Kohti valoa

Kevätaurinko häikäisee silmää ihanasti (etenkin sitä leikattua). Ja sulattaa valtavia lumimassoja tehokkaasti. Räystäistä kuuluu jo viehkoa lorinaa. Kuuma asfaltti pilkistää. Persialaiskissamme alkavat pyöriä ulko-oven tuntumassa, kevään houkuttelemina. Kohta alkanee mouruaminen... Ovat toki leikattuja narttuja, mutta kevätmouruaminen kuuluu asiaan siitä huolimatta. Ulos eivät rassukat kuitenkaan pääse, kun ei ole umpeen aidattua pihaa. Parvekkeelle neidit lasketaan ilmaa haistelemaan ja auringosta nauttimaan. Niin tekee emäntäkin.

Eilen yritettiin puolison kanssa jäälle kävelemään. Näytti niin houkuttelevalta auringonpaisteessa. Pilkkijät istuskelivat passipaikoillaan, muutama satunnainen hiihtäjä sujahti ohi rauhaisaa tahtia, moottorikelkkojakin sinkoili tuon tuosta. Meihin iski kuitenkin heikon jään pelko ja kävelylenkki jäällä kaatui omaan mahdottomuuteensa. Siitäkin huolimatta että jopa poliisipartio oli liikkeellä kelkoillaan. Tuskin he jäälle menisivät, jos se vaarallista olisi?

Kevään innoittamana ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ryhdyin opiskelijaksi. Tarkennukseksi vaan että viimeiset kolme vuotta olen toki opiskellut elämäntaidonvalmennusta, enneagrammia ja henkistä kasvua. Nyt lähdin hankkimaan hiukan maallisempaa koulutusta, nimittäin suoritan hotellivirkailijan ammattitutkintoa. Puoliso oli hämmentynyt, kun kuuli ensimmäisen kerran aikeistani. Olenhan ollut aikanaan lentoyhtiössä töissä pitkänkin aikaa. Mitä lisäarvoa tästä tutkinnosta vielä olisi? Paljonkin. Onhan vakaa aikomuksemme jonain päivänä karistaa tämän maan pölyt jaloistamme ja perustaa jonkinsorttisen majoitustoiminnan jossain päin maailmaa (oliko tarpeeksi ympäripyöreää?). Ajattelin perehtyä alaan omakohtaisesti ennen niinkin suurta päätöstä. Sitä paitsi aivoille tekee hyvää opiskella. Oli se sitten mitä tahansa. Vaikka pitsinnypläystä.

Tytär siirtyy syksyllä yläkouluun, poika aloittaa (ilmeisesti) ammattikoulussa, puolisolla starttaa viimeinen vuosi ammattikorkeakoulussa ja meikäläinen siis hankkii uutta tutkintoa. Siinä on koko perheellä nyt muutosta kerrassaan. Päällisin puolin mitään raflaavaa ei kuitenkaan tapahdu, meneväthän tällaiset asiat omalla painollaan. Ja ajallaan. Yksi asia on kuitenkin raflaavaa: pian koittaa se aika vuodesta, kun pääsemme taas kesämökin rauhaan ja Korppisen hellään syleilyyn. Maailman parhaisiin löylyihin. Kuikan huuto helähtää järvenselältä. Sieluun laskeutuu täydellinen rauha. Sitten jaksaa taas ahertaa arkisten asioiden kanssa.

"Itse suoritus on enemmän kuin mitali.

Se on vain jonkinlainen korvaus."

- Matti Nykänen -