Lehdet lentää, lehdet lentää

Voiko elokuinen päivä tästä enää syksyisemmäksi tulla? Meinasi aamukahvi mennä väärään kurkkuun, kun meteorologi iloisesti hymyillen kertoi kuinka iltapäivällä saadaan jopa 25 asteen helteitä. Vilkaisu ulos ikkunasta, ja epäuskoinen katsahdus takaisin tv-ruutuun. Onko tämä joku nauhoitus... Heinäkuulta?

Tytär vietti yöuniaan kaverinsa kanssa teltassa; viime hetken hauskuus ennen koulujen alkua. Mahtoi olla raikkaat unet. Kartanonrouva kieriskeli sängyn pohjalla ja ihmetteli ulkoa kuuluvaa riiks-raaks-riiks-raaks-natinaa tuulen tuivertaessa jotain selittämätöntä terassilla. Vaihdoin huonetta, tyttären vapaaseen sänkyyn. Seinän takana teinipoika kolkutteli pitkillä jaloillaan unissaan seinää, kops kops kops. Vietin siis unettoman yön. Viis siitä, edellinen yö mökilllä olikin vaatimattomasti 12-tuntinen rupeama. Kaipa olin sitten nukkunut varastoon...

Puoliso aina ihmettelee miksi kuuntelen ääniä ja ajattelen niin paljon. "Laita silmät kiinni ja ala nukkua". Sanoo hän joka viatonna täällä maan päällä kulkevi. Kartanonrouva on niin syntinen ihminen, ettei se unentulo ihan noin äkkiä käy. Tai mutkattomasti. Ainakaan yleensä. Maailman asiat pitää laittaa järjestykseen ensin, ja siinä sivussa omatkin (tarpeen tullen muidenkin). Sitten vasta nukutaan. Jos nukutaan, kuten tarkkaavainen lukija jo huomasi.

On siitä herkkäunisuudesta ollut joskus hyötyäkin. Kun lapset olivat pieniä, rouva taatusti heräsi pieneenkin äännähdykseen. Monet pissat ja oksennukset ehdittiin pelastaa ennen kuin levisivät pitkin sänkyä. Toisaalta olemattomiakin ääniä on jokusen kerran kuunneltu: missään huushollissa ei varmaankaan ole yhtä monta moottorisahamurhaajaa hiipinyt yön pimeydessä kuin kartanossa.

Nukkuminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin, tapasi isäni sanoa kun olin nuori. Niin totta. Syvä, rauhallinen, häiriintymätön yöuni on varmaan parasta maailmassa, riisipuuron jälkeen. Sen tarinan avannee anoppi omassa blogissaan joskus... Onhan sekin jo tutkittu, että hyväuniset elävät pidempään. Ei taida olla kartanonrouvan kannalta hyvä tutkimus? Siksipä en usko siihen lainkaan.

Kun lapset olivat vauvoja, nukkuivat he niin hiljaa ja ääneti, että roikuimme puolison kanssa pinnasängyn laidalla ja tökimme sormella vauvan poskea. "Hengittääkö se..." Huvittavaa näin jälkeen päin, silloin ei lainkaan. Parvekkeella poika saattoi vetää viiden tunnin päiväunet, raikkaassa ilmassa. Ulkomaan eläväthän pitävät meitä suomalaisia täysin järjettöminä ihmisinä, kun nukutamme lapsiamme pakkasellakin ulkona. No, hullujahan me suomalaiset todistetusti olemmekin. Vai mitä muuta voi sanoa kansasta, joka on lanseerannut mm. sellaisia hullutuksia kuin eukonkannon, saappaanheiton, suopotkupallon...

Ystävätär kertoi huvittuneena, että puolisonsa oli nauhoittanut vaimonsa kuorsaamista, ihan lähikuvana. Jääkausi olisi alkanut kartanossa jos perheenpää kokeilisi samaa. Jotain rajaa. No, tunnustan: olen nauhoittanut puolison kuorsaamista joskus kännykällä. Ihan oikeasti, kuorsaaminen on niin ärsyttävä ääni, että se melkein oikeuttaa avioeroon, tai miestappoon. Tai no, vaihdetaan tuo jälkimmäinen sittenkin saavilliseen jääkylmää vettä, ettei tule kutsu raastupaan yllytyksestä. Jokusen kerran on kartanonrouva avioliittovuosiensa aikana siirtynyt alempiin kerroksiin herran konsertin seurauksena. Krooh krooh krooh.

Miten tämä aihe nyt näin lähti luisumaan ihan väärille urille. Syksystä piti vissiin jotain sanomani. Antaa olla, jätetään seuraavaan kertaan. Enää muutama tunti ja pääsee taas nukkumaan. Toivotan kaikille tasapuolisesti mahdollisimman mukavia yöunia. Paitsi kuorsaajille...