Tallinna toisin silmin

Sehän ei liene kenellekään uusi asia, että tämä perhe - ja etenkin rouva - juoksevat Tallinnassa yhtenään. Koska joulun yhteyteen tupsahti muutama ylimääräinen vapaapäivä töistä, päätin viedä perheen vaihteeksi "kulttuurimatkalle". Normaalistihin perheen teiniosasto juoksee vain shoppailemassa, tytär etunenässä. Nyt ohjelmaan ujutettiin muutama pakollinen museo. Pientä nurinaa oli havaittavissa, mutta sen ei annettu häiritä suunnitelmia. Pojan mukaansa ottama kaverikin sai siis saman kohtalon. Museot - yök?

Toinen Viron historiallisista museoista sijaitsee Maarjamäen kartanossa, Piritassa. Aivan asuntomme kulmilla siis. Ja siltikin kesti näin monta vuotta että sinne vaivauduimme. Kyllä kannatti. Virolaisilla on ilmiömäinen kyky tehdä museoista moderneja ja mielenkiintoisia. Siispä historiaakin esiteltiin tyystin toisin konstein kuin vitriinissä makaavien muinaisesineiden avustuksella. Menkää itse katsomaan niin ymmärrätte mitä tarkoitan. Museo oli niin mielenkiintoinen, että aion käydä siellä toistekin. Omaksuttavaa on paljon eikä sitä kerralla saa sisäistettyä. Kartanon pihapiiristä löytyy neuvostoaikaisten muistomerkkin puisto, mm Leninin päitä lojuu tontilla. Toinen Viron historiallinen museo sijaitsee muuten ns. Suurkillan talossa Vanhassakaupungissa.

Viru-hotellin ylimmästä kerroksesta (23. krs) löytyy KGB-museo. Nämä kierrokset ovat opastettuja ja niihin pitää ilmoittautua etukäteen. Kierros kestää tunnin. Museo on ollut toiminnassa vasta kaksi vuotta ja menestys on ollut valtaisa. Viru-hotelli on alkujaan suomalaisten rakentama, nyttemmin suomalaisten omistamakin hotelli, jolla on ollut suuri ideologinen merkitys Viron itsenäistymiselle. Moni meistä varmaankin muistaa käynnit Tallinnassa Neuvostoliiton aikoina, kun ainoa hotelli ulkomaalaisille turisteille oli juuri Viru, Inturistin hotelli. Museossa kerrotaan neuvostoajoista, kun KGB kuunteli epäilyttäviä asiakkaitaan niin huoneissa kuin ravintoloissakin. Itse asiassa kuunteluhuone sijaitsi 2-kerroksessa, Valuuttabaarin takana, ja ylimmästä kerroksesta oli suora linja Moskovaan. Tämä kaikki naurattaa nyt, mutta ei siitä ole kuin reilut kaksikymmentä vuotta, kun Viro itsenäistyi. Aika Neuvostoliiton kainalossa ei ollut hauskaa eikä varsinkaan huvittavaa, päinvastoin.

Kiek in de Kök -tornista, aivan Vapaudenaukion kulmilta, lähtee kierrokset maanalaisiin tunneleihin, ns. bastioneihin. Näillekin opastetuille kierroksille pitää ilmoittautua etukäteen, ja nekin ovat valtavan suosittuja. Eikä ihme. Ruotsalaiset valloittajat rakensivat 1600-luvulla nämä salaiset käytävät, ja hyvin rakensivatkin. Aluksi ne olivat ammusvarastoja, sittemmin käyttö on ollut moninaista: ilmatorjunnan apuna, kodittomien asuinsijoina, veistosvarastoina, väestötiloina, ja ties mitä. Kierroksen päätteeksi tehdään "junalla" aikamatka tulevaisuuteen, ja spekuloidaan miltä Tallinna näyttää sadan vuoden päästä. Osa tunneleista on suljettu hämähäkkien takia. Nämä 5-6 senttiä läpimitaltaan olevat suojellut hämähäkit häiriintyivät nimittäin ihmisistä, joten nyt ne ovat saaneet oman rauhan. Enpä olisi halunnut törmätä yhteenkään... Kiek in de Kök -museosta löytyy mm. mielenkiintoisia (?) kidutusvälineitä, ja ennen kuin huomasinkaan, museo-opas oli laittanut rouvan jalkapuuhun.

Tallinnan televisiotorni oli jostain syystä jäänyt sekin meiltä aiemmin paitsioon. Se puute korjattiin nyt. Televisiotorni sijaitsee Piritan kaupunginosassa, keskustasta matkaa tulee viitisen kilometriä. TV-torni on remontoitu vastikään ja se(kin) on todella moderni. Hissillä noustaan 47 sekunnissa 170 metrin korkeuteen, ja maisemat luonnollisesti komeat. Lattiasta löytyy muutama lasikantinen aukko, josta on suora pudotus maahan. Pistää huimaamaan tällaista korkeanpaikankammoista, kun seisoo ikään kuin tyhjän päällä. Näköalatasanteen yläpuolelta löytyy laadukas ravintola, Näsinneulan tyyliin. Pohjakerroksessa voi nauhoittaa omatekoiset uutiset ja lähettää ne sähköpostitse ystäville. Hauska idea.

Korsaar on Vanhassakaupungissa, Dunkri-kadulla sijaitseva merirosvoravintola, johon olemme jo sen perustamisesta lähtien suunnitelleet tutustuvamme. Se toteutui nyt. Jäi tosin ainoaksi kerraksi. Sisustus on todella upea, henkilökunnan sanojen mukaan ravintolaa rakennettiin käsityönä kaksi vuotta. Hait uiskentelevat akvaariossa, karpit ja kilpikonnat altaassa, ja kaikki on viimeisen päälle harkittua, henkilökunta avuliasta ja kohteliasta. Ruokalista on gourmee-linjaa, mutta meidän mielestämme valitettavan luokatonta hintoihin nähden. Odotimme makujen sinfoniaa, saimme mitäänsanomatonta. Siltikin kokemus oli hieno, edes kerran. Toisena päivänä suuntasimmekin tuttuun ja turvalliseen Vapianoon, jossa ainakin tietää mitä saa, eivätkä hinnatkaan päätä huimaa.

Toki nuoriso pääsi shoppailemaankin. Rocca al Mare on perheemme kestosuosikki. Äiti suuntaa yleensä Muster-sisustuskauppaan, tytär New Yorkeriin. Rocca al Maressa saa helposti vaikka koko päivän kulumaan, onhan ravintoloitakin moneen makuun. Tällä kertaa tyydyttiin juomaan kahvit Rahva Raamatun (kirjakaupan) viehättävässä kahviossa, suklaisten herkkujen ääressä. Rocca al Maren kaupunginosasta löytyy muuten eläintarha (viehättävä paikka) sekä ulkoilmamuseo. Jonain talvena kävimme bongaamassa eläintarhan lumileopardeja, jotka visusti taisivat pysyä meiltä piilossa.

Kuten näkyy, konkarillekin Tallinnasta löytyy aina jotain uutta ja kivaa. Vieläkään en tunnusta olevani kyllästynyt tämän pienen ja viehättävän pääkaupungin charmiin. Tosin suhdanteet ovat nyt sellaiset, että kämppä saattaa lähteä piakkoin myyntilistalle, ja tilalle havitellaan jotain eteläisempää kohdetta. Uusi vuosi näyttää mitä tuo tullessaan...

Rauhaisaa joulua

"Tosta se tuli ja tonne se meni" -  Jouluaatto. Kovasti siihen yhteen päivään satsataan, ja sitten se on jo menneisyyttä. Niin kuin moni muukin asia tässä maailmassa. Tänä vuonna jätin joulustressin muille ja otin ihan rauhallisesti. Kumma kyllä, joulu oli ihan samanlainen kuin aina ennenkin. Ilman stressiä vaan. Lahjat jätin hankkimatta ja joulukortit lähettämättä, niin kuin etukäteen lupasinkin. Siitä huolimatta ystävättäret muistivat allekirjoittanutta. Eräs tavara oli ylitse muiden: pieni soittorasia jota veivaamalla ilmoille kantautuu Giuseppe Verdin Nabucco-oopperan kuulu kuoroesitys Chorus of the Hebrew Slaves. Muutama vuosi sitten olimme ystävättären kanssa Garda-järvellä viikon matkalla ja kävimme Veronan oopperajuhlilla kuuntelemassa Nabuccoa, amfiteatterissa tähtitaivas kattona. Uskomattoman hieno kokemus. Siispä vein pienen soittorasian yöpöydälleni ja sitä veivaan iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Ajatukset siirtyvät ihanaan Italiaan.

Jouluaatto sujui perinteisissä merkeissä. Joulupuuro aamulla anopin luona, viime hetken ostokset ruokakaupasta, kotiin puuhastelemaan, ja  klo 15 kymmenen hengen porukkamme istui ruokapöytään täällä Hamarinrannassa. Ruokaa oli enemmän kuin riittävästi, vaikka aina huolestunkin etukäteen että riittääkö. Aina on riittänyt. Heräsi ajatus että olisipa hienoa kutsua joulupöytään joku yksinäinen ihminen. Kun jokainen perhe tekisi niin, saisivat kaikki kansalaiset kotoisan joulun. Kamalan surullista on ajatella että siinä missä oma pöytä notkuu herkkuja, toisilla ei ole juurikaan varaa jouluruokiin, tai ylipäätään ruokaan. Ei ole maailma koskaan tasa-arvoinen, saatika oikeudenmukainen.

Taivaan herra päätti antaa sitten luntakin jouluksi. Lisää sataa koko ajan. Kuulemma lumisin joulu viiteenkymmeneen vuoteen. Jonkun mittapuun mukaan. Se on ainakin selvä että talvesta tulee pitkä tätä menoa. No, lumea luomalla saa mukavasti poltettua jouluruoan mukanaan tuomia kaloreita, ja sauvakävely vasta hauskaa puuhaa on kauniissa talvisäässä. Pyhätkin jatkuvat vielä; tänään joulupäivänä vietetään perinteisesti hiljaiseloa perheen kesken kotosalla, eilisiä ruoanjämiä lämmittelemällä ja ulkoilemalla. Huomenna sitten isommat kalaasit anopin luona, kera sisarusten ja serkkujen. Vielä venyy vatsa.

Rauhaisia pyhiä kaikille lukijoilleni tasapuolisesti.

Berliinin joulutori-hulinassa

Jo syyskuussa varasimme kollegan kanssa joulukuiset lentoliput Berliiniin, ja ajatus joulutoreista pölähti  mieleen vasta matkan varrella. Herratkin päätettiin kelpuuttaa mukaan kaupunkilomalle. Kahden pariskunnan voimin siis matkaan, kohti Weihnachtsmarkt in Berlin. Lapset jätettiin suosiolla matkasta ja päätettiin ottaa rennosti aikuisten kesken, mutta samalla pitää huoli siitä, että seurueen ensikertalainen näkee kaupungista sen mikä on välttämätöntä. Glühweiniakin oli tarkoitus siemailla aina tarpeen tullen...

Hotellimme (Holiday Inn Mitte) sijaitsi entisen itä-Berliinin puolella, Alexanderplatzin kulmilla (loistava sijainti!). Niinpä televisiotorni valikoitui itseoikeutetuksi vierailukohteeksi ensimmäisenä lomapäivänä. Sieltä korkeuksista saa mukavan käsityksen Berliinistä ja sen kaupunginosista. Esim. Prenzlauer Berg on taiteilijoiden kaupunginosa, boheemi ja mielenkiintoinen, pullollaan gallerioita ja putiikkeja. Sunnuntaisin Mauerpark-puisto muuttuu valtavaksi kirpputoriksi ja markkinapaikaksi, ja sinnehän mekin suuntasimme löytöjä tekemään. Kieltämättä asiakaskunta, niin kuin myyjätkin, olivat aika värikästä sakkia...

Televisiotornin lisäksi must-nähtävyys on jaetun Berliinin historiasta kertova (rajanylityspaikka) Checkpoint Charlie ja sen läheisyydessä sijaitseva Mauermuseum sekä East Side Gallery. Olen vuonna 1987 viettänyt itä-Berliinissä kaksi viikkoa opintomatkalla ja siten nähnyt muurin autenttisesti. Vieläkin sydämessä sykähtää lukea tästä absurdista rakennelmasta ja siihen liittyvistä tapahtumista. Topographie des Terrors
-museoon on vapaa pääsy ja siellä saa syvällisen oppitunnin (kuvien kera) natsi-Saksan noususta ja tuhosta. Tällä alueella seisoo myös pisin pätkä vanhaa muuria sekä näköalatorni, johon kapuamalla saa hyvän käsityksen siitä, miltä muurin viereinen varoalue vartiotorneineen näytti.

Alexanderplatzilta on kivenheitto kuululle Unter den Linden -puistokadulle, joka oli entisen itä-Saksan ns. paraatikatu. Se päättyy Brandenburger Tor -porttiin, joka on muuten häkellyttävän upea näky pimeällä. Myöhäiseen iltaan kannattaa ajoittaa myös vierailu Reichstagin kupolikatolle. Varaus pitää tehdä etukäteen netissä, joten näköjään joudumme tulemaan Berliiniin vielä kerran (en valita!). Reichstag on Saksan valtiopäivätalo, jonka kattoa koristaa jättimäinen lasikupoli, jonne kiivetään kierremäistä luiskaa pitkin. On muuten erittäin suosittu nähtävyys ja vaatii jopa tuntien jonotuksen. Trabant-kiertoajelu ja kierros Berliinin pommisuojissa ovat nekin vielä odotuslistallamme, seuraavaa Berliinin-matkaa odotellessa.

Ku'Damm on entisen länsi-Berliinin mahtava pääkatu, jonka varrelta löytyy kaikki mahdollinen shoppailuhullulle, KaDeWe-tavaratalosta nyt puhumattakaan. Kyseisen tavaratalon ruokaosasto on kulinaristin paratiisi, ja hyvin näyttävät berliiniläiset, jos turistitkin, viihtyvän ruokatiskien ja viinien äärellä. Vaihtoehto siis ravintolaillalliselle. Jos joku erehtyi luulemaan, että Stockmann on hieno kauppa, niin menkääpä tänne! Berliinin kaupunki satsaa joulukoristeluun ihan toisella volyymillä kuin meillä päin maailmaa on tapana, joten ihan kadulla käveleminen iltahämärässä on suurta juhlaa.

Melkein unohdin joulutorit. Ne ovat valtavia! Ja niitä on lukuisia. Alexanderplatzilla on luultavasti suurin joulutori, Potsdamer Platzilta löytyy toinen kuulu joulutori, sen vieressä huikean lasikaton alla Sony-Centerin joulutori esiintyjineen ja upeine valoteoksineen; oma suosikkini oli Oopperatalon viereinen Nostalginen joulutori. Iltaisin meno ainakin Alexanderplatzilla yltyy melkoiseksi ja väenpaljous alkaa ahdistaa. Kivointa toreilla on käydä päivällä, jos on enemmän rauhallisen meiningin kannattaja, niin kuin allekirjoittanut. Glühweinia tuli maisteltua riittävästi, luonnollisesti "mit Schuss" (vapaasti suomennettuna "tärpätin kera"). Jos glögi tarjotaan oikeasta lasista, maksat myös pantin, jonka saat sitten lasin palautettuasi takaisin. Ellet ota saman tien toista...

Sellainen oli Berliinin-matkamme tällä kertaa. Kenties lukijoissa heräsi ajatus monipuolisesta kaupunkilomasta - voin suositella lämpimästi. Historian havinaa ei tästä kaupungista ainakaan puutu!

Onko joulua näkynyt?

Kartanonrouvalta on joulumieli tyystin kateissa tänä vuonna. Ei löydy hakemallakaan, eikä potkimalla, ei edes houkuttelemalla. Menneistä vuosista poiketen joulu-cd:t eivät soi autossa, joululahjalistaa ei ole laadittu, joulukorteista ei hajuakaan, joulukoristeet edelleen kaapissa, ei edes joulukalenteria keittiön seinällä. Pitäisikö huolestua?

Päässä soi yhtenään Raappanan biisi Kauas pois: Lähdetään kauas pois / sinne missä on lämmin / ja niin paljon elävämmin / loistaa tähdet ja kuu / ei se voi olla väärin / lähtee maailman ääriin... Allekirjoittanut on kesän lapsi ja tykkää lämmöstä. Kadehdin kissojen elämää: loikoilevat kerälle kääriytyneenä talon lämpimimmässä paikassa, ei huolen häivää. Voi kun voisi edes talviunille nukahtaa, herätä keväisen auringon kutittaessa nenänpäätä. Tai lentää vaikkapa Thaimaan lämpöön.

Vuosia sitten asetimme puolison kanssa tavoitteeksi viettää eläkepäivät niin, että talvet olemme jossain lämpimässä maassa ja kesät sitten mökillä. Suunnitelma kirkastuu päivä päivältä. Ainoa "huono" puoli asiassa on se, että eläkepäiviin on vielä pirun pitkä aika... Kenties suunnitelma kaipaa viilaamista. Tytärkin totesi taannoin että ei kestä enää monta vuotta kun hän on täysi-ikäinen ja "sitten te voitte iskän kanssa muuttaa Italiaan". Viisas tyttö.

Sen minkä kylmä ja pimeä Pohjolamme säässä menettää, se monessa muussa asiassa voittaa. Taas kerran olemme maailman johtavin maa vähiten korruptoituneena valtiona. Edelleen koulutusjärjestelmämme on ainutlaatuisen laadukas ja tasa-arvoinen. Ja mitä tulee lamaan, joka iskee tähänkin maahan ihan yhtä kovaa kuin muihinkin: sekään ei tätä sitkeää kansaa lannista. Pettua pöytään ja säästöt kehiin, voittajina selviämme taas kerran. Kun  selvisimme sotakorvauksista, niin selviämme tästäkin. Ja onhan Nokiakin noussut tuskaisesta alennuksen tilastaan maailman tietoisuuteen. Puhumattakaan erilaisista sovellusfirmoista, joilla menee nyt lujaa ja erityisesti kovaa.

Joulustahan minun piti puhua eikä maailmantaloudesta. Hups. Tänä jouluna kartanossa ei tarjota lanttulootaa eikä rosollia eikä mitään muutakaan perinteistä. Toivottavasti vieraileville ruokailijoille kelpaa jouluaattona hiukan eksoottisemmat herkut. Eikös se niin mene että "talo elää tavallaan, vieraat kulkevat ajallaan"? Joululahjarahat lahjoitetaan ihan oikeesti köyhille, eikä vaan elintasoköyhille. Joulumusiikiksi valikoituu Mamban Vielä on kesää jäljellä. Kyllä se joulu näilläkin eväillä saadaan kalenterista ruksittua.

"Ja jos mä nään lunta ni sen on oltava unta / ei kylmästä tietookaan / tiedä mitään hienompaa / ja mä haluan nähdä ja kokea / en voi loputtomiin asioita hokea / en jää mä tääl paikoilleen..."

Ärsyyntymisen syvin olemus

Jossain vaiheessa elämää sitä vaan huomaa, että yksi sun toinen asia alkaa "ärsyttää". (Korjaan heti perään: ei ole ärsyttäviä asioita eikä ihmisiä, vaan minä itse ärsyynnyn. Vissi ero.) Mutta mitä jos todellakin siis ärsyyntyy helposti?  Syytänkö orastavia vaihdevuosia, olosuhteita, maailman muuttumista huonommaksi, Parasta ennen -päivämäärän ohittamista, tylsyyttä, vai pitäisikö sittenkin katsoa vaan peiliin....

"Ennen vanhaan" työelämässä oli ihan sama mitä kuka sanoi ja teki, omaa latuani vaan talloin ja viis veisasin muiden jorinoista. Nyt joka toinen asia ottaa pattiin. Niin tyhmää porukkaakin. Paitsi minä itse, viisain ja säkenöivin kaikista (?). Välillä tosin naurattaa. Ihan tosissaan veivataan päivät pääksytysten jonninjoutavia työasioita, ikään kuin olisivat tärkeintä maailmassa. Kotona asettuvat työasiat ihan uuteen valoon, ja sitten alkavatkit kotiasiat ärsyttää... Niin kuin nyt avaamattomat postit, tuolin karmeilla lojuvat vaatteet, siivoamaton kissanhiekkalaatikko, remontissa oleva kodinhoitohuone. Aina jotain.

Sivistynyt ihminen tietää mitä maailmalla tapahtuu ja missä mennään. Suojellakseen itseään olisi parempi olla vähemmän sivistynyt ja jättää uutiset lukematta. Nimittäin Talvivaaran kaltaiset sähläilyt, Kataisen suustaan laskemat sammakot ja Gazan pommitukset ärsyttävät taas lisää. Pitäisi osallistua ja esittää mielipiteitä ja olla ympäristöystävällinen, vaan kun tekisi mieli mieluummin muuttaa metsän keskelle lampaiden kanssa ja unohtaa tyhmä, turhamainen ja itsensä tuhoon ajava ulkomaailma. Jääkaappi vaan manchegoa täyteen, viinikellari pullolleen punaviiniä ja ovet säppiin. Sauvakävelylle meditaatio-musiikkia korvanapeista kuunnellen. Ettei paha maailma pääse yllättämään. Ellei sitten karhu...

Onhan näitä ilon aiheitakin. Kosolti enemmän kuin ärsytyksen aiheita. Vaan kun negatiiviset asiat saavat enemmän huomiota, ja syövät siten energiaamme. Aivan tavallisista, arkisista asioista voi nauttia valtavasti. Niin kuin juoksulenkistä, perheen yhteisistä aterioista hauskoine juttuineen, onnistuneesta valokuvasta, Manchego-juustosta kera viinilasillisen, aamujumpasta, päivän ensimmäisestä kahvikupillisesta... Eivätkä ne työkaveritkaan ihan tyhmiä ole: kaikenlaista hauskaa jaksavat järjestää arjen iloksi nämä meidän mukavat veijarimme. Autonkin käyvät tankkaamassa ja tuulilasinpyyhkimet vaihtamassa kun vaan kauniisti pyytää, hierovat hartioita ja tuovat suklaata välipalaksi.

Työkiireiden hellittäessä vihdoin ja viimein oli aikaa käydä eräässä yrityksessä kertomassa Enneagrammin (persoonallisuusopin) ihmeellisestä maailmasta. Koin valtavan euforian pitkästä aikaa, kun pääsin tekemään sitä mitä mieluiten päätyökseni tekisin. Toinen euforinen kokemus oli käydä kotikaupungin pikkuteatterissa, tunteikasta, ja ammattitaitoisesti, suurella sydämellä toteutettua näytelmää katsomassa. Tällaisina hetkinä ei mikään eikä kukaan ärsytä. Kaikki on hyvin.

"Entä miten sinä voit?", sanoi Nalle Puh. Ihaa pudisteli päätään. "En oikein voi", hän sanoi. "On ottanut voimille."

P.S. Jostain syystä kuvia ei saa ladattua, joten eletään ilman.