Ärsyyntymisen syvin olemus

Jossain vaiheessa elämää sitä vaan huomaa, että yksi sun toinen asia alkaa "ärsyttää". (Korjaan heti perään: ei ole ärsyttäviä asioita eikä ihmisiä, vaan minä itse ärsyynnyn. Vissi ero.) Mutta mitä jos todellakin siis ärsyyntyy helposti?  Syytänkö orastavia vaihdevuosia, olosuhteita, maailman muuttumista huonommaksi, Parasta ennen -päivämäärän ohittamista, tylsyyttä, vai pitäisikö sittenkin katsoa vaan peiliin....

"Ennen vanhaan" työelämässä oli ihan sama mitä kuka sanoi ja teki, omaa latuani vaan talloin ja viis veisasin muiden jorinoista. Nyt joka toinen asia ottaa pattiin. Niin tyhmää porukkaakin. Paitsi minä itse, viisain ja säkenöivin kaikista (?). Välillä tosin naurattaa. Ihan tosissaan veivataan päivät pääksytysten jonninjoutavia työasioita, ikään kuin olisivat tärkeintä maailmassa. Kotona asettuvat työasiat ihan uuteen valoon, ja sitten alkavatkit kotiasiat ärsyttää... Niin kuin nyt avaamattomat postit, tuolin karmeilla lojuvat vaatteet, siivoamaton kissanhiekkalaatikko, remontissa oleva kodinhoitohuone. Aina jotain.

Sivistynyt ihminen tietää mitä maailmalla tapahtuu ja missä mennään. Suojellakseen itseään olisi parempi olla vähemmän sivistynyt ja jättää uutiset lukematta. Nimittäin Talvivaaran kaltaiset sähläilyt, Kataisen suustaan laskemat sammakot ja Gazan pommitukset ärsyttävät taas lisää. Pitäisi osallistua ja esittää mielipiteitä ja olla ympäristöystävällinen, vaan kun tekisi mieli mieluummin muuttaa metsän keskelle lampaiden kanssa ja unohtaa tyhmä, turhamainen ja itsensä tuhoon ajava ulkomaailma. Jääkaappi vaan manchegoa täyteen, viinikellari pullolleen punaviiniä ja ovet säppiin. Sauvakävelylle meditaatio-musiikkia korvanapeista kuunnellen. Ettei paha maailma pääse yllättämään. Ellei sitten karhu...

Onhan näitä ilon aiheitakin. Kosolti enemmän kuin ärsytyksen aiheita. Vaan kun negatiiviset asiat saavat enemmän huomiota, ja syövät siten energiaamme. Aivan tavallisista, arkisista asioista voi nauttia valtavasti. Niin kuin juoksulenkistä, perheen yhteisistä aterioista hauskoine juttuineen, onnistuneesta valokuvasta, Manchego-juustosta kera viinilasillisen, aamujumpasta, päivän ensimmäisestä kahvikupillisesta... Eivätkä ne työkaveritkaan ihan tyhmiä ole: kaikenlaista hauskaa jaksavat järjestää arjen iloksi nämä meidän mukavat veijarimme. Autonkin käyvät tankkaamassa ja tuulilasinpyyhkimet vaihtamassa kun vaan kauniisti pyytää, hierovat hartioita ja tuovat suklaata välipalaksi.

Työkiireiden hellittäessä vihdoin ja viimein oli aikaa käydä eräässä yrityksessä kertomassa Enneagrammin (persoonallisuusopin) ihmeellisestä maailmasta. Koin valtavan euforian pitkästä aikaa, kun pääsin tekemään sitä mitä mieluiten päätyökseni tekisin. Toinen euforinen kokemus oli käydä kotikaupungin pikkuteatterissa, tunteikasta, ja ammattitaitoisesti, suurella sydämellä toteutettua näytelmää katsomassa. Tällaisina hetkinä ei mikään eikä kukaan ärsytä. Kaikki on hyvin.

"Entä miten sinä voit?", sanoi Nalle Puh. Ihaa pudisteli päätään. "En oikein voi", hän sanoi. "On ottanut voimille."

P.S. Jostain syystä kuvia ei saa ladattua, joten eletään ilman.