Hampuri - Lyypekki - Rostock

Hampurissa (virallinen nimi: Hampurin vapaa- ja hansakaupunki) on vuosien varrella tullut käytyä sen verran usein, ettei tällä kertaa tutustuttu nähtävyyksiin lainkaan, vaan sännättiin pelkästään vaatekauppakierrokselle. Ne kun ovat kätevästi ihan rautatieaseman kulmilla, kuten oli hotellikin (Eleazar Novum). Alennusmyynnit ovat alkaneet ja se näkyy ja tuntuu muutenkin edullisissa kaupoissa. Perheen miehetkin hiukan intoutuivat, mm. elektroniikkakauppa Saturn sai heidät lähes ekstaasiin, ja kotiin lähti mm. valvontakamera.

Lyypekkiin hurautti Hampurista alle tunnissa. Myös Lyypekki on hansakaupunki, ja sen vanha kaupunki (Altstadt) on Unesco-kohde. Kaksitorninen portti, Holstentor, vartioi vanhaakaupunkia.

Ja tietysti vanhasta kaupungista löytyy Raatihuone (Rathaus), jonka arkkitehtuurista löytyy montaa eri tyylisuuntaa. Näin tuntuu olevan aika monessa muussakin kaupungissa, jolla on pitkät, historialliset perinteet. Raatihuoneen kellarissa sijaitsee perinteikäs ravintola Ratskeller zu Lübeck: tunnelmallinen ravintola, jossa voi nauttia vanhanaikaisesta pohjoissaksalaisesta keittiöstä. Ravintolan erikoisuus on Ratskellermeister´s Magenputzer, elikä "ruoansulatussnapsi". Oikein maukasta oli!

Sen sijaan kuuluisa marsipaanikahvila Niederegger Marzipan Salon jäi tällä kertaa testaamatta. Se sijaitsee vastapäätä Raatihuonetta, Markplatzilla.

Ja taas jatkui matka. Nimittäin Rostockiin, josta lautta koti-Suomeen lähtee ja joka näin ollen on matkamme päätepiste (siinä missä alkupistekin...). Navigaattori heitti meidät kaikessa ystävällisyydessään yllättäen pikkutielle, mikä olikin viisas valinta (koneelta): radiossa kerrottiin että moottoritiellä Rostockin suunnassa on 10 km:n jono... No, ajoitus oli viisas, sillä näimme mielenkiintoisia maisemia matkan varrella. Siinä missä moottoritiet ovat nopeita, ovat ne ikävä kyllä myös tylsiä.

Rostock on aina kuulostanut kartanonrouvan korvaan "tylsältä". Kuinka väärässä olen ollutkaan. Puoliso muisteli vuosien takaista työkeikkaansa Rostockin telakalla, ja kertoi viehättävästä rantakadusta, jonka varrella riitti hyviä ruokapaikkoja, pikkuhotelleja ja baareja. Siispä etsimään. Mikä ei ihan helppoa ollutkaan, kun paikan nimestä ei ollut hajuakaan. Sitkeys ja nokkeluus voittivat, ja löysimme Warnemünde-nimisen alueen, joka itse asiassa olikin näkynyt jo saapuessamme lautalla Rostockiin kapeaa väylää pitkin.

Warnemünde on kuin Miami Beach pienoiskoossa. Idyllisiä pieniä hotelleja, rantaraitti esiintyjineen, lukuisia ravintoloita, kahviloita ja baareja, satamameininkiä, risteilyaluksia. Pitkä hiekkaranta lepotuoleineen. Kerrassaan hurmaava paikka. Olisipa ollutkin harmi jos emme tänne olisi löytäneet. Warnemünde ikään kuin oli matkamme "sokeri pohjalla". Siitä sitten lähtikin ajatus, että tänne saattaisimme tehdä vuosittaisen hääpäiväreissumme...

Superfast XIII lähti myöhään illalla, tarkalleen ottaen klo 2 lauantaiaamuna. Jonotus laivaan oli mielenkiintoinen kokemus; rekkaliikenne on valtaisaa. No, siitähän se laivayhtiön raha taitaa tulla. Matka on nyt pulkassa ja paluu kotiin pyykkien, ruohonleikkuun ja arkisen ahertamisen pariin on edessä. Ja tietysti perinteinen juhannuksen vietto, omalla mökillä ensimmäisen kerran. Kyllä elämä on ihanaa!!!

Jälkikirjoitus:
Nyt istun jo kotona; pyykinpesukone pyörii, tavarat suurin piirtein paikoillaan, postit lajiteltu, puoliso leikkaa nurmikkoa (naapureiden riesaksi?). Arki.