Rapeaa torakkaa, ja muita matkakertomuksia (osa 2)

Kartanonrouvalla on suorastaan yliampuva pelko ja inho tiettyjä eläinmaailman edustajia kohtaan. Inhokkilistalle kuuluvat mm. hämähäkit, skorpionit, käärmeet, lepakot, torakat, krokotiilit, hiiret, rotat, mitä näitä nyt onkaan. Sen sijaan rakkaan esikoiseni lempinimi vaahtosammuttimen kokoisena natiaisena oli "ötökkätieteen professori", sillä tämä kaveri löysi röntgenkatseellaan ja vikkelillä raajoillaan vaikka minkälaisia höttömönkiäisiä ja pörhösiipipörriäisiä. Ja kantoi niitä kotiinkin... Lomamatkalla Kyproksella hän onnistui saamaan käsiinsä mandariiniskinkin jopa. On meinaan melkoisen vikkelä otus. Ja erikoisen näköinen. Onneksi pääsi karkuun, ettei tarvinnut kotiin raahata.

Ajattelin ilahduttaa lukijoitani parhailla paloilla kartanonrouvan kohtaamista ötököistä ja muista epämiellyttävyyksistä. Nauttikaa, minä en osaa.

Torakat

Opintomatkalla entisessä Leningradissa, nykyisessä (ja entis-entisessä) Pietarissa torakat olivat hotellissa arkipäivää. Koska majailin yhden hengen huoneessa, tein sopimuksen viereisen huoneen kaverin kanssa, että herätän hänet ensitöikseni aamulla ja hän tulee vetämään aamutupakkinsa allekirjoittaneen kylppärissä ja polttelee siinä sivussa epämiellyttävät huonetoverini hengiltä. Hyvin toimi. Ja kartanonrouva pääsi suihkuun.

Kanariansaarilla, tarkemmin Gran Canarialla, joskus vuonna -97, heräsin yöllä lämmittämään silloin yksivuotiaalle pojalleni maitoa, ja puoliunisena bongasin sängyn verhoillussa päädyssä ison torakan. Puolihysteerisenä herätin puolisoni, joka ryhtyi pelastamaan vaimoaan hyökkäykseltä (?) ja löysikin pari lisää päädyn ja seinän välistä. Arvatkaa kaksi kertaa, lähdimmekö seuraavana päivänä hotellista, rouvan ehdottomasta vaatimuksesta, ja etsimme uuden majapaikan. Tämä tyttö ei huonettaan näiden höttömönkiäisten kanssa jaa piste.

Siinä mielessä on hyväkin tuuri käynyt, että mm. New Yorkissa, Kyproksella, Thaimaassa, manner-Espanjassa en ole torakoihin törmännyt, vaikka niitä satavarmasti löytyykin. Ovat osanneet pysyä kartanonrouvan silmistä poissa. Kiitos siitä.

Apinat

Apinoita en ole varsinaisesti pelännyt, mutta totuuden nimissä nekin ovat aika arvaamattomia. Ensimmäisen kerran törmäsin vapaana kulkeviin makaki-apinoihin Gibraltarilla. Kiipeiltiin ns. apinavuorella puolison kanssa, ja nämä veikeät vekkulikullathan tulivat ihan iholle kiinni, syliinkin. Äkkiliikkeitä piti kuitenkin välttää, etteivät tulleet aggressiivisiksi.

Langkawilla Malesiassa meitä varoitettiin, että apinat saattavat tulla ikkunasta sisään hotellihuoneeseen varastelemaan. Näin ei onneksi käynyt meille. Sen sijaan eräällä opastetulla veneretkellä kävimme mm. lepakkoluolassa. No, lepakot kuuluvat myös inhokkeihini, tiedoksi vaan, enkä saanut kerta kaikkiaan itseäni pakotettua hämärään luolaan, missä yököttävät lepakot tuhatpäin roikkuivat pää alaspäin. Jäin siis ulkopuolelle odottelemaan muuta porukkaa. Nappailin siinä parit valokuvat ympärillä pyörivistä apinoista, mutta niitäpä alkoi kiiltävä kamera kiinnostaa, ja kävivät kimppuun. Tuli kiire lähteä karkuun. Luolaan en silti sännännyt...

Käärmeet

Käärmeet eivät ole ainoastaan yököttäviä, vaan myös pelottavia. Pari vuotta sitten Floridassa tutustuimme alligaattoripuistoon. Nähtävää oli paljon, ja amerikkalaiseen tyyliin myös paljon näytöksiä. Säntäsin viime tipassa erääseen esitykseen, ja arvasin saman tien seremoniamestarin katsellessa ohijuoksuani, että nyt napsahti. Kohta kuuluikin: "lady with the yellow dress, would you like to step on stage, please". Yritin kovasti kieltäytyä kunniasta, mutta perhe vaati päätä vadille. Menetin pelin jo siinä vaiheessa, kun meiltä kahdelta naisuhrilta kysyttiin "head or tail", ja tämä toinen daami oli nopeampi ja vastasi "tail". Olisi pitänyt arvata, ettei kysymys ollut pelkästään kruunasta ja klaavasta... Pidemmittä puheitta, pitelimme käsiemme päällä valtavan kokoista käärmettä, joka - kiitosta vaan - käänteli inhaa päätänsä kartanonrouvan suuntaan. Jos olisin kehdannut, olisin itkenyt. Seremoniamestari taisi kyllä huomata ahdinkoni...

Luteet

Viikon opintomatkalla Moskovassa vuonna 1987 asuimme valtavassa Rossija-hotellissa. Kämppikseni  onnistui saamaan luteenpureman, ja sitä seurannutta ihottumaa sitten opinahjoomme Kouvolaan palattuamme hoidettiin paikallisessa terveyskeskuksessa. Olimme kämppiksinä myös Kouvolassa, ja tarttuihan ihottuma minuunkin, ja eikun terveyskeskukseen. Kun vielä muutama muukin luokkatoveri kärsi samaisesta ihottumasta, oli terveyskeskuksessa jo kysytty, että "olitko sinäkin sillä luokkaretkellä...".

Toinen muisto lutikoista liittyy kouluaikoihini. Meillä oli oppikoulussa (nyk. yläkoulu) hyvin erikoislaatuinen englanninopettaja, joka kutsui luokkamme jopa kotiinsa iltaa istumaan. Siellä taljojen päällä istuttiin ja seiniin nojailtiin. Kun samainen opettaja ilmestyi seuraavana päivänä kouluun mukanaan lasipurkki, jossa oli luteita (hän jopa kävelytti niitä koulun käytävillä), ja äitini sai vihin asiasta, meillä järjestettiin kotona ennennäkemätön suursiivous...

Kartanonrouva yrittää tässä karistaa inhonväristykset niskastaan. Vaikka hauskojahan nämäkin muistot ovat näin jälkikäteen. Toivottavasti te rakkaat lukijani olette saaneet edes hyvät naurut. Vaikka ei kai sivistynyt ihminen toisen peloille naura... Vai nauraako sittenkin pikkuisen?

Onko kukaan kohdannut alligaattoria silmästä silmään, tai jäänyt elefantin alle?