon. Lenkille on päästävä ihan ehdottomasti. Melkein joka päivä tulee käytyä joko juoksemassa tai kävelemässä. Ei istumatyötä muuten jaksa.



Loppuilta meneekin pyykinpesukoneen ja - valitettavasti - tv:n ääressä. Kymmeneltä tämä tyttö siirtyy jo peiton alle nukkumaan. Nippa nappa vartin verran jaksan kirjaa lukea, ja sitten alkaa jo armottomasti väsyttää. Edes lapset eivät mene niin aikaisin nukkumaan kuin allekirjoittanut. Ihailen muuten ihmisiä, jotka ovat tehneet sen päätöksen, etteivät tarvitse tv:tä lainkaan. Se nimittäin koukuttaa pahan kerran. Miten paljon enemmän saisi aikaan ilman tuntikausia Lemmen viemän, Emmerdalen, Good wifen parissa? Mökillä ei ole tv:tä ja eron ajankäytössä huomaa.



Ei sen puoleen, työelämässä tai ei, niin kiire on suhteellinen käsite. Vaikka päivät menisivät kuinka rutiininomaisesti, ei se tarkoita kiirettä. Ainakaan minulla ei ole juuri koskaan kiire. Siihen voi nimittäin opetella, että unohtaa sanan kiire ja yksinkertaisesti vain tekee asiat siinä järjestyksessä kuin eteen tulevat. Yleensä hosuminen kostautuu ja kaaos on valmis. Voi kun olisi tämän viisauden tiennyt aikanaan kun raahasi lapsia päiväkotiin pimeinä aamun tunteina, matkalla töihin...



Kunnallisvaalit ovat tämän syksyn kohokohta (vai ovatko?). Vannoin ja vakuutin etten lähde enää (neljättä kertaa) ehdolle. Kuinka sitten kävikään? Painostus on ollut kovaa ja perään soiteltu. Annoin siis periksi. Naisia tarvitaan ehdokkaiksi, "vanhoja ukkoja" kuulemma on enemmän kuin tarpeeksi. Ei sillä etteikö heitäkin tarvita. Mielestäni kyse on nyt tästä ajasta: politikointi ei ole enää innostavaa. Yleinen mielipide tuntuu olevan, että päättäjät ovat kieroja. Omalla vaatimattomalla kokemuksellani sanon kuitenkin, että asia on tyystin päinvastoin. Useimmat tuntemani luottamushenkilöt tekevät armottoman paljon työtä vapaa-ajallaan yhteisten asioiden eteen, erittäin vaatimattomilla palkkioilla. Kyllä minä niin mieleni pahoitan jos tätä ei ymmärretä.



Mökkikirjassa lukee: Pohjatuuli on kylmä, tuulipa se mistä päin tahansa. I rest my case.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Pestuumarkkina-humussa

Pitkästä aikaa lähdettiin mökille koko perheen voimin. Hyvissä ajoin päästiin perjantaina tien päälle jopa, eikä lasten suustakaan pahempaa marinaa kuulunut. Vaan tulipa viivettä matkaan kun ohitustilanteessa ajettiin sakkorysään. Pitikin sattua. Puoliso ajaa niin hillitysti ja hallitusti nykyään, eikä ylinopeutta olisi nytkään ollut ellei olisi ollut rekan ohitus agendalla. Pitäähän siinä hitusen kiihdyttää. No, ylinopeudesta selviää sakoilla (joskus menee kortti...), ja taisi puoliso vähän ohjeistaa sinitakkeja siitäkin, että pitäisikö heidän kenties keskittyä ennemminkin keltaisella viivalla ohittelijoihin. Ihan asiallisesti olivat kansalaisen rakentaviin terveisiin suhtautuneet kuulemma.



Perillä oli mökki kylmä; eihän ulkolämpötilakaan ollut 8 astetta enempää. Sauna lämpiämään, ja hyiseen järveen pari kertaa pulahtamaan. Johan maistuivat yöunet makoisilta saunan lämmittämällä parvella. Aamu oli yhtä kalsea kuin iltakin. Puu-uuni lämmittämään tupaa ja aamu-uinnille. Siinä kummasti unihiekat lähtevät silmistä. Rautalammille suunnattiin seuraavaksi: Pestuumarkkinat olivat levittäytyneet tähän Pohjois-Savon maakunnassa sijaitsevaan emäpitäjäämme. Rautalammin kunta vietti viime vuonna 450-vuotispäiviään, ja Pestuumarkkinatkin ovat olleet ohjelmassa aina vuodesta 1821 lähtien. Perinteitä siis piisaa.



Perinteikästä on markkinatarjontakin, uusia tuulia unohtamatta. Kaksi vuotta sitten ostin taidokkaasti sorvatun kaapin saunamökkiämme koristamaan, vaan enpä tänä vuonna löytänyt kyseistä myyjää lainkaan. Ajatuksissa kun oli uusi kaappi edellisen rinnalle. Sen sijaan kaikkea muuta  mukavaa toki lähti mukaan.



Väkeä markkinoilla oli kuin Vilkkilässä kissoja, vai miten se sanonta nyt menikään. Timo Soinikin oli saatu juhlapuhujaksi päälavalle, ja pitihän sitä ihmettä käydä katsomassa. Kuvan sain, vaan en päässyt henk.koht. tervehtimään. Ilman parempaa tietoa voisin kuvitella, että näillä leveysasteilla perussuomalaisten kannatus on aika mittava. Näin kunnallisvaalien alla olivat toki kaikki muutkin puolueet edustettuina. RKP:n telttaan emme sentään törmänneet, hihii...



Rautalampi, tuo mökkikuntamme, sijaitsee metkasti juuri Keski-Suomen ja Etelä-Savon maakuntien rajakohdassa, kartalla suunnilleen Jyväskylän ja Kuopion puolessa välissä. Maantieteellisesti ollaan niin keskellä Suomea kuin olla saattaa, kulttuurialueena kai Itä-Suomea. Jos sillä nyt mitään merkitystä kenellekään on...



Mökkikausi lähenee auttamattomasti loppuaan. Vielä kerran on tarkoitus tulla virittelemään pressut terassin ympärille (hyväksi havaittu konsti) ja tekemään muut tarvittavat toimenpiteet talven varalle. Sitten odotellaan taas puoli vuotta seuraavaa kesää. Kyllä minä niin mielelläni asuisin hiukan lämpimämmässä maassa...



Mökkikirjassa lukee näin: "Ei itä lakkaa tuulemasta ennen kuin sataa eikä ämmät torumasta ennen kuin ne itkee." Voiko sen paremmin sanoa?

tiistai 4. syyskuuta 2012

Sitä ja tätä ja hiukan tuota

Piipahdettiin tyttären kanssa viikonloppuna Tallinnassa. Laivaterminaalista ajettiin pe-iltana suoraan "lähikauppaamme", Piritan Selveriin, ostamaan aamupalatarvikkeita. Ihmetys oli suuri kun ostoskärryihin oli ilmestynyt pidikkeet kummallisia härveleitä varten, ja kyseisiä härveleitä seisoi telineessä seinällä. Asia selvisi tuota pikaa: ostokset voi maksaa itsepalvelu-tiskeillä nykyään, halutessaan. Sillä "härvelillä" skannataan tuotteet ja maksetaan automaattiin. Ikeahan on jo jonkin tovin opettanut meille tätä itsepalvelutekniikkaa. Me asioimme ihan normaalisti kassaneidillä. "Liian hapokasta" tässä iässä tuo itsepalvelutouhu.



Palvelusta sainkin oivan aasinsillan hotellialaan. Aloitin alkuvuodesta Hotellivirkailija-tutkinnon suorittamisen ja ala on sitä myöten tullut tutuksi muutenkin kuin asiakasnäkökulmasta. Vuosikausia olen ihmetellyt perheen kanssa matkustellessa miksei koskaan tule vastaan sitä hetkeä, kun respan kaveri ehdottaa huoneluokan korotusta nimellistä (?) korvausta vastaan. Nyt ihmettelen vielä enemmän: hintaneuvottelu kuuluu olennaisena osana hotellivirkailijan työhön. Pitääkö laittaa vanhat virkailijat uudelleenkoulutukseen, vai mikä mättää?



Käytiin toki vaatekaupoissakin Tallinnassa, tyttären toiveesta tietenkin (enhän minä...). Siellä notkuvien vaateräkkien keskellä ryhdyin - vaihteeksi - tuumailemaan: jos kaupat ovat pullollaan upeita, värikkäitä, mielenkiintoisia vaatteita, joita lukemattomat naiset käyvät into piukassa sovittamassa ja sitten kenties jopa kaupat tekemässä kassalla, niin missä ne vaatteet ovat? Katsokaa ympärillenne: harmaata, mustaa, nukkavierua, käytössä kulunutta. Missä ne kauniit ja värikkäät vaatteet ovat? Mihin ne katoavat matkalla vaatekaupasta mainosmuovikassin kyydissä kotiin? Kysyn vaan (saa kai sitä kysyä...).



Tallinnan-reissulla täydennettiin toki asiaankuuluvasti viinivarastojakin. Viinipulloja ja -päniköitä autoon ladatessani tytär tokaisi, että juodaanko meillä tosiaan näin paljon. Niin, juodaanko? Meidänkin perheeseemme on mallikkaasti lanseerautunut ns. keskieurooppalainen viinikulttuuri. Suomalaisin höystein... Ei tarkoita siis sitä, että ruoan kanssa nautitaan sivistyneesti päivittäinen lasi viiniä, vaan sitä että joka ilta istuuduttuamme päivän touhujen jälkeen tv:n ääreen katsomaan jakson Lemmen Viemää tai Good Wifea, nautimme puolison kanssa yhdessä lasillisen viiniä. Onko se vaaraksi terveydelle, en tiedä. Enkä haluakaan tietää. Kerron sitten kun seuraavan kerran käyn verikokeessa ja maksa-arvoni selvitetään juurta jaksain. Palataan siis asiaan.



Karppaajiakin (siinä missä tissuttelijoita) on viime aikoina pistetty kuriin ja järjestykseen. Ilmeisesti jotkut karppaajat ovat ymmärtäneet hiilihydraattien välttämisen väärin ja kuvitelleet sen tarkoittavan kovien rasvojen lisäämistä ruokavalioon. Ilmeinen väärinkäsitys? Joltisenkin helposti korjattavissa. Eräskin ystäväni leipoo sinnikkäästi aidolla voilla, "ei kai muuta konstia olekaan"? Itse asiassa on: leivontamargariini. Vaan omatpa ovat rasva-arvonsa. Niin kuin ovat muuten tissuttelija-kartanonrouvan maksa-arvotkin. Pata soimaa kattilaa, vai miten se menikään?



Perheen miehet ovat olleet viikonloppuna Belgian Spassa seuraamassa formulakisoja. Spa ei siis merkkaa  tässä tapauksessa kylpylää vaan formularataa. Räikkösen voittoa odoteltiin kovasti, koska hän on voittanut kyseisen osakilpailun peräti neljä kertaa. Tällä kertaa Kimi selviytyi kolmanneksi, mikä on ihan kunnioitettava saavutus sinänsä. Formuloissa tosin vain voitto ratkaisee. (Ja pisteet tietenkin, kokonaistilanteen kannalta.)  Parasta herkkua taisi puolisolle kuitenkin olla Hamiltonin "kilkkaus" ekassa mutkassa. Sitä hän on odottanut koko kauden. Älkää kysykö miksi. Jäänyt allekirjoittaneellekin hiukan epäselväksi. Miesten juttuja?



Kesätyöpaikassani (joka siis jatkuu syksystä huolimatta) Kilpilahdessa on seisokki alkanut ja alueella leijuu kitkerien ja katkerien kemikaalien hajuja. En uskalla edes ajatella millaisten myrkkyjen keskellä siellä työpäiviämme vietämme. Aina olin kuvitellut etten kuuna päivänä mene sille alueelle töihin, vaan toisin kävi.   Istumatyö tietokoneen ääressä oli toinen kummajainen, jota en mukamas ikinä enää tee. Paitsi että nyt sitten teen. On tällä elämällä meille monta yllätystä takataskussaan. Sitä vartenhan täällä ollaan!



"Chi va piano, va sano e va lontano."