"Mun syömmeni tuulikannel on, sen kielissä laulu on lakkaamaton."

tiistai 18. tammikuuta 2011

Ilmastonmuutos?



Nyt kun etelä-Suomessakin kahlataan metrisessä hangessa, niin muistuupa mieleeni eräs tammikuu viitisen vuotta sitten. Hamarinrannassa olisi talo kannattanut panna samoin tein myyntiin, kun olisi voinut kehuskella myynti-ilmoituksessa: "tontti meren rannalla". Meri nimittäin totta vieköön nousi tonttimme rajalle asti. Siinä meinasi aamukahvit mennä väärään kurkkuun! Vesi nousi vaatimattomasti 1,7 metriä ja näky oli kuin tsunamin jäljiltä. Ilman tsunamia tietenkin.

Onni onnettomuudessa ettei enempää noussut. Sattuu nimittäin olemaan kellari aika haavoittuvainen näille tulville. Puoliso vakuutti että kellari on rakennettu kuin laivan pohja, laivanrakentaja kun on ammatiltaan. Hiki otsassa kulki kuitenkin mies pari päivää...


Onko ilmastonmuutos tosiasia vai ei? Nykyihmisen täytyy löytää kaikille asioille looginen selitys, muuten elämä käy pelottavaksi. Ja pelottavaa tuntematonta ei voi hallita. Ihminen haluaa hallita elämäänsä (ja ikävä kyllä vähän muidenkin elämää). Säätä ei voi hallita, sen tietävät kaikki. Senpä takia etsitään selityksiä; tulee turvallisempi olo. 

Mitäpä jos ei selittäisikään mitään, vaan ottaisi asiat niin kuin vastaan tulevat. Tänään näin, huomenna toisin. Yhtenä talvena sataa vettä, toisena hautaudutaan lumeen. Yhtenä kesänä kärvistellään toppatakeissa juhannuskokolla (lonkero toisessa kädessä, makkaranpätkä toisessa), toisena kesänä hillutaan Thaimaasta ostetuissa räteissä ja ollaan kuin ellun kanat terassikierroksella. Minä muuten ottaisin viime kesän helteet takaisin ihan jokavuotisiksi ja lakisääteisiksi, jos valita saisin. Epäilen etten saa...

Yksi asia mikä on ja pysyy on se, että oli sää mikä tahansa, se a) puhuttaa ja b) ei sovi kaikille. Joillain on aina liian kuuma, toisilla liian kylmä. Toinen haluaa hiihtää talvella, toinen matkustaa talveksi Thaimaaseen kylmyyttä pakoon. Niin katkeraa kuin se onkin, lienee pakko uskoa, että joku merkitys näillä vuodenvaihteluilla on.

Kartanonrouvalle on aivan sama millainen sää on, kunhan aurinko paistaa ja on 30 astetta lämmintä!


2 kommenttia:

  1. Vautsi, teikäläisestähän on tullu jo iha kunno bloggaaja ;)

    VastaaPoista
  2. Joo, harjoitus tekee Kartanonrouvastakin mestarin, hih!

    VastaaPoista