Ehkä söin, ehkä en

Yksi hyvinvointimme perustoista on hyvä ja ravinnerikas ruoka. Vaan saammeko tänä päivänä terveellistä ruokaa? Jos on uskominen kirurgi ja traumatologian erikoislääkäri Antti Heikkilään, niin harvemmin saamme. Olen perehtynyt Heikkilän ajatusmaailmaan jokusen kirjan ja luennon sekä parin vastaanottokäynnin verran. Arvostan hänen mielipiteitään kovasti. Etenkin hänen vuosikausia esittämät teesit D-vitamiinin tarpeesta saivat melkoisen selätysvoiton, kun virallinen tahommekin vihdoin ja viimein muutti näitä suosituksia ajan tasalle. Kannatti matkasaarnata aiheesta sitkeästi. Vielä on Heikkilällä työsarkaa tässä lääke- ja elintarviketeollisuuden hallitsemassa maailmassa.

Kokattiin sitä ennenkin.

Nimittäin tärkein lääkkeemme on, tadaa, ruoka! Niin yksinkertaista. En lähde väittämään, etteikö mitään kemiallisia lääkkeitä tarvita ikinä koskaan lainkaan milloinkaan. Tarvitaan niitäkin. Penisilliini oli ja on edelleen hieno keksintö. Totuuden nimissä kuitenkin on sanottava, että kansa nieleskelee pöyristyttävän määrän lääkkeitä. Useimmiten turhaan. Etenkin kipulääkkeitä. Sitä paitsi kipulääkkeet eivät vie kivun aihetta, vain kivun tunteen. Ne turruttavat, toisin sanoen. No, joskus sekin riittää. Allekirjoittanut muistaa itsekin käynnit sairaalan polilla kovien vatsakipujen takia, ja sen jumalaisen tunteen, kun kipulääkkeet pumpattiin kanyylin kautta suoraan suoneen. Silloin ja siinä tilanteessa se tuli tarpeeseen. No, kuukauden sairastelun jälkeen kukaan ei tiennyt miksi ylipäätään olin ollut kipeä...

Etv-koulutuksessa meitä myös valmennettiin aiheesta ruoka. Nimenomaan siksi että sekin on yksi olennainen onnellisuuteen vaikuttava asia. Ainakin ylipainon kannalta (ulkonäkö). Ylipaino kaikessa yksinkertaisuudessaan johtuu siitä, että syö enemmän kuin kuluttaa - tämä lienee selvää kaikille. Miksi ihminen ylensyö, onkin sitten toinen tarina, ja niihin syihin tai seuraamuksiin ei tässä ja nyt lähdetä. Jotta elämänpyörä pyörii tasaisesti, on kaikkien elämän osa-alueiden oltava suht' tasapainossa. Myös syömisen. Ja kaikki mitä suusta alas laitetaan, vaikuttaa suoraan terveyteen ja hyvään/huonoon oloon. Siksi ruoka on mitä suurimmassa määrin lääkettä. Sekä elimistölle että sielulle. "Kun syö hyvää ruokaa, sielu laulaa", tapasi kouluttajani Marika sanoa.

Jälkiruoka kruunaa aterian?

Perehdyin puhtaasti mielenkiinnosta Diabetesliiton sivuihin. Ennen vanhaan (ihana ilmaisu!) diabeetikoilta kiellettiin sokeri kokonaan ruokavaliosta. Nykypäivänä lääketiede on niin kehittynyttä, että diabeetikko voi syödä melkein mitä vaan insuliinin kiitollisella avustuksella. Ja tässä se ansa sitten piileekin. Mitä enemmän diabeetikko syö esim. sokeripitoisia ruokia (hiilihydraattia), sitä enemmän piikitetään insuliinia elimistöön. Ihan kiva että saa syödä mitä haluaa, mutta kannattaako... En tiedä teistä lukijoista, mutta kartanonrouva vaihtaisi ylimääräiset lääkeannokset satavarmasti terveyttä edistäviin raaka-aineisiin.

Mikä sitten on terveellistä? Siitä voisi kirjan kirjoittaa, ja aika monta kirjaa on kirjoitettukin, koska mielipiteitä on monia. Ilman minkään valtakunnan ravintotieteellistä koulutusta uskallan esittää muutaman teesin, puhtaasti maalaisjärjen pohjalta, mutu-tuntumalla. Uskon mm. että syöminen on ilo, mutta se ei ole palkitsemiskeino. Pyri syömään säännöllisesti, ettei verensokeri laske, mutta vältä tekemästä syömisestä ohjelmanumeroa ja vahtaamisen aihetta. Rento ote syömiseen, sitä yritän sanoa. Syö kaikkea, mutta vähän kerrallaan, liioittelematta. Jos huomaat käyttäväsi ilmaisua "söin itseni ähkyksi ja makasin pari tuntia sohvan pohjalla toipumassa", mieti mikä menikään pieleen. Jos mikään...

Tämä ON pizza!

Vältä liiallista sokerin käyttöä. Korvaa vaalea pasta täysjyväpastalla. Suosi suomalaisia marjoja ja kasviksia aina kun mahdollista. Unohta pakasteet. Unohda einekset ja pikaruoka. Valitse mieluummin kourallinen pähkinöitä tai pussi miniporkkanoita illalla tv:n ääressä kuin pussillinen karkkeja. Perunalastut ja juustonaksut eivät ole ruokaa, ne ovat suolistolle myrkkyä. Voit varmasti elää ilman myrkkyä. Lasi punaviiniä (12 cl) ja kaksi palaa tummaa suklaata (kaakaon osuus yli 70 %) ovat aivotutkijoidenkin mielestä hyväksi. Liiallinen alkoholinkäyttö lihottaa ja tuhoaa aivosoluja. Maitotaloustuotteet ovat hyväksi elimistölle. Syö usein kalaa. Muista popsia kalaöljytabletteja (d-vitamiini!), etenkin flunssakausina, yliannostuksen vaaraa ei ole todettu. Voi ja oliiviöljy ovat hyviä. Vähennä suolan käyttöä, mutta muista että sitäkin tarvitaan. Juo vaihteeksi teetä!

Sain etv-koulutuksessa käsiini artikkelin (Celia Barbour), jossa lueteltiin 20 ravintoainetta, jotka "rakastavat sinua". Haluan jakaa ne kanssanne, eihän tämä mitään salatiedettä nimittäin ole. Tässä ne tulevat: Avocado. Punajuuri. Piparjuuri. Bataatti. Kaalit. Mustikat. Pinaatti (ja muut vihreälehtiset). Sipulit. Kokojyvävilja. Speltti. Kurkuma (mauste). Oregano. Kaneli. Inkivääri, cayennepippuri, musta pippuri. Miso. Jogurtti. Sardiinit. Merilohi. Seesaminsiemenet. Pähkinät.

Viini vanhin voitehista

Kartanonrouvan lempiruokia ovat mm. pinaattirisotto, bataattikeitto, punajuuri-aurajuustopaistos, höyrytetty broccoli, avocado viipaloituna tumman leivän päällä, mustikkasmoothie... Ei lainkaan huonoja valintoja. Spelttiä opettelin juuri äskettäin käyttämään suolaisten piirakoiden pohjataikinassa. Erinomainen lopputulos. Pastaruokiin emme olekaan vuosiin käyttäneet muuta kuin täysjyvä- tai pinaattipastaa. Vielä kun löytäisi sitä spelttipastaa jostain... Miso sen sijaan on toistaiseksi tuntematon herkku. Viitannee Japanin suuntaan? Kartanossa siis kovasti yritetään. Liian ruusuista ei tämä tie ole kuitenkaan; kartanonrouvan aamupala on nimittäin edelleen kaksi (täysjyvä)paahtoleipää siveltynä, uskokaa tai älkää, nutellalla (=suklaalevite). Enkä ole kyllästynyt... (Saanko synninpäästön, jos lisään että syön myös Activia-jogurtin?). Lisäksi inhoan sipulia ja valkosipulia, vaikka tiedostankin niiden terveysvaikutukset. Yritetään siis parhaamme itse kukin, mutta ei lähdetä syyllistämään itseämme kuitenkaan, vai mitä.

Ihminen on sitä mitä syö, sanoo vanha sananlasku. Olisiko aika uskoa siihen?