Mökkeilyn tuskaa?

Onhan se epäoikeudenmukaista. Siinä vaiheessa kun perheen äiti vihdoin ja viimein innostuu mökkeilystä oikein tosissaan, perheen lapset ovat siinä iässä, ettei voisi vähempää kiinnostaa. Kyllä minä niin mieleni pahoitin... Viimeksi kävimme mökillä pääsiäisenä. Kuukausi ehti kulua ennen kuin tuli uusi tilaisuus. Lapsille ilmoitettiin hyvissä ajoin, ettei tule viime hetken riitoja. Tuli kumminkin. Tytär sopeutuu yleensä helposti, mutta poika on välillä vaikeampi tapaus. No, päästiin matkaan, jonkinasteisessa sovussa - tämän mielikuvan kera:

Yleensä lähdetään mökkimatkalle yhden pysähdyksen taktiikalla: Toivakassa ruokakauppaan. Tällä kertaa eka pit stop oli jo kotikaupungin kulmilla: Mäkkäristä matkaeväät, kun koko porukka valmiiksi nälkäisiä. Toinen stoppi tunnin päästä, kun tytär ei ollut muistanut käydä ennakoivasti vessassa. Kolmas stoppi Toivakan ruokakaupassa (eikä kukaan oikein tajunnut mitä tarvitaan vaan homma meni haahuiluksi). Neljäs stoppi kun perheen herrojen prostata alkoi oireilla. Kyllä minä niin olen sitä mieltä, ettei näillä stopeilla kisaa voiteta...

Perillä meinasi itku päästä rouvalta, kun oli niin kaunista. Koivut tuoksuivat huumaavasti, järvi kimmalsi, ilma oli lämmin kuin Thaimaan yössä. Sauna lämpiämään ja vuohenjuustosalaatti tekeille, viinipullo auki. Lapsetkin olivat rauhoittuneet ja rentoutuneet, rouvasta puhumattakaan. Uni tuli parvella helposti, vaikka kuumahan siellä on kun saunan päällä nukutaan ja piippu hohkaa lisää pökköä pesään. En vaihtaisi pois kuitenkaan...

Pääsiäisenä järvivesi oli neljäasteista ja umpijäässä, vain metrin verran auki rannasta. Siinä sitten kastauduttiin ahkerasti. Nyt pääsi uimaan kunnolla. Järvessä asteitakin jo neljäntoista paikkeilla. Tuntui taivaallisen ihanalta. Aina vaan piti uudestaan pulahtaa. Päivä oli kaikin puolin upea ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta: otettiin tyttären kanssa laiturilla aurinkoa, päämääränä rusketuksen hankkiminen. Miehet kävivät kalastuspiirin kokouksessa. Pientä puuhastelua siinä sivussa. Rentoa meininkiä kaikkinensa.

Koska anoppi ei ollut omalla mökillään, aamupuuron keittäminen jäi nyt allekirjoittaneen harteille, omalla puuhellalla tietenkin. Vähänkö oli hyvää! Paitsi lasten mielestä: mummin puuro on kuulemma maailman parasta. En ole katkera... Lapset ovat viettäneet kesiään mummin mökillä vuosikymmenen, ennen kuin oma mökki valmistui. Nyt yritetään viritellä niitä omia traditioita ja mökkitapoja. Vieläkään ei ole telkkaria mökille tuotu, mutta valitettavasti läppärit ja IPadit seuraavat jo mukana. Siinä menee lasten aika, sosiaalisen median tuoksinassa. Mökilläkin... Voi aikoja, voi tapoja!

Rouva kaipaa rauhaa ja kuikan huutoa, jälkipolvi kavereita. Puoliso luettelee keskeneräisiä mökkiprojektejaan. Niitähän riittää kun mökki vielä uudenkarhea. Vaikka kaupungissa arvostaa tiskikoneita ja muita vempeleitä, tänne niemennokkaan tullaan hyvinkin alkeellisiin olosuhteisiin. Sopii meikäläiselle! Kaukana paha maailma. Ja kyllä, täällä kuljetaan "mökkivaatteissa": kulahtaneet verkkarit tai Malesiasta ostettu (mauton) rimpsuhame, villasukat jalassa, tukka tiukasti ponnarilla. Kuka metsän keskellä katselee? Ellei Hornet-lentäjät silloin tällöin harjoituslennoillaan... (Voisitte muuten käydä taas piipahtamassa, pliis.)

Pientä mielensäpahoittamisen meininkiä oli taas ilmassa, kun sunnuntaina piti formuloiden takia lähteä kotiin ajamaan kesken hauskuuden...

Jälkikirjoitus: 15 minuutin kuluttua siitä, kun kurvasimme kotipihaan, olivat lapset kadonneet kuin pieru saharaan, puolisolla ruohonleikkuukone lauloi ja rouvalla pyykinpesukone pyörimässä. Niin on homo sapiens sopeutuvainen eläin. Viimeistään siinä vaiheessa, kun ihanat veljeni marssivat ovesta sisään formulastudioon ja Jari-Pekasta ostetusta vastaleivotusta pullapitkosta oli leikattu ekat palat kahvin painikkeeksi, hymy oli jo rouvankin huulilla. Mukavaa kesää!