"Mun syömmeni tuulikannel on, sen kielissä laulu on lakkaamaton."

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Pikapyrähdys

Puolison uusi "harrastus", nettiautojen huutaminen, johti siihen, että kartanonrouva houkuteltiin mukaan pikapyrähdykselle Amsterdamiin ja Saksaan. Hullun hommaa meikäläisen maailmankatsomuksessa, mutta mitäpä ei Seiska (puhun nyt enneagrammityypeistä) olisi valmis kokeilemaan. Aina pitää tehdä jotain uutta ja ihmeellistä ettei tylsisty...

Niinpä järjestimme rakkautemme hedelmille parhaan mahdollisen hoitajan, elikä mummin, ja hyppäsimme varhain perjantaiaamuna sinivalkoisille siiville ja saavuimme aurinkoisen helteisestä Suomesta sateiseen Amsterdamiin kymmenen hujakoilla paikallista aikaa. Kiireisen aikataulun innoittamina vaihdoimme ajatuksen bussireissusta leveästi taksimatkaan, josta maksoimme enemmän kuin laki sallii. Sitä se kiire teettää, totesi puoliso lakoonisesti. Auto löytyi ja paperit selvitettiin, kymmenen minuuttia ja homma selvä. No, hiukan piti muistuttaa sovituista väliaikaisista rekisterikilvistä. Kohta nekin oli ruuvattu paikoilleen ja eikun menoksi.



Uushankinnalla oli ilmeisen mukava ajaa ja kilometrit seurasivat toisiaan. Ennen kuin huomasimmekaan, olimme jo Saksan puolella. Yhteneväisessä Euroopassa rajat kun ovat vain kartalla... Kun kilometrejä oli takana jo lähes 400, päätimme tehdä pit stopin Oldenburgissa. Ajatus oli nimittäin syödä kunnon ruokaa, heppoisten välipalojen vastapainoksi. Kaupungissa oli isot juhlat alkamassa, Stadt Fest, ja kuhinaa riitti: jos jonkinlaista telttaa, juomapistettä, ruokakojua sun muuta pystytettiin katujen varsille. Lämpötila 26 asteen hujakoilla, valitettavasti kuitenkin sadepilvet lähestyivät vauhdilla. Saimme kelpo italialaisen aterian hoidettua ripeästi alta pois, ja taas tien päälle kilometrejä nielemään.



Aina ei mene kuin elokuvissa. Juutuimme ruuhkiin, joista Suomessa nähdään vain unta. Kaiken lisäksi päälle iski sellainen ukonilma ja rankkasade, että harvoin näkee ja kokee. Liikenne oli suoraan sanottuna kaoottista! Puoliso ei pelkää ja kuskinakin on omaa laatuaan, mutta perillä kyllä tunnusti että aika hirveää oli meno aika ajoin. Alla uusi auto, jonka tapoja ei vielä tunne ja renkaat, joiden pidosta ei parempaa tietoa. Yhdistettynä saksalaiseen autobahniin, jossa nopeudet kelistä riippumatta ovat omaa luokkaansa, ja tietyön kaventamat tiet yhdistettynä holtittomasti heiluviin rekka-autoihin. Sanotaan näin että kartanonrouva pyrki pitämään silmät kiinni...



Olemme siis kiitollisia, että selvisimme automatkasta hengissä. Matkaa oli 550 km ja alkuperäinen suunnitelma oli ajaa se 5-6 tunnissa. Tosiasiassa matkaan meni kahdeksan tuntia. Unelmoitu shoppailu Lyypekin Citti-ketjun tavarataivaassa jäi unelmaksi; sinne ei ikinä ehditty. Balsamia haavoille antoi hitusen se, että sataman Hafenhausin alakerroksissa on Finnlinesin matkustajille kauppa ja sen hinnat/tarjonta ovat suhteellisen kelvollisia. Kartanonrouvan kannalta ei ihan riittäviä; isossa tavaratalossa kun olisi voinut shoppailla muutakin kuin karkkia ja alkoholijuomia. Parempi tämäkin kuin ei mitään.



Laivaan päästiin hyvissä ajoin ja ripeää tahtia, ja sen myötä nukkumaan. Mitään käsitystä ei ole siitä kuinka ja miten laiva on klo 3 aamuyöllä lähtenyt liikkeelle: hytissä nukuttiin ansiokkaasti ja syvästi. Ja nukuttiin melkein kellon ympäri. Täytyy muuten todeta, että nämä rahtilaivat voittavat vertailussa Tallinkin ankean Superfastin mennen tullen. Tosin Tallink luopui Rostockin reitistään jo elokuun puolessa välissä ja taisi myydäkin laivat. Kaikin mokomin, sanon siihen. Näillä rahtilaivoilla hytit ovat tilavia ja ruokakin on syömäkelpoista. Muutenkin yleiset tilat ovat viihtyisiä. Kannella chillailtiin koko lauantaipäivä; merituuli on näin elokuussa lämmintä kuin lehmän henkäisy. Edellisellä reissulla kesäkuussa olisi pitänyt toppatakki olla jos olisi halunnut kannella viihtyä. Meri lämpenee hitaasti mutta säilyttää lämpönsä kauemmin; niin opetettiin kai jo koulussa?



Vain nopeat elävät, sanoo sananlasku. Nopea oli tämä reissu. Rehellisesti sanottuna järkevämpää olisi varata yksi ylimääräinen päivä, jotta ehtii katsella ympärilleen. Kartanonrouvalla oli niin kiire takaisin lasten luo, että arviointikyky petti. Niin tai näin, aina väärin päin. Pääasia että herralla on nyt auto, jolla pääsee kouluun ja töihin. Ja jonka voi sitten taas myydä ja lähteä uutta hakemaan, hohhoijaa...

Jälkikirjoitus:
Kotona ollaan taas ja valitettavasti Saksan rankkasateet suuntaavat perässämme tänne koti-Suomeen. Ei liene meidän syytämme kuitenkaan... Lempikaupungissani New Yorkissa evakuoidaan ihmisiä Irene-hirmumyrskyn tieltä; sen voimat ovat ihan toista kuin meille saapuvat rankkasateet, I presume.

tiistai 23. elokuuta 2011

Rakkauttako vaan?

Parisuhteesta riittää tarina jos toinenkin. Ajattelin panna lusikkani tähänkin soppaan, ihan vaan omaksi ilokseni, ja vähän lukijoidenkin. Kartanonrouvalla parisuhdetta on takana 22 vuotta; siitä kuusi "esiaviossa" ja 16 aviossa. Ei mikään erityinen saavutus jos vertailuna käytetään vanhempiani tai appivanhempiani, joiden liitot kestäneet jo plus miinus 50 vuotta. Vaan kyllä siihenkin rupeamaan on mahtunut yhtä sun toista. Mitään paljastuksia en nyt aio tehdä kuitenkaan.



Rakkaudentunnustuksista

Paras (ja analyyttisin) kuulemani lause on ehdottomasti "siltä eräältä mieheltä", joka oli vastannut vaimonsa kysymykseen "Rakastatko minua vielä?" seuraavilla sanoilla: "Olen rakkauteni yhden kerran tunnustanut, ja samaa asiaa on turha toistaa. Lupaan kertoa jos tilanne muuttuu."

Yleisin vastaus k.o. kysymykseen on tietääkseni: "Joo, joo" tai "Hrmh". Diplomaattisen puolisoni vakiovastaus on "Rakastan, rakastan". Tässä päivänä muutamana en ollut kuullut puolisosta halaistua sanaa koko päivänä. Kun hän vihdoin kahdeksan aikaan illalla kotiutui töistään, esitin kainon toiveen että edes kerran päivässä tulisi jonkun sortin puhelu tai tekstiviesti, jossa kerrotaan että "olet mielessäni, vaikka fyysisesti poissa luotasi olenkin". Onko liikaa vaadittu?

Siskot, kokeilkaapa joskus seuraavaa: "Kulta, jos lihon 20 kiloa, niin rakastatko sitten minua enemmän kun minuakin on enemmän?". Siinä menee mieheltä kuin mieheltä pasmat sekaisin, kun yrittää miettiä poliittisesti korrektia vastausta.



Kukat

Eräskin mies on kuulemani mukaan kehottanut puolisoaan itse ostamaan itselleen kukkia jos niitä kerran haluaa. Jotkut naiset taasen olettavat, että jos kukkia pöydälle ilmestyy, mies on tehnyt jotain luvatonta. Kartanonrouvan puolison kouluttaminen kukilla lahjomiseen vei luvattoman monta vuotta. Nyt se jo sujuu, sen kolme kertaa vuodessa... (Aivan oikein: äitienpäivä, syntymäpäivä, hääpäivä) Sujuu niinkin hyvin, että puoliso tietää mihin kukkakauppaan pitää mennä, ja siellä omistajatar tietää mitä pitää herralle mukaan myydä. On kuulkaa toimiva systeemi - suosittelen!

Eräs kukkakimppu on erityisesti vuosien varrelta jäänyt kartanonrouvan mieliin. Olin keuhkoputkentulehduksen kourissa ja menettänyt siinä vielä äänenikin. Puoliso toi parin päivän sairastelun jälkeen kukkakimpun ja totesi että "tässä sulle kukkia kiitokseksi siitä, kun on ollut niin hiljaista viime päivinä". Mitä tuohon nyt pitäisi sanoa?



Kynttilät ja tunnelmavalaistus

Vuonna yksi ja kaksi ennen nakkisotaa, aikana ennen lapsia, puoliso teki pitkiä työpäiviä. Eräänä ehtoona olin sitten pienen yksiöni pienenpieneen keittiöön kattanut juhla-aterian ja sytyttänyt kynttilän tunnelmaa luomaan. Kun herra ilmestyi ovesta sisään, hän räväytti sähkövalot päälle ja kysyi: "Miksi täällä on näin pimeää?". Sittemmin on ymmärtänyt jo kynttilöiden merkityksen.

Toinen puolison ihmetyksen aihe tuntuu olevan ns. tunnelmavalot. Illan hämärtyessä allekirjoittaneella on tapana kiertää sytyttämässä olohuoneen tiffany-lamput plus pari muuta pöytävalaisinta. (Sitten lisäksi vielä ne kynttilät.) Herra ihmettelee touhua ja virittelee keskustelua energian hinnasta. Mitä tekemistä sähkönkulutuksella on tunnelman kanssa, kysyn vaan?



Romantiikka

Kimurantti aihe. Liehittelyä nämä suomipojat eivät hallitse. Toisaalta emme me suomitytötkään niin kovin romanttisia ole. Kosintakin taisi mennä tyyliin: "Mennäänkö kuule naimisiin?" "Mennään vaan". Ja sitten mentiin. Romantiikka taitaakin tulla esiin ihan arkisissa asioissa, ikään kuin mutkan kautta, salaa. Alleviivaamatta. En toki panisi pahakseni ruusunterälehtiä ja shampanjacoolereitakaan, edes joskus. No, jos romantiikkaa voi osoittaa ostamalla vaimolle vaikkapa unelmien auton, niin anti mennä vaan!

Kestoidolini Matti Nykänen on sanonut: "Naisten kanssa pitää vaan joustaa ja sopeutua. On ne semmoisia kapistuksia. Kun menee nukkumaan, ja herää, taas on kaikki ylösalaisin."

Kartanonrouvan puoliso on todennut, että "yhtään tylsää päivää ei tämän naisen kanssa ole ollut". Miten niin eivät miehet osaa olla romanttisia!



Muuta huomioitavaa

Mies leikkaa nurmikon siksi että se on kasvanut liian pitkäksi. Naisen maailmankuvassa se leikataan siksi että piha näyttäisi siistimmältä. Siinä missä mies keskittyy asiapitoisuuteen, naisen huomio on tunnelmassa. Kartanossa rouvan fantastisia ideoita torpedoidaan alas yleensä faktoilla ja teknisillä seikoilla (ja talouspoliittisilla argumenteilla, sehän on selvä). Se kumman kanta voittaa, riippuu sinnikkyydestä. Jompi kumpi väsähtää ennemmin tai myöhemmin. Elikä yhdeksän vuoden sinnikkyyden jälkeen kartanon pihamaalla häärää puutarhatyöntekijä... Kyllä kannatti olla sinnikäs!


lauantai 20. elokuuta 2011

Neljäkymmentä plus

Puolison viisikymppiset lähestyvät, eikä niistä saa puhua ääneen. Arka paikka? Kartanonrouva seuraa vääjäämättä perässä, eikä se naiselle ole yhtään sen helpompaa. Vaikka siitä uskaltaisikin puhua. Peiliin kun katsoo, aina siellä on kuitenkin se kolmikymppinen vastassa, joten turha stressi pois. Ikä on vain numeroita.

Sen verran aihe kuitenkin pyörii ajatuksissa, että aloin kirjata ylös mistä huomaa olevansa "lähes viisikymppinen". Tunnistaako lukija näitä ajatuksia? Eikä huolta; yksi on aina ajatellut juuri niin, ja toinen ei kuuna päivänä tule ajattelemaankaan noin. Samassa junassa ollaan, oli ajatusmaailma mikä tahansa.


Tällaisia huomioita olen tehnyt, muun muassa:

- Ajatus eläkepäivistä etelän lämmössä tuntuu aina vain houkuttelevammalta.
- Illalla ei jaksa valvoa kymmenen uutisia kauempaa, tuli sitten kuinka houkutteleva elokuva tahansa.
- Vieraat ovat sivistymättömiä, jos eivät tajua lähteä puoleen yöhön mennessä. Eikö heillä ole kotia?
- Jos kahvia juo kuuden jälkeen illalla, yöunille voi sanoa goodbye.
- Pissalla pitää käydä kaksi kertaa yössä.
- Ajatuskin baarikierroksesta tai illasta yökerhossa on vastenmielinen. Eihän siellä edes kuule mitä toinen puhuu. Ja kuka jaksaa riekkua aamuyöhön, kysyn vaan.
- Krapula kestää kaksi päivää. Siksi sitä ei kannata edes hankkia, niin hyvää syytä ei olekaan.


- Suvun merkitys on aina vain tärkeämpi. Sukujuhlat ovat kivoja.
- Lapsesi antavat elämänohjeita ja puuttuvat pukeutumiseesi.
- Energy-radiokanavan juontajat ovat ihan kakaroita ja jutut suoraan teiniosastolta. Toinen kanava, pliis.
- Luet kuolinilmoitukset. Arvostelet värssyjä.
- Alkoholijuomien nauttiminen ennen puoltapäivää on huonotapaista.
- Haluat viettää suurieleisesti sukujoulua.
- Luontaistuotekaupat ja sisustusliikkeet ovat houkuttelevampia kuin rättikaupat. Tarkoitan vaatekaupat...
- Kypsät miehet (50-60) ovat paljon houkuttelevampia kuin nuorehkot miehet. Ei kansikuvapoikia, kiitos.
- Urahaaveet ovat taaksejäänyttä elämää. Eläkettä odotellessa...


- Mökkielämä ilman mukavuuksia on houkutteleva tapa viettää viikonloppua.
- Vauhti hidastuu ja asioiden suorittaminen loppuun vie kaksi kertaa enemmän aikaa.
- Huomaat muistelevasi menneitä aina vaan useammin.
- Aika kultaa muistot; ikävät asiat unohtuvat, tai niitä ei koskaan ollutkaan. Kesätkin olivat aina ennen lämpimiä. Ja asiat paljon paremmin.
- Puolison kanssa puhutaan lapsista ja heidän tekemisistään. Onko elämässä muutakin?
- Harkitset vakavasti testamentin laatimista.
- Aloitat lauseen samaan aikaan puolison kanssa, ja tismalleen samoilla sanoilla (liian monta yhteistä vuotta?)



- Ihailet tyttäresi vartaloa ja kimmoisaa ihoa, etkä tunne kateuden siementäkään. Pelkkää ihailua.
- Itket häissä, itket hautajaisissa, itket julkkisten häitä, itket tv-sarjoja katsellessa, itket melkein mitä vaan.
- Ärhäkkyys alkaa vähentyä; alat vääjäämättä tulla "aikuiseksi" joka ei jaksa välittää.
- Arvaat tismalleen elokuvien ja tv-sarjojen vuorosanat etukäteen.
- Arvostat vanhanajan esittävää taidetta; nykytaide on mielestäsi jotenkin liian raflaavaa ja kummallista.
- Ryhdyt hankkimaan käytännöllisiä kenkiä. Jalat väsyvät korkokengissä.
- Ihailet jakkupukuisia, tyylikkäitä vanhoja rouvia Stockmannin kahvilassa ja haluaisit näyttää samalta.



Mukavaa viikonloppua, ja iloista viisikymppisten odotusta!

"Hän tekee aina mitä haluaa eikä kukaan vastusta häntä. Hän vain tekee niin."
- Pikku Myy -
Muumipappa ja meri

maanantai 15. elokuuta 2011

Lehdet lentää, lehdet lentää

Voiko elokuinen päivä tästä enää syksyisemmäksi tulla? Meinasi aamukahvi mennä väärään kurkkuun, kun meteorologi iloisesti hymyillen kertoi kuinka iltapäivällä saadaan jopa 25 asteen helteitä. Vilkaisu ulos ikkunasta, ja epäuskoinen katsahdus takaisin tv-ruutuun. Onko tämä joku nauhoitus... Heinäkuulta?

Tytär vietti yöuniaan kaverinsa kanssa teltassa; viime hetken hauskuus ennen koulujen alkua. Mahtoi olla raikkaat unet. Kartanonrouva kieriskeli sängyn pohjalla ja ihmetteli ulkoa kuuluvaa riiks-raaks-riiks-raaks-natinaa tuulen tuivertaessa jotain selittämätöntä terassilla. Vaihdoin huonetta, tyttären vapaaseen sänkyyn. Seinän takana teinipoika kolkutteli pitkillä jaloillaan unissaan seinää, kops kops kops. Vietin siis unettoman yön. Viis siitä, edellinen yö mökilllä olikin vaatimattomasti 12-tuntinen rupeama. Kaipa olin sitten nukkunut varastoon...



Puoliso aina ihmettelee miksi kuuntelen ääniä ja ajattelen niin paljon. "Laita silmät kiinni ja ala nukkua". Sanoo hän joka viatonna täällä maan päällä kulkevi. Kartanonrouva on niin syntinen ihminen, ettei se unentulo ihan noin äkkiä käy. Tai mutkattomasti. Ainakaan yleensä. Maailman asiat pitää laittaa järjestykseen ensin, ja siinä sivussa omatkin (tarpeen tullen muidenkin). Sitten vasta nukutaan. Jos nukutaan, kuten tarkkaavainen lukija jo huomasi.

On siitä herkkäunisuudesta ollut joskus hyötyäkin. Kun lapset olivat pieniä, rouva taatusti heräsi pieneenkin äännähdykseen. Monet pissat ja oksennukset ehdittiin pelastaa ennen kuin levisivät pitkin sänkyä. Toisaalta olemattomiakin ääniä on jokusen kerran kuunneltu: missään huushollissa ei varmaankaan ole yhtä monta moottorisahamurhaajaa hiipinyt yön pimeydessä kuin kartanossa.



Nukkuminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin, tapasi isäni sanoa kun olin nuori. Niin totta. Syvä, rauhallinen, häiriintymätön yöuni on varmaan parasta maailmassa, riisipuuron jälkeen. Sen tarinan avannee anoppi omassa blogissaan joskus... Onhan sekin jo tutkittu, että hyväuniset elävät pidempään. Ei taida olla kartanonrouvan kannalta hyvä tutkimus? Siksipä en usko siihen lainkaan.

Kun lapset olivat vauvoja, nukkuivat he niin hiljaa ja ääneti, että roikuimme puolison kanssa pinnasängyn laidalla ja tökimme sormella vauvan poskea. "Hengittääkö se..." Huvittavaa näin jälkeen päin, silloin ei lainkaan. Parvekkeella poika saattoi vetää viiden tunnin päiväunet, raikkaassa ilmassa. Ulkomaan eläväthän pitävät meitä suomalaisia täysin järjettöminä ihmisinä, kun nukutamme lapsiamme pakkasellakin ulkona. No, hullujahan me suomalaiset todistetusti olemmekin. Vai mitä muuta voi sanoa kansasta, joka on lanseerannut mm. sellaisia hullutuksia kuin eukonkannon, saappaanheiton, suopotkupallon...



Ystävätär kertoi huvittuneena, että puolisonsa oli nauhoittanut vaimonsa kuorsaamista, ihan lähikuvana. Jääkausi olisi alkanut kartanossa jos perheenpää kokeilisi samaa. Jotain rajaa. No, tunnustan: olen nauhoittanut puolison kuorsaamista joskus kännykällä. Ihan oikeasti, kuorsaaminen on niin ärsyttävä ääni, että se melkein oikeuttaa avioeroon, tai miestappoon. Tai no, vaihdetaan tuo jälkimmäinen sittenkin saavilliseen jääkylmää vettä, ettei tule kutsu raastupaan yllytyksestä. Jokusen kerran on kartanonrouva avioliittovuosiensa aikana siirtynyt alempiin kerroksiin herran konsertin seurauksena. Krooh krooh krooh.

Miten tämä aihe nyt näin lähti luisumaan ihan väärille urille. Syksystä piti vissiin jotain sanomani. Antaa olla, jätetään seuraavaan kertaan. Enää muutama tunti ja pääsee taas nukkumaan. Toivotan kaikille tasapuolisesti mahdollisimman mukavia yöunia. Paitsi kuorsaajille...



perjantai 12. elokuuta 2011

Elämän kauneimmat arvot

Selasin Juhani Mäkelän Noin Viisikymppisen Kirjaa, sattuneesta syystä ajankohtainen... Herra kirjailija oli kirjannut ylös elämän "kauneimpia arvoja". Siitä inspiroituneena päätin tehdä oman listani. Eihän se mikään valtionsalaisuus tietenkään ole, joten mikä sen parempi paikka julkaista lista kuin oma blogi. Voipi olla kuudenkymmenen hujakoilla mukava lukea mikä on muuttunut, jos mikään. Siitä vaan laatimaan omaa listaa, tämä on haaste. Saa ottaa huumorin kannalta; veljeys ja tasa-arvo ovat itseisarvoja...



Kartanonrouvan elämän kauneimmat asiat:

Aamukahvin tuoksu.
Kissan kehrääminen.
Järviveteen pulahtaminen heti herättyä.
Kun risotto onnistuu täydellisesti.
Kuikan huuto järven selällä.
Kynttilöiden sytyttäminen talvi-illoin.
Imettäminen (silloin kauan sitten).
Sateen ropina ikkunaan.
Suomen Leijonien jääkiekon maailmanmestaruus.
Vauvan tuoksu.
Pikkarit jotka pysyvät napakasti päällä.
Täydellisen kauniin kermanekan löytyminen kirpputorilta.
Keskeytymätön, sikeä yöuni.
Perheen yhteinen matka (mikä vaan, minne vaan, milloin vaan).
Teinipojan lausahdus: "Sipe ei tajuu..."
Kengät jotka istuvat täydellisesti eivätkä hierrä eivätkä purista.
Kun tuntematon mies sanoo: "hei kaunis nainen".
Lasi shampanjaa ystävän kanssa Stockan F8:ssa (valkoisilla tuoleilla ikkunan vieressä).
Juoksulenkki pururadalla.
Puutarhaetsivät-tv-sarja aamupäivän ratoksi kun lapset koulussa.
Murkkutyttären kanssa kävely käsikynkkää.
Hot stone -hoito. Nirvana!
Kun puoliso taputtaa peppuun ruokakaupassa ja ohikulkijoita hymyilyttää.
Valmennettavan sydämellinen halaus oivalluksen jälkeen.
Tilannekomiikka (kun nauru purskahtaa niin että räkä roiskuu).
Sudokun selvittäminen.
Oravien leikki pihapuussa.
Ajatuksia herättävä lukunautinto.
Unelmoiminen.



Terveisiä muuten mökiltä: täällä on levollista, hiljaista ja ihanaa. On aikaa miettiä mukavia asioita...

Mikä elo onnellinen
Keinuvassa kehtolinnass'?
Siellä kiikkuu oravainen
Armaan kuusen äitinrinnass':
Metsolan kantele soi!

- Aleksis Kivi: Timon laulu -







tiistai 9. elokuuta 2011

Eläköön elämä

Kartanonrouva ja perheenpää osallistuivat viikonloppuna hautajaisiin. Vainaja oli 37-vuotias mies, joka menehtyi äkilliseen sairaskohtaukseen. Mies parhaassa iässä. Suremaan jäi avopuoliso ja tietenkin miehen vanhemmat ja veljet. Meidän monien muiden ystävien ja sukulaisten ohessa. Miten kammottavaa vanhemmille haudata oma lapsi. Miten surullista avopuolisolle haudata elämänkumppani, jonka kanssa oli vielä paljon suunnitelmia edessä.

Päivät ovat etukäteen luetut, sille emme mitään voi. Silti jokainen mielessään pohtii iänikuista kysymystä: miksi? Eikä siihen saada tässä maailmassa vastausta koskaan. Elämän ja kuoleman raadollisuudesta kertoo se, että kun tilaisuus oli ohi, palasimme kotiin, vaihdoimme arkivaatteet päälle ja lähdimme ruokakauppaan. Elämä jatkuu. Meillä muilla. Ei ehkä koskaan ihan samanlaisena kuitenkaan.



Kartanossakin tunnelma oli aika ankea. Ja väsytti, väsytti ihan tolkuttomasti. Sekin alkoi mietityttää, että kannattaako asioita siirtää tulevaisuuteen, kun mitään tietoa ei päivien määrästä ole. Onko aika tehdä niitä asioita mitä aina on halunnut tehdä, onko aika lopettaa selittely ja vetkuttelu ja toimia. Arjen kurimuksessa on niin helppo lillua; eihän se juurikaan ponnisteluja vaadi. Päivät menevät menojaan, vuodet seuraavat toisiaan. Elämä kulkee omia arkisia polkujaan.

Vuosien varrella on hautaan saatettu liian monta ystävää ja työtoveria. Liian varhain lähtivät useimmat heistä, ja vääristä syistä. Jos nyt niin voi sanoa. Joka kerta on sieluun jäänyt arpi. Nyt niitä arpia on jo rypäs. Joku tarkoitus tällä kaikella kuitenkin on, siihen meidän on uskottava.



Tällä kertaa postauksen aihe oli suruvoittoinen. Kartanonrouva oli sen tarpeessa.

Me katoamme kuin uni aamun tullen,
kuin ruoho joka hetken kukoistaa,
joka vielä aamulla viheriöi,
mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois.