Tunnelmasta toiseen

Viikko on totuteltu taas Pohjolan kylmyyteen ja työn tekemiseen. Äkkiäkös arkeen sopeutuu. Viikonlopuksi päätimme kuitenkin lähteä vaihteeksi mökille, eihän siellä olekaan kuukauteen käyty. Surullista mutta totta. Sään valtias päätti olla puolellamme ja olemme nauttineet järjettömän upeasta lauantaipäivästä Savon sydämessä.

Uimakilometrejä Korppisessa on kertynyt kilometrin verran: vesi on juuri niin lämmintä kuin se elokuussa suinkin olla voi. Ei ole kesässä parempaa kuin elokuu. Vedet lämpimät, tuulet pehmeät, illat jo tunnelmallisen hämärät. Saunan löylyissä ovat maailman murheet ja talouskriisit unohtuneet, Korppisen sylissä ovat arjen kiristämät hartiat pehmenneet. Voiko viikonlopulta enempää vaatiakaan?

Soudeltiin järven ympäri ja vakoiltiin muita mökkejä. Laskettiin niitä olevan yhteensä kymmenen. Kaikki niin erillään toisistaan ettei tiedetä muiden olemassaolosta juurikaan mitään. Sitähän se suomalainen mökiltään haluaakin: omaa rauhaa ja hiljaisuutta. Hiljaisuus on täällä käsin kosketeltavaa. Vain kuikan huuto järven selällä. Joskus joutsenten. Kurkiakin bongattiin, kolmin kappalein.

Hoksattiin sekin että aletaan oikeasti olla jo "varttunutta väkeä": etsittiin radiosta Yle Suomi. Kun nuoriso on paikalla, joudutaan kuuntelemaan Radio Energyn älämölöä ja renkutuksia. Ei kiitos tänä viikonloppuna. Yle Suomen leppoisa (aikuisten) jutustelu ja nostalginen musa on enemmän meidän mieleemme. Laiturillakin sai vapaasti nakuilla pelkäämättä nuorison paheksuntaa. Kuka tässä onkaan "vanhanaikainen", kysyn vaan...

Tiinan Tupa on ysitien legendaarinen tienvarsikahvila, jo vuodesta 1974. Siellä käytiin nauttimassa Tiinan makoisista munkeista ja sydämellisestä palvelusta, upeista maisemista puhumattakaan. Puoliso herkistyi muistelemaan kuinka jo lapsena mökkimatkan kohokohta oli Tiinan Tuvalla käynti ja jätskitötteröt. Nyt meidän jälkipolvemme käy siellä. Toivottavasti lapsemme säilyttävät nämä mökkimaisemat ikuisesti ja siirtävät ne omille lapsilleenkin. Näin me ainakin toivomme.

Mökkikirjassa lukee seuraavanlainen sananparsi: "Sadetta auringon sapessa, poutaa kuun kehässä". Ei oikein aukea ajatus meikäläiselle, mutta kenties joku lukijoistani osaa selittää paremmin. Nauttikaa elokuun illoista!

Kreikan lumoissa

Suivaantuneena Suomen suven ankeuteen perheenpää päätti viedä perheensä viikoksi lämpöön ja aurinkoon. Matkakohteeksi valikoitui vihreä Kreikan saari, Korfu. Ensinnäkin siitä syystä että rakastamme kreikkalaista ruokaa eikä maahan ole tarvinnut muutenkaan vielä millään matkalla pettyä. Toiseksi siksi että Norwegian Air myi sinne erittäin edullisia lentoja elokuuksi. Sanan kiiriessä matkasuunnitelmistamme ystäväpiiriin, mukaan ilmoittautui lisäksi rakas ystäväni Tiina sekä pojan tyttöystävä. Kuusi on mukavan pyöreä luku, eikös vaan?

Korfu sijaitsee Joonian saariryhmässä, Italian ja Kreikan välissä, Albanian kupeessa. Asukkaita saarella on 97.000 ja saari on pieni kooltaan: päivässä sen kiertää autolla. Rantaviivaa on hulppeat 217 kilometriä. Me löysimme hotellin Glyfada Beachin tuntumasta, vain 17 km:n matkan päässä pääkaupungista Kerkyrasta eli Korfusta. Glyfada Beach Hotel on pieni, 35 huoneen perhehotelli aivan rannassa: merinäköalalla varustettuihin huoneisiin kuului aamusta iltaan meren rauhoittava kuohunta. Muutenkin huoneet olivat avaria, moderneja ja siistejä. Hotellin henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja avuliasta. Olimme valintaamme oikein tyytyväisiä.

Ruoka. Kreikkalainen salaatti. Dolmades. Grillattu fetajuusto. Souvlaki. Saganaki. Tzatziki. Oliivit. Stifado. Mousaka. Baklava. Ruoka on Kreikassa ihan järjettömän herkullista ja kotoista, mutkailematonta. Tavernoita löytyy joka nurkalta eikä huonoa ruokaa juurikaan tarvitse pelätä saavansa. Ainakaan jos hiukankin seuraa missä muut syövät. Matkan parasta ruoka-antia saimme pienessä Pelekaksen kylässä sijaitsevassa Jimmy´s Restaurant -ravintolassa. Siellä perinteinen ruoka oli päivitetty tähän päivään, ja vei kielen mennessään. Nam. Valkoviini on makeaa meikäläiseen makuun mutta sopii hyvin paikalliseen ruokaan. Punaviini maistui lähinnä petrolilta... Paikallinen olut on hyvää, nimeltään Mythos. Ouzoa tietenkin pitää maistaa, edes kerran.

Rantaelämä. Se on se juttu näillä Kreikan pienillä saarilla. Glyfada Beach on varmaankin sieltä parhaasta päästä Korfulla; hienot, valkoiset hiekkarannat, kirkas turkoosi vesi. Muutamaa retkipäivää lukuunottamatta makoilimme hiekkarannalla ja uimme sielumme kyllyydestä. Varjon alla oli turvallista olla, olihan lämpötila koko viikon 38 paikkeilla, ja ylikin. Puoliso snorklaili ja perheen hurjimmat kävivät kokeilemassa Ringo-ajelua (vähän samantyylinen kokemus kuin banaani-ajelu). Liian hurjaa menoa meikäläiselle... Rannalla kierteli kiinalaisnaisia tarjoamassa hierontaa: kokeilin jalkahierontaa joka maksoi kympin. Puoliso kävi hoidattamassa kipeytynyttä selkäänsä Shiatsu-teltassa. Kuulemma raju kokemus. Varjoliitelyäkin olisi ollut tarjolla, ja jokusen kilometrin päässä Vesipuisto, mutta ne jäivät nyt väliin.

Elämyksiä. Kerkyran-retkellä kokeilimme porukalla Fish Spa -jalkahoitoa. Siinä pienet (Turkista lähtöisin olevat) Garra Rufa -kalat pusuttelevat jaloista pois kuivan ihon ja samalla hoitavat jalkoja omilla entsyymeillään. Minkään jalkahoidon jälkeen eivät ole kynsinauhat olleet näin siistit. Siellä siis istuimme jalat altaassa puolisen tuntia ja lopuksi hoitaja hieroi jalat ihanilla voiteilla. Mieleenpainuva kokemus.

Toinen elämys oli Korfun kauneimman auringonlaskun seuraaminen Pelekas-kylässä, joka sijaitsi vajaan neljän kilometrin päässä rannastamme, korkealla vuoren rinteessä. Söimme täällä matkan viimeisen yhteisen illallisenkin, mutta ruoka ei valitettavasti ollut mieleenpainuvaa. Auringonlasku sitäkin enemmän. Näytti olevan monelle pariskunnalle herkkä hetki... Meidän seurueemme remuavine teineineen ei ehkä ollut ihan se oikea kohderyhmä tälle happeningille, rakasta ystävääni hiukan mukaillen. Sen sijaan sitäkin suurempi elämys oli, kun yleisten kulkuneuvojen (takseista puhumattakaan) puuttuessa laskeuduimme jalan säkkipimeässä serpentiiniteitä pitkin takaisin hotelliimme. Koirat räksyttivät yössä hulluille suomalaisille ja papparaiset talojen pihoilla katselivat kummissaan. Meillä oli hauskaa. Paitsi kenties aamulla kun rakkulat paljastuivat jaloista...

Retkeilyä. Kerran loman aikana täytyy toki vuokrata Jeeppi, niin nytkin. Sillä kiersimme saaren pohjoisosan ja näimme lumoavan kauniita maisemia (Kassiopi, Kouloura, Kalami...) sekä tietysti tyttäreni kauhuksi piipahdimme mm. luostarissa (Paleokastritsa). Puolisolle oli alusta asti selvää, että käymme Sidarin lähellä sijaitsevalla Rakkaudenkanavalla (Canal D'amour). Siellä sitten käsi kädessä pulahdimme uimaan ja herra intoutui vielä kirjoittamaan saviseinämiin nimemme kera sydämen. Kuka vielä väittää että olen nainut maailman epäromanttisimman miehen... "Sissin" palatsi (Itävalta-Unkarin keisarinna Elisabet) on ihan ehdoton kohde Achillien-kylässä, muutaman km:n päässä pääkaupungista. Upea paikka, hienot maisemat!

Pääkaupungissa Kerkyrassa piipahdimme pari kertaa, olihan se kohtuullisen lähellä ja linja-autokin lähti kätevästi rannaltamme. Tolkutonta kuumuutta pakenimme mm. Pyhän Mikaelin ja Yrjänän palatsiin, jossa toimii mielenkiintoinen Aasialaisen taiteen museo. Tietystä puikkelehdimme Vanhan kaupungin kapeilla kujilla, ja nuoriso shoppaili into piukassa ihania vaatteita ostoskaduilla. Spianda-nimisen Esplanadin varrelta löytyy samanlainen kahvilakäytävä kuin Pariisissakin on, nimeltään Liston. Siellä on mukava istua jossain lukuisista kahviloista ja nauttia vaikkapa jäätelöannoksen tai frappe'n (jääkahvi). Niin kuuma oli etteivät voimat riittäneet kiivetä Korfun vanhaan linnoitukseen. Se jäi vähän harmittamaan tällaista nähtävyysfriikkiä.

Poika vuokrasi skootterin kolmeksi päiväksi ja sillä pääsivät tyttöystävän kanssa kätevästi liikkumaan lähimaisemiin. Pääkaupunkiinkin ajoivat pari kertaa. Liikenne ei ole erityisen pelottavaa tahi kaoottista. Kypäriä ei yleisesti käytetä vaikka alla olisi millaiset hevosvoimat. Tiet ovat mutkaisia ja kapeita, kuoppaisiakin.

Ihmetyksen aihe. Kierrätys ei ole täällä arvossaan. Meille selvisi sekin ettei esim. pulloja kierrätetä lainkaan vaan ne viskataan suoraan roskiin. Valitettavasti myös luontoon. Aika rähjäistä on kadun varsilla, eivätkä turistit tietenkään ole juurikaan sen parempia. Rannallakin suurimmat roskaajat näyttävät olevan tupakoitsijat: stumpit heitetään surutta hiekkarannalle. Ei näytä kovinkaan kivalta. Siisteyttä olisi tehnyt näin marttana mieli opettaa kurittomille kreikkalaisille!

Kreikan talous. Korfulla ei Eurooppaa kuohuttava Kreikan taloustilanne näkynyt millään tavalla. Rahaa tippui automaatista niin paljon kuin saldo antoi myöten. Luottokortti oli käypää valuuttaa sekin. Tavara vaihtoi omistajaa. Useimmissa paikoissa käytettiin peräti kassakonetta ja -kuittia, mutta poikkeuksiakin löytyi. Glyfada Beachin Family Tavernan papparainen heitti lonkalta laskun loppusumman, oli piirtelevinään jotain lyijykynällä paperille, eikä ole vaikea arvata miten tienestit käsitellään. Myöskin taksikuskit heittävät summat lonkalta eikä mittareita taksista löydy. Hotellin respassa kerrottiin että vuosi on ollut heidän parhaansa ikinä. No, kohta sesonki loppuu ja luukut laitetaan kiinni lokakuussa. Seuraavan kerran turisteja hyysätään sitten toukokuussa. Onhan siinä tienattavakin että pärjää talven yli.

Matka oli ihana. Lämpö oli taivaallista. Loman jälkeen jaksaa taas paiskia töitä läpi pimeän syksyn. Toisaalta, mihinköhän sitä seuraavaksi lähtisi? Kalispera.

Kööpenhamina - vielä kerran

Neljäs ja tällä erää viimeinen aamu Kööpenhaminassa koitti hitusen sateisena. Väsytti. Väsytti. Viimeiseen asti peiton alla ennen kuin oli ehdittävä aamupalalle. Aina vaan ruuhkaista aamiaishuoneessa. Onneksi ruoka riittää... Rauhassa pakkailimme matkatavarat valmiiksi, luovutimme kivan huoneemme erinomaisessa hotellissa, jätimme tavarat hotellin säilytykseen, ja ryntäsimme viimeisen kerran Kööpenhaminan ihmeiden pariin. Aurinkokin jo paistoi mukavasti.

Vakaa aikomuksemme oli suunnata Design-museoon. Niin tapahtuikin. Tosin matkaan meni kolme tuntia. Lähdimme taas kerran sivuun Strogetin ruuhkista ja löysimme viehättävän pikkukadun, jonka varrella oli toinen toistaan ihanampia sisustuskauppoja. "Pakkohan" niissä useimmissa oli piipahtaa, välillä tietenkin kahvilla voimia keräämässä. Vihdoin ja viimein ehdimme sinne Design-museoonkin. Olipa upea. Ja laaja valikoima eri aikakausilta. Hieno kokemus!

Straedet on toinen tunnettu kävelykatu Kööpenhaminassa, kulkee poikittain Strogetiin nähden. Sieltä löysimme mukavaa tunnelmaa ja kivoja kauppoja. Viime hetken tuliaisia irtosi mm. Lexingtonin alesta (aivan, amerikkalainen vaatekauppa...). Hiukan eksyimme liian kauas kohteestamme, hotellista, joten tällä kertaa piti jalkaparkoja säästääksemme hypätä metron kyytiin. Kerta oli ensimmäinen sitä laatuaan tällä reissulla.

Mitä Kööpenhaminasta jäi muuta mieleen? Polkupyörät. Aivan kuten Amsterdamissakin niitä on valtaisasti katukuvassa. Ja ovat toinen toistaan sympaattisempia. Iloiset ihmiset. Sen näki erityisesti Tivolissa, jonne tullaan vaan hengailemaan ja syömään jossain lukuisista ravintoloista. Ne tivolilaitteet ovat ikään kuin sivuseikka. Kauniit puistot ja istutukset, tietenkin.

Tuulinen sää. Ensimmäisenä iltana Tivolissa ihmettelimme paikallisten "talvipalttoita" yhdistettynä varvastossuihin ja vastaaviin. Lämpötilahan oli kuitenkin koko ajan 19 hujakoilla. Tuuli tekee kuitenkin säästä melko purevan. Sadekuurot tulevat ja menevät. Me emme muuten kastuneet kertaakaan, niin hyvä tuuri meillä oli. Jos joskus satoikin, olimme juuri silloin joko syömässä tai museossa sisällä...

Smorrebrodit ovat ihania! Muistakaa että niitä pitää tilata useampia kerralla, koska ovat niin pieniä. Tanskalaiset syövät kolme-neljä kappaletta erilaisia. Tuborg-olut maistuu niiden kanssa taivaalliselta. Muutenkin syöminen on mutkatonta ja kursailematonta. Maistakaa ihmeessä Lakrids by Johan Bulow -lakua, hurrrjan hyvää.

Tanskalainen muotuilu on maailmankuulua, eikä turhaan. Vielä minä sen Georg Jensenin teräskannun hankin... Puhumattakaan Arne Jacobsenin Egg-tuolista (vinkki: ensi vuonna on allekirjoittaneen synttäribileet luvassa.).

Kaiken kaikkiaan, oikein mukava kaupunkiloma. Suosittelen lämpimästi. Sopii niin lapsille kuin aikuisillekin. Erinomainen energia-seminaarin pitopaikka muuten. Nyt kartano vaikenee - vihdoinkin. Kiitos mielenkiinnostanne.

Lisää Kööpenhamina-seikkailuja

Edellisessä postauksessa kerroin Köpiksen-matkastamme, ja tänään tarina jatkuu. Otimme niin sanotusti kaiken irti neljän päivän tyttöjen reissusta, jalkojamme säästämättä. Kolmas päivä Kööpenhaminassa lähti käyntiin aikaisella aamiaisella, jonka jälkeen suuntasimme viereiselle rautatieasemalle ja sieltä kohti Rungsted-nimistä paikkakuntaa, vain parinkymmenen minuutin junamatkan päässä. Tällaisia söpöjä nimikoituja linnunpönttöjä löytyi pitkin Rungstedin raittia:

Rungstedista löytyy Karen Blixenin kotimuseo. Siellä olemme aina halunneet käydä ja nyt toive siis toteutui. Karen Blixen (1885-1962) oli tunnettu tanskalainen kirjailija, erityisesti teoksestaan Out of Africa, joka alkaa sanoilla "I had a farm in Africa". Karen Blixen syntyi ja eli tässä Rungstedin talossa, lukuunottamatta niitä 17 vuotta, jotka hän vietti Afrikassa, Keniassa, kahvifarmillaan. Erityisen suosittu Blixen (taiteilijanimeltään Isak Dinesen) oli USA:ssa, jossa hän kävikin useasti vierailulla.

Rungstedin juna-asemalta on vain kilometrin (viitoitettu) kävelymatka museolle. Me poikkesimme metsäreitille, kun sellainenkin oli tarjolla, ja eksyimme. Nimittäin metsäreittiä ei ole viitoitettu millään tavalla ja polkuja risteilee siellä sun täällä. No, löytyihän se museo vihdoin. Ja matkalla törmäsimme myös Karen Blixenin hautaan, joten tälläkin seikkailulla oli tarkoituksensa.

Talo sijaitsee meren ääressä, 15 hehtaarin tontilla, jossa on upea luonto. Lehmätkin käyskentelivät niityllä. Blixenin asuintilat ovat alkuperäisessä asussaan. Talon tunnelma on levollinen ja rauhallinen, sisustus viehättävä ja kodikas. Viihdyimme niin hyvin että uusi ryhmä ehdittiin jo ottaa sisään... 

Tämän ihanan retken jälkeen palasimme Kööpenhaminan hulinaan, tarkemmin Strogetin ostoskadulle. Strøget muodostuu viidestä kadusta, jotka starttaavat Raatihuoneentorilta (Frederiksberggade, Nygade, Vimmelskaftet, Amagertorv, Ostergade) ja päättyvät Kongens Nytorv -aukiolle. Hulina ja ruuhka on kammottavaa (puhun vain omasta puolestani), joten meikäläisen sielunelämään katu ei istu lainkaan. Enimmäkseen välttelimme Strogetiä, mutta nyt halusimme piiipahtaa Royal Copenhagen -lippumyymälässä katsomassa tanskalaisia laatuastioita ja tietysti modernissa Illums Bolighus -sisustuskaupassa. Pari muutakin ostosta oli mielessä. Ikkunashoppailua pääasiassa.

Raatihuone (Rådhus) on erityisen komea pytinki ja siellä kannattaa piipahtaa sisällä. Talo on toimiva virasto ja melko vapaasti siellä pääsee kulkemaan, unohtamatta viehättävää sisäpihaa. Ex tempore hyppäsimme vielä ennen illallista tunnin kestävälle venekiertoajelulle, Nyhavnin kulmilta. Opas oli nuori nainen, jolla oli sana hallussa ja hyvä huumori. Nähtiin samalla Pieni Merenneito -patsas, moderneja asuintaloja, satamaelämää, erikoisen majakkalaivan nro 11 (kahdestakymmenestä olemassaolevasta Tanskassa), vilahduksen Christiania-vapaakaupungista, hiekkalinna-alueen, ja vaikka mitä. Oikein mukava veneretki, suosittelen.

Nyhavn on suosittu ravintola-alue ja menomesta: melkoinen kuhina siellä illalla vallitseekin. Ruokapaikkoja on moninaisia, ja me päädyimme Kap Horn -ravintolaan, jossa saimme erinomaista ruokaa, miellyttävässä tunnelmassa palvelualttiiden tarjoilijoiden hellässä huomassa. Ikkunasta seurasimme Nyhavnin hulinaa mielenkiinnolla.

Kotimatkalla hotellille piipahdimme vielä neuvoa-antavalla läheisessä Cube-baarissa, ja sitten olimmekin jo valmiita suihkuun ja sänkyyn. Kerrassaan ihana päivä. Vielä on viimeinen matkapäivä jäljellä tätä tarinaa, toivottavasti mielenkiintonne Kööpenhaminaan kasvaa edelleen. Pysykää siis edelleen kanavalla...

Lykkelig i København

Puoliso tohti epäillä, ettei Kööpenhaminassa riitä tekemistä neljäksi päiväksi. Kuinka väärässä hän olikaan. Onneksemme. Rakkaan ystäväni Tiinan kanssa teimme vuosittaisen "tyttöreissun" kahdestaan, ja siis tänä vuonna kohteeksemme valikoitui iloinen Kööpenhamina. Pieni maa, pieni pääkaupunki, ja paljon nähtävää. Suosittelen lämpimästi.

Kohteeseen lensimme Finnairin siivin. Kone oli tupaten täynnä. Ilmeisen suosittu kesäkohde. Paljon lapsiperheitä: ei ole vaikea arvata, että mm. Legoland houkuttelee. Siellä olemme perheenkin kanssa joskus käyneet, autolla. Kööpenhaminaan ei silloin koskaan ehditty, ja edellisestä reissusta Tanskan pääkaupunkiin onkin kulunut kaksikymmentä vuotta. En siis muistanut juurikaan mitään muuta kuin Pienen Merenneidon. Joka muuten on melko mitätön nähtävyys, jos totta puhutaan. Emme edes käyneet sitä varsinaisesti katsomassa, mutta kanaaliristeilyllä se kuitenkin bongattiin.

Kovasti tapetilla olleesta Christianian vapaakaupungistakaan ei ole muuta kerrottavaa kuin se mitä risteilyllä nähtiin ja kuultiin. Yhdeksänsataa asukasta tätä nykyä, ja kuten lehdistä on luettu, asukkaille on annettu mahdollisuus lunastaa "kaupunki" itselleen. Valitettavasti vain kymmenen prosenttia rahoista on kasassa...

Tivolissa kävimme heti ensimmäisenä lomapäivänä. Ihmettelimme hulinaa ja hyörinää, ja ihastelimme perhemäistä tunnelmaa. Ihan toista kuin kaoottisella Linnanmäellä. Ruokapaikkoja löytyi vaatimattomat 47 kappaletta, joten oli mistä valita. Päädyimme syömään smørrebrødiä, kera Tuborgin, kuinkas muuten. Ainoa laite johon uskaltauduimme oli juna, joka vei Hans Christian Andersenin satumaailmaan. Ihastuttavaa. Dejlig.

Toisena lomapäivänä olikin täysi ohjelma. Kööpenhamina on siitä kiva kaupunki, että kaikkialle pääsee kävellen eivätkä välimatkat päätä huimaa. Vain jalkaparat kenties kovilla... Ensimmäinen kohteemme oli Rosenborg Slot ja Kongens Have, siis renessanssityylinen Rosenborgin linna (valm. 1606) ja sen ympäröimä romanttinen Kuninkaan puutarha.

Fasineeraava linna, pieni ja kodikas. Täynnä mitä ihanimpia yksityiskohtia. Täällä ovat näytillä mm. kuninkaalliset jalokivet ja regaalit (kruunut, valtikka, kastemalja jne). Puisto on viehättävä keidas keskellä kaupunkia, ja mm. nukketeatteriesityksiä ja jazzia voi seurata puiston kulmilla. Tällainen hurmaava ajoneuvo bongattiin puistossa, arvaatteko mitä tarkoitusta varten se on:

Amalienborgin linna, kuningattaren residenssi, on vain kivenheiton päässä. Täälläkin on esillä upeita huoneita, ja sattuipa kohdalle näyttely kuningatar Margaretan gaalavaatteistakin. Matkalla linnoihin kuljettiin Rundetaarnin elikä Pyöreän tornin ohi. Päätettiin kuitenkin olla kiipeämättä näköalatasanteelle, mutta torni toki on näkemisen arvoinen.Ylös kiivetään spiraalinmuotoista käytävää pitkin (hissiä ei ole) ja tornissa on edelleen Euroopan vanhin toimiva observatorio.

Tanskan kuuluisin satusetä H.C. Andersen kiinnosti meitä sen verran paljon, että kävimme vielä Raatihuoneentorin laidalla olevassa Ripley´s-museossa kokemassa esityksen "Hans Christian Andersen´s Wonderful World". Valitettavan vaatimaton kyhäelmä. En voi suositella lapsiperheille, sen sijaan Tivolin vastaava on paljon parempi. Itse Ripley´s Believe or Not on varmasti mielenkiintoinen paikka lapsiperheille.

Koska ilta oli vielä nuori (?) ja tytöt täynnä energiaa (??), hyppäsimme riksan kyytiin ja pyysimme kuskia viemään meidät Frederiksberg Have -maisemapuutarhaan. Poikaparka oli yltä päältä hien peitossa saatuaan meidät reilun varttitunnin raivokkaan vastatuuleen polkemisen jälkeen onnekkaasti perille. Seikkailimme ensin epähuomiossa Frederiksbergin puistossa ennen kuin huomasimme, että maisemapuutarha on erillisen portin takana. Ei haittaa, bongasimme nimittäin "Tuttipuun" - onko moista ihmettä ennen nähtykään:

Sinne ovat lapset jättäneet hellyttäviä kirjeitä luopuessaan rakkaista tuteistaan:

Tässä vaiheessa päivää (iltaa) jalkamme olivat jo aivan muussia. Tahti on siis hengästyttävä, ja meno jatkuu seuraavana päivänä. Siitä lisää seuraavassa postauksessa. Pysykää kanavalla.

Mökillä nukkumassa

Kauhea hinku oli aikanaan saada oma kesämökki aikaiseksi, ja nyt tuskaillaan sen tosiasian edessä, ettei ehditä sinne... Perjantaina päätettiin ottaa irtiotto arjesta ja lähteä mökille saunomaan ja nukkumaan. Tytär saatiin mukaan, teinipoika sanoi tiukan ei. Hullua hommaahan se on körötellä kolme tuntia vain saunan takia. Ja silti sen arvoista. Kymmenen aikaan illalla vihdoin istuttiin mökkisaunan kosteissa löylyissä ja pulahdettiin ihanan pehmoiseen järviveteen. Aah. Ja sitten jumalaiset yöunet hengittävässä hirsimökissä. Rouva nukkui peräti puoli yhteentoista lauantaiaamuna. Herra jo tuskastui että "nukkuuko se kilpaa kuoleman kanssa"... Oli jo käynyt keräämässä naisilleen kipollisen ahomansikoita aamupalaksi:

Lauantaina päätettiin piipahtaa Suonenjoella mansikkakarnevaaleilla. Ensimmäisen kerran muuten. Matkalla luikerteli kyykäärme mökkitiellä:

Aika inha... Perillä Suonenjoella oli kaunis, aurinkoinen päivä, lämpötilakin 23 paikkeilla. Väkeä oli kuin vilkkilässä kissoja. Vaan niitä mansikoita piti tovi etsiä. Kaikkea muuta sälää kyllä myytiin: halpoja tuontivaatteita, täytelakua, lepotuoleja, koruja, aurinkolaseja... Sentään jotain kotimaistakin oli tarjolla, kuten muikkuja ja talkkunaa:

Myyjä kehui rehevällä savon murteella, että "vikkelä valamistaa, sukkela syyvä". Talkkunasta tulee mieleen edesmennyt Gunnar-pappani, joka söi aina kesäisin talkkunaa viilin kanssa. Virossa talkkuna on edelleen tunnettu herkku. No, nyt sitä testataan kartanossakin. Vanhojen aikojen muistoksi. Ja löytyihän niitä mansikoitakin vihdoin ja viimein:

Mökillä oli lauantaina melkoisen tuulinen päivä, ja aamu-uintikin sai vastusta kovien laineiden muodossa. Onneksi vesi on lämmintä jo tähän aikaan vuodesta. Mökkikirjasta laskin että vasta ollaan päästy seitsemään mökkiyöhön tänä kesänä. Ei häävi tulos. Viime kesänä mökkiyöpymisiä kertyi kaksikymmentä, ei paljon sekään. Niin se vaan on ettei muilta kiireiltä tänne ehditä niin usein kuin haluttaisiin. Tänä kesänä ei rouvalla ole tosin lomaakaan. Muutamaa sovittua reissua lukuunottamatta. Ehkä sitten eläkeläisinä...

Jaahas, onko kello jo noin paljon - pitänee ryhtyä saunanlämmityspuuhiin. Mökkikirjasta lainaan seuraavaa sananpartta: "Tuulee niin ettei lehtikään heilahda, sataa niin ettei pisarakaan tipahda." Kuka ymmärtää jutun juonen...?