"Mun syömmeni tuulikannel on, sen kielissä laulu on lakkaamaton."

lauantai 20. elokuuta 2011

Neljäkymmentä plus

Puolison viisikymppiset lähestyvät, eikä niistä saa puhua ääneen. Arka paikka? Kartanonrouva seuraa vääjäämättä perässä, eikä se naiselle ole yhtään sen helpompaa. Vaikka siitä uskaltaisikin puhua. Peiliin kun katsoo, aina siellä on kuitenkin se kolmikymppinen vastassa, joten turha stressi pois. Ikä on vain numeroita.

Sen verran aihe kuitenkin pyörii ajatuksissa, että aloin kirjata ylös mistä huomaa olevansa "lähes viisikymppinen". Tunnistaako lukija näitä ajatuksia? Eikä huolta; yksi on aina ajatellut juuri niin, ja toinen ei kuuna päivänä tule ajattelemaankaan noin. Samassa junassa ollaan, oli ajatusmaailma mikä tahansa.


Tällaisia huomioita olen tehnyt, muun muassa:

- Ajatus eläkepäivistä etelän lämmössä tuntuu aina vain houkuttelevammalta.
- Illalla ei jaksa valvoa kymmenen uutisia kauempaa, tuli sitten kuinka houkutteleva elokuva tahansa.
- Vieraat ovat sivistymättömiä, jos eivät tajua lähteä puoleen yöhön mennessä. Eikö heillä ole kotia?
- Jos kahvia juo kuuden jälkeen illalla, yöunille voi sanoa goodbye.
- Pissalla pitää käydä kaksi kertaa yössä.
- Ajatuskin baarikierroksesta tai illasta yökerhossa on vastenmielinen. Eihän siellä edes kuule mitä toinen puhuu. Ja kuka jaksaa riekkua aamuyöhön, kysyn vaan.
- Krapula kestää kaksi päivää. Siksi sitä ei kannata edes hankkia, niin hyvää syytä ei olekaan.


- Suvun merkitys on aina vain tärkeämpi. Sukujuhlat ovat kivoja.
- Lapsesi antavat elämänohjeita ja puuttuvat pukeutumiseesi.
- Energy-radiokanavan juontajat ovat ihan kakaroita ja jutut suoraan teiniosastolta. Toinen kanava, pliis.
- Luet kuolinilmoitukset. Arvostelet värssyjä.
- Alkoholijuomien nauttiminen ennen puoltapäivää on huonotapaista.
- Haluat viettää suurieleisesti sukujoulua.
- Luontaistuotekaupat ja sisustusliikkeet ovat houkuttelevampia kuin rättikaupat. Tarkoitan vaatekaupat...
- Kypsät miehet (50-60) ovat paljon houkuttelevampia kuin nuorehkot miehet. Ei kansikuvapoikia, kiitos.
- Urahaaveet ovat taaksejäänyttä elämää. Eläkettä odotellessa...


- Mökkielämä ilman mukavuuksia on houkutteleva tapa viettää viikonloppua.
- Vauhti hidastuu ja asioiden suorittaminen loppuun vie kaksi kertaa enemmän aikaa.
- Huomaat muistelevasi menneitä aina vaan useammin.
- Aika kultaa muistot; ikävät asiat unohtuvat, tai niitä ei koskaan ollutkaan. Kesätkin olivat aina ennen lämpimiä. Ja asiat paljon paremmin.
- Puolison kanssa puhutaan lapsista ja heidän tekemisistään. Onko elämässä muutakin?
- Harkitset vakavasti testamentin laatimista.
- Aloitat lauseen samaan aikaan puolison kanssa, ja tismalleen samoilla sanoilla (liian monta yhteistä vuotta?)



- Ihailet tyttäresi vartaloa ja kimmoisaa ihoa, etkä tunne kateuden siementäkään. Pelkkää ihailua.
- Itket häissä, itket hautajaisissa, itket julkkisten häitä, itket tv-sarjoja katsellessa, itket melkein mitä vaan.
- Ärhäkkyys alkaa vähentyä; alat vääjäämättä tulla "aikuiseksi" joka ei jaksa välittää.
- Arvaat tismalleen elokuvien ja tv-sarjojen vuorosanat etukäteen.
- Arvostat vanhanajan esittävää taidetta; nykytaide on mielestäsi jotenkin liian raflaavaa ja kummallista.
- Ryhdyt hankkimaan käytännöllisiä kenkiä. Jalat väsyvät korkokengissä.
- Ihailet jakkupukuisia, tyylikkäitä vanhoja rouvia Stockmannin kahvilassa ja haluaisit näyttää samalta.



Mukavaa viikonloppua, ja iloista viisikymppisten odotusta!

"Hän tekee aina mitä haluaa eikä kukaan vastusta häntä. Hän vain tekee niin."
- Pikku Myy -
Muumipappa ja meri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti