Kun on syntynyt Suomen kaltaiseen sivistysvaltioon, on uskonnon- ja mielipiteen vapaus taattu lailla. Käytännössä se tietenkään ei ihan niin mutkatonta ole. Nimittäin jos esität liian räväköitä mielipiteitä, olet tasan tarkkaan jonkun hampaissa. Poliitikoilta odotetaan kantaa asioihin, useimmiten turhaan, ja sitten kun niitä esitetään, ne ovat liian raflaavia. Oppositio teilaa hallitusta ja päinvastoin. Tosin sehän kuuluu pelin henkeen. Jos suunnittelet järjestäväsi mielenilmaisun, joudut anomaan lupaa poliisilaitokselta. Tästä tulikin mieleeni eräs henkilökohtainen kokemus: vuosia sitten järjestin kyläkoulun pelastamiseksi mielenilmaisun kaupungintalon eteen. Sillä seurauksella että löysin itseni kuulustelusta, kolmen poliisimiehen piirittämänä. Enemmän nauratti tilanne kuin pelotti, mutta hämmentävää se toki oli, etenkin kun uhattiin putkalla jos mielenilmaisussa "heitellään sopimattomia tuotteita". Kuulemma niin on joskun käynyt...
Hyviin tapoihin kuuluu, että ulkomaan elävien kanssa ei keskustella uskonnosta eikä politiikasta. Säästä saa puhua melko vapaasti. Paitsi että saako sitä sanoa ääneen että inhoaa (Suomen) talvea - leimautuuko siinä jotenkin kotimaa-vastaiseksi? Allekirjoittanut pitää itseään super-hyper-isänmaallisena ihmisenä: Leijonien MM-kulta sai minut itkemään, varusmiespalvelusta pidän erittäin tärkeänä instituutiota ja isänmaamme puolesta taistelleet veteraanit saavat jakamattoman kiitollisuuden osoitukseni. Sen sijaan asia, jolle mitään emme voi, ei sykähdytä vähäisessäkään määrin: nimittäin tämä kammottava maantieteellinen sijaintimme ja ilmastomme. Katson olevani isänmaallisuudesta huolimatta oikeutettu sanomaan mielipiteeni. Säästä...
Onko parempi laukoa mielipiteet ilmaan aina, heti ja välittömästi, vai kelpaako strategiaksi se, että pitää asioita sisällään ja räjähtää sitten kun kamelin selkä ns. katkeaa? Tunnustan kuuluvani jälkimmäiseen ryhmään. Aika paljon siedän, ja välillä hämmentävän pitkäänkin, mutta sitten kun sietokyky loppuu, sen tietävät asianomaiset "loud and clear". Paha mennä sanomaan kumpi tyyli on parempi tai oikeampi. Yksi tykkää nalkuttaa, toinen tarvitsee alkuräjähdyksen, kolmas panttaa hautaan asti. Niillä eväillä mennään mitä annettu on.
Jos pitäisi ohjeistaa milloin ei kannata ottaa kantaa, niin parisuhdeasioissa ei ainakaan. Yleensä tarina menee niin, että ystäviä ollaan vain sen toisen osapuolen kanssa, ja niinpä kuullaankin yksistään se toinen näkökulma. Paha siinä on mennä sanomaan kumpi on oikeassa ja kumpi väärässä (puhumattakaan että mitä väliä sillä edes on), kun päivääkään ei ole katossa kärpäsenä asustellut samassa huushollissa. Parempi toimia pelkästään kuuntelevana osapuolena ja pitää mielipiteet ominaan. Luulisin. Työpaikallakin on parempi strategia pysytellä jonkinlaisissa väleissä kaikkien kanssa, sen sijaan että alettaisiin kuppikuntia muodostamaan. Samaan hengenvetoon myönnän, että isossa työyhteisössä on helpompi pysytellä omissa oloissaan kuin pienessä, tiivissä työyhteisössä. Kokemusta on molemmista, niin hyvässä kuin pahassa...
Yleisönosastokirjoituksia rustailevat pääsääntöisesti samat ihmiset, eikä niitä loputtomia mielipiteenilmaisuja loppupelissä jaksa enää lukea. Kokouksissa samat ihmiset pyytävät puheenvuoroa saadakseen sanoa, että ovat samaa mieltä esittelijän kanssa - todella rakentavaa. No, vastaavasti aina samat ihmiset ovat joka asiasta epäileväisiä. Eräs (entinen) poliitikko kertoi, että kun hän ensimmäisen kerran nousi valtuustossa puhujapöntöön, kaikki hiljenivät kuuntelemaan mitä asiaa hänellä oli. Hän kun ei yleensä ollut äänessä. Mahtaako olla niin että se joka eniten ääntä pitää, saa vähiten huomiota? Ja päinvastoin. Joskus joku harmiton, sivulauseessa heitetty huomautus saakin aikaan suuremman huomion kuin olisi voinut kuvitellakaan. Asiat ikään kuin loksahtavat paikoilleen.
Summa summarum. Usein kuulee ihmisten suusta väitteen, että he arvostavat niitä, jotka sanovat asiat suoraan. Valitettavasti samaisesta syystä syntyvät myös mielipahat, riidat ja yhteenotot. Joskus on vaan helpompi puhua selän takana kuin suoraan päin naamaa. Jos ei turpiinsa halua... Ja jos nyt välttämättä haluaa sanoa päin naamaa jotain, niin kannattaa edes ensin varmistaa onko kyseessä ihmistyyppi joka sen kestää, vaiko sittenkin joku tunneherkkä ihminen. Siinä on vissi ero.
Putouksen Sanna-Raipe Helminen esittää mielipiteensä näin: "Sama se ny mulle o mitä sää sanot, mitä mää ny sillee määny mittää tierä." Kyllä maar tosi on näin! Pankaa ihmiset kirjotellen mielipiteitänne. Vaikka säästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti