"Mun syömmeni tuulikannel on, sen kielissä laulu on lakkaamaton."

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Kantaaottavuus

Vai sittenkin kantaaottamattomuus. Kumpi parempi? Molempia tasapuolisesti, mieluiten harkiten. Saako mielipiteen sanoa jos sitä ei kysytä? Onko järkevää olla aina hiljaa ja pitää omat mielipiteet omana tietonaan. Kas siinäpä kysymys. Tätä lienee syytä pohtia hiukan syvällisemmin. Tai no, pohtia nyt kumminkin, Sipen tyyliin.



Kun on syntynyt Suomen kaltaiseen sivistysvaltioon, on uskonnon- ja mielipiteen vapaus taattu lailla. Käytännössä se tietenkään ei ihan niin mutkatonta ole. Nimittäin jos esität liian räväköitä mielipiteitä, olet tasan tarkkaan jonkun hampaissa. Poliitikoilta odotetaan kantaa asioihin, useimmiten turhaan, ja sitten kun niitä esitetään, ne ovat liian raflaavia. Oppositio teilaa hallitusta ja päinvastoin. Tosin sehän kuuluu pelin henkeen. Jos suunnittelet järjestäväsi mielenilmaisun, joudut anomaan lupaa poliisilaitokselta. Tästä tulikin mieleeni eräs henkilökohtainen kokemus: vuosia sitten järjestin kyläkoulun pelastamiseksi mielenilmaisun kaupungintalon eteen. Sillä seurauksella että löysin itseni kuulustelusta, kolmen poliisimiehen piirittämänä. Enemmän nauratti tilanne kuin pelotti, mutta hämmentävää se toki oli, etenkin kun uhattiin putkalla jos mielenilmaisussa "heitellään sopimattomia tuotteita". Kuulemma niin on joskun käynyt...



Hyviin tapoihin kuuluu, että ulkomaan elävien kanssa ei keskustella uskonnosta eikä politiikasta. Säästä saa puhua melko vapaasti. Paitsi että saako sitä sanoa ääneen että inhoaa (Suomen) talvea - leimautuuko siinä jotenkin kotimaa-vastaiseksi? Allekirjoittanut pitää itseään super-hyper-isänmaallisena ihmisenä: Leijonien MM-kulta sai minut itkemään,  varusmiespalvelusta pidän erittäin tärkeänä instituutiota ja isänmaamme puolesta taistelleet veteraanit saavat jakamattoman kiitollisuuden osoitukseni. Sen sijaan asia, jolle mitään emme voi, ei sykähdytä vähäisessäkään määrin: nimittäin tämä kammottava maantieteellinen sijaintimme ja ilmastomme. Katson olevani isänmaallisuudesta huolimatta oikeutettu sanomaan mielipiteeni. Säästä...



Onko parempi laukoa mielipiteet ilmaan aina, heti ja välittömästi, vai kelpaako strategiaksi se, että pitää asioita sisällään ja räjähtää sitten kun kamelin selkä ns. katkeaa? Tunnustan kuuluvani jälkimmäiseen ryhmään. Aika paljon siedän, ja välillä hämmentävän pitkäänkin, mutta sitten kun sietokyky loppuu, sen tietävät asianomaiset "loud and clear". Paha mennä sanomaan kumpi tyyli on parempi tai oikeampi. Yksi tykkää nalkuttaa, toinen tarvitsee alkuräjähdyksen, kolmas panttaa hautaan asti. Niillä eväillä mennään mitä annettu on.



Jos pitäisi ohjeistaa milloin ei kannata ottaa kantaa, niin parisuhdeasioissa ei ainakaan. Yleensä tarina menee niin, että ystäviä ollaan vain sen toisen osapuolen kanssa, ja niinpä kuullaankin yksistään se toinen näkökulma. Paha siinä on mennä sanomaan kumpi on oikeassa ja kumpi väärässä (puhumattakaan että mitä väliä sillä edes on), kun päivääkään ei ole katossa kärpäsenä asustellut samassa huushollissa. Parempi toimia pelkästään kuuntelevana osapuolena ja pitää mielipiteet ominaan. Luulisin. Työpaikallakin on parempi strategia pysytellä jonkinlaisissa väleissä kaikkien kanssa, sen sijaan että alettaisiin kuppikuntia muodostamaan. Samaan hengenvetoon myönnän, että isossa työyhteisössä on helpompi pysytellä omissa oloissaan kuin pienessä, tiivissä työyhteisössä. Kokemusta on molemmista, niin hyvässä kuin pahassa...



Yleisönosastokirjoituksia rustailevat pääsääntöisesti samat ihmiset, eikä niitä loputtomia mielipiteenilmaisuja  loppupelissä jaksa enää lukea. Kokouksissa samat ihmiset pyytävät puheenvuoroa saadakseen sanoa, että ovat samaa mieltä esittelijän kanssa - todella rakentavaa. No, vastaavasti aina samat ihmiset ovat joka asiasta epäileväisiä. Eräs (entinen) poliitikko kertoi, että kun hän ensimmäisen kerran nousi valtuustossa puhujapöntöön, kaikki hiljenivät kuuntelemaan mitä asiaa hänellä oli. Hän kun ei yleensä ollut äänessä. Mahtaako olla niin että se joka eniten ääntä pitää, saa vähiten huomiota? Ja päinvastoin. Joskus joku harmiton, sivulauseessa heitetty huomautus saakin aikaan suuremman huomion kuin olisi voinut kuvitellakaan. Asiat ikään kuin loksahtavat paikoilleen.



Summa summarum. Usein kuulee ihmisten suusta väitteen, että he arvostavat niitä, jotka sanovat asiat suoraan. Valitettavasti samaisesta syystä syntyvät myös mielipahat, riidat ja yhteenotot. Joskus on vaan helpompi puhua selän takana kuin suoraan päin naamaa. Jos ei turpiinsa halua... Ja jos nyt välttämättä haluaa sanoa päin naamaa jotain, niin kannattaa edes ensin varmistaa onko kyseessä ihmistyyppi joka sen kestää, vaiko sittenkin joku tunneherkkä ihminen. Siinä on vissi ero.

Putouksen Sanna-Raipe Helminen esittää mielipiteensä näin: "Sama se ny mulle o mitä sää sanot, mitä mää ny sillee määny mittää tierä." Kyllä maar tosi on näin! Pankaa ihmiset kirjotellen mielipiteitänne. Vaikka säästä.






lauantai 19. tammikuuta 2013

Kaikki tiet vievät Roomaan

Ystävätär houkutteli kanssaan Roomaan, pitkää viikonloppua viettämään. No, minuthan on helppo ylipuhua. Sitä paitsi Rooma on yksi lempikaupungeistani. Siispä matkaan. Nykyiseen maailmanaikaan moniin kohteisiin voi varata jo etukäteen sisäänpääsyt, joten vierailut Vatikaanin museoihin, Borghesen Galleriaan ja Palazzo Valentiniin oli bookattu jo etukäteen. Joissain tapauksissa etukäteisvaraus on jopa pakollinen. Sen sijaan takapakkia tuli siinä, että Colosseumiin yritimme liian myöhään päivästä: se suljetaan tuntia ennen auringonlaskua. No, siinäpä ystävättärelleni syy käydä uudestaan Roomassa. Ja näinhän tietenkin tapahtuu, koska kävimme heittämässä kolikon olkapään yli Fontana di Trevi -suihkulähteeseen.



Mielenkiintoisin kokemus oli ehdottomasti Le Domus Romane di Palazzo Valentini, joka oli minulle ihan uusi tuttavuus Roomassa. Palatsi on helppo löytää Piazza Venezian kulmilta, ja etukäteisvaraukset ovat tarpeen. Kierroksia tehdään italian ja englannin kielillä. Domus Romane -kierros kestää n. kaksi tuntia ja sen aikana palataan Rooman muinaiseen valtakuntaan multimedian, videoiden ja installaatioiden avustuksella. Kierros tapahtuu Valentinin palatsin pohjakerroksessa, jonka alta arkeologit ovat huolella kaivaneet esiin entisen palatsin rauniot (kylpylä, keittiö, mosaiikkilattiat, pylväät, oleskelutilat). Koko kierros kävellään näiden raunioiden päällä, pleksilasit jalkojen alla. Aluksi vaati vähän totuttelua kävellä "tyhjän päällä"... Kierros on huikea kokemus, ja upeasti nykytekniikalla toteutettu multimediashow. Suosittelen lämpimästi.



Vatikaanin museot ja Pietarinkirkko ovat Colosseumin ohella Rooman merkittävimmät nähtävyydet. Me olimme varanneet Vatikaanin museoihin liput valmiiksi netistä, mikä on suositeltavaa etenkin korkeasesonkina. Jonot lipunmyyntiin saattavat olla useita satoja metrejä, mutta online-lipulla kävelet suoraan sisään. Turvatarkastuksen kautta tietenkin. Museoon kannattaa varata runsaasti aikaa, koska nähtävää on enemmän kuin pystyy käsittelemään. Sikstiiniläiskappeli tuntuu olevan ihan pyhiinvaelluskohde vierailijoille. Minun mielestäni hienointa nähtävää on sinne johtavat galleriat ja upeat kattomaalaukset. Sisäpihalta löysimme Padiglione delle carrozze -museon, jossa esitellään paavien kautta aikojen käyttämiä kulkuvälineitä, mm se Fiat Campagnola, jossa paavi Johannes Paavali Ii yritettiin salamurhata 13.5.1981. Sisäänkäynnin upeat kierreportaat jäävät varmasti myös mieleen. Tämän vuoden alusta lähtien kortit eivät enää kelpaa museossa, joten varaa käteistä mukaan.



Pietarinkirkkoon kuljetaan turvatarkastuksen kautta. Vinkiksi annan että menette ensimmäiseksi kupoliin (la Cupola di San Pietro), koska sieltä palattuanne takaisin alas tulette suoraan kirkon sisälle. Kupoliin pääsee joko hissillä (kattotasanteelle asti) tai portaita kiipeämällä. Hintaero on minimaalisen pieni. Ensin käydään kirkon sisäpuolta kiertävällä parvella, josta on huikaisevan upeat näkymät mahtavaan kirkkoon (ja teräsverkot turvallisuussyistä), sen jälkeen matka jatkuu kiipeämällä yhä kapeammiksi käyviä portaita ulkonäköalatasanteelle. Täältä onkin upeat näkymät Rooman ylle, ja tietysti Vatikaani-valtioon ja sen kauniisiin puutarhoihin. Itse kirkko on sanoinkuvaamattoman upea sisältä. Jumalanpalveluksia siellä pidetään ahkerasti ja osallistumaan toki pääsee jos selvittää tiensä vartijoiden ohi. Pietarinkirkon aukiolta kivenheiton päässä on Castel Sant´Angelo -linnoitus, jonne muuten johtaa salakäytävä Vatikaanista... Nämä kuvan nunnat riehaantuivat Pietarinkirkon aukiolla ottamaan cheerleader-tyylistä asetelmaa:



Galleria Borghese sijaitsee Borghesen valtavassa puistossa (Villa Borghese). Galleriaan on tiukat turvamääräykset, eikä sisään saanut mitään henkilökohtaista (ei kameraa, ei käsilaukkua, ei edes kännykkää). Kuvia ei näistä taideaarteista siis päästy ottamaan. Mutta upea galleria on. Pienellä junalla kiersimme vielä puiston, ihan vaan huvin vuoksi. Ja löysimme ihastuttavan ravintolan puiston keskeltä, rauhan tyyssijan kaiken hälinän keskellä. Espanjalaiset portaat löytyvät nekin puiston kulmilta: täällä "kaikki" käyvät (Fontana di Trevin ohella) kuvauttamassa itsensä, tai vaan istuskelemassa portailla. Portaiden vierestä löytyy ihana englantilainen teehuone, jos haluaa vaihtelua cappuccinolle ja espressolle. Jaa no, oli siinä vieressä Furlan käsilaukkuliikekin, mutta ei siitä sen enempää (älkää kertoko puolisolle...).



Minun lempipaikkani Roomassa on Forum Romanum, koska olen rakastunut raunioihin. Älkää kysykö miksi... Kaunein kohta mielestäni on Capitolium-kukkulalla, aivan Vittorio Emanuelle II muistomerkin takana, museoaukion vasemmalta laidalta: tänne olen tullut jokaisella Rooman-matkallani ihailemaan upeaa näkymää alas Forum Romanumille. Sydäntä sykähdyttävä näky. Tunnetteko tarinan Romuluksesta ja Remuksesta, veljeksistä jotka tarinan mukaan perustivat Rooman? Legendan mukaan pojat heitettiin korissa Tiber-jokeen, josta he ajautuivat kuivalle maalle ja naarassusi löysi ja imetti heitä:



Rooman historiallisesta keskustasta (centro storico) löytyy mm. Pantheon, kaikkien jumalien temppeli. Pantheon on tummanpuhuva ulkoa päin, pyöreä muodoltaan ja keskellä kattoa on avoin aukko, josta auringonkierto luo erilaisia heijastuksia kirkon marmorisille seinille. Sadekin toki valuu aukosta sisään, mutta se asia on aikanaan ratkaistu nerokkaasti lattiassa olevilla pienillä rei'illä... Trevin suihkulähteen mainitsinkin jo - täällä taskuvarkailla on kissanpäivät, joten vahtikaa omaisuuttanne väenpaljoudessa. Via Corson varrelta ja sen lukuisilta sivukaduilta löytyy shoppailijan unelmakohteet. Me onnistuimme löytämään mm. ihanan sisustusliikkeen, josta ostin peltisen skootterin tuliaiseksi kotiin, ja sitä sitten raahasin käsimatkatavarana kun ei mahtunutkaan matkalaukkuun... Näiltä kulmilta löytyy myös ihania pieniä trattorioita. Ruoka on lähes aina hyvää Roomassa, kunhan välttelee turistimenuita mainostavia paikkoja. Ainakin meitä onnisti joka kerta ruoan suhteen. Paras makuelämys olivat täytetyt kesäkurpitsan kukat (Fiori di Zucca Fritti).



Rooman mukulakivikadut ovat tappavan raskaita jaloille, joten allekirjoittanutkin joutui nöyrtymään ja vaihtamaan korkkarit käytännöllisempiin kenkiin. Roomaa pystyy kiertämään hyvin kävellen, koska tärkeimmät nähtävyydet ovat suht pienellä alueella. Metro on kuitenkin kätevä tapa liikkua, jos jalkojaan haluaa säästää (ja varmasti haluaa). Katumuoti näyttää olevan yhtä tummanpuhuvan synkkä kuin meillä Suomessakin, mutta aina silloin tällöin vastaan käveli todella tyylikkäitä roomalaisia pariskuntia. Eräs koiraherra Borghesen puistossa jäi erityisesti mieleen:



Kaiken kaikkiaan meillä oli huikean hienot kolme vuorokautta Roomassa. Niin paljon nähtävää tässä historiaa havisevassa kaupungissa kuitenkin on, että viikkokin olisi liian vähän. Onneksi Roomaan voi aina palata uudestaan. Onhan se kolikkokin heitetty Fontana di Treviin...  Buon viaggio!




torstai 17. tammikuuta 2013

Askaretta aivoille

Rooman-postaus on työn alla, ja siitä matkasta siis lisää viikonlopun aikana. Tässä välissä haluan kuitenkin jakaa kanssanne erään faabelin, eläintarinan, jonka sanoma on hyvinkin olennaisen asiaanosuva tässä yt-neuvottelujen, irtisanomisten ja ylipalkattujen optioherrojen maailmassa. Kyseinen teksti on venäläistä alkuperää, herralta nimeltä Krylov (1965), ja sen suorasanaisen suomennoksen pohjalta sananikkari Kirsi Kunnas on tehnyt oman runomittaisen versionsa. Nauttikaa. Ja miettikää yön yli...



Kotka ja Mehiläinen

"Onnellinen se jonka työ mainetta saa,
 jo sekin lisää voimia
kun maailma seuraa toimia.
Vaan yhtälailla tulee arvostaa
sitä joka työstään ei saa kunniaa
kun nimettä joukossa nimettömäin
yhteisen hyvän eteen hikipäin
vaivoja säästämättä uurastaa.

Kun Mehiläisen näki häärivän
kukan ympärillä toimessaan,
Kotka halveksien yltyi sanomaan:
- Poloinen hän
jonka työ ja taito ei missään näy,
sääliksi käy!
Te mehiläiset tuhannet kennot
teette pesäänne tuolla.
En ymmärrä miten hennot
noin tehdä työtä
ja sitten kuolla
tuntemattomana muiden myötä.
Mikä ero!
Lennän yksin kuin nero
pilvien alla
ja pelkoa herätän kaikkialla:
pysyvät linnut varoen maassa,
ja paimenet valvovat laumojen luona,
eivätkä uskalla lammas ja vuona
kulkea haassa!
Mehiläinen vastasi: - Kunnia sinulle!
Ja suokoon Luoja auliisti antejaan.
Syntymästäni saakka taas on minulle
kuulunut yhteisön hyväksi ahertaa.
Tiedän kyllä, en saa kunniaa
mutta kennoja katsellessani ilon saan:
on siellä pisara minunkin hunajaa!"