Ei mitään niin pahaa ettei jotain hyvääkin

Kun on kaksi ja puoli vuotta tullut vietettyä guruni Marika Borgin opissa, niin positiivisuuden korkein oppimäärä alkaa pikku hiljaa kantaa hedelmää. Tuossa sohvalla maatessa on mieleen tullut monta asiaa, joista saan kiitollinen olla. Pientä ovat maailman, ja omatkin, murheet, kun mieli on positiivinen ja optimistinen. Eikä aina ja koko ajan tarvii olla iloinen, välillä saa kiukutella, harmitella ja raivotakin. Kunhan loppupelissä muistaa mikä oikeasti on tärkeää.

On muuten aika mahtavaa, kun saa luvan kanssa maata sohvan pohjalla ottamassa päikkäreitä mihin aikaan päivästä tahansa. Eikä kukaan laiskaksi moiti. Kotityöt sujuvat siinä missä ennenkin, rauhassa ja ilman suurta draamaa, ikään kuin itsekseen. Jos olisin aktiivisessa työelämässä, sairaslomaa olisi läjähtänyt kuukausi. Siis kuukausi, sehän on fantastinen ajatus. Telkkarista voi tuijotella mitä tahansa saippuaoopperaa juuri silloin kun sattuu huvittamaan, tai facebookissa voi käydä vakoilemassa ihmisten kuulumisia tuon tuosta, ihan uteliaisuudesta. Kun on aikaa.

Vuodenvaihteessa tulin irtisanoutuneeksi kuntosalilta. Eipä nyt harmita "pakollinen" kuukauden salitauko, kun ei ole kuntosalisopimustakaan eikä kuukausittaista menoerää. Sokerina pohjalla: näkökenttää haittaava nestekupla on päivä päivältä pienentynyt, ja hups vaan, tänä iltana se katosi kokonaan. Eikös se olekin positiivista ja iloista? Käsitykseni mukaan kertoo tervehtymisestä. Sekin on suurenmoista että Silmäklinikan ammattitaito on huippuluokkaa ja henkilökunta motivoitunutta ja asiakasystävällistä. Sillä asiakkaitahan potilaat tämän päivän maailmassa ovat.

Ja se perhe, ja läheiset. Kyllä löytyy perheeltä yllättäviä taitoja ja tahtoa, kun tarve on. Ei kannata "tehoäidin" soimata itseään siitä, että on ollut kotitöiden suhteen liian omavaltainen. Tekee hyvää perheelle huomata että tämä kustannuspaikka on yhteinen ja vastuukin siis yhteinen.

Uskokaa tai älkää, niin keljut leikkaustekniset asiatkin voivat olla ikävyydestään huolimatta positiivisia kokemuksia. Vaikka puudutuspiikit tökättiin aika ikävään kohtaan, niin mitä se haittaa kun kanyylistä pumpattiin rauhoittavia ja kipulääkkeitä pikku nainen täyteen. Puhumattakaan että onhan se nyt hyvät ihmiset ihan mahtavaa yöpyä sairaalassa: täyshoito, passaavia ihmisiä ympärillä, ruoat tuodaan nenän eteen, ja kaikkea saa kun vaan kehtaa pyytää. No, punaviiniä ei tuotu vaikka pyysin. Mutta ymmärrän senkin, onhan kyseessä kuitenkin sairaala... Ylimääräisiä kahveja sen sijaan keiteltiin rouvalle, kahvikissa kun olen.

Tänään pääsin oikein kampaajalle hiustenpesuun. Ei sitä kuulkaa normioloissa raaski hiuksiaan pesettää, ihan itse pestään. Nyt on sekin ylellisyys koettu. Yhtään en siis valita olotilaani. Kun ei ole mitään valittamisen aihetta. Hyvältähän tämä elämä näyttää. Nukkumaan mennessäni kirjoitan taas kynä sauhuten Kiitollisuus-päiväkirjaan tästä hienosta päivästä.

""Pikku Myy hyppi tasakäpälää ihastuksesta, hänen nutturansa oli auennut myrskyssä, ja tukka lensi piikikkään sädekehän tavoin hänen ympärillään."