"Mun syömmeni tuulikannel on, sen kielissä laulu on lakkaamaton."

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Kööpenhamina - vielä kerran

Neljäs ja tällä erää viimeinen aamu Kööpenhaminassa koitti hitusen sateisena. Väsytti. Väsytti. Viimeiseen asti peiton alla ennen kuin oli ehdittävä aamupalalle. Aina vaan ruuhkaista aamiaishuoneessa. Onneksi ruoka riittää... Rauhassa pakkailimme matkatavarat valmiiksi, luovutimme kivan huoneemme erinomaisessa hotellissa, jätimme tavarat hotellin säilytykseen, ja ryntäsimme viimeisen kerran Kööpenhaminan ihmeiden pariin. Aurinkokin jo paistoi mukavasti.



Vakaa aikomuksemme oli suunnata Design-museoon. Niin tapahtuikin. Tosin matkaan meni kolme tuntia. Lähdimme taas kerran sivuun Strogetin ruuhkista ja löysimme viehättävän pikkukadun, jonka varrella oli toinen toistaan ihanampia sisustuskauppoja. "Pakkohan" niissä useimmissa oli piipahtaa, välillä tietenkin kahvilla voimia keräämässä. Vihdoin ja viimein ehdimme sinne Design-museoonkin. Olipa upea. Ja laaja valikoima eri aikakausilta. Hieno kokemus!



Straedet on toinen tunnettu kävelykatu Kööpenhaminassa, kulkee poikittain Strogetiin nähden. Sieltä löysimme mukavaa tunnelmaa ja kivoja kauppoja. Viime hetken tuliaisia irtosi mm. Lexingtonin alesta (aivan, amerikkalainen vaatekauppa...). Hiukan eksyimme liian kauas kohteestamme, hotellista, joten tällä kertaa piti jalkaparkoja säästääksemme hypätä metron kyytiin. Kerta oli ensimmäinen sitä laatuaan tällä reissulla.



Mitä Kööpenhaminasta jäi muuta mieleen? Polkupyörät. Aivan kuten Amsterdamissakin niitä on valtaisasti katukuvassa. Ja ovat toinen toistaan sympaattisempia. Iloiset ihmiset. Sen näki erityisesti Tivolissa, jonne tullaan vaan hengailemaan ja syömään jossain lukuisista ravintoloista. Ne tivolilaitteet ovat ikään kuin sivuseikka. Kauniit puistot ja istutukset, tietenkin.



Tuulinen sää. Ensimmäisenä iltana Tivolissa ihmettelimme paikallisten "talvipalttoita" yhdistettynä varvastossuihin ja vastaaviin. Lämpötilahan oli kuitenkin koko ajan 19 hujakoilla. Tuuli tekee kuitenkin säästä melko purevan. Sadekuurot tulevat ja menevät. Me emme muuten kastuneet kertaakaan, niin hyvä tuuri meillä oli. Jos joskus satoikin, olimme juuri silloin joko syömässä tai museossa sisällä...



Smorrebrodit ovat ihania! Muistakaa että niitä pitää tilata useampia kerralla, koska ovat niin pieniä. Tanskalaiset syövät kolme-neljä kappaletta erilaisia. Tuborg-olut maistuu niiden kanssa taivaalliselta. Muutenkin syöminen on mutkatonta ja kursailematonta. Maistakaa ihmeessä Lakrids by Johan Bulow -lakua, hurrrjan hyvää.



Tanskalainen muotuilu on maailmankuulua, eikä turhaan. Vielä minä sen Georg Jensenin teräskannun hankin... Puhumattakaan Arne Jacobsenin Egg-tuolista (vinkki: ensi vuonna on allekirjoittaneen synttäribileet luvassa.).

Kaiken kaikkiaan, oikein mukava kaupunkiloma. Suosittelen lämpimästi. Sopii niin lapsille kuin aikuisillekin. Erinomainen energia-seminaarin pitopaikka muuten. Nyt kartano vaikenee - vihdoinkin. Kiitos mielenkiinnostanne.



sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Lisää Kööpenhamina-seikkailuja


Edellisessä postauksessa kerroin Köpiksen-matkastamme, ja tänään tarina jatkuu. Otimme niin sanotusti kaiken irti neljän päivän tyttöjen reissusta, jalkojamme säästämättä. Kolmas päivä Kööpenhaminassa lähti käyntiin aikaisella aamiaisella, jonka jälkeen suuntasimme viereiselle rautatieasemalle ja sieltä kohti Rungsted-nimistä paikkakuntaa, vain parinkymmenen minuutin junamatkan päässä. Tällaisia söpöjä nimikoituja linnunpönttöjä löytyi pitkin Rungstedin raittia:



Rungstedista löytyy Karen Blixenin kotimuseo. Siellä olemme aina halunneet käydä ja nyt toive siis toteutui. Karen Blixen (1885-1962) oli tunnettu tanskalainen kirjailija, erityisesti teoksestaan Out of Africa, joka alkaa sanoilla "I had a farm in Africa". Karen Blixen syntyi ja eli tässä Rungstedin talossa, lukuunottamatta niitä 17 vuotta, jotka hän vietti Afrikassa, Keniassa, kahvifarmillaan. Erityisen suosittu Blixen (taiteilijanimeltään Isak Dinesen) oli USA:ssa, jossa hän kävikin useasti vierailulla.



Rungstedin juna-asemalta on vain kilometrin (viitoitettu) kävelymatka museolle. Me poikkesimme metsäreitille, kun sellainenkin oli tarjolla, ja eksyimme. Nimittäin metsäreittiä ei ole viitoitettu millään tavalla ja polkuja risteilee siellä sun täällä. No, löytyihän se museo vihdoin. Ja matkalla törmäsimme myös Karen Blixenin hautaan, joten tälläkin seikkailulla oli tarkoituksensa.



Talo sijaitsee meren ääressä, 15 hehtaarin tontilla, jossa on upea luonto. Lehmätkin käyskentelivät niityllä. Blixenin asuintilat ovat alkuperäisessä asussaan. Talon tunnelma on levollinen ja rauhallinen, sisustus viehättävä ja kodikas. Viihdyimme niin hyvin että uusi ryhmä ehdittiin jo ottaa sisään... 



Tämän ihanan retken jälkeen palasimme Kööpenhaminan hulinaan, tarkemmin Strogetin ostoskadulle. Strøget muodostuu viidestä kadusta, jotka starttaavat Raatihuoneentorilta (Frederiksberggade, Nygade, Vimmelskaftet, Amagertorv, Ostergade) ja päättyvät Kongens Nytorv -aukiolle. Hulina ja ruuhka on kammottavaa (puhun vain omasta puolestani), joten meikäläisen sielunelämään katu ei istu lainkaan. Enimmäkseen välttelimme Strogetiä, mutta nyt halusimme piiipahtaa Royal Copenhagen -lippumyymälässä katsomassa tanskalaisia laatuastioita ja tietysti modernissa Illums Bolighus -sisustuskaupassa. Pari muutakin ostosta oli mielessä. Ikkunashoppailua pääasiassa.





Raatihuone (Rådhus) on erityisen komea pytinki ja siellä kannattaa piipahtaa sisällä. Talo on toimiva virasto ja melko vapaasti siellä pääsee kulkemaan, unohtamatta viehättävää sisäpihaa. Ex tempore hyppäsimme vielä ennen illallista tunnin kestävälle venekiertoajelulle, Nyhavnin kulmilta. Opas oli nuori nainen, jolla oli sana hallussa ja hyvä huumori. Nähtiin samalla Pieni Merenneito -patsas, moderneja asuintaloja, satamaelämää, erikoisen majakkalaivan nro 11 (kahdestakymmenestä olemassaolevasta Tanskassa), vilahduksen Christiania-vapaakaupungista, hiekkalinna-alueen, ja vaikka mitä. Oikein mukava veneretki, suosittelen.



Nyhavn on suosittu ravintola-alue ja menomesta: melkoinen kuhina siellä illalla vallitseekin. Ruokapaikkoja on moninaisia, ja me päädyimme Kap Horn -ravintolaan, jossa saimme erinomaista ruokaa, miellyttävässä tunnelmassa palvelualttiiden tarjoilijoiden hellässä huomassa. Ikkunasta seurasimme Nyhavnin hulinaa mielenkiinnolla.



Kotimatkalla hotellille piipahdimme vielä neuvoa-antavalla läheisessä Cube-baarissa, ja sitten olimmekin jo valmiita suihkuun ja sänkyyn. Kerrassaan ihana päivä. Vielä on viimeinen matkapäivä jäljellä tätä tarinaa, toivottavasti mielenkiintonne Kööpenhaminaan kasvaa edelleen. Pysykää siis edelleen kanavalla...



lauantai 21. heinäkuuta 2012

Lykkelig i København

Puoliso tohti epäillä, ettei Kööpenhaminassa riitä tekemistä neljäksi päiväksi. Kuinka väärässä hän olikaan. Onneksemme. Rakkaan ystäväni Tiinan kanssa teimme vuosittaisen "tyttöreissun" kahdestaan, ja siis tänä vuonna kohteeksemme valikoitui iloinen Kööpenhamina. Pieni maa, pieni pääkaupunki, ja paljon nähtävää. Suosittelen lämpimästi.



Kohteeseen lensimme Finnairin siivin. Kone oli tupaten täynnä. Ilmeisen suosittu kesäkohde. Paljon lapsiperheitä: ei ole vaikea arvata, että mm. Legoland houkuttelee. Siellä olemme perheenkin kanssa joskus käyneet, autolla. Kööpenhaminaan ei silloin koskaan ehditty, ja edellisestä reissusta Tanskan pääkaupunkiin onkin kulunut kaksikymmentä vuotta. En siis muistanut juurikaan mitään muuta kuin Pienen Merenneidon. Joka muuten on melko mitätön nähtävyys, jos totta puhutaan. Emme edes käyneet sitä varsinaisesti katsomassa, mutta kanaaliristeilyllä se kuitenkin bongattiin.



Kovasti tapetilla olleesta Christianian vapaakaupungistakaan ei ole muuta kerrottavaa kuin se mitä risteilyllä nähtiin ja kuultiin. Yhdeksänsataa asukasta tätä nykyä, ja kuten lehdistä on luettu, asukkaille on annettu mahdollisuus lunastaa "kaupunki" itselleen. Valitettavasti vain kymmenen prosenttia rahoista on kasassa...



Tivolissa kävimme heti ensimmäisenä lomapäivänä. Ihmettelimme hulinaa ja hyörinää, ja ihastelimme perhemäistä tunnelmaa. Ihan toista kuin kaoottisella Linnanmäellä. Ruokapaikkoja löytyi vaatimattomat 47 kappaletta, joten oli mistä valita. Päädyimme syömään smørrebrødiä, kera Tuborgin, kuinkas muuten. Ainoa laite johon uskaltauduimme oli juna, joka vei Hans Christian Andersenin satumaailmaan. Ihastuttavaa. Dejlig.



Toisena lomapäivänä olikin täysi ohjelma. Kööpenhamina on siitä kiva kaupunki, että kaikkialle pääsee kävellen eivätkä välimatkat päätä huimaa. Vain jalkaparat kenties kovilla... Ensimmäinen kohteemme oli Rosenborg Slot ja Kongens Have, siis renessanssityylinen Rosenborgin linna (valm. 1606) ja sen ympäröimä romanttinen Kuninkaan puutarha.





Fasineeraava linna, pieni ja kodikas. Täynnä mitä ihanimpia yksityiskohtia. Täällä ovat näytillä mm. kuninkaalliset jalokivet ja regaalit (kruunut, valtikka, kastemalja jne). Puisto on viehättävä keidas keskellä kaupunkia, ja mm. nukketeatteriesityksiä ja jazzia voi seurata puiston kulmilla. Tällainen hurmaava ajoneuvo bongattiin puistossa, arvaatteko mitä tarkoitusta varten se on:



Amalienborgin linna, kuningattaren residenssi, on vain kivenheiton päässä. Täälläkin on esillä upeita huoneita, ja sattuipa kohdalle näyttely kuningatar Margaretan gaalavaatteistakin. Matkalla linnoihin kuljettiin Rundetaarnin elikä Pyöreän tornin ohi. Päätettiin kuitenkin olla kiipeämättä näköalatasanteelle, mutta torni toki on näkemisen arvoinen.Ylös kiivetään spiraalinmuotoista käytävää pitkin (hissiä ei ole) ja tornissa on edelleen Euroopan vanhin toimiva observatorio.



Tanskan kuuluisin satusetä H.C. Andersen kiinnosti meitä sen verran paljon, että kävimme vielä Raatihuoneentorin laidalla olevassa Ripley´s-museossa kokemassa esityksen "Hans Christian Andersen´s Wonderful World". Valitettavan vaatimaton kyhäelmä. En voi suositella lapsiperheille, sen sijaan Tivolin vastaava on paljon parempi. Itse Ripley´s Believe or Not on varmasti mielenkiintoinen paikka lapsiperheille.



Koska ilta oli vielä nuori (?) ja tytöt täynnä energiaa (??), hyppäsimme riksan kyytiin ja pyysimme kuskia viemään meidät Frederiksberg Have -maisemapuutarhaan. Poikaparka oli yltä päältä hien peitossa saatuaan meidät reilun varttitunnin raivokkaan vastatuuleen polkemisen jälkeen onnekkaasti perille. Seikkailimme ensin epähuomiossa Frederiksbergin puistossa ennen kuin huomasimme, että maisemapuutarha on erillisen portin takana. Ei haittaa, bongasimme nimittäin "Tuttipuun" - onko moista ihmettä ennen nähtykään:



Sinne ovat lapset jättäneet hellyttäviä kirjeitä luopuessaan rakkaista tuteistaan:



Tässä vaiheessa päivää (iltaa) jalkamme olivat jo aivan muussia. Tahti on siis hengästyttävä, ja meno jatkuu seuraavana päivänä. Siitä lisää seuraavassa postauksessa. Pysykää kanavalla.




lauantai 14. heinäkuuta 2012

Mökillä nukkumassa

Kauhea hinku oli aikanaan saada oma kesämökki aikaiseksi, ja nyt tuskaillaan sen tosiasian edessä, ettei ehditä sinne... Perjantaina päätettiin ottaa irtiotto arjesta ja lähteä mökille saunomaan ja nukkumaan. Tytär saatiin mukaan, teinipoika sanoi tiukan ei. Hullua hommaahan se on körötellä kolme tuntia vain saunan takia. Ja silti sen arvoista. Kymmenen aikaan illalla vihdoin istuttiin mökkisaunan kosteissa löylyissä ja pulahdettiin ihanan pehmoiseen järviveteen. Aah. Ja sitten jumalaiset yöunet hengittävässä hirsimökissä. Rouva nukkui peräti puoli yhteentoista lauantaiaamuna. Herra jo tuskastui että "nukkuuko se kilpaa kuoleman kanssa"... Oli jo käynyt keräämässä naisilleen kipollisen ahomansikoita aamupalaksi:



Lauantaina päätettiin piipahtaa Suonenjoella mansikkakarnevaaleilla. Ensimmäisen kerran muuten. Matkalla luikerteli kyykäärme mökkitiellä:



Aika inha... Perillä Suonenjoella oli kaunis, aurinkoinen päivä, lämpötilakin 23 paikkeilla. Väkeä oli kuin vilkkilässä kissoja. Vaan niitä mansikoita piti tovi etsiä. Kaikkea muuta sälää kyllä myytiin: halpoja tuontivaatteita, täytelakua, lepotuoleja, koruja, aurinkolaseja... Sentään jotain kotimaistakin oli tarjolla, kuten muikkuja ja talkkunaa:



Myyjä kehui rehevällä savon murteella, että "vikkelä valamistaa, sukkela syyvä". Talkkunasta tulee mieleen edesmennyt Gunnar-pappani, joka söi aina kesäisin talkkunaa viilin kanssa. Virossa talkkuna on edelleen tunnettu herkku. No, nyt sitä testataan kartanossakin. Vanhojen aikojen muistoksi. Ja löytyihän niitä mansikoitakin vihdoin ja viimein:



Mökillä oli lauantaina melkoisen tuulinen päivä, ja aamu-uintikin sai vastusta kovien laineiden muodossa. Onneksi vesi on lämmintä jo tähän aikaan vuodesta. Mökkikirjasta laskin että vasta ollaan päästy seitsemään mökkiyöhön tänä kesänä. Ei häävi tulos. Viime kesänä mökkiyöpymisiä kertyi kaksikymmentä, ei paljon sekään. Niin se vaan on ettei muilta kiireiltä tänne ehditä niin usein kuin haluttaisiin. Tänä kesänä ei rouvalla ole tosin lomaakaan. Muutamaa sovittua reissua lukuunottamatta. Ehkä sitten eläkeläisinä...



Jaahas, onko kello jo noin paljon - pitänee ryhtyä saunanlämmityspuuhiin. Mökkikirjasta lainaan seuraavaa sananpartta: "Tuulee niin ettei lehtikään heilahda, sataa niin ettei pisarakaan tipahda." Kuka ymmärtää jutun juonen...?



sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Työ on iloni?

Kuulemma useimmat lottovoittajat jäävät vanhaan työpaikkaansa, koska "se on niin kivaa". Ottavat korkeintaan vuorotteluvapaata tai lyhyemmän työviikon, mutta hommia ei lopeteta. Ihmettelen suuresti... Mutta onhan se ymmärrettävää: jos elämässä ei ole muuta sisältöä kuin työ, niin miksi siitäkin vähästä pitäisi luopua. Antaahan se työ rotia päivään. Pitää kiinni elämän syrjässä ja tuo sosiaalisia kontakteja. Ne ovat todella tärkeitä asioita. Yksinään nyhjätessä voi elämä tulla tylsäksi.



Allekirjoittaneella on kokemuksia molemmista; töiden tekemisestä niska limassa ja kotiäitiydestä. Silloin aikanaan, kun esikoiseni oli syntynyt, pidin työtekoa ja uraa niin tärkeänä, että palasin takaisin töihin, kun poikani oli vasta kymmenkuinen. Niin julma en ollut, että olisin hänet päiväkotiin kiikuttanut, vauvapoloisen, vaan palkkasin meille kotiin hoitajan. Sehän oli taloudellisesti mahdollista kotihoidontuen avulla. Puolitoistavuotiaana hän sitten siirtyi päiväkotiin. No, näin jälkikäteen se oli virhe, mutta tehty mikä tehty.



Toinen lapsi syntyi perheeseen kolme vuotta myöhemmin, ja sillä kertaa jäin hoitovapaalle äitiysloman jälkeen. Töihin ei huvittanut enää lainkaan palata. Vieläkin soivat korvissa päiväkotitädin sanat, kun poikani oli hoidossa yksitoistatuntisia päiviä: "lapselle ei ole hyväksi olla näin pitkiä päiviä hoidossa". Vaan kun ei ollut muita vaihtoehtoja, tekihän puoliso vielä pidempiä päiviä töissä, yrittäjä kun oli. Niinpä toisen lapsen kohdalla tulin uusiin ajatuksiin työn tärkeydestä ja irtisanouduin "eläkevirastani" lentoyhtiössä. Aikansa kutakin. Tosin sain samoin tein uuden työpaikan kotipaikkakunnaltani (ei enää pitkiä työmatkoja), ja erinomaisen hoitajan kuopukselle (saman joka oli esikoistakin hoitanut aikanaan). Kaikki hyvin siis.



Viisi vuotta rehkin painotalossa myynti- ja markkinointiosastolla; töitä riitti enemmän kuin laki sallii. Jossain vaiheessa vaihdoin osa-aikaiseksi, siis kuuden tunnin päiviin. Käytännössähän se tarkoitti sama työ lyhyemmässä ajassa ja vähemmällä palkalla. Erittäin kätevää työnantajan näkökulmasta. Mutta meikä kyllä jaksoi. Vaikkakin välillä vatsakatarri vihoitteli stressistä. Viisi vuotta raivokasta työntekoa, lukuisia luottamustehtäviä, kotitöiden uuvuttamana... Sitten sain tarpeekseni: koska meillä oli oma perheyritys, puoliso aina töissä, rahaakin riittävästi ja kotona äitiä tarvittiin, päätin jäädä kotiäidiksi. Seitsemän ihanaa vuotta olin "vaan" kotona. Niin, joidenkin ihmisten mielestä kotiäitiys ei ole minkään arvoista, lähinnä laiskojen ihmisten puuhaa. Olen vahvasti eri mieltä. Elämäni parhaat vuodet ehdottomasti, ja aivan varmasti myös perheeni kannalta arvokkaat vuodet.



Viime toukokuussa ystävättäreni houkutteli minut kesätöihin avukseen sihteeriksi erääseen ulkomaiseen yritykseen. Ajattelin että lapset ovat jo isoja ja pärjäävät, ja minullakin on vielä panoksia jäljellä, joten miksei. Olin ihan innoissani, ja olen toki vieläkin, tosin se on jo tullut selväksi että raskasta on työelämä. Eikä mitään takeita että kahdeksan tuntia päivässä riittää, puhumattakaan että ehtisi lounaalle joka päivä. Näillä mennään. Niin kauan kuin viihdyn, pysyn kuvioissa. Sen olen vuosien varrella oppinut, että palkollisena firman talous ei ole minun henkilökohtainen dilemmani, enkä ikinä enää vedä itseäni siihen jamaan, että vatsakatarrin hankin työperäisen stressin takia. Tämä ei ole minun taisteluni. Tämä on "vain" työpaikka. Ja työt tehdään niin hyvin kuin osataan ja jaksetaan.



Oikeastaan halusin vain jakaa oman tarinani ja sen myötä tuoda esiin sen tosiasian, että näkökulmia on erilaisia ja mitään oikeita tai vääriä ratkaisuja ei ole. Jokainen tekee niin kuin itselle parhaiten sopii. Kotiäidit ovat yhtä arvokkaita kuin uraäiditkin, ja päinvastoin; lapset rakastavat vanhempiaan ehdoitta joka tapauksessa. On turhaa tuhlata energiaa siitä riitelemiseen kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Ainoa neuvoni (jos uskallan siihen ryhtyä) on se, että kuuntelee omaa sydämensä ääntä ja uskaltaa toimia sen mukaan. Sitä paitsi apua saa aina: siivoukset sun muut voi ulkoistaa. Elämä on tässä ja nyt.



...Risto Reipas sanoi: "Mistä sinä pidät kaikista eniten maailmassa?" ... "Kaikista eniten pidän siitä kun Minä ja Nasu tulemme tapaamaan sinua ja sinä sanot: Ottaisitko jotain pientä? ja minä sanon: Jotain pientä voisimme varmaan ottaa, vai mitä Nasu? Ja ulkona on hyräilevä päivä ja linnut laulavat."
(Nalle Puh)