Keskikesän juhlaa

Nyt kun allekirjoittanutkin käy taas töissä, muuttaa se melkoisesti rutiineja. Juhannuksenviettoonkin piti lähteä samaan aikaan kuin "kaikki muutkin"; eli torstaina viiden hujakoilla sekaan liikenteeseen, tuhansien samanlaisten kanssa. Onneksi meidän mökkireittimme on sellainen, että ruuhkassa harvemmin tarvii kärvistellä. Pientä hidastetta oli Mäntsälästä Lahden-moottoritielle noustessa, muuten päästiin kivasti sujuttelemaan. Kuumakalleja nähtiin vain kaksi koko matkalla. Viittaan tässä edelliseen postaukseeni... Hyvin sujui siis matka, vain kaksikymmentä minuuttia meni normaalia enemmän aikaa. Ei paha.

Mökkijuhannus noudattaa lähes poikkeuksetta samaa kaavaa. Mummin mökille suuntaavat jo aikuiset lapsenlapset, tyttöystävät tietysti, ja meidän mökillemme omat lapset kavereineen. Tällä kertaa pääluku oli 11. Juhannusaaton ateria syödään vähintään yhdessä. Naapurin maatilalle keräännytään illansuussa kokolle, ja se palaa oli kulovaroitus annettu tai ei. Makkarat paistetaan pienemmässä kokossa. Siideriä hörpitään ja kerrotaan kuulumisia. Joinain vuosina meno yltyy melkoiseksi; tänä vuonna oli rauhallisempaa, kun maatilalla oli AIV-rehun tekoa luvassa seuraavana päivänä. Ei jaksa töitä paiskoa jos liikaa riekkuu...

.

Toisaalta on kivaa olla isommalla porukalla koolla, toisaalta allekirjoittanut kaipaa omaa rauhaa ja hiljaisuutta.  Juhannus - kuten joulukin - asettaa suuret odotukset, ja loppupelissä tuntuu etteivät odotukset ihan täyttyneetkään. Vaihtelukin virkistäisi. Mieleenpainuvin juhannus taitaakin olla se, joka puolison (ja ystäväpariskunnan) kanssa vietettiin Pariisissa. Oli sykähdyttävää istua katukahvilassa siemailemassa shampanjaa ja katsella kauniita ja hyvin pukeutuneita pariisilaisia ja miettiä, että "siellä ne Suomessa kärvistelevät hyttysten ja kylmyyden kurimuksessa".

Nimittäin juhannuksena on aina kylmä. Päivällä voi toki lämpötila olla ihan mukavissakin lukemissa ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, mutta illalla ja yöllä on kylmä. Joskus jopa hallaa. Kuuteen asteeseen laski lämpötila juhannusaaton jälkeisenä yönä täällä Savossa. En muista olenko ikinä ollut hellevaatteissa juhannuksena... Tuskin. Yöt lämpenevät yleensä vasta heinäkuun aikana, jos silloinkaan. Kyllä niin olemme syntyneet kylmään ja synkkään Pohjolaan. Vaan onpa yötön yö ihana kuitenkin. Tämä valoisa kausi on balsamia haavoille, joita pitkän ja pimeän talven aikana on syntynyt. (Ei kai kukaan huomannut että meikäläinen rakastaa lämpöä yli kaiken...) No, tänne on synnytty ja pulinat pois!

Korppinen on ollut yhtä antava ja lämmin kuin aina, ja oman saunan löylyt pehmeät ja kosteat. Hengittävässä hirsimökissä on hyvä nukkua (jos onnistuu nukahtamaan ilman häiritseviä ajatuksia...). Grillissä paistuvat herkut sun toisetkin, ja puuhellalla kiehautetaan niin aamupuurot kuin espressot. Suomalaisen idylliä parhaimmillaan, hyttysistä huolimatta?

Toivottavasti keskikesän juhla on ollut itse kullekin antoisa. Ja muistetaan vanha sanonta: "Ei niin pilvistä ole, ettei poutaa perässä tule".