Niitä näitä, jorinoita

Niinhän siinä kävi, että kun jostain luopuu, niin jotain muuta tulee tilalle. Ennen kuin kyyneleet olivat ehtineet kuivua vanhempainyhdistyksen toiminnasta luovuttuani, sain tilalle kahden vuoden pestin kaupunkimme Yrittäjänaisten puheenjohtajana. Ja pariin muuhunkin yhdistykseen on jo kosiskeltu. Niin meitä aktiivisia immeisiä viedään, kuin pässiä narusta. Osaan sanoa kuitenkin "ei" tarpeen tullen, sen olen matkan varrella kantapään kautta oppinut. Vatsakatarri opettaa.

Talvi ei ole päässyt vielä yllättämään. Sen se tekee kuitenkin, tunnetusti. Talvirenkaat on rouvan menopeliin sentään jo vaihdettu, kiitos puolison. Eräänä talvena pari vuotta sitten tuli lumi niin aikaisin, että kaikki piharuukut sun muut rekvisiitat hautautuivat koko talveksi lumen alle, ja pääsääntöisesti rikkinäisinä löytyivät keväällä. Yritän olla reippaampi tänä vuonna. Tosin kesäkukkalaatikot herrani ja hidalgoni taisi tyhjentää (pyynnöstäni) eilen... On mahtanut ohikulkijoita naurattaa, kun kulahtaneet kesäkukat itsepintaisesti nököttivät terassin laidalla.

Onneksi on ystävät ja sukulaiset! Rakas ystäväni martoissa pitää huolen, että muistan juhlapyhät ja merkkipäivät. Aina muistaa muistuttaa että "oletko käynyt kaupassa", "tiesitkö että isänpäivä lähestyy", "oletko ostanut joulupostimerkit", "kenen nimipäivä onkaan huomenna", jne jne. Siunattu ihminen. Appiukko puolestaan kävi virittämässä kanaverkot omena- ja kirsikkapuiden ympärille, pupujussien harmiksi. Keväällä hän käy omenapuut suihkuttamassa asiaankuuluvasti. Mihin joutuisin ilman näitä tukiverkkoja! Oma pää on kuin tuulitarha kun kyse on näistä käytännön asioista.

Joka vuosi päätän hankkia joululahjat pitkin vuotta ja välttyä joulunaluskaaokselta.-  Joka vuosi huomaan aatonaattona etsiväni kaoottisista ostoskeskuksista vielä viimeisiä joululahjoja. Joka vuosi joulupyhien jälkeen päätän vakaasti, että ensi vuonna perhe viettää joulun muissa maisemissa. - Joka aattoilta ruokapöytämme ympärillä istuu tusina nälkäistä (ja iloista) suuta. Uudenvuoden lupauksia en sentään tee ikinä. Mitä niitä rikkomaan... Kun mikään muukaan ei mene niin kuin elokuvissa.

Ostin jo ensimmäisen akkainlehden teemana "Joulu". Kuvissa iltapukuihin sonnustautuneet, jalokiviin ripustautuneet kauniit ja onnelliset ihmiset istuvat auvoisasti kristallilasit kädessään tyylikkään jouluisesti teemavärein sisustetuissa kartanoissaan, ruokapöydässä kimaltelevat hopeat ja kristallit ja pellavat, kera upeiden ruokaluomusten. Aah. Taas kerran huomaan meneväni mukaan tähän satujen maailmaan. Flyygeli soi, ihmisillä hyvä tahto ja kauniit käytöstavat, ja elämä on upeaa. Mikä on joulua odotellessa!

Suoraan sanottuna, suurin piirtein: kartanonrouva haluaisi vain nukahtaa talviunille ja herätä kevätauringon kutitukseen huhtikuussa.