Pikapyrähdys

Puolison uusi "harrastus", nettiautojen huutaminen, johti siihen, että kartanonrouva houkuteltiin mukaan pikapyrähdykselle Amsterdamiin ja Saksaan. Hullun hommaa meikäläisen maailmankatsomuksessa, mutta mitäpä ei Seiska (puhun nyt enneagrammityypeistä) olisi valmis kokeilemaan. Aina pitää tehdä jotain uutta ja ihmeellistä ettei tylsisty...

Niinpä järjestimme rakkautemme hedelmille parhaan mahdollisen hoitajan, elikä mummin, ja hyppäsimme varhain perjantaiaamuna sinivalkoisille siiville ja saavuimme aurinkoisen helteisestä Suomesta sateiseen Amsterdamiin kymmenen hujakoilla paikallista aikaa. Kiireisen aikataulun innoittamina vaihdoimme ajatuksen bussireissusta leveästi taksimatkaan, josta maksoimme enemmän kuin laki sallii. Sitä se kiire teettää, totesi puoliso lakoonisesti. Auto löytyi ja paperit selvitettiin, kymmenen minuuttia ja homma selvä. No, hiukan piti muistuttaa sovituista väliaikaisista rekisterikilvistä. Kohta nekin oli ruuvattu paikoilleen ja eikun menoksi.

Uushankinnalla oli ilmeisen mukava ajaa ja kilometrit seurasivat toisiaan. Ennen kuin huomasimmekaan, olimme jo Saksan puolella. Yhteneväisessä Euroopassa rajat kun ovat vain kartalla... Kun kilometrejä oli takana jo lähes 400, päätimme tehdä pit stopin Oldenburgissa. Ajatus oli nimittäin syödä kunnon ruokaa, heppoisten välipalojen vastapainoksi. Kaupungissa oli isot juhlat alkamassa, Stadt Fest, ja kuhinaa riitti: jos jonkinlaista telttaa, juomapistettä, ruokakojua sun muuta pystytettiin katujen varsille. Lämpötila 26 asteen hujakoilla, valitettavasti kuitenkin sadepilvet lähestyivät vauhdilla. Saimme kelpo italialaisen aterian hoidettua ripeästi alta pois, ja taas tien päälle kilometrejä nielemään.

Aina ei mene kuin elokuvissa. Juutuimme ruuhkiin, joista Suomessa nähdään vain unta. Kaiken lisäksi päälle iski sellainen ukonilma ja rankkasade, että harvoin näkee ja kokee. Liikenne oli suoraan sanottuna kaoottista! Puoliso ei pelkää ja kuskinakin on omaa laatuaan, mutta perillä kyllä tunnusti että aika hirveää oli meno aika ajoin. Alla uusi auto, jonka tapoja ei vielä tunne ja renkaat, joiden pidosta ei parempaa tietoa. Yhdistettynä saksalaiseen autobahniin, jossa nopeudet kelistä riippumatta ovat omaa luokkaansa, ja tietyön kaventamat tiet yhdistettynä holtittomasti heiluviin rekka-autoihin. Sanotaan näin että kartanonrouva pyrki pitämään silmät kiinni...

Olemme siis kiitollisia, että selvisimme automatkasta hengissä. Matkaa oli 550 km ja alkuperäinen suunnitelma oli ajaa se 5-6 tunnissa. Tosiasiassa matkaan meni kahdeksan tuntia. Unelmoitu shoppailu Lyypekin Citti-ketjun tavarataivaassa jäi unelmaksi; sinne ei ikinä ehditty. Balsamia haavoille antoi hitusen se, että sataman Hafenhausin alakerroksissa on Finnlinesin matkustajille kauppa ja sen hinnat/tarjonta ovat suhteellisen kelvollisia. Kartanonrouvan kannalta ei ihan riittäviä; isossa tavaratalossa kun olisi voinut shoppailla muutakin kuin karkkia ja alkoholijuomia. Parempi tämäkin kuin ei mitään.

Laivaan päästiin hyvissä ajoin ja ripeää tahtia, ja sen myötä nukkumaan. Mitään käsitystä ei ole siitä kuinka ja miten laiva on klo 3 aamuyöllä lähtenyt liikkeelle: hytissä nukuttiin ansiokkaasti ja syvästi. Ja nukuttiin melkein kellon ympäri. Täytyy muuten todeta, että nämä rahtilaivat voittavat vertailussa Tallinkin ankean Superfastin mennen tullen. Tosin Tallink luopui Rostockin reitistään jo elokuun puolessa välissä ja taisi myydäkin laivat. Kaikin mokomin, sanon siihen. Näillä rahtilaivoilla hytit ovat tilavia ja ruokakin on syömäkelpoista. Muutenkin yleiset tilat ovat viihtyisiä. Kannella chillailtiin koko lauantaipäivä; merituuli on näin elokuussa lämmintä kuin lehmän henkäisy. Edellisellä reissulla kesäkuussa olisi pitänyt toppatakki olla jos olisi halunnut kannella viihtyä. Meri lämpenee hitaasti mutta säilyttää lämpönsä kauemmin; niin opetettiin kai jo koulussa?

Vain nopeat elävät, sanoo sananlasku. Nopea oli tämä reissu. Rehellisesti sanottuna järkevämpää olisi varata yksi ylimääräinen päivä, jotta ehtii katsella ympärilleen. Kartanonrouvalla oli niin kiire takaisin lasten luo, että arviointikyky petti. Niin tai näin, aina väärin päin. Pääasia että herralla on nyt auto, jolla pääsee kouluun ja töihin. Ja jonka voi sitten taas myydä ja lähteä uutta hakemaan, hohhoijaa...

Jälkikirjoitus:
Kotona ollaan taas ja valitettavasti Saksan rankkasateet suuntaavat perässämme tänne koti-Suomeen. Ei liene meidän syytämme kuitenkaan... Lempikaupungissani New Yorkissa evakuoidaan ihmisiä Irene-hirmumyrskyn tieltä; sen voimat ovat ihan toista kuin meille saapuvat rankkasateet, I presume.