Turhautunut(ko)

Poika teki aamulla lähtöä kouluun ja esitti kommentin: "Meinaatko koko päivän istua siinä tallenteita katsomassa?" Allekirjoittaneella oli aamukahvit menossa, Emmerdalen kera luonnollisesti. Lapset ehtivät kahdeksan kuukauden työputkeni aikana tottua siihen, että lähdin töihin ennen kukonlaulua. Nyt elämä on taas palannut "kartanonrouva-rutiiniin": kiire ei ole minnekään. Taloudellinen huoli tosin painaa raskaasti, sehän on selvä.

Itsekin ihmettelen sitä miten nopeasti tähän uuteen "vanhaan" elämäntyyliin sopeutuu. Totuuden nimessä on sanottava että ehdin tehdä paljon enemmän asioita, myös kotona, kun olin päivätöissä. Nyt aika menee haahuiluun. Ja aivan liikaa ehtii istua niiden tallenteiden ääressäkin. Koska rahahanat menivät työn mukana kiinni, oli olosuhteiden pakosta irtisanottava siunattu siivooja. Mikäs siinä, ehdin siivota itsekin, ja rehellisesti sanottuna jopa paremmin. Vaan ei siivoamisellakaan saa päiviä tyystin täytettyä. Ennen kuin edes ehdotatte, en tule teille siivoamaan... Minä inhoan siivoamista, periaatteessa, mutta tykkään valtavasti siitä miltä siivottu huusholli näyttää. Aikamoinen dilemma siis.

Tunnustan etten ole koskaan opettanut perhettäni huushollaamaan: se on aikojen alusta lähtien ollut minun "etuoikeuteni". Toki kotiäitinä se oli luonnollistakin. Ei tässä perheessä osata edes sänkyjä pedata. Tosin, saamieni sisäpiiritietojen mukaan puolisoni on ainut, joka on saanut petaamiseen ihan koulutuksen (puhun armeijasta...). Toisaalta ajattelen niin että normaaliälyllä varustettu ihminen oppii asiat sitten kun niiden aika on. Omassa huushollissaan nämäkin lapsukaiset joutuvat tekemään arkirutiinit ihan itse. Tehdessä oppii. Learning by doing. Puoliso luottanee siihen, että pysyttelen maisemissa...

Laitettiin tyttären huoneen värimaailma kolmannen kerran (yhdessätoista vuodessa) uuteen uskoon. Sanoin hänelle että yhtään remonttia ei tässä huoneessa enää tulla tekemään, ainakaan meidän toimestamme. Uudet omistajat saavat sitten aikanaan tehdä mitä lystäävät. Kieltämättä huone on nyt ihan teinin näköinen. Viihdyn siellä itsekin niin hyvin, että käyn huoneessa salaa unelmoimassa, kun tytär on koulussa... Tällaisiin hommiin siis on nyt intoa. Samaten yhdistystoiminnalle. Olen viime vuonna aika reippaasti laiminlyönyt niitä yhdistyksiä, joissa olen (mukamas) aktiivisesti mukana. Olin myös laittanut oman koulutukseni Enneagrammi-ohjaajana ikään kuin taka-alalle, ja siihen tulee nyt muutos. Tosin tunnustan olevani hiukan huono markkinoimaan itseäni. Uskon että saan siihen tukea lähiaikoina kuitenkin. Yhdessä olemme enemmän.

Koska aikaa ja energiaa on vapautunut, olen into piukassa uudelleensisustamassa huushollia. Perheenpää ei tykkää, sen voin sanoa. Yleensä sisustusideani tietävät työtä hänelle... Oikein kadehdin naisia, jotka tuosta noin vaan maalaavat ja tapetoivat ja osaavat ruuvata hyllyjäkin paikoilleen. Siinä suhteessa meidän perheessämme ainakin on "perinteiset roolit": herra hoitaa kaikki tekniset asiat siinä missä minä huushollaamisen. Joku roti on oltava. Enpä ole erityisen innokas vaihtamaan autonrenkaitakaan, saatika ajamaan nurmikkoa tai putsaamaan rännejä. Näin on hyvä. Pientä oveluutta tosin täytyy käyttää, että saan herran ymmärtämään uudelleensisustamisen tärkeyden.

Ehei, en ole turhautunut. Energiani vain hakee purkautumistietä.