Hajuton, väritön, mauton...?

Kun itse kuuluu ns. assertiiviseen elikä itsevarmaan persoonallisuustyyppiin, niin väkisinkin välillä miettii voisiko sitä olla kuitenkin vähän näkymättömämpi joskus. Tästä saan oivan aasinsillan avata hiukan Enneagrammin kiehtovaa maailmaa teille lukijoille. Auttaa nimittäin kummasti pärjäämään muiden ihmisten kanssa, kun osaa hahmottaa miksi meidän persoonallisuutemme niin kovasti eroavat, ja toisinaan eivät eroa, toisistaan. Kun ensisijaisesti ymmärtää itseään, on helpompi ymmärtää myös muita. Nimenomaan tässä järjestyksessä. Enneagrammin tarkoitus ei ole lähteä analysoimaan ketään, "laittamaan omaan ruutuunsa", vaan oppia ymmärtämään. Ihan totta, me kaikki olemme erilaisia! Ja se jos mikä on hienoa.

Yksi näkökulma persoonallisuustyyppeihin on karkea jako kolmeen tyyliin; itsevarmat, vetäytyvät, tunnolliset. Yksinkertaistettuna se saattaa esim. työelämässä näkyä niin, että assertiiviset saavat ideat, tunnolliset toteuttavat ja vetäytyvät tarkkailevat. Kuvaus kertonee selkeimmin erilaisista tavoista katsoa maailmaa, vaikka onkin karrikoitu. Selvyyden vuoksi, jokaisen työpanos on yhtä tärkeä kokonaisuuden kannalta, joten tästä jaottelusta ei ole lääkkeeksi työtehokkuuden analysoimiseen...

Assertiiviset persoonallisuustyypit (3, 7, 8) ovat niitä, jotka aina näkyvät ja etenkin kuuluvat. Heistä pursuaa silminnähtävää energiaa, tavoitteellisuutta ja rohkeutta, ja ideoitakin piisaa. Tarvitaankin siis tunnolliset persoonallisuustyypit (1, 2, 6), jotta ideoista on myös käytännön tasolle. Tunnolliset sitoutuvat, ovat ihmiskeskeisiä ja oikeudenmukaisia, ovathan he auttavaisia ja käytännöllisiä. Sitten tarvitaan vielä ne, jotka miettivät ensin rauhassa asioita, elikä vetäytyvät tyypit (4, 5, 9). Täältä löytyvät luovuus, loogiset ratkaisut ja joustavuus. Voila, meillähän on käsissämme melkoinen tiimi!

Samojen lainalaisuuksien tavoin sujuu elämä niin koulussa kuin ihmissuhteissakin. Turhaan ei siis enneagrammia sovelleta myös parisuhteeseen, sillä siellä jos missä päät välillä kolisevat, ja kovaa. Kun toinen ärhäkkänä haluaa "nostaa kissaa pöydälle" ja toinen pakenee kauhuissaan autotallin hiljaisuuteen, ei liene epäselvää mitä tyyppiä itse kukin edustaa. Jos olet siis päällekäyvää tyyppiä, anna tilaa vetäytyvälle puolisollesi ja ymmärrä hänen tarvettaan miettiä asioita ensin omassa rauhassaan. Ei hänkään todennäköisesti nauti sinun päsmäröinnistäsi sen enempää kuin sinä hänen pakenemisestaankaan. Kuulostaako jo suorastaan kammottavan todelliselta?

Summa summarum, ei ole "ärsyttäviä ihmisiä", on vain ihmisiä jotka ärsyyntyvät. Kysymys kuuluukin: kannattaako erilaisen ajattelutavan takia ärsyyntyä, ja kuinka paljon energiaa kuluu siihen, että vahtaa muiden tekemisiä tai tekemättä jättämisiä. Ihan liian paljon. Häkellyttävä tosiasiahan on, että se mikä toisessa ärsyttää, onkin luultavasti piirre, joka löytyy myös itsestä. Sitä ei vaan halua tunnustaa itselleen. Yritetään yhdessä olla suvaitsevampia, niin on kaikilla kivempaa. Ja olkaamme armollisia myös itsellenne!

(Osa kuvista Porvoon Kulttuurinystävien maanmainiosta näytelmästä Herrankukkaro.)