Valitsetko ongelman vai ratkaisun?

Kun lukee yleisönosastokirjoituksia tai tekstaripalstaa, on helppo huomata että valittaminen ja ongelmien esiintuominen vievät voiton 8-2. Kiitoksia ei pahemmin jaella näillä foorumeilla. Sinänsä ei mitään ihmeellistä auringon alla; onhan peräti 80 prosenttia ajatuksistamme negatiivisia. Ihan totta. Kuinka yhteiskunnallisesti tuottavaa olisikaan, jos suhde olisi toisinpäin? Ja jos ei edes yhteiskunnallisesti, niin ainakin itse kunkin henkilökohtainen elämä olisi taatusti parempaa laadultaan. Voiko positiivisuus siis olla perseestä, niin kuin facebookissa joskus on väitetty...

Vetovoiman laki toimii niin, että sitä saa mitä tilaa. Jos puhuu ongelmista suu vaahdossa, niitä myös saa tulevaisuudessakin. Jos sen sijaan puhuu laveasti hyvästä tilanteesta, sitä saa lisää. Käytännössä tarkoittaa sitä, että ongelmista on syytä puhua vain toteavasti ja ylimalkaisesti, kun taas mukavista asioista sitäkin yksityiskohtaisemmin. Eikä tällä mitään tekemistä ole kehuskelun kanssa. Itseään kehuskelevat ja omaa erinomaisuuttaan retostelevat ihmiset kun tuppaavat olemaan muiden silmissä rasittavia. Pääsääntöisesti. Ennemminkin on syytä kiinnittää huomio asenteeseen, tapaan millä puhuu.

Minulle oli aluksi vaikeaa kirjoittaa Kiitollisuus-päiväkirjaa. Kuulun persoonallisuustyyppiin, joka pitää joitain asioita vähän huuhaana. Kunnes päätin lopettaa vastustamisen. Päätin kokeilla. Välillä tekstiä tulee solkenaan, välillä menee jopa viikkoja että kirja on koskemattomana yöpöydällä. Systeemi on yksinkertainen: Kiitollisuus-päiväkirjaan kirjoitetaan joka ilta (tai aamu, kuten haluat) vasemmalle sivulle viisi asiaa, joista olet kiitollinen juuri nyt. Oikeanpuoleiselle sivulle kirjoitat viisi asiaa, joista olet kiitollinen tulevaisuudessa. (Nämäkin asiat kirjoitetaan niin kuin ne tapahtuisivat jo.) Kirjakaupassa myydään hienoja kirjoja tarkoitusta varten, mutta sehän on selvä, että mikä tahansa vihkonen toimii yhtä hyvin.

Kiitollisuus-päiväkirja todella toimii. Vetovoiman laki oikeasti toimii. Mieli on parempi kun joka päivä muistaa miten paljon elämässä on kiitollisuuden aiheita. Näkökulma ulkomaailmaankin on lähtökohtaisesti ihan erilainen. Esimerkki positiivisen ajattelun voimasta: olen kesän lapsi ja inhoan talvea. Muistan erään talven kun olin erityisen masentunut kylmyydestä ja pimeydestä. Mitä tein? Varasin perheelle miniloman Saariselälle, yli 20 asteen pakkasiin. Meillä oli mielettömän ihanaa! Koska talvi yksinkertaisesti kuuluu tänne Pohjolaan eikä siitä eroonkaan pääse, muuten kuin muuttamalla, niin otetaan siitä irti se mikä voidaan/osataan. Nykyään valokuvaan ahkerasti talvisia maisemia. Nautin myös siivoamisesta, koska silloin saa olla sisällä lämpimässä. Poltan roppakaupalla kynttilöitä iltaisin ja levittelen uloskin lyhtyjä tunnelmaa tuomaan. Ja mikä parasta: talven jälkeen tulee AINA kevät!!! Kylmyys ei ole ikuista. Sitä paitsi täältä pääsee poiskin jos ihan oikeasti haluaa...

Jäätkö siis vatvomaan ongelmaa, vai onko itsesi kannalta sittenkin parempi löytää ongelmaan ratkaisu? Kummassa olotilassa on mukavampi lillua? Kumpi antaa paremman mielen? Kun seuraavan kerran kohtaat vastoinkäymisiä, hengitä syvään ja katso asiaa toisesta näkökulmasta. Älä jää piehtaroimaan ikävään tunteeseen. Halaa ystävää tai puolisoa tai ketä tahansa, läheisyys lämmittää.

Loppukevennys näkökulman muutoksesta: Kansainvälisen tutkimuksen mukaan suomalaisoppilaat kokevat luokkansa meluisaksi, mutta oppimistulokset ovat hyviä. Hälisevä koululuokka ei siis välttämättä heikennäkään oppilaiden oppimistuloksia. Suomessa luokkahuoneessa vaikuttaa positiivisen vuorovaikutuksen ilmapiiri, ja opettajan luovuus on valttia. Ankara ja autoritäärisen kurinpidollinen lähestymistapa ei siis olekaan ainoa oikea tapa luoda hyvää oppimisympäristöä. Miettikääpä sitä!

Free lancer toimittaja Sirpa Numminen sanoi kolumnissaan näin: "Ohikiitävien hetkien vuoksi nipottaminen on sielun kitsautta." Aika terävästi havaittu?