"Mun syömmeni tuulikannel on, sen kielissä laulu on lakkaamaton."

torstai 29. syyskuuta 2011

Marttajalkaa vipattaa

Olen kai jossain välissä lipsauttanut tiedon, että kuulun marttoihin? Tämä mielikuva on jokusen kerran herättänyt ystävissäni lievää huvittuneisuutta. Ei siksi ettenkö olisi kotitalousihminen. Olenhan toki, kotiäiti kaiken lisäksi. Mutta kun martat mielletään yleensä sukkia kutoviksi mummoiksi. Ja kartanonrouva ei eläissään ole yhden yhtä sukkaa kutonut, eikä taideta sitä ihmettä nähdä tulevaisuudessakaan. Sen sijaan olen villasukkien suurkuluttaja, kesät talvet, joten kiitosta vaan tänne saa lähetellä edelleen sukkapareja.


Marttojen tapa:
Estääksesi perunoiden itämisen, laita omena perunapussiin.
Tosinaisen tapa:
Osta perunamuusijauhetta, joka säilyy vuoden.

Rakkaan martta-ystäväni kanssa olemme siunailleet useasti miksi olemme tähän(kin) soppaan lusikkamme laittaneet. Miten voi olla martta, jos a) inhoaa sieniä b) ei hallitse käsitöitä c) ei osaa nuukailla? Jotain siinä martta-aatteessa täytyy kiehtoa, kun tosinaisetkin siihen haluavat mukaan. Toimiihan Martat ry:n toiminnanjohtajanakin entinen malli ja ex-pappi... 


Marttojen tapa:
Jos sinulla on vaikeuksia saada purkkeja auki, kokeile lateksisia
tiskikäsineitä. Ne antavat lipsumattoman otteen, joka
tekee purkin avaamisesta helppoa.
Tosinaisen tapa:
Pyydä sitä, joka istuu illat persiillään katsomassa tv:tä, avaamaan purkit.

Tosinainen ei tuhlaa energiaansa mehumaijojen kanssa läträämiseen, vaan hakee kaupasta Mehukattia. Paistin leikkaa kuutioiksi marketin lihatiskin ystävällinen lihamestari (kun kauniisti hymyilee). Provencen ja Toscanan salaattisekoitukset saa kätevästi pussissa vihannestiskiltä. Perunamaata on turha takapihalle väkertää, kun kaupan laarista löytyy pottua joka tarpeeseen. Tuoretta leipää leivotaan lähes jokaisessa lähikaupassa seitsemänä päivänä viikossa (raakapakasteista kenties mutta viis siitä).


Marttojen tapa:
Älä heitä pois kaikkea yli jäänyttä viiniä, vaan jäädytä se jääkuutioiksi
tulevia patoja ja kastikkeita varten.
Tosinaisen tapa:
Yli jäänyttä viiniä???

Lapsuuden perunannostotalkoot ja puolukkametsäretket sekä mehustustalkoot ja kasvimaan kitkemiset ovat syöpyneet mieliin ikuisiksi ajoiksi. Ei huonolla tavalla. Mutta aikansa kutakin. On marttoja ja on marttoja. Ehkä me ystävämme kanssa olemme sitten niitä "nykymarttoja". Osataan mitä on tarvis osata, turhat hommat jätetään suosiolla väliin. Keskitytään olennaiseen? Käydään kahvilassa ja eletään.


"Äiti, multa irtosi paidasta nappi. Voitko viedä sen mummille korjattavaksi?"
(Rasmus, 15 v)


Muistattehan tilata minulta Porvoon Karjalaisten Marttojen reseptikirjan!
Luvassa mielenkiintoinen makumatka halki vuosikymmenten.




maanantai 26. syyskuuta 2011

Ruusukimppu-haaste

Anoppi viskasi ruusukimpulla miniäänsä. Hauskaa kun täällä blogimaailmassa annetaan välillä näitä haasteita, niin voi ikään kuin ohjatusti tehdä postauksen, valmiilla aiheella. Ei sen puoleen etteikö näitä aiheita riittäisi suulaalta ihmiseltä muutenkin...

Jaa, mitä kysyttiin?

Lempiruoka: niitä on monta. Yksi ylitse muiden on omatekemäni lasagne - hurrrjan hyvää. Talvinen ruoka, on nimittäin aika raskasta ja täyttävää. Perheen yhteinen pippuripihvi-ilta pari kertaa kuukaudessa on ollut mieluisa traditio. Eräs ystävä katseli pihvinpaistoamme ja kastikkeen väsäämistä ja totesi, että yhteistyö näyttää saumattomalta. Kauan harjoiteltu! Italialainen ruoka yleensäkin on kestosuosikkini, samoin kreikkalainen ruoka. Tytär on pitkään pyytänyt että vien hänet syömään sushia ja vihdoin se toive toteutui. Olin hämmästynyt siitä että sushi oli niin maukasta. Mutta ei sushista koskaan tule suosikkiani kuitenkaan. Kokeilemisen arvoinen toki.



Ruoasta puheenollen, meillä on Karjalaisissa martoissa menossa reseptikirjaprojekti, ja kuulun toimituskuntaan. Eilen tehtiin viimeiset korjaukset taittajan kanssa ja tänään lähtee kirja painoon. Luvassa marttojen lempireseptejä vuosien varrelta, muutamia (eksoottisiakin) perinneherkkuja unohtamatta. Lähes sata sivua saatiin kasaan, ja julkistamistilaisuus on lauantaina 8.10. Marttojen Markkinoiden yhteydessä VPK-talolla Porvoossa. Tämä pienenä mainoksena...



Lempimakeinen. Karkkia en juurikaan syö, voisin jopa elää täysin ilmankin. Kaksi palaa tummaa suklaata  maistuu silloin tällöin. Aivan, kaksi palaa. Enempää ei mene alas kerralla. Jo kouluaikoina kaverit ihmettelivät, että saan pienen Geisha-patukan riittämään toisellekin päivälle... Tumma suklaa on muuten terveysvaikutteista, kohtuudella nautittuna. Siitä saa myös ihania jälkuruokia, nam. Porvoon Lakritsitehtaan tuoretta lakua tulee välillä ostettua pussillinen, ja muutama pala illassa maistuu hyvältä. Tarttuu vaan ikävästi hampaisiin...



Lempilukeminen. Elämäntaidon hallintaan liittyvät kirjat, luonnollisesti. Enneagrammikirjallisuus. Joy Fieldingin ja Mary Higgins Clarkin tuotannot, samaten Sophie Kinsella: kevyttä ja viihdyttävää. Välillä dekkareita. Minette Waltersin psykologiset trillerit kertovat mieleltään järkkyneistä ihmisistä; kammottavaa mutta samalla kiehtovaa, jopa avartavaa. Sisustuskirjoja ja feng shui -oppaita on hyllyssä vino pino, samoin reseptikirjoja.  Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja on ihan huippuhyvä! Nyt yritän saalistaa jostain Gomorraa, joka on loppu kustantajaltakin. Kertoo Italian mafiasta...



Mieluisin elokuva. Eräs radiossa soinut kappale toi mieleeni elokuvan Arthur, joka on yksi suosikeistani vuosien takaa. Leffa on vuodelta 1981, ja ilmeisesti siitä on tehty päivitetty versio äskettäin. Arthur on upporikas perijä ja playboy, joka ei ota elämää liian vakavasti eikä huolehdi huomisesta, jakelee rahojaan auliisti, pitää hauskaa ja juokin vähän liikaa. Hovimestari yrittää pistää herraansa välillä järjestykseen. Näyttelijä Dudley Moore on pääroolissaan huikea. Neljät häät ja yhdet hautajaiset sekä Rakkautta vain, samoin kuin Bridget Jones -leffat ovat viihdyttäviä vielä monen katsomisen jälkeenkin. Ja onhan niitä paljon muitakin, kuten Kauriinmetsästäjät - hieno leffa Vietnamin sodasta ja sen seurauksista ihmisten elämään.



"Elokuva elokuvana.
Elokuva kun tehdään,
niin se on elokuvaa."
- Matti Nykänen -

(Kuvat Baltian-matkalta kesällä 2010)





perjantai 23. syyskuuta 2011

Syyspäivää tasatessa

Tänään aurinko paistaa päiväntasaajalla suoraan pään päältä. Ollapa siellä... Tähtitieteellisesti katsottuna kesä päättyy tänään, ja syksy alkaa. Ja tästä päivästä lähtien yöt ovat pidempiä kuin päivät. Alkaako jo masentaa..? Ei ollut tarkoitus. Elämäähän se vaan näillä meidän leveysasteillamme on.



Toinen erikoisuus, joka liittyy syyspäiväntasaukseen, on munanseisottaminen. Tarkoittaa että kahtena päivänä vuodessa, ja toinen niistä on tänään, raa'an kananmunan saa seisomaan pöydällä. Kokeilkaa, hyvät ihmiset! Ilmeisesti tällä ilmiöllä on jotain tekemistä maan vetovoiman sun muun tähtitieteellisen liirumlaarumin kanssa. Yritin googlata jotain asiaan liittyvää faktaa, mutta en näin äkkiseltään löytänyt. Ainakin radio Novan aamussa kovasti munaa seisotettiin. Ja lukijat ovat lähettäneet onnistuneita otoksiaan munanseisottamisesta. Kai se on uskottava.



Kananmunista puheenollen, pojallani oli pienenä sellainen tyyli ja tapa, että hän söi munasta vain valkuaisen ja viskasi keltuaisen pois. Ilmeisesti oli luonnostaan kolesterolikammoinen... Eikös kolesteroli olekin nimenomaan siinä keltuaisessa? Erikoista muuten että joka toinen tutkimus tuomitsee liiallisen kananmunan syömisen, joka toisessa todistetaan että muna päivässä päinvastoin on terveellistä. Parempi olla lukematta tutkimuksia ja tehdä juuri niin kuin itseään lystää. Kyllä kuolema korjaa jokaisen, munalla tai ilman.



Syksyä siis pukkaa, ihan virallisestikin. Nyt kannattaa aloittaa hiilihydraatin tankkaaminen, jotta jaksaa pitkän ja pimeän kauden. Tutkittuahan on että hiilihydraatti auttaa kylmyyttä ja ketutusta vastaan. Huono juttu karppaajille. Toisaalta, jos ei ole ongelmia talvikestävyyden suhteen, niin varmaan pärjää ilmankin. Kartanonrouvan lääke kylmää kautta varten on punaviini, juustot ja kynttilänvalo, takkatulen lämmössä. Toimii!



Eipä tässä ihmeempiä. Tuo munajuttu vaan alkoi kiinnostaa kun radiosta tuli aiheesta eilen pitkin päivää. Viikonlopusta lähdemme nyt nauttimaan täysin rinnoin, mikä sen kivempaa. Ja muistakaa varoa huomenna lauantaina taivaalta satavia satelliitinpalasia!

P.S. Kuvat Thaimaan-lomalta muutaman vuoden takaa. Sitä se kaukokaipuu teettää...

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Jos lintu mä oisin

Viime viikonloppuna arviolta 50.000 kurkea muutti kohti etelää. Luku on siis aivan totta, lintubongarit ovat näin laskeneet. Melkoinen määrä, vai mitä. Pääasiallisesti kurjet viettävät talvensa Espanjassa tai pohjois-Afrikassa. Ollapa lintu, jotta voisi tehdä saman liikkeen. Tosin edellä mainittuihin maihin en lähtisi, vaan jonnekin paljon kivempaan. Tai muuten vaan intressantimpaan. Kuten Italiaan tai Malediiveille tai Australiaan tai Mauritiukselle... Näin syksyisin kartanonrouvan valtaa kaukokaipuu. Talven tulo ei niin sanotusti iske.



Elämäntaidonvalmentajakoulutuksessa laadimme kirjoitelman unelmapäivästä tulevaisuudessa, vaikkapa vuoden päästä. Luin sen äskettäin uudestaan. Ja tajusin että kirjoittaisin kaiken tismalleen samalla tavalla tänäänkin. Silloin aikanaan luimme ääneen toisillemme miten näemme unelmapäivämme. Aika intiimi oli tunnelma. Oli meillä hauskaakin. Siinä missä nuori ja hehkeä alle kolmikymppinen aloitti unelmapäivänsä seksillä, me neljänkympin toisella puolella olevat lähdimme kävelylle... Oi aikoja!



Jotain aasinsiltaa tässä virittelin, mutta punainen lanka katosi jo aikoja sitten... Joka tapauksessa omassa unelmapäivässäni ei ollut talvea lainkaan; oli vain aurinkoa ja meri. Oli aamu-uinti, se kävelylenkki tietysti, aamiainen terassilla meren kuohuja kuunnellen, oli oma yritys jonka arkea pyöritti taidokas ja luotettava henkilökunta ja kartanonrouva vain ehtoisana emäntänä nurkissa pyöri... Lapsetkin oli muistettu, totta kai. Kävivät kai jotain kansainvälistä koulua tarinassa. No, vuosi on mennyt ja ylikin, mutta vielä ei olla ihannekuvassa.



Enkä tiedä onko se tarpeenkaan. Kysehän oli unelmasta. Aina unelmien ei ole edes tarkoitettu toteutua. Niin kauan kuin arki on kutakuinkin mukavaa, ei nykyisessäkään olotilassa mitään vikaa ole. Elämäntaidonvalmentajan näkökulmasta kyse ei ole paikasta vaan asenteesta. Onni ei ole tuolla jossakin, eikä onni ole ehdollinen. Olen onnellinen, jos... Onni on tässä ja nyt, arjessakin.



Sanonta sanoo: varo mitä toivot, voit saada sen. Kartanonrouva toivoo, että jotain tuolla taivaanrannassa, muutaman meren takana, siintää ja odottaa. Kun aika on oikea, olen paikalla! Ja vietän sen unelmieni päivän. (Ja voisihan siihen sen seksinkin lisätä...)

Miks leivo lennät Suomehen
Sä varhain kevähällä.
Et viihdy, lintu riemuinen,
sä maalla lämpimällä.

Viikon tehtävä:
Kirjoita tarina omasta unelmapäivästäsi.
(Ja jos haluat, voit toki jakaa sen kanssamme.)




maanantai 19. syyskuuta 2011

Kyllä minä (taas kerran) niin mieleni pahoitin

Joinain aamuina melkein toivoisi, ettei olisi sängystä noussutkaan. Tiedättehän tunteen? Kun kaikki tuntuu menevän pieleen, mikään ei onnistu, sormet ovat kuin nippu nakkeja eikä mikään pysy kädessä, ketuttaa ja ärsyttää ja harmittaa milloin mikäkin asia. Olotila ei ole kehuttava, eikä sekään auta, että lietsoaa mielipahaa hurmioon asti. Sen sijaan kertomaan siitä täytyy päästä. Muuten ei tule mistään mitään.

Tänä aamuna oli jotenkin sellainen olo. Lähdin lenkille. Se yleensä auttaa niin migreeniin kuin väsymykseen ja ketutukseenkin. Ei tehonnut tarpeeksi hyvin. Kävin ystävättären kanssa lounaalla; saipahan ainakin puhua ja paasata sydämen kyllyydestä (no, ruoka oli ihan surkeaa, tietenkin...). Kävin kukkaterapiassakin (tarkoittaa visiittiä kukkakaupassa, suosittelen). Ja kuin vastauksena rukouksiini, Kosovon lahja puutarha-alalle oli ilmestynyt pihahommiin. Hipihiljaa lähti mieliala nousuun, väkisinkin. Keitin vielä kunnon kahvit. Pullaakin oli...



Mikä kartanonrouvaa siis keljutti? Ei paljon mikään ja vähän kaikki. Tarvitaanko siihen syytä?

Sitä minä kovasti ihmettelen, että miksi kotiäitiys on niin epäseksikästä nykymaailmassa. Toisaalta paasataan siitä miten tämän päivän lapsia jätetään heitteille ja kohdellaan huonosti, ei huolehdita edes rakkaudesta saatika ravinnosta. Ja sitten kuitenkin uran tekeminen on niin tärkeää ja arvokasta ja uraäitejä pitää ymmärtää. Eikö kotiäitejä sitten tarvitse ymmärtää? Mitä pahaa siinä on, että meillä on edes kourallinen äitejä, joiden mielestä ura on syvältä ja kotona on kivempaa. Ilman että leimataan laiskaksi tai muuten vaan epäonnistuneeksi ihmiseksi.




Pidätän itselläni oikeuden olla sekä fiksu että filmaattinen, älykäs että ammattitaitoinen, ja silti olla "vaan" kotiäiti. Miksi sanoin "vaan"? Olenko mennyt siihen ansaan, että itsekin kuvittelen olevani yhteiskunnalle "tuottamaton" yksilö. Toisaalta, en ole euron latia nostanut sen enempää työttömyyspäivärahaa kuin sosiaaliavustuksiakaan, joten enpähän ainakaan ole "kuluerä". Kiitokseni saan sinä päivänä, kun aikuiset lapseni toteavat, että "olipa se hienoa aikaa, kun meidän äitimme oli kotona". Kyllä se arvostus sieltä tulee, uskokaa pois! Vaikka sitten jälkijunassa, viimeisessä vaunussa.



Sitäkin ihmettelen miksi mopoautoja mollataan niin älyttömästi. Ne ovat tulleet jäädäkseen, ja sanokaa minun sanoneen, että vielä mopoautobuumi kolahtaa eläkeläisiinkin. Katsoi asiaa miltä kulmalta tahansa, niin mopoautoilijoiden pahin vihollinen on autoilija. Nämä autoilevat kuumakallet eivät pennin vertaa kunnioita mopoautoja liikenteessä (jos eivät juuri mitään muutakaan), ja siitä ne vaaratilanteet syntyvät. Mopoautokuskit ovat ihan samoja tyyppejä kuin mopoilijatkin, teinejä. Jos pärjää mopolla liikenteen keskellä, pärjää mopoautollakin. Liikennesäännöt on opeteltava kummassakin tapauksessa ja teoriakoe suoritettava. Sitä paitsi liikenteellisistä näkökohdista on satavarmasti parempi ajaa liikenteen keskellä ajokaistalla kuin pientareella. Toinen juttu on se, että kummalle luulette käyvän huonommin kolaritilanteessa; mopoilijalle vai mopoautoilijalle. Luulenpa tietäväni...



Neuvominen ei yleensä toimi, mutta neuvon kuitenkin: muuttakaa omaa asennettanne, niin kaikilla on yhtä kivaa liikenteessä. P.S. Meidän perheessämme ei ole mopoautoa. Mutta jos sellaista halutaan, niin hankitaan.

Erilaiset tietokonepiuhat ja laturit on jo tässä blogissa käyty läpi. Aihe kuitenkin liippaa taas läheltä. Kuten lukijoille tiedossa on, olen nykyisin suhteellisen intohimoinen bloggaaja. Valitettavasti olen tyystin epätekninen henkilö ja olen kohdannut ylitsepääsemättömiä ongelmia tämän Googlen Blogspotin tiimoilta. Saan nippa nappa muutettua Viikon mietelauseen, mutta mitään muita muutoksia en pääse ulkoasuun tekemään. Kuten muuttamaan esittelytekstejä tai muuta. Jos edes yritän, kone menee tilttiin ja joudun käynnistämään ohjelman uudestaan. Yritin fiksuna tyttönä laittaa ylläpitoon (englanninkielisen) tiedustelun, mutta sain vastaukseksi jonkun ylinörtin (anteeksi ilmaus) käsittämättömän kysymystulvan, josta en ymmärtänyt hittojakaan.

Mikä siis ketuttaa? Se ettei meille taviksille vieläkään osata tehdä niin yksinkertaisia sivuja, että "tyhmempikin" ymmärtää. Ja se ketuttaa ettei yksinkertaiseen kysymykseen voida antaa yksinkertaista vastausta. "Ai et saa kuvausta muutettua, no teepä näin." Kuinka vaikeaa se voi olla? Jos siis lukijoissani on joku tietokonetieteiden kruunaamaton kuningas/kuningatar, joka hallitsee "tavallisen ihmisen kielen" ja ymmärtää blogien päälle, niin otathan yhteyttä. Minä arvostan kovasti apuasi.

Ryanairille samalla palautetta: teillä todella tarvitaan apua atk-osastolle!



Kaikkien aikojen mäkikotka Matti Nykänen on joskus sanonut: "Olen lähtenyt usein mukaan sellaiseen peliin, missä ei olisi tarvinnut olla mukana." Kartanonrouva voisi sanoa samat sanat tästä bloggaamisesta...

Mukavaa alkavaa viikkoa. Toivottavasti nousitte "oikealla" jalalla, oli se sitten oikea tai vasen.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Syksyinen tuumaustauko

Arkeen on taas palattu ja Edinburgh on vain kaunis muisto. Todettiin yhteen ääneen matkakumppaneiden kanssa, että voisi sinne uudestaankin lähteä. Niin mukava kaupunki oli. Ja on tässä jo uusiakin matkasuunnitelmia kehitelty. Kun veri vetää reissun päälle...


Kuvassa vähän esimerkkiä syyssateiden määrästä. Pojan soutuvene oli päässyt täyttymään sadevesistä, ei sentään ollut uponnut vielä. Mökkikirjasta nappasin seuraavanlaisen vanhan viisauden liittyen säihin:

"Ilma jos ei pysy tämmöisenä, niin se alkaa muuttua." Voiko sen paremmin sanoa?




Tältä näytti sää sunnuntaiaamuna klo 8.30 mökkirannassa, kun rouva kävi aamu-uinnilla. Kolmea metriä enempää ei eteensä nähnyt ja tunnelma oli huikea. Vesi on jo aika vilakkaa, mutta vielä siedettävää kuitenkin. Siinä kuulkaa unihiekat karisee silmäkulmista, kun pulahtaa raikkaaseen järviveteen heti herättyä. Ja miten lämmin olo sen jälkeen tuleekaan.




Kurvattiin mökille lauantaina, kun tuli vastustamaton halu päästä maailman parhaisiin löylyihin, omaan mökkisaunaan. Ja tietysti järveen. Kolmen tunnin ajomatka vuorokauden oleskelun takia voi kuulostaa turhauttavalta, vaan sitä se ei ole. Päinvastoin. Täällä Korppisen äärellä sielu lepää.




Tosiasiahan on että meillä jokaisella on se jokin tietty paikka, jossa sielu laulaa ja kaukana paha maailma. En lähde siis väittämään, että juuri meidän mökkimme on se ainoa oikea paikka maailmassa. Tärkeintä on se, että jokaisella on kyky ja taito löytää sisältään se mielentila, jolloin kaikki on hyvin ja rauha hallitsee sisintä. Oli se missä tahansa. Eikä mielentila ole edes paikkaan sidottu; sen voi löytää milloin ja missä vaan.




Kartanonrouva on kesäihminen ja syksy aiheuttaa enemmän tai vähemmän rankan angstin talven tulosta. Vihaan talvea. Ainoa tapa selvitä sellaisesta mistä ei pidä, on etsiä siitä hyviä puolia. Niinpä iloitsen siitä, että tytär rakastaa talvea ja talvisia lumileikkejä. Puoliso rakastaa hiihtämistä. Talvella vietetään joulua, tuota juhlista jalointa. Talvella voi suosiolla vaihtaa hitaalle vaihteelle ja pysytellä sisätiloissa. Ikkunan läpi maailma näyttää kauniilta eikä tarvitse palella. Ja mikä parasta: talven jälkeen tulee taas kevät ja kesä!




Nyt nautitaan vielä upeasta syksystä. Korppinenkin on vielä hetken antava ja lämmin. 


Pohjatuuli on kylmä, tuulipa se mistäpäin tahansa.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Voihan haggis sentään! (osa 2)

Toinen matkapäivä Edinburghissa valkeni sateisenharmaana, kuten asiaan kuuluu. Istahdimme aamiaiselle Sandraigin lihapatojen ääreen. Olipa henkilökunta huomaavaisesti järjestänyt meille valmiiksi kuuden hengen pöydänkin. Osa seurueestamme kunnostautui maistamalla skottien kansallisruokaa, Haggista. Sisältää mm lampaankeuhkoa, -sydäntä ja -maksaa. Aika kammottavaa. Pöytään kannettiin myös Black pudding -nimistä verilättyä. Full Scottish breakfast vatsassa jaksaa lähteä kohti taisteluja. Siispä matkaan Edinburghin kaduille.



Ensimmäinen kohteemme oli perjantaina Edinburghin linna. Se nousee uljaana the Royal Mile -kadun yläpäässä, korkealla linnakukkulan päällä. Jos Edinburghiin matkustaa, täällä kannattaa ehdottomasti käydä. Nähtävää saa koko rahan edestä, ja Skotlannin historia tulee mukavalla ja mielenkiintoisella tavalla tutuksi. Kruunun jalokivet ovat linnassa nähtävillä, muun muassa. Lisäksi monen monta erilaista näyttelykokonaisuutta. Me kiertelimme omin päin, mutta kierroksen voi tehdä myös oppaan kera, tai sitten audiovisuaalisesti kuulokkeet korvilla. Maun mukaan.



Pari tuntia vierähti kevyesti ja kosteus teki tehtävänsä: nyt maistuisi viski. Sehän on helppoa kuin heinän teko: valuimme linnaesplanadia alas ja sisään The Scotch Whisky Experience -museoon. Kierroksen tislaamonäyttelyssä jätimme suosiolla väliin ja siirryimme suoraan baariin viskien saloihin tutustumaan, autenttisesti. Tarjolla oli useita satoja viskejä, joten eikun valitsemaan houkuttelevampia. Löytyihän niitä. Ja maistuivat. Niin hyvin että tytär nukahti sohvalle. No, leikki leikkinä.



Kun veri saatiin suonissa kiertämään, olikin hyvä ajatus lähteä tutustumaan maanalaiseen maailmaan. Real Mary King Close -tunnelijärjestelmään tutustutaan oppaan johdolla: kierros kertoo ankeista ajoista näissä silloin asutuissa tunneleissa. Surullisia ihmiskohtaloita ja hitusen paranormaaleja ilmiöitä. Näillä eväillä kierroksella mennään. Ei valitettavasti tehnyt meihin kummoista vaikutusta.



Nälkä kurni jo pikku hiljaa vatsan pohjalla ja etsimme lasten toivomuksesta paikallisen Hard Rock Café´n. Söimme siis kovaäänisen musan tahdissa perusturvallista (ja maittavaa) ruokaa. Atmosfäärilisä tietenkin ruoan hinnoissa mukana. Pakolliset paidat hankittiin puodista. Grassmarket-alueella käytiin nauttimassa leppoisan lämpimäksi muuttuneesta illasta. Täällä on paljon pubeja ja ravintoloita, vihjeenä vaan. Me emme pubeissa juurikaan viihdy, joten nokka kohti majapaikkaa, kahvilan kautta.



Lauantaiaamuna satoi taas hitusen, joten annoimme tyttärelle periksi ja lähdimme Ocean Terminal -ostarille shoppailemaan tunniksi-kahdeksi. Olihan siellä kaikkea kivaa, äidillekin. Ostosten kera taas bussin kyytiin ja nähtävyyksien pariin. Tytär ihmettelee kovasti miksi tämä perhe tekee "aina näitä kulttuurimatkoja" sen sijaan että käytäisiin "rentoutuslomilla"... Roayl Milen alapäässä sijaitsee Palace of Holyroodhouse, joka on kuningattaren virka-asunto ja siis toiminnassa oleva palatsi. Kuningatar vierailee täällä vuosittain ja emännöi moninaisia seremonioita. Palatsissa on komeita seinävaatteita ja taidokasta puusepän työtä katoissa ja seinissä, ja muutenkin upeaa esineistöä nähtävillä. Palatsi oli aikanaan Skotlannin kuningattaren Maria Stuartin koti ja siksikin merkittävä paikka historiallisten tapahtumien näyttämönä. Suosittelen ehdottomasti jos Edinburghiin matkustatte.



Holyrood Abbey -kirkon rauniot palatsin kupeessa ovat vaikuttavan näköiset.

Kahvit ja sconsit nautittiin palatsin tallirakennuksissa (Mews Courtyard) sijaitsevassa teehuoneessa. Sitten valuimme hipihiljaa Royal Milea ylös, putiikeissa piipahdellen ja ahkerasti valokuvaten. Anopin kanssa olemme intohimoisia bloggaajia nykyään ja kaikkea pitää kuvata että saadaan matskua blogeihimme.



Prinssikadun puutarhan (Princes Street Gardens) laidalla nousee korkeuksiin The Scott Monument. 287 askelmaa piti kiivetä tornin huipulle, ja portaikko muuttui sitä kapeammaksi mitä ylemmäs ehti. Hiukan aiheutti kartanonrouvassa ahtaanpaikan kammoa, korkeanpaikan kammon lisäksi. Näkymät olivatkin sitten huikeat yli Edinburghin. Ja kivoja yksityiskohtia näkyi tornin rakenteissa.



Market Streetin kulmilta osui silmiin vanha ja perinteikäs gastro pub, jossa syötiin perinteiset fish and chipsit. No, kartanonrouva söi jotain ihan muuta, mikä taisi olla huono vaihtoehto, koska seuraava yö menikin kovissa palleakivuissa. Taitaa sappi reistailla rouvalla, kiitos skottilaisen kolesterolipitoisen ruokavalion, viskistä puhumattakaan...



Matka on nyt kokolailla pulkassa ja sunnuntaiaamuna meillä oli epäkiitollinen tehtävä herätä klo 4 ja lähteä kohti lentokenttää. Niin jäi viehättävä Edinburgh taakse, mutta mukavat muistot seuraavat mukana. Ei hullumpi kaupunki viettää viikonloppua. Sääkin suosi meitä, koska tihkusadetta saimme vain aamuisin. Muuten oli leutoa ja mukavaa.



Edinburgh is what Paris ought to be, sanoi kirjailija Robert Louis Stevenson. Edinburgh on todellakin viehättävä kaupunki sekä sijainniltaan että anniltaan. Näkymä linnamäeltä alas Roayl Milea pitkin on upea: alhaalla siintää Pohjanmeren lahti. Vanhan kaupungin rakennukset ovat komeita ja jännittävät pikkukujat (close) houkuttelevat puoleensa.

In the highlands, in the countryplaces,
Where the old plain men have rosy faces,
And the young fair maidens,
    Quiet eyes;
Where essential silence cheers and blesses,
And for ever in the hill-recesses
Her more lovely music
    Broods and dies.

- Robert Louis Stevenson
"In the Highlands..."
From Songs of Travel -



sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Viskiä ja kilttejä miehiä

Piipahdimme perheen ja isovanhempien kesken viettämässä pitkää viikonloppua Skotlannin pääkaupungissa, Edinburghissa. Kiva kaupunki. Erityisesti siksi että se on kompaktin kokoinen ja nähtävyydet helposti jalkaisin kierrettävissä. Mukavaa oli silti ajella kaksikerroksisilla Lothian-firman busseillakin. Pysäkkejä on tiheästi ja liikenneverkosto ilmeisen kattava. Päivälippu maksoi 3,20 puntaa. Skotlannissa on oma punta, mutta Englannin puntakin kelpuutetaan maksuvälineeksi. Euroon nähden punta on aika arvokas, joten halvalla eivät turistit pääse. Lennot sen sijaan olivat edulliset, kun tartuttiin Ryanairin tarjoukseen. Se tarkoitti tosin sitä, että lennot lähtevät Tampereelta. Kahden tunnin ajomatka kotoa, ei paha. Lähtöpäivänämme torstaina oli meno Pirkkalan kentällä raflaavaa, kun Hornetit harjoittelivat lähtöjä ja laskeutumisia. Hienoja koneita!


Kun oli asettauduttu hurjan mukavaan ja söpöön Sandraig Guest House -majataloon, hyppäsimme samoin tein bussiin nro 35 ja kohti Leighin kaupunginosan kulmilla sijaitsevaa Ocean Terminal -ostoskeskusta: sieltä löytyy The Roayl Yacht Britannia -purjealus, joka nykyisin on siis turistinähtävyys. Laiva jäi eläkkeelle 1997 palveltuaan kuningatar Elizabethia ja kuninkaallista perhettä 44 vuotta. Laivalla tehtiin melkein tuhat virallista merimatkaa, ja se on kerännyt mittareihinsa yli miljoona merimailia. Melkoinen saavutus. Ja komea on laivakin. Ylhäällä kuva kuninkaallisen perheen olohuoneesta, johon kuningatar (näin meidän kesken Ellu vaan) olisi halunnut avotakan. Se olisi kuitenkin vaatinut kipinävahdin taukoamattoman läsnäolon, joten ajatuksesta piti luopua. Takassa on siis sähkösydän. Britannialla on moni kuninkaallisen perheen jäsen tehnyt häämatkansa; mm. Walesin prinssi Charles ja prinsessa Diana kuhertelivat laivalla. Laivan historian ensimmäisessä (ja ainoassa) parisängyssä nukkuivat muuten.


Kuninkaallisen perheen lempipaikka oli kuulemma tämä keulassa sijaitseva valoisa lounge, joka on sisustettu kuningattaren maun mukaan. Siellä oli mukava istuskella grogilasi kädessä seuraamassa merimaisemia. Ihan näin hulppeissa oloissa ei laivan miehistö kuitenkaan aikaansa viettänyt. Miehistöhytit näyttivät tältä:


Eli ei auttanut olla ahtaanpaikankammoinen noissa punkissa? Kuningattaren oma punkka oli hiukan erilainen:




Britannian kyljessä nököttää upea ja sulavalinjainen Bloodhound-kilpapurjevene. Kuningaspari omisti sen 60-luvulla, ja prinssi Philip on kilpaillut menestyksekkäästi sen kanssa tuolloin. Onpa kuninkaallinen nuorisokin oppinut aikanaan "Verikoiralla" purjehtimaan. Värikkäiden vaiheidensa jälkeen Bloodhoundin omistaa nyt Britannia-aluksen säätiö ja se on siis osa tätä museota.


Ruokapaikka löytyi nopeasti ostoskeskuksesta, ja ravittuina päätimme vielä jaksaa hetken; olihan ilta nuori. Siispä bussin 35 kyydissä vanhaan kaupunkiin. The Royal Mile on vanhankaupungin pääkatu ja tämä on se paikka missä tapahtuu. Täältä löytyvät nähtävyydet, kaupat, pubit, turistit, katuesiintyjät jne. Me keskityimme toistaiseksi haistelemaan tunnelmaa. Skotlannissa kun ollaan, niin kiltti-pukuiset miehet vilisevät katukuvassa ja säkkipilli soi. Kauppa toisensa jälkeen myy kashmirvillaisia vaatteita ja huiveja. Eikä skotlantilaisilta voikekseiltäkään ((butter shortbread) voi välttyä. Eikä tarvitsekaan - ovat suussasulavan herkullisia. Ei ole voin voittanutta!


Ottaen huomioon että herätys oli aamulla Suomessa ollut kukonlaulun aikaan, ei liene ihme, että tämä porukka oli sängyn pohjalla jo 21 aikaan. Ja uni kuulkaa maistui! Tarina jatkuu seuraavassa postauksessa. Tässä vielä näkymä majapaikan ikkunasta kujien suuntaan (Leithin kaupunginosa):


keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Kymmenen kysymystä

Nappasin anopin blogista tällaisen kysymyspostauksen. Välillä on kiva kun ohjeistetaan mitä kirjoittaa blogiin, etenkin silloin kun ei oikein ole mitään tähdellistä mielessä. Onko yleensäkään... Katsotaan miten tästä suoriudun.



1- Suosikkiväri.
 Turkoosi. Vaatteissa turkoosi ja ruskea, astioissa sininen. Turkoosi on kuitenkin ykkönen.

2- Suosikkieläin.
 Jaa-a. En ole oikein eläinihminen, vaikkakin perheessä on kaksi persialaiskissaa. Vastaan että Jaguar. Olen aina unelmoinut Jaguar-merkkisestä autosta... Eikös jaguaari ole eläinkin?

3- Suosikkinumero.
 Helppo. Kahdeksan. Feng Shuin onnennumero. Talomme numero. Hyvä, pyöreä, täydellisen kaunis numero.

4- Alkoholittomat mielijuomat.
 Miksi alkoholittomat? No, sanotaan sitten kahvi, kun punaviini kiellettiin jo kysymyksenasettelussa.

5- Facebook vai Twitter.
 Naamakirjaan olen kirjautunut, joten valitaan se. Ihan tyhmä sekin tosin on...



6- Intohimo.
 Ehdottoman varmasti ja aina ja ikuisesti: matkustaminen. Haluan nähdä koko maailman, pala kerrallaan, ennen kuin siirryn sinne toiseen maailmaan. Kaikki muut intohimot ovat jo laantuneet...

7- Saada vai antaa.
 "Om man vill ha, så är man också tvungen att ge", sanoi entinen likkakin. Jos on pakko valita, niin valitsen antamisen ilon.

8- Suosikkikuvio.
 Ikinä ole tällaista miettinytkään... Öö, kuvio? No, vaikka heraldinen lilja.

9- Suosikkiviikonpäivä.
 Kartanonrouvalle kaikki päivät ovat samanlaisia. Ehkä kuitenkin perjantai. Silloin perheen koululaiset ovat iloisia viikonloppuvapaan alkamisesta, syödään pippuripihviä perheen kesken, avataan laadukas punaviini, lapset saavat valvoa ja hillua kavereiden kanssa myöhään yöhön eikä tarvitse miettiä aikaista heräämistä. Iloitsen siis perjantaista muiden puolesta.

10- Suosikkikukka.
 Ruusu. Ruusu. Ja ruusu. Sanoinko jo ruusu?



Olipa kiva kysely. Tehkää perässä.

Seuraava postaus tuleekin sitten, yllätys yllätys, matkalta. Enjoy your weekend! I most certainly will...