Hyvää adventtia!

Tänään vietetään, vesisateessa, ensimmäistä Adventtia. Tästä alkaa joulun odotus. Ja adventista alkaa myös uusi kirkkovuosi. Tämän ensimmäisen adventtisunnuntain väri on ilon väri, valkoinen. Adventtikynttelikkö on kartanossakin kaivettu esiin. Adventtina ei julkisivuja kiillotella eikä asioita kaunistella; elämän rosoisuus ja sielun arvet saavat näkyä ja tuntua. Paikallislehdessämme oli hienosti tuotu esiin ensimmäisen adventin syvin olemus: lehdestä löytyi henkilötarina niin kodittomasta, uskon löytäneestä alkoholistista kuin tsunamissa loukkaantuneesta ja kolme vuotta psykoterapiassa käyneestä taiteilijastakin.

Kuinkakohan paljon me noudatamme traditioita elämämme varrella? Tapoja ja tottumuksia joita on "tapana tehdä", "pakko tehdä", "kuuluu tehdä" tai "niin on aina tehty". Adventtiinkin liittyy monta traditiota. Adventtikynttelikön esiin nostaminen. Ensimmäinen jouluateria, ns. pikkujouluateria. Joulukoristeiden ripotteleminen ympäri huushollia. Ulkojouluvalojen asentaminen. Ensimmäisten pipareiden leipominen. Glögin lämmittäminen. Jouluverhojen vaihtaminen ikkunoihin. Mitä kaikkea sitä nyt onkaan.

Joulua kohti mentäessä "pakko-asioiden" lista senkun kasvaa. Onko joulukalenteri jo hankittu lapsille? Lahjoja täytyy pikku hiljaa ostaa/valmistaa/paketoida, ettei jää viime tinkaan. Joulusiivous: se tarkoittaa koko huushollin luuttuamista viimeisen päälle, yhtäkään kaapin takanurkkaa unohtamatta. Ennen vanhaan kannettiin huonekalutkin ulos, että saatiin puhdasta. Ei ainoastaan puhdasta, vaan putipuhdasta! Työssäkäyvillä riittää "pakollisia" glögitilaisuuksia ja pikkujouluja sun mitä kissanristiäisiä. Pakko pakko pakko. Kiire kiire kiire. Ei uskoisi että joulu on perimmiltään rauhan juhla. Olethan muistanut leikellä mielenkiintoisia ruokareseptejä naistenlehdistä? Tokihan valmistat laatikot ihan itse alusta alkaen?

Pääsiäisenä on pakko syödä lammasta ja jälkiruoaksi pashaa tai mämmiä. Vappu on pakko viettää kossulaseja kohotellen silliaamiaisella ja kärsiä loppupäivä "aikaisesta" krapulasta. Juhannuksena ollaan tietysti mökillä (onko muuta vaihtoehtoa?) ja vahdataan juhannuskokkoa tai -salkoa, mihin kieliryhmään nyt satutkin kuulumaan. Halloweenkin täytyy omaksua, koska suuressa maailmassa se on niin kova juttu. Vaikka meille suomalaisille istuisikin sata kertaa paremmin omaan perinteeseemme kuuluva Nuutti-juhla... Pyhäinpäivänä on pakko käydä hautuumaalla viemässä kynttilöitä iäisyyteen siirtyneiden haudoille. Uutta vuotta täytyy viettää ehdottomasti ison ja iloisen ystäväseurueen kera syöden ja etenkin juoden, raketteja unohtamatta. Laskiaisena luonnollisesti käydään pulkkamäessä, syödään rokkaa ja juodaan punssia, kuinkas muuten. Helluntaina pitää olla heila...

Jos nyt joku teki sellaisen hätäisen johtopäätöksen, että kartanonrouva on traditioita vastaan, niin väärin luuli. Traditiothan auttavat meitä selviytymään tästä kaoottisesta elämästä. Ikävä kyllä, kolikon toinen puoli on se, että ne joissain olosuhteissa myös rajoittavat meitä tekemästä sitä mitä "oikeasti" haluaisimme tehdä. Vetääkö joku muuten vielä lakanoita? Meidän perheessämme lapsetkin osaavat sen. Opin sen tavan äidiltäni, ja jatkan samaa traditiota omassa kodissani. (Harmi että mankelini on niin heikkolaatuinen, että pussilakana ei siitä läpi mene, joten vetämisestä huolimatta nukutaan melko ryppyisissä lakanoissa.) Karjalanpiirakat kuuluvat luonnostaan ruokavalioon. Suursiivouksia ei tehdä ja pölyä on enemmän kuin laki sallii, mutta ei tätä huushollia hävetäkään tarvitse. Luulisin... Jouluverhoista en ole ikinä kuullutkaan, mutta glögiä tulee nautittua enemmän kuin laki sallii. Jne. Jokainen siis tyylillään.

Oliko tällä postauksella tarkoitus olla joku syvällisempi sanoma, en tiedä. Tarkoitus oli innostaa tekemään asioita omalla tavallaan, niin että itse on tyytyväinen. Eikä ole pahitteeksi tuottaa iloa lähimmäisillekään, eli heitäkin lienee syytä kuunnella. Kartanossa on esim. uuden vuoden bilettämiset jätetty suosiolla jo iät ja ajat väliin, koska vuoden vaihtuminen halutaan viettää lasten ehdoilla ja heidän kanssaan (naapureiden lapsia unohtamatta). Se on meidän traditiomme, ja kivaa on ollut. Ehkä joskus tulevaisuudessa, kun lapset lentävät pesästä, me vihdoin ja viimein lähdemme johonkin suureen uudenvuodengaalaan, ken tietää. Ja ehkäpä jouluaattokin vietetään tulevaisuudessa vaikkapa Afrikassa, toisenlaisissa kuvioissa.

Valkeus loistaa pimeydessä. Adventtina on itse kukin kasvotusten sanojensa ja tekojensa kanssa.