Voiko hetkessä elää?

Kartanossa ei ole opittu elämään kalenterin mukaan. Yritetty toki on. Aina se kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Voiko elämää edes suunnitella kuukausiksi ja vuosiksi, edes viikoiksi eteenpäin, ja myös edetä sen suunnitelman mukaan? Joku voi, joku ei. Me emme mitä ilmeisemmin voi. Tänään raotan teille kartanon ex tempore -elämää. Kaikki eivät elä näin, luojan kiitos.

Suurin syy tähän ex tempore -elämäämme, ilman syy-sanaan liittyvää negatiivista pohjavirettä, on puolisoni, jonka aikakäsitys on niin sanoakseni "omalaatuinen". Hänen lempi-ilmaisujaan ovat mm. "ihan kohta", "ei siinä kauaa mene", ja "käyn vain pikaisesti"... Kun puoliso lähtee "pikaisesti" käymään "yhdessä paikassa", voi se tarkoittaa mitä tahansa tunnista viiteen, parinsadan kilometrin säteellä. Se täytyy sanoa että kiire hänellä ei ole koskaan. Paitsi silloin kun pitää olla kolmessa paikassa samaan aikaan... Illalla hän yleensä ei vielä tiedä mihin aamulla menee. Sellaiset sivuseikat selviävät yön tunteina, viimeistään aamukahvin aikana. Tai kenties autossa matkalla...

Eli jos meidän perheessämme lähdetään vaikkapa Tallinnaan tai mökille tai mihin tahansa ex tempore, se tarkoittaa sitä sananmukaisesti. Päätös on tehty jopa kolme tuntia ennen laivan lähtöä, ja ehditty on. Kuvaan kuuluu että lähdemme muutenkin aina viime tingassa, ja kiire tuppaa tulemaan. Paitsi puolisolle, joka "ottaa ihan rauhallisesti" ja vakuuttaa "ettei tässä mitään hätää vielä ole, hyvin ehditään". Arvatenkin kartanonrouvan on täytynyt tottua tällaiseen tyyliin vuosien varrella. Kolikon toinen puoli on se, että lomamatkoja on joskus ollut vaikea saada, kun ei pystytä vuotta aikaisemmin päättämään missä milloinkin haluamme olla, tai onko puolisolla mahdollisuutta töiltään edes lähteä. Kun hiihtolomaksi yrittää saada kahden viikon varoitusajalla  lomamatkaa, on se nykymaailmassa lähes mahdotonta. Edes kylpylälomaa ei niin lyhyellä varoitusajalla enää järjesty. Kuka oikeasti tietää missä vuoden päästä haluaa olla???

Menneinä vuosina järjestimme viisi työntekijää useamman kuukauden työkeikalle Singaporeen kahden päivän varoitusajalla. Ei olisi onnistunut jos työntekijät olisivat kaikki tyynni kykenemättömiä tekemään asioita nopealla aikataululla... Istutaanko meidän huushollissamme siis säännöllisesti alas synkronisoimaan kalentereita? Ei todellakaan. Tietääkseni puolisoni ei edes omista kalenteria. Hammaslääkäriajankin hän tallentaa päänsä sisällä olevalle kovalevylle. Joskus muistaa, joskus ei. Saattaahan hän olla "jossain ihan muualla" juuri silloin... Isovanhemmat ovatkin olleet korvaamattomana apuna lasten ollessa pieniä. Kartanonrouvalta olisivat omat työmenot jääneet tekemättä jos apua ei olisi muualta tullut.

Tänään täällä - huomenna jossain muualla. Lukijoita ei hämmästyttäne tieto siitä, ettei meillä ole vielä harmainta hajua miten uutta vuotta tässä perheessä vietetään. Siihenhän on kuitenkin vielä kolme päivää. Mikä kiire tässä on mitään vielä päättää?