"Mun syömmeni tuulikannel on, sen kielissä laulu on lakkaamaton."

tiistai 3. toukokuuta 2011

Kutsumaton vieras

Kartanon pihalle ilmestyi pieni, musta kissa. Leikkisä kuin mikä. Tytär kävi naapurilta kyselemässä, liekö heiltä karannut, kun niin kovin sitä muistuttaa. Eipä ollut. Nyt ollaan hiukan hukassa, että pitäisikö toimia vai ei. Nähkääs kun täällä kylämiljöössä näitä kissoja juoksentelee enemmän kuin laki sallii. Laskevat ihmiset kissojansa ulos kuljeskelemaan, vaikka laki sen tietääksemme kieltää. Minkäs vanhoille tavoille teet? Ainahan maalla ovat kissat vapaana juosseet.


Kartanon omat kissat, persialaistytöt Mörkö ja Lumi, pidetään tiukasti neljän seinän sisällä. Joskus kesällä parvekkeelle pääsevät. Toistaiseksi eivät ole kokeilleet miltä tuntuisi hyppy kolme ja puoli metriä alas maahan... Tontilla pesivät fasaanit hiukan huolettavat tänä keväänä, josko niiden perään tahtovat yrittää. Molemmat ovat nuorena tehneet saman tempun, että ovat lähteneet kokeilemaan jyrkälle mansardikatolle kapuamista. Ensin parvekkeen kaiteen ali ulkoreunalle ja siitä vesikourua pitkin katolle. Molemmat ovat tehtävän liian vaikeaksi havainneet ja pienellä ihmisen avustuksella ruotuun palanneet. Eivätkä ole toista kertaa kokeilleet.

Täällä vartioin minä
Persialaiskissojen turkit ovat muutenkin sellaista laatua, ettei puskissa seikkailu olisi kovin viisasta. Hienoa, pitkää karvaa. Ja sitä on huushollissa kaikkialla! Ruokalautaselta ja hellalta nostellaan kissankarvoja. Tuolinpäälliset ovat karvoissa. Karvapalloja pyörii pölyyn kietoutuneena nurkissa (juu, kyllä imuroidaan!). Nostapa kissa syliin; johan ovat vaatteet yltä päältä karvassa. Ei pärjäisi allergikko näiden mirrien kanssa. Pesu ja föönaus on oma ohjelmanumeronsa. Lähinnä se föönaus. Kampaajille varmaan olisi lastenleikkiä. Kartanonrouva tuskastuu niin, että pesuvälit jo vähän liiankin harvassa. Ja se taas kostautuu lisääntyvänä karvanlähtönä...


Kivoja ovat kissat. Ja fiksuja. Osaavat käydä vessassakin ihan itse. Ovat itsenäisiä ja leikkisiä. Viihdyttävät itse itseään, tai toinen toisiaan. Pölly vaan käy kun juoksevat ympäri huushollia kilpaa, välillä kuurupiilossa  nurkan takana. On siinä viihdykettä välillä kerrakseen. Vakiokuvio on aamuruoka. Vanhempi kissa, Mörkö, maukuu ja pyytää ruokaa, muistuttaa siinä mielessä ihan koiraa (paitsi että koira kai haukkuu, hihii...). Ja ovelle tulee samainen katti tulijaa vastaan, kovin koiramaisesti siis. Näin keväällä täytyy vaan olla tarkkana, etteivät livahda ovesta ulos. Leikattuja tyttöjä ovat, mutta luonto pitää huolen siitä, että kevät on "mielenkiintoista" aikaa kuitenkin.


Mutta entä se pieni, musta kulkuri - mitä sille tehdään?

3 kommenttia:

  1. Harmillisia nuo kutsumattomat vieraat sikäli, ettei tiedä mitä niille tekisi. Meilläkin nyt keväällä on taas seikkillut tuntematon kisuli, kiltti ja kesy ja vrmaankin koiriinkin tottunut, kun ei piittaa Himmusta mitään, vai luuleeko kissaksi. Himmu kyllä yrittää sitä komentaa, mutta ei mene kovin lähelle kuitenkaan, pysähtyy turvallisen matkan päähän haukkumaan ja kisu ei ole tietävinään, varmaan tuumaa ,että senkun haukut.
    Toivotaan, että vieras löytää kotiinsa tai joku osaisi edes pientä kaivata ja etsiä.

    VastaaPoista
  2. Jospa se kisuli kavereita haikailee niinkuin Mörkö ja Lumikin. Kevät saan poikakissat kiertelemään. Joku varmaan jo kissaansa kaipailee. Meillekin hiirivahti olis tarpeen!

    VastaaPoista
  3. Saatiin loppujen lopuksi kissatalon kautta tieto kenen kissasta kyse, ja luulenpa tietäväni talonkin. Roosa teki illalla vajaan pojalle pedin ja vei ruoat. Aamulla oli kuitenkin jo häipynyt maisemista. Liekö muistanut oman kotinsa. Jos vielä meille yrittää sisään, käyn jututtamassa omistajia. Eivät kaikki kissat ole ulkokissoja, vaikka moni niin kuvittelee...

    VastaaPoista