"Mun syömmeni tuulikannel on, sen kielissä laulu on lakkaamaton."

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Mökkihöperyyttä ilmassa

Kylläpä tuli sään suhteen takapakkia. Vaikka niinhän siinä yleensä käy... Uskoisitteko että 25.3.2007 oli seitsemäntoista astetta lämmintä? Tosi on! Olisikohan ollut se talvi, kun lunta ei ollut lainkaan ja vettä satoi enimmäkseen. Ihana talvi kartanonrouvan mielestä (saa olla eri mieltä...). Talvikamppeita ei tarvinnut lainkaan etsiä komeroiden kätköistä ja pikkukengillä pärjäsi koko talven. Merikään ei jäätynyt koko talvena.

Ajatukset ovat jo pitkään olleet tulevassa kesässä ja mökkikaudessa. Mökkihöperyys on siis valloittanut myös kartanonrouvan sydämen. Eipä olisi kuulkaa vielä viisi vuotta sitten uskonut. Olihan mökillä toki "ihan kiva käydä", ja erityisen mahtavaa on pulahtaa Korppisen hellään syleilyyn. Mutta että siellä nyhrättäisiin koko kesä, ei sentään... Pari päivää ja äkkiä takaisin sivistykseen, oli ajatusmaailma vielä taannoin.


Kuka ruokkii?

Vuosikausia käytiin anopin mökillä kesäisin. Lapsilla on ihana nukkumaparvi, ja puolison kanssa ollaan vallattu oma aittahuone. Vähän niin kuin korvamerkattu se... Sitten eräänä päivänä meille tarjottiin mahdollisuutta ostaa mökkitontti anopin vierestä. Perheenpää tarttui tarjoukseen enemmän kuin innoissaan. Innostui siinä vähän kartanonrouvakin. Rantaviivaakin parisataa metriä. Puhdasvetinen järvi. Sukulaiset vieressä. Ja mikä tärkeintä, tontti pysyy suvussa. Niin no, minähän en mitään sukua ole, vaan sukuun naitu, niin sanoakseni. Mutta kuitenkin.



pohjatyöt 2009

Aika monta vuotta seisoi tontti toimettomana, poikkeuslupakin ehti vanhentua. Kolme vuotta sitten päätimme kunnostautua ja haimme luvat uudelleen. Kun istuttiin kunnan rakennustarkastajan huoneessa ja mietittiin neliöitä, kuului rykäisy selän takaa: appiukko tokaisi että pankaa nyt vaan reilusti niitä neliöitä lupahakemukseen, kun rouvan suureellisuus tiedetään... Kylläpä nauratti virkamiestäkin.


Korppisen eläinkantaa

Kaksi vuotta sitten aloitettiin saunamökin perustusten teko. On muuten ihan yhtä työlästä tehdä perustuksia 26-neliöiseen saunamökkiin kuin omakotitaloonkin, sanoo perheenpää, rakennusalan pitkän linjan ammattilainen. Naapurin maanviljelijä oli tehnyt tien jo aikaisemmin valmiiksi ja raivannut tilaa mökille ja parkkipaikalle, sähköt oli vedetty jo vuosia sitten, varmuuden vuoksi. Ulkohuussi pystytettiin luonnollisesti ensin. First things first! Ja sitten kartanonrouva pääsi "sisustamaan". Saunamökkiä odotellessa.


Sabloonamaalauksia huussin seinässä


Ollikaiselta saapui hirsipaketti, ja runkoa pystytellessä menikin loppukesä. Oman suolansa toi ns. mutteriterassin pystyttäminen. Tai lähinnä sen korjaaminen jälkikäteen. Oli Ollikaisen ammattimiehellä käynyt kai mittavirhe, kun kävi terassin pystyttämässä. Kun virhe huomattiin, alkoi melkoisen vaarallisen näköinen terassin tiputus alemmas. Enkeli oli hommassa mukana, eikä terassi kaatunut kenenkään päälle. No, sillä terassilla on jo ehditty monet grilliruoat nauttiakin. Hyvä tuli.



Herra mestari levähtää

Viime kesä menikin sisähommissa. Kartanonrouva on sen verran epärealistinen raksahommien suhteen, että kuvittelin muuttavani huonekaluja jo juhannukseksi sisään. Tosiasiassa meni heinäkuun puoleen väliin ennen kuin ensimmäisen kerran mökissä nukuttiin tai saunaa lämmitettiin. Niin hyvät löylyt on saunassa, että eräs kesävieras nosti sen peräti "toiseksi parhaaksi saunaksi" missä on löylyä heittänyt. Toiseksi paras riittää meille. Rouvan tehtäväksi jäi maalaamis- ja sisustamishommat. Yllättävän mieluisaa puuhaa tällaiselle kaupunkilaistytölle... (Kun muuta en osaa?)



Mikä siinä mökkeilyssä sitten on niin kiehtovaa? Vesi kannetaan järvestä, juomavesi kuljetetaan kaupasta, lämpimästä suihkusta voi vain unelmoida, astiat tiskataan ulkona hyttysten syödessä, piha rakennustöiden jäljiltä kuin kaatopaikka, lähin telkkari anopin mökissä, ulkohuussissa ryömivät muurahaiset... Hullujako me suomalaiset olemme?


toimiva systeemi

Ja kolikon toisena puolena: ne maailman toiseksi parhaat löylyt omin käsin rakennetussa saunassa, pulahdus Korppisen jumalaisen pehmeään syleilyyn, tyyni järven selkä ja kuikan huudot, rauha ja hiljaisuus: kaukana paha maailma, ei laskuja eikä ahdistusta maailmantilanteesta, mutkaton ruokapolitiikka (suurin kiitos kuuluu nyt kyllä anopille! Kiitos, jos en ole muistanut sitä sanoa), puu-uunin lämpö ja aamupuuron tuoksu, lettukeittiö, soutuveneretket lokkisaarelle, maidonhakureissut naapurin maatilalle, maanläheiset turinatuokiot maatalon emännän kanssa, navettakissojen silittely, lehmien kanssa kilpaa ammuminen (kokeilkaa joskus!), ahomansikoiden kerääminen polun varrelta, pestuumarkkinat naapurikunnassa, slow life...



Eiköhän se ole ikä, joka saa mielen muuttumaan. Ja tietysti se, että sielu huutaa rauhaa ja hiljaisuutta. Jossain vaiheessa seiskankin levottomuus saa suitset suuhunsa siis... Sitä paitsi, maailman houkutukset ovat vain pienen ajomatkan päässä, kuitenkin. On siinäkin puolensa. Keski-Suomi sentään on ihan Suomen keskellä, sananmukaisesti. Voi tule jo kevät ja sitten kesä. Kaipaan Korppisen syleilyä!

Hyppäänkö?

Nytkö vaan lötkötellään ja laiskotellaan mökillä tulevat kesät? Ei tietenkään. Senhän tietävät kaikki mökkihöperöt. Pihaa pitää ruopsuttaa. Askelmia rakentaa rantaan. Laituria parantaa. Grillikatos rakentaa. Alaterassi kyhätä. Kylpytynnyri asentaa. Saunapuita pilkkoa. Vierashuonetta kehittää. Lista on loputon. Ja kun kaikki tämä on tehty, onkin aika alkaa rakentaa talviasuttavaa mökkiä. Siinä sitten vietetään eläkepäivät puolison kanssa. Silloin kun sieltä Italiasta keretään... Eihän mökkeily mitään lomailua sentään ole! Se on elämäntapa.


1 kommentti:

  1. Kyllä minäkin jo malttamattomana odottelen lumien alenemista ja mökkerölle pääsemistä. Nythän minua odottaa siellä se valtava kukkamaakin, jonka prinssipuoliso viime kesänä lapiolla käänsi, kivet väänsi ja multaa kärräsi. Minä vain istuttelin kuunliljat ja piilotin tulppaanin ja krookusten sipuleita. Kiva nähdä, nouseeko mullasta mitään.
    Samaa saarta katsomme, lapset pinkaisevat rantaa pitkin aamupuurolle mummin mökille edelleenkin.
    Tuossa eka kuvassa kesy sorsa Rimppatiina laiturilla. Kukahan sen pataansa pisti, vaikka kaipa se hätisteli sorsastajia huutamalla, älä ammu, olen kesy sorsa!
    Kesä tulee. Ja mökillä puuhaa riittää. Se on hermolepoa eikä rasitusta. Niin.
    Ja olen huomannut, miten pikkuminiäni on kasvanut sinne niemennokkaan....upeaa.

    VastaaPoista