"Mun syömmeni tuulikannel on, sen kielissä laulu on lakkaamaton."

torstai 20. tammikuuta 2011

Tietotekniikkaa vai tekniikkatietoa?

Perheenpää lähti "vanhoilla päivillään" opiskelemaan rakennusmestariksi. Kolmen vuoden sitoumus, ainakin. Valmistuessaan viettänyt jo viisikymppisiään. Aika suuri muutos miehelle, joka ei muista kouluajoistaan mitään, kun "ei siellä juurikaan jaksanut istua", YO-tutkinnosta todistaa vain valokuva anopin kirjahyllyssä, ja muutenkin kuuluu enemmän "käsistään kätevään" -ihmistyyppiin. No, yllättävää kyllä, ikä on tehnyt tehtävänsä, ja perheenpää jopa nauttii läksyjen tekemisestä, ja matikan suhteen taitaa olla ihan nero, ainakin vaimon silmissä. Mutta se tietotekniikka...

Tunnustaudumme molemmat kuuluvamme siihen populaatioon, joka ei tietokoneiden päälle perusta. Muuta kuin sen pakollisen verran. Verkkopankki, sähköposti, word, Internet. Perheenpää on aivan tuskissaan aina kun palaa tietotekniikkatunneilta: tippuu kärryiltä tuon tuosta, ja ennen kuin opettaja ehtii auttamaan, muut ovat jo valovuosien päässä. Sympatiseeraan täysillä. Tosiasiahan on, että jos ihmistä ei joku asia aikuisten oikeasti kiinnosta, niin ei sitä opikaan. Pitää löytää se kiinnostus. Mutta mistä?


Onko tietokone lasten ja lapsenmielisten aikuisten leikkikenttä?

Onko tietokoneen ja tietotekniikan hallitseminen leikkiä? Lapset ja nuoret pärjäävät ilmeisen hyvin tietotekniikan kanssa. Onko aikuisenkin kannalta parempi, että on hiukan leikkimielinen, suoraviivainen ja omaa yksinkertaisen tavan ajatella asioita, kun on kyse tietotekniikasta? Yksinkertaisuus ei siis tässä tapauksessa relavoi millään tavalla älykkyysosamäärän kanssa, älkää pelästykö. Nähkääs kun me kuulumme siihen populaation osaan, joka istuu koneelle tekemään nopeasti jotain; maksamaan laskut tai lukemaan sähköpostit, ehkä tarkistamaan netistä jonkun osoitteen. Siis yhtä  nopeasti kuin käynti hammaslääkärillä hoidetaan. Jos tietokoneen haluaa hallita monipuolisesti, sen kanssa pitää jaksaa leikkiä: kokeilla ja erehtyä, tuntikausia. Siihen tarvitaan aikaa ja leikkimielisyyttä. Meillä ei ole kumpaakaan. Ei meillä siis kiirekään ole, mutta kun ajan voi käyttää johonkin "tärkeämpään" kuin leikkimiseen.



Naapurin siunattu 17-vuotias Katri käy meillä hoitamassa tietokonejutut. Viimeksi sunnuntaina hän järjesteli tuntikausia kuva-arkistojamme. Kuulemma niitä oli kahdessa eri paikassa (ilmeisen järkyttävää?) ja kansioiden alla oli alikansioita, eikä missään ollut mitään järkeä. En epäile lainkaan! Nyt ovat erittäin hienossa järjestyksessä, kiitos Katrin! Samalla lukuisat muistikortit on tyhjennetty ja siirretty kuvat koneelle. Asianmukaisiin kansioihin, luonnollisesti. Siunattu Katri! Ja sillä aikaa kartanonrouva teki "tärkeämpiä" asioita; kuten tiskasi, teki ruokaa, leipoi, luki päivän sanomalehteä... (eikö olekin järkyttävää: lukea lehteä oikeasta sanomalehdestä!)

Voisiko joku järjellä muuten selittää, miksi jokaisessa kamerassa on erilainen piuha (öö, joku FBI; CSI, USB, HIV, GSM, eiku joku...), joka tunkaistaan keskusyksikköön; tai miksi kännyköissä on erilaisia laturinpiuhoja. Kyllä minä liiketaloudelliset näkökohdat ymmärrän, mutta eikös nykyään noi ympäristöarvot ole jo aika tärkeitä ottaa huomioon. Tästäkin huushollista löytyy piuhaa piuhan päälle, mutta ei koskaan juuri sitä mitä etsitään. Tehkääpä muuten päätös (kuten me teimme) että tiettyyn kameraan tai kännykkään liittyvät lisätarvikkeet pidetään aina alkuperäisessä pahvirasiassaan. Sitten jonain päivänä tarvitset sitä "jotain-piuhaa" ja haet sen (asianmukaisesta säilytyspaikastaan). Mitä sen jälkeen tapahtuu: piuha ei ole enää asianmukaisesti laatikossaan, vaan "jossain muualla", ja ennen kuin huomaatkaan, ikuisiksi ajoiksi kadonnut. Vai väitättekö muuta?

Nyt tulee ilmainen vinkki jollekin tietotekniikkanerolle:
kehittäkää kännyköitä ja digikameroita varten adapteri! Siis samalla tavalla kun ulkomaille kannetaan mukaan sovitin, jolla omat sähkölaitteet toimivat paikallisessa verkkovirrassa ja sopivat pistorasiaan, niin kaikkien kännyköiden ja digikameroiden äitilaturi tai USB-sovitin olisi kova juttu. Minä ostan heti ainakin neljä!



Kartanonrouvan IPhonen käyttöönottoprojekti on kestänyt nyt 8 kuukautta. Eilen asia liikahti sen verran, että Soneran liikkeessä todettiin rouvan vanhan kännykän olevan viallinen, kun ei siirrä puhelinnumeroita sim-kortille. Tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikki 280 puhelinnumeroa pitää näppäillä IPhoneen. Ellei joku teini (Katri...?) osaa siirtää numerot jotenkin tälle perk...n tietokoneelle. Lupaan että kun vuosi tulee täyteen siitä, kun sain IPhonen äitienpäivälahjaksi, se on käytössä. Tulkaa vaikka katsomaan! Tosin laturin piuha on jo hävinnyt...

Kartanonrouva siirtyy nyt tekemään "tärkeitä" asioita: pyykinpesukonetta täyttämään nimittäin.

2 kommenttia:

  1. Onnea Kartanonrouvalle uudesta blogista! Ennenkuin huomaatkaan, tämä maailma vie sinua kuin litran mittaa! Niin minuakin....

    VastaaPoista
  2. Tätä päivää on odotettu! Ihanaa vihdoin otit sen iphonesi käyttöön ;)Yritetään siirtää niitä numeroita koneelle ,jos ei muuta niin sitte näppäillään kaikki siihen iphoneen :D
    Nyt teillä on kaikki 'kauniit muitot' hyvässä järjestyksessä ja se on kiva nähdä että niille on käyttöä ;)

    VastaaPoista