Kyllä minä (taas kerran) niin mieleni pahoitin

Joinain aamuina melkein toivoisi, ettei olisi sängystä noussutkaan. Tiedättehän tunteen? Kun kaikki tuntuu menevän pieleen, mikään ei onnistu, sormet ovat kuin nippu nakkeja eikä mikään pysy kädessä, ketuttaa ja ärsyttää ja harmittaa milloin mikäkin asia. Olotila ei ole kehuttava, eikä sekään auta, että lietsoaa mielipahaa hurmioon asti. Sen sijaan kertomaan siitä täytyy päästä. Muuten ei tule mistään mitään.

Tänä aamuna oli jotenkin sellainen olo. Lähdin lenkille. Se yleensä auttaa niin migreeniin kuin väsymykseen ja ketutukseenkin. Ei tehonnut tarpeeksi hyvin. Kävin ystävättären kanssa lounaalla; saipahan ainakin puhua ja paasata sydämen kyllyydestä (no, ruoka oli ihan surkeaa, tietenkin...). Kävin kukkaterapiassakin (tarkoittaa visiittiä kukkakaupassa, suosittelen). Ja kuin vastauksena rukouksiini, Kosovon lahja puutarha-alalle oli ilmestynyt pihahommiin. Hipihiljaa lähti mieliala nousuun, väkisinkin. Keitin vielä kunnon kahvit. Pullaakin oli...

Mikä kartanonrouvaa siis keljutti? Ei paljon mikään ja vähän kaikki. Tarvitaanko siihen syytä?

Sitä minä kovasti ihmettelen, että miksi kotiäitiys on niin epäseksikästä nykymaailmassa. Toisaalta paasataan siitä miten tämän päivän lapsia jätetään heitteille ja kohdellaan huonosti, ei huolehdita edes rakkaudesta saatika ravinnosta. Ja sitten kuitenkin uran tekeminen on niin tärkeää ja arvokasta ja uraäitejä pitää ymmärtää. Eikö kotiäitejä sitten tarvitse ymmärtää? Mitä pahaa siinä on, että meillä on edes kourallinen äitejä, joiden mielestä ura on syvältä ja kotona on kivempaa. Ilman että leimataan laiskaksi tai muuten vaan epäonnistuneeksi ihmiseksi.

Pidätän itselläni oikeuden olla sekä fiksu että filmaattinen, älykäs että ammattitaitoinen, ja silti olla "vaan" kotiäiti. Miksi sanoin "vaan"? Olenko mennyt siihen ansaan, että itsekin kuvittelen olevani yhteiskunnalle "tuottamaton" yksilö. Toisaalta, en ole euron latia nostanut sen enempää työttömyyspäivärahaa kuin sosiaaliavustuksiakaan, joten enpähän ainakaan ole "kuluerä". Kiitokseni saan sinä päivänä, kun aikuiset lapseni toteavat, että "olipa se hienoa aikaa, kun meidän äitimme oli kotona". Kyllä se arvostus sieltä tulee, uskokaa pois! Vaikka sitten jälkijunassa, viimeisessä vaunussa.

Sitäkin ihmettelen miksi mopoautoja mollataan niin älyttömästi. Ne ovat tulleet jäädäkseen, ja sanokaa minun sanoneen, että vielä mopoautobuumi kolahtaa eläkeläisiinkin. Katsoi asiaa miltä kulmalta tahansa, niin mopoautoilijoiden pahin vihollinen on autoilija. Nämä autoilevat kuumakallet eivät pennin vertaa kunnioita mopoautoja liikenteessä (jos eivät juuri mitään muutakaan), ja siitä ne vaaratilanteet syntyvät. Mopoautokuskit ovat ihan samoja tyyppejä kuin mopoilijatkin, teinejä. Jos pärjää mopolla liikenteen keskellä, pärjää mopoautollakin. Liikennesäännöt on opeteltava kummassakin tapauksessa ja teoriakoe suoritettava. Sitä paitsi liikenteellisistä näkökohdista on satavarmasti parempi ajaa liikenteen keskellä ajokaistalla kuin pientareella. Toinen juttu on se, että kummalle luulette käyvän huonommin kolaritilanteessa; mopoilijalle vai mopoautoilijalle. Luulenpa tietäväni...

Neuvominen ei yleensä toimi, mutta neuvon kuitenkin: muuttakaa omaa asennettanne, niin kaikilla on yhtä kivaa liikenteessä. P.S. Meidän perheessämme ei ole mopoautoa. Mutta jos sellaista halutaan, niin hankitaan.

Erilaiset tietokonepiuhat ja laturit on jo tässä blogissa käyty läpi. Aihe kuitenkin liippaa taas läheltä. Kuten lukijoille tiedossa on, olen nykyisin suhteellisen intohimoinen bloggaaja. Valitettavasti olen tyystin epätekninen henkilö ja olen kohdannut ylitsepääsemättömiä ongelmia tämän Googlen Blogspotin tiimoilta. Saan nippa nappa muutettua Viikon mietelauseen, mutta mitään muita muutoksia en pääse ulkoasuun tekemään. Kuten muuttamaan esittelytekstejä tai muuta. Jos edes yritän, kone menee tilttiin ja joudun käynnistämään ohjelman uudestaan. Yritin fiksuna tyttönä laittaa ylläpitoon (englanninkielisen) tiedustelun, mutta sain vastaukseksi jonkun ylinörtin (anteeksi ilmaus) käsittämättömän kysymystulvan, josta en ymmärtänyt hittojakaan.

Mikä siis ketuttaa? Se ettei meille taviksille vieläkään osata tehdä niin yksinkertaisia sivuja, että "tyhmempikin" ymmärtää. Ja se ketuttaa ettei yksinkertaiseen kysymykseen voida antaa yksinkertaista vastausta. "Ai et saa kuvausta muutettua, no teepä näin." Kuinka vaikeaa se voi olla? Jos siis lukijoissani on joku tietokonetieteiden kruunaamaton kuningas/kuningatar, joka hallitsee "tavallisen ihmisen kielen" ja ymmärtää blogien päälle, niin otathan yhteyttä. Minä arvostan kovasti apuasi.

Ryanairille samalla palautetta: teillä todella tarvitaan apua atk-osastolle!

Kaikkien aikojen mäkikotka Matti Nykänen on joskus sanonut: "Olen lähtenyt usein mukaan sellaiseen peliin, missä ei olisi tarvinnut olla mukana." Kartanonrouva voisi sanoa samat sanat tästä bloggaamisesta...

Mukavaa alkavaa viikkoa. Toivottavasti nousitte "oikealla" jalalla, oli se sitten oikea tai vasen.