"Mun syömmeni tuulikannel on, sen kielissä laulu on lakkaamaton."

tiistai 18. marraskuuta 2014

Valveutunut vaikuttaja?





Jonkun verran on vuosien varrella tullut oltua mukana vaikuttamassa. En kehu pitkällä kokemuksella enkä asioihin perusteellisella vihkiytymiselläkään. Hiukan on pintaa raapaistu, reilut kahdeksantoista vuotta. Siinäkin on ihan riittävästi ollut. Hitaasti mutta varmasti hyppään rattaista sivuun. Valitettavasti se ei kuitenkaan täysin onnistu ettenkö huomioisi ja esittäisi mielipiteitä. Yritetty on. Mutta kun on ikään kuin veressä tuo yhteiskunnallinen kantaaottavuus.

Monet sanovat politiikkaa likaiseksi peliksi. Aika yksipuolinen näkökulma, mielestäni. Vähän kuin sillä tavalla hakisi itselleen oikeutusta olla ymmärtämättä ja tiedostamatta asioita. Sivistynyt ihminen ymmärtää miten maailma (ja kuntatalous, valtiontaloudesta puhumattakaan) pyörii ja mikä päätös mihinkin suurin piirtein vaikuttaa. Jollain tasolla. Mikään ei ole mielestäni nolompaa kuin olla tyystin välinpitämätön, etenkin jos asenne on "ettei politikointi minua ja minun pientä maailmankuvaani koske".

Esimerkki: Voisihan sitä toki ajatella niin että koska olen jo synnyttänyt, on ihan sama mulle missä muut synnyttävät. Mutta eihän se niin mene. Pitää osata asettua toisen ihmisen asemaan. Fiksu ihminen on empaattinen toista kohtaan ja ymmärtää erilaisia tarpeita. Nuori ymmärtää vanhaa ja päinvastoin, miehet naisia ja naiset miehiä, duunarit työttömiä jne. Poliitikon epäkiitollinen tehtävä on sitten olla fyysisesti päättämässä miten yhteisiä (vero)rahoja jaetaan ja korvamerkitään. Sitäkin epäkiitollista tehtävää täytyy jonkun hoitaa, turha on halveksia sellaisia ihmisiä. Vai haluaisitteko elää maassa, jossa ei asioista päätettäisikään enää demokraattisesti, kansaa edustavien ihmisten kautta?

Ihan vaan muistutuksena: jokainen kansanedustaja/valtuutettu/luottamusmies on valittu meidän kaikkien äänillämme, meidän tavallisten kansalaisten mandaatilla. Jos siellä on "väärä" ihminen, niin ilmeisesti hänkin on kuitenkin jonkun mielestä juurikin oikea. Näkisin asian niin että päättäjät edustavat omaa aikaansa ja kansan mielialoja. Tyhmä päättäjä - tyhmä kansa. Aika radikaalisti muotoiltu? Eikä äänestämättä jättäminen valitettavasti ole ratkaisu - "enpähän ole näitä ollut valitsemassa". Sekin on nimittäin valinta ja eräänlainen äänestys, ja kaiken lisäksi vie pohjan koko demokratialta. Jokainen ääni ratkaisee.

Joten jatkan ympärilläni olevan maailman havainnoimista ja mielipiteiden esittämistä entiseen malliin, enkä tunne siitä huonommuutta, että ymmärrän asioita. Teen niin koska voin!


Jos et sinä, kuka? Jos ei nyt, koska?
-Abraham Maslow
 




torstai 13. marraskuuta 2014

Viidenkympin keljutusta?



Työhön liittyvien valmennusten motivoimana olen lukenut viime aikoina kaikenlaista asiaan liittyvää, ja asian vierestäkin. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan raporttia lukiessani olen oikeasti miettinyt missä roolissa itse olen tässä Suuressa työelämän ja koulutusjärjestelmän muutoksessa. Toisaalta haluan olla mukana toteuttamassa muutosta, olenhan aito idealisti ja innostuja, toisaalta haluan jo "olla vaan ja nauttia", meditoida ja joogata ja ajatella universaaleja asioita. Eläkeikään on kuitenkin pitkä matka vielä...

Kolmikymppisenä iski kriisi: mitä minulla on, haluanko lapsia vai mitä sisältöä lähden elämältäni hakemaan. Nelikymppisenä iski seuraava kriisi: mitä vielä voin/haluan tehdä, ja jatkanko entistä vai muutanko suuntaa. Viisikymppisenä on uuden kriisin paikka: pysynkö kehityksessä mukana vai jäänkö räpiköimään rattaiden alle? Voin jo arvata mitä kuudenkympin kriisi tuo tullessaan.

Mikään ei mene kuin Strömsössä. Ei todellakaan. Neljättätoista vuotta asutaan samassa talossa, jonka piti vaihtua uuteen jo kymmenen vuotta sitten, pieni perhehotelli Italiassa on edelleen vain unelmakuva, lama jätti jälkensä yritystoimintaan, oma ura ikuisesti hakusessa eikä harmainta hajuakaan mitä haluan elämälläni tehdä. No, nämähän ovat vain kosmeettisia asioita. Vaan eipä ole henkinenkään puoli aina ollut ihan tapissaan. Luulisi siitä jotain hyötyä olevan että on koulutettu life coach! Vaan kukapa koutsaisi coachia?

Meinasin otsikossa reteesti käyttää v-alkuista sanaa, mutta sitten iski omaehtoinen sensuuri. Sekin vielä. Miksei voi sanoa asioita niin kuin ne ovat, aidosti ja rehellisesti. Hauska juttu sattui sosiaalisessa mediassa; tavoistani poiketen en jakanutkaan päivityksessä iloisuutta ja hauskuutta ja positiivisuutta, vaan latasin että keljuttaa. Ja pyysin vetoapua. Sitä sain. Ja iloista sellaista, kuten omaankin tyyliini kuuluu. Ilman kliseitä. Yksi oli joukossa, joka ymmärsi täydellisesti. Hän onkin mentorini ja suuri idolini, jonka koulutuksessa kävin vuosia. Kliseiset maailmanparannuslauseet - ei kiitos. Epäaitoa. Elämä on aitoa! Silloinkin kun se ottaa päähän...

Tämä vuodatus oli nyt tässä :) En edes muista mistä tämä lähti käyntiin... Loppuun osuva viisaus:

"Kaikki me kannatamme edistystä, kunhan se tapahtuu muutoksitta."