Päev Tallinnas

Ettei elämä käy tylsäksi, tein vaihteeksi Tallinnan-pikareissun. Olipa merkillistä seurata sivusta miten erilaista on porukka laivalla eri päivinä ja kellonaikoina. Lähtö tapahtui torstai-iltana Tallinkin viimeisellä lautalla. Jo moottoritiellä matkalla Helsinkiin ihmettelin, kun joka toinen auto oli virolainen. Vielä suurempi oli ihmetys autolähtöselvityksessä, kun suomalaisia rekkareita näkyi valtaisassa joukossa vain muutama. Laiva oli täpötäynnä väsyneitä virolaisia nuoria miehiä, mitä ilmeisemmin matkalla kotiin pitkää viikonloppua viettämään, Suomessa tehdyn työn uuvuttamina.

Voi aikoja, voi tapoja. Pidän virolaisista valtavasti, ja omassakin yrityksessä on virolaista työvoimaa hyödynnetty. Siltikin otan nyt kantaa. Paheksun sitä että rakennusmiehet tulevat Virosta, ja suomalaiset ovat ilman töitä. Paheksun sitä että hintataso on virolaisen halpatyövoiman takia niin alhainen, ettei suomalaisella firmalla, joka käyttää suomalaisia työntekijöitä, ole näille markkinoille juurikaan mitään saumaa enää. Jos urakan laskee niin alhaisilla hinnoilla, ettei itselle jää mitään eikä haittojakaan ole hintaan laskettu mukaan, ja silti joku muu ottaa urakat vielä halvempaan hintaan, alkaa homma haiskahtaa. Ja pahasti.

No, se siitä kantaaottamisesta. Tallinnassa oli perjantaina järjettömän hieno aurinkoinen päivä, ja puolison kanssa leikittiin turistia ja kuljeskeltiin mm. Toompean mäellä. Harjumäen Kõlakodassa syötiin pannkoogit. Nimestään huolimatta kyse on isosta letusta, johon erikseen tilataan mieluisa täyte. Ranskassahan sama asia kulkee nimellä crepês, paitsi että niihin täyte laitetaan valmiiksi lätyn väliin. Oma suosikkitäytteeni on Virossa õunamoos ja hapukoor (omenahillo ja vuolukerma). Nam. Pannkoogeja saa joka paikassa, on niin suosittu tuote. Lämmitetyt punaviinitkin käytiin aitotallinnalaiseen tapaan nauttimassa idyllisten vanhojen muurien suojissa.

Niguliste kirkossa piipahdettiin, pitkästä aikaa, samoin Linda-puistossa ihailemassa 250 vuotta vanhoja puita ja pronssista Linda-patsasta. Näytti likka palelevan... Seurattiin hilpeydellä haravointiporukkaa, joka teki työtään suurella hartaudella; kolme lapiollista lehtiä jätesäkkiin kolmen haravoijan voimin, sitten hetki seurustelua, ja taas kolme lapiollista... Vauhtia tuli heihin kun esimies pyyhälsi paikalle. Vauhti loppui kun esimies taas häipyi. Ihan samanlaista touhua siis kuin kaupungin työntekijöillä täällä kotikaupungissammekin. Työtä pieteetillä. Nii õige!

Kämpillä pestiin ikkunat ja ihmeteltiin miten pölyistä ilma Tallinnassa todellakin on. Taloyhtiön pojat kävivät vaihtamassa palovaroittimet, entiset kuulemma hälyttivät vähän väliä turhan takia. Isännöitsijäkin kävi henkilökohtaisesti tervehtimässä ja tuomassa koodiavaimet autotalliin. Saimme yöllä aikaan hälytyksen autotallissa, kun ei meille oltu aiemmin toimitettu avainta. Mikä lie lapsus. Asiat aina lopulta selviävät kuitenkin.

Kotona huomattiin netistä, että asuntomme yläpuolella olisi tismalleen identtinen asunto myytävänä. Olisipa houkutteleva ajatus hankkia se vuokraustarkoituksiin, vaan eipä ole talouspuoli niin hyvällä mallilla. Vinkkinä vaan, jos ketä kiinnostaa asunnon hankkiminen Tallinnasta. Kyllä lähtee!

Joku kyseli miten hintataso on euron tulon jälkeen muuttunut. Huomattavasti. Hintojen nousu alkoi näkyä jo viime vuonna loppuvuodesta. Euron tulon jälkeen hinnat ovat vakaasti hiipuneet ylöspäin. Tilanne on siis ihan sama kuin se oli meilläkin aikoinaan. Euron ei pitänyt vaikuttaa hintoja korottavasti, vaan toisinpa kävi. Entinen markka on nyt euro. Sääliksi käy virolaisia, koska siellä elintaso on todella kehno, ja keskipalkka lienee jotain 700 euron hujakoilla. Sillä ei juhlita. Ei siis ihme että työt Suomessa kelpaavat. Siinä mielessä tietenkin pitää iloita virolaisten puolesta, että edes tällä puolella lahtea on töitä tarjolla heille.

Niin, miten matkustavaiset siis eroavat eri päivänä ja kellonaikoina? Paluu tapahtui perjantaina 17.30 laivalla, joka oli täynnänsä juhlivia (ja muutamia örveltäviäkin) suomalaisia. Meno oli ihan toista kuin torstai-iltana toiseen suuntaan. Värikästä on siis laivahenkilökunnankin elämä tämän sillisalaatin keskellä. Väittäisin että kauppa kävi ja raha liikkui paremmin perjantailaivalla...

Viinakuu on huomaamatta vaihtunut talvekuuksi. Talvesta ei kuitenkaan tietoa ole, kun lämpötila sitkeästi pysyttelee lähellä peräti kymmentä astetta. Hiukan käy sääliksi Levin yrittäjiäkin, kun lumen puutteen takia jää merkittävät kisat pitämättä. Raha se maailmaa kaikesta huolimatta pyörittää, ja nyt jäävät kisatulot yrittäjiltä saamatta. Minkäs luonnonvoimille tekee. Ehkä kisat saadaan siirrettyä myöhäisempään ajankohtaan tulevaisuudessa.