Ei tiikeri raidoistaan pääse...

...eikä kartanonrouva elämäntyylistään. Samaa latua tallataan viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen. Mikään työpaikkailmoitus ei inspiroi työhakemuksen vertaa; palkat kuitenkin surkeita, vatsahaava mitä todennäköisemmin luvassa stressin takia, kellokortin leimaaminen on alentavaa ja pahinta on tietysti se, ettei saa kesälomaa kuin lakisääteiset. Uutena työntekijänä ei sitäkään vähää. Ellei sitten opettajaksi ryhdy. Siihenkin taidetaan kuitenkin vaatia jonkin sortin koulutusta.

Perheenpää on kiusoitellut, että rouvan lienee parasta siirtyä pikku hiljaa kassavajetta korjaamaan vaikkapa Valintatalon kassaksi. (Siis Valintatalon siksi, että siellä asioimme säännöllisesti ja se on hyvä kauppa ja henkilökunta pirtsakkaa.) Ryhdyin spekuloimaan että kauanko mahtaisivat pitää kartanonrouvaa kassalla, kun ryhtyisin valmentajaksi asiakkaille. "Kuulepas kaveri, mitä jos tänään jätetään se aamukalja ostamatta ja mennään vaikka yhdessä valitsemaan jotain terveellistä syötävää ja tuoremehua hyllystä." "Tiedättekö rouva, einekset eivät pidemmän päälle ole hyväksi ihmisen suolistolle. Minäpä annan tästä helpon ja nopean reseptin ja käydään yhdessä katsomassa siihen ainekset." "Pojat, pojat, eikö koulussa ole kerrottu kuinka vaarallisia energiajuomat ovat. Käydäänpä katsomassa jotain muuta hyvää ja terveellisempää." "Voi tytöt, karamelleillako meinaatte koulussa jaksaa. Eiköhän käydä yhdessä katsomassa vaikkapa pähkinöitä ja myslipatukoita, niillä jaksaa sitten paremmin."

Ei ne suuret tulot, vaan ne pienet menot. Vanha viisaus. Eletään taloudellisesti. Kun rouva viihtyy paremmin perheen kanssa ja kotitöitä tehden, niin mitä hyvää systeemiä muuttamaan. Harva nainen tänä päivänä kodinhengettäreksi vapaaehtoisesti suostuukaan. Kartanonrouvan olisi tällä asenteella pitänyt naida joku huippu-urheilija. Olisi satavarmasti ainakin ollut "kotiasiat kunnossa", ja miehellä kaikki mahdollisuudet tehdä maailmanennätyksiä. No, oma puolisokin on saanut toteuttaa vapaasti työambitioitaan vuosien varrella. Ei ole juurikaan tarvinnut kysyä, että "voinko lähteä"... Aina on voinut. Tosin tätä nykyä näyttää olevan energia loppu häneltäkin. Työntekemiseen. Kuulemma ei yrittäminen kannata. Ja työteliäänä ihmisenä kuitenkin sitten haikailee tuottavaa tekemistä. Eikö opiskelu riitä?

Se on siunaus ollut tässä kotiäitiydessä, että on ollut aikaa hankkia elämäntaidon valmentajan koulutus, ja siihen päälle on tullut opiskeltua enneagrammiakin. Viimeksi mainittuun on kaiken lisäksi syttynyt intohimo. Ehkäpä näistä opinnoista sitten joku päivä irtoaa se uusi urakin? Sekin on ollut plussaa, että sekä luottamustehtäviin että yhdistystoimintaan on ollut mahdollista panostaa. Ne ovat olleet lisäksi sangen mielenkiintoisia juttuja kaikki tyynni. Ystävillekin on aikaa, ja harrastuksille. Sekä ulkoilulle. Ruokaa ehtii tehdä ajan kanssa, jopa leipoa. Ja siivota! On tässä kotiäitiydessä siis puolensa. Ja kun urahaaveita ei edes ole, niin eipä mistään ole paitsi jäänytkään.

Kaiken kaikkiaan on tärkeää tehdä sitä mistä aidosti nauttii. Surullista on sellainen yleisönosastokirjoittelu ja keskustelu, jossa mollataan puolin ja toisin naisten tekemiä valintoja. Kotiäidit herjaavat uratykkiäitejä ja uraäidit pitävät kotiäitejä väliinputoajina. Tosiasiassa jokainen tekee juuri sen valinnan, joka onnelliseksi tekee. Ja mikä tärkeintä: onnelliseksi itsensä. Elämmehän omaa elämäämme. Elämää ei voi elää lasten eikä puolison puolesta. He tekevät omat valintansa. Ollaan siis onnellisia kaikkien niiden naisten puolesta, jotka ovat paikkansa tässä yhteiskunnassa löytäneet. Me olemme sen arvoisia.