Kutsumaton vieras

Kartanon pihalle ilmestyi pieni, musta kissa. Leikkisä kuin mikä. Tytär kävi naapurilta kyselemässä, liekö heiltä karannut, kun niin kovin sitä muistuttaa. Eipä ollut. Nyt ollaan hiukan hukassa, että pitäisikö toimia vai ei. Nähkääs kun täällä kylämiljöössä näitä kissoja juoksentelee enemmän kuin laki sallii. Laskevat ihmiset kissojansa ulos kuljeskelemaan, vaikka laki sen tietääksemme kieltää. Minkäs vanhoille tavoille teet? Ainahan maalla ovat kissat vapaana juosseet.

Kartanon omat kissat, persialaistytöt Mörkö ja Lumi, pidetään tiukasti neljän seinän sisällä. Joskus kesällä parvekkeelle pääsevät. Toistaiseksi eivät ole kokeilleet miltä tuntuisi hyppy kolme ja puoli metriä alas maahan... Tontilla pesivät fasaanit hiukan huolettavat tänä keväänä, josko niiden perään tahtovat yrittää. Molemmat ovat nuorena tehneet saman tempun, että ovat lähteneet kokeilemaan jyrkälle mansardikatolle kapuamista. Ensin parvekkeen kaiteen ali ulkoreunalle ja siitä vesikourua pitkin katolle. Molemmat ovat tehtävän liian vaikeaksi havainneet ja pienellä ihmisen avustuksella ruotuun palanneet. Eivätkä ole toista kertaa kokeilleet.

Täällä vartioin minä

Persialaiskissojen turkit ovat muutenkin sellaista laatua, ettei puskissa seikkailu olisi kovin viisasta. Hienoa, pitkää karvaa. Ja sitä on huushollissa kaikkialla! Ruokalautaselta ja hellalta nostellaan kissankarvoja. Tuolinpäälliset ovat karvoissa. Karvapalloja pyörii pölyyn kietoutuneena nurkissa (juu, kyllä imuroidaan!). Nostapa kissa syliin; johan ovat vaatteet yltä päältä karvassa. Ei pärjäisi allergikko näiden mirrien kanssa. Pesu ja föönaus on oma ohjelmanumeronsa. Lähinnä se föönaus. Kampaajille varmaan olisi lastenleikkiä. Kartanonrouva tuskastuu niin, että pesuvälit jo vähän liiankin harvassa. Ja se taas kostautuu lisääntyvänä karvanlähtönä...

Kivoja ovat kissat. Ja fiksuja. Osaavat käydä vessassakin ihan itse. Ovat itsenäisiä ja leikkisiä. Viihdyttävät itse itseään, tai toinen toisiaan. Pölly vaan käy kun juoksevat ympäri huushollia kilpaa, välillä kuurupiilossa  nurkan takana. On siinä viihdykettä välillä kerrakseen. Vakiokuvio on aamuruoka. Vanhempi kissa, Mörkö, maukuu ja pyytää ruokaa, muistuttaa siinä mielessä ihan koiraa (paitsi että koira kai haukkuu, hihii...). Ja ovelle tulee samainen katti tulijaa vastaan, kovin koiramaisesti siis. Näin keväällä täytyy vaan olla tarkkana, etteivät livahda ovesta ulos. Leikattuja tyttöjä ovat, mutta luonto pitää huolen siitä, että kevät on "mielenkiintoista" aikaa kuitenkin.

Mutta entä se pieni, musta kulkuri - mitä sille tehdään?